Ihmisen rasvakudos ei ole kokonaan rasvaa vaan siinä on myös vettä, sidekudosta ja solujen aineksia, joten ihmisen rasva kg sitoo lähelle sen 7000 kcal energiaa. En muista tarkkoja lukuja.
Pyörykkä on mielestäni oikeassa siinä, että ennen lenkkiä ei kannatta hirveästi insuliini tasoja nostella, kun tällöin rasvanpoltto vähenee. Elimistö ei pysty käyttämään tällöin "optimaalisesti" energia varastojaan, joten osa lenkin tehosta voi mennä hukkaan. Teoriassa tämän kuintenkin kroppa kompensoi pitkällä aikavälillä. Lisäksi aerobisella on mahdollista saada elimistön rasvametaboliaa parannettua. Tätä ei tapahdu, jos aina vedetään hiilari paukkuja ennen lenkkiä. Se on kuitenkin totta, että ihan hirveästi ei pitäisi asialla olla väliä (pois lukien psykologiset tekijät), koska sen lenkin tekee. Illalla tehtynä sen lenkin aiheuttama perusaineenvaihdunnan lisäys pitäisi olla teoreettisesti sama kuin aamulla tehtynä.
Tärkeintä on kuitenkin saada energia kulutus miinukselle. Hyvä pointi aerobisten puolesta on, että ne nostavat energian kulutusta niin perusaineenvaihduntaa nostamalla kuin suoralla kulutukselle. Tämä antaa luvan syödä enemmän, että kulutus pysyy halutuissa rajoissa. Diettauksesta tulee helpompaa. Lisäksi HIIT:iä tukeva pointi on, että se on "lajinomaisempaa" vs. kevyt tasavauhtinen. Mielestäni kannattaa kuintenkin yhdistellä molempia ( think outside the box ;) ). HIIT pitäisi olla teoreettisesti hyvää tehokkaan perusaineenvaihdunnan nousun ja lihasten säästämisen takia, mutta hitaampi tasavauhtinen parantaa lihasten verenkiertoa, pitää sydämmen kunnossa ja toimii aktiivisena palautumisena. Kaikki nämä tekijät auttaa elimistöä palautumaan teoreettisesti nopeammin.
Kaikki tämä on kuitenkin vain teoriaa, joten kokeilkaa mikä itselleen sopii parhaiten ( läski lähtee, mutta lihas ei). Ei tosiaan kannattaa uskoa, että joku tietty juttu on ainut ja oikea, kun se ei varmasti ole sitä.