Pakkislaisten ruokahaasteet

Mywor

VIP
Liittynyt
4.4.2009
Viestejä
1 163
Haku "ruokahaasteet", ei tuottanut järkeviä tuloksia...

Ruokahaasteissa on oikeastaan kaksi tavoitetta, syödä nopeasti tai syödä paljon sekä tietenkin näiden yhdistäminen.
Ensimmäinen tavoite jokaisella pitäisi olla mahalaukun venytys ja sanoisin että erittäin lyhyessä ajassa pystyy kuka tahansa tuplaamaan mahalaukun tilavuuden.
Treenaamiseen liittyen löytyy hyvä tietoa http://www.foodchallenges.com/

Treenaaminen lsisältää siis, paljon nesteitä sekä esimerkiksi jäävuorisalaattia tai muita vähän energiaa sisältäviä ruokia.

Suomessa ruokahaasteita on erittäin vähän, mutta niidenkin määrä lisääntyy jatkuvasti. On myös tullut huomattua, että nämä tempaukset on lisääntyneet selkeästi ihan suomalaisessa sosiaalisessa mediassa.

Mikäli siis on tullut tehtyä jotain ruokahaasteita, niin laittakaa ihmeessä tänne. On ne sitten X kalorimäärän saavuttaminen, nopeushaaste tai määrällisesti paljon ruokaa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

Itse on tullut harrastettua ruokahaasteita jonkun aikaa ja ihan tavoitteellisesti myös treenattua eri haasteita sekä kilpailuja varten. Nykyisin vatsa vetää 4-5kg ruokaa ja nopeuskin rupeaa olemaan ihan ok luokkaa.

Suomessa on nyt kuitenkin vain yksi mestari eli minä näissä hommissa. Saa kyllä haastaa missä vaan ruokalajissa.

 
Vippi puolella noita haasteita on. 15k kcal on monet vetäny ja on muistaakseni myös 20k kcal on rikottu.

E: Päivän aikana siis, joku 16h ikkunakohan niissä oli sääntönä. Eikä nesteistä otettuja lasketa. Vähän vaihtuvilla säännöillä osa noita tehny.
 
Olen katellut noita Furious Peten ja muutamien muiden tekemiä Youtube videoita. Ihan kiva välillä katsella niitä. En kuitenkaan ymmärrä mikä tässä on pointtina. Eikö siis porukkaa juurikin haluasi pienemmän mahalaukun muun elämän kannalta, niin ei sitten tule helposti ylensyötyä? Sitten on vielä terveysvaikutukset, mitkä tuskin on positiivisia. Oli miten oli ihan hyvän määrän söit, kävin antamassa Youtubessa tykkäyksen. Jotain tulista seuraavaksi :)
 
Olen katellut noita Furious Peten ja muutamien muiden tekemiä Youtube videoita. Ihan kiva välillä katsella niitä. En kuitenkaan ymmärrä mikä tässä on pointtina. Eikö siis porukkaa juurikin haluasi pienemmän mahalaukun muun elämän kannalta, niin ei sitten tule helposti ylensyötyä? Sitten on vielä terveysvaikutukset, mitkä tuskin on positiivisia. Oli miten oli ihan hyvän määrän söit, kävin antamassa Youtubessa tykkäyksen. Jotain tulista seuraavaksi :)

Itsellä juontaa kilpailuhenkisyydestä, muista en tiedä.
Ei se oikeastaan ihan hirveästi vaikuta elämään, kun muutenkin pitää juoda paljon nestettä "treenin" kannalta, niin ei ainakaan itsellä kova nälkä ole. Painonpudotus onnistuu hyvin samalla myös.

En nyt usko, että mitenkään hirvittävän epäterveellistä on, koska eihän tuollaiset mätöt ole edes viikottaisia. Vesitankkaukset jne. toki voi olla vaarallisia jos ei ole yhtään perehtynyt miten ne pitää tehdä. Itsellä suurin annos tähän asti on ollut 4kg+ pizza, eikä siitäkään mitään ruuansulatus ongelmia tullut tai erityisen ankeaa oloa. Huiput pistelee jo 5-7kg ruokaa naamariin, eikä tähän mennessä kukaan ole kuollut, tai siis on vesimyrkytykseen ja joku tukehtunut kananmunaan mutta näistä molemmat oli jotain kyläkisoja eikä "ammattilais".

Noissa tulisissa ruuissa nyt ei ole hirveästi mitään jännittävää, kun ainakaan itsellä ei ainakaan niistä tule mitään "itkin ja halusin kuolla" reaktiota. Vaikuttaa kuitenkin yksilöllisesti ja riippuen miten on aikaisemmin syönyt.

Aamupalaksi (kts. tukka) Trinidad moruga scorpion, ei tuo polttelu tuosta kasvanut enempää. Samasta sadosta on muutkin syönyt ja hyvin toiminut, että ei pitäisi olla mitään tuhnuja.


View: https://www.youtube.com/watch?v=P6_aK-J-el4&feature=youtu.be
 
Eikös Matt Stonie ole vetänyt jotain +9kg settejäkin?

