Reilut viisi vuotta on ollut oma osakeyhtiö pystyssä ja olen työllistänyt itseni. Enemmänkin elinkeinonharjoittamisesta kyse kuin varsinaisesta liiketoiminnasta. Alana isännöinti, eli investointeja tai suuria riskejä liiketoiminnassa ei ole. Pari vuotta jahkaillut laajentumisen, käytännössä siis ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaamisen kanssa, toistaiseksi olen katsonut siitä saatavan enemmän stressiä kuin hyötyä.
Siirryttyäni palkkatyöstä yrittäjäksi olen huomannut työtehoni kasvaneen mutta toisaalta työpaikalla viettämäni ajan vähentyneen. Eli töissä tehdään pääosin töitä eikä lueta Iltalehden nettisivuja. Kun työt on tehty niin lähdetään kotiin oli kello kuinka vähän tahansa, tai jos sille päivälle ei tunnu motivaatiota työntekoon löytyvän.