Joo tosin riippuu erittäin paljon mitä syö. Että vaikka riisi vetää n. 10kg, niin ei se oikein ole verrannollinen muihin ruokiin.

http://www.majorleagueeating.com/records.php

(Läheskään kaikki kovat syöjät ei kuulu MLE, koska politiikka)
Esim, ite pidän tota Furious Peten 5kg Nutella settiä kovimmanpana mitä se on tehnyt vaikka se ei massaltaan ole kovinkit. Teki sen suht hitaasti jolloin ehti sokerit vaikuttamaan oloihin.

Vaikka itsekkin tuosta 2.1kg Nutellaa pystyisi parantamaan (varasin vain +10 000kcal varten), niin ei kyllä todellakaan tee mieli tehdä uudestaan. Se makean määrä ja sugar Rush mikä tuli jälkeenpäin oli aika kammottava


View: https://youtu.be/e4CMm_Mmv0U
 
Viikonloppuna tuli käytyä pokaamasta 1500€ Pancho Villan hampurilaiskilpailusta. 1.5kg hampurilaisannos 3min 30sek, toiseksi tulleen aika 4min 20sek. Melkein tukehuin jo ensimmäiseen
suupalaan joka vähän hidasti tahtia :D

Jouluna kun Helsingissä käyn niin pitää tuo Siilinpesän, Sukupizza käydä vetäsee ennätysaikaan.

Jonkun sällin kuvaamaa pätkää, tosin ylipuolet oli jo hampurilaisesta mennyt

View: https://www.youtube.com/watch?v=XtIOcSi8Q7g&feature=youtu.be
 
@Mywor
Kova äijä, olin emännän kanssa pyörimässä ja kuuluttelivat että jokamies sarjaan voi tulla kokeilemaan. 12min yritin ahtaa ja ranut jäi syömättä. EI mitään jakoa vetää kaikkia edes tuohon aikaan, puhumattakaan nopeampaa.
 

View: https://www.youtube.com/watch?v=p7Q5ZKY2p7c


Ei nyt mikään maailman kovin tulos, mutta tosiaan samalla hain mahdollisimman korkeaa kulutusta päivän aikana. Järkevämmin suunniteltuna menisi tässä lajissa kyllä enemmän. Anteeksi alun pystykamerasta.

Treenien välissä kävin syömässä
1800g halppis nutellaa - 10386 kaloria
1020g munia - 1367 kaloria
420g pekonia - 1176 kaloria
500g juustoa - 1750 kaloria
560g muffinsseja - 2288 kaloria
1.75l maitoa - 805 kaloria
100g popcorneja - 483
Yhteensä - 18278 kaloria
 
Viimeksi muokattu:
^ Kova sälli syömään!
Ootko kuinka pitkään treenaillut syömishommia ja mitä innostus tähän lähti? :)

1.5 vuotta varmaan ns. tavoitteellista treeniä takana. Samanlailla se syöminenkin kehittyy kun oikeanlaista ylikuormitusta saa.

Yleisesti ottaen oon vaan niin pirun kilpailuhenkinen. Olen kyllä ulkomaalaisten kilpasyöjien videoita katsonut, mutta ei se kipinä oikein niistä lähtenyt kenestäkään. Lähinnä tuli sellainen olo, että "kyllä mä tohon pystyn ja paremmin". Tavoitteena on tuo maailmankärki saavuttaa lähivuosina nopeudessa ja määrässä.

Ideoita saa heittää haasteisiin. Pyrin viikolla tekemään lähinnä vatsalaukkua laajentavia treenejä ja vkl keskittymään syömisnopeuden ja tekniikan kehittämiseen.
 
1.5 vuotta varmaan ns. tavoitteellista treeniä takana. Samanlailla se syöminenkin kehittyy kun oikeanlaista ylikuormitusta saa.

Yleisesti ottaen oon vaan niin pirun kilpailuhenkinen. Olen kyllä ulkomaalaisten kilpasyöjien videoita katsonut, mutta ei se kipinä oikein niistä lähtenyt kenestäkään. Lähinnä tuli sellainen olo, että "kyllä mä tohon pystyn ja paremmin". Tavoitteena on tuo maailmankärki saavuttaa lähivuosina nopeudessa ja määrässä.

Ideoita saa heittää haasteisiin. Pyrin viikolla tekemään lähinnä vatsalaukkua laajentavia treenejä ja vkl keskittymään syömisnopeuden ja tekniikan kehittämiseen.

Kovat on tavoitteet, koska taso ulkomailla on aivan helvetin kova.
Jos videotoivetta saa heittää, niin joku purilaisten mättö aikaa vastaan voisi olla mielenkiintoinen niin saisi vähän vertailupohjaa ammattilaisiin.
Miten ois vaikka 10 bic maccia as fast as possible?

Ja sellainen ystävällinen vinkki, että hommaa hyvä mies kunnon kamera, koska kuvanlaatu ei näissä nykyisissä pätkissä ole kyllä hääppöinen.
Kuvanlaadun ohella suosittelisin myös panostamaan kuvakulmiin ja valaistukseen niin tulisi vähän enemmän eloa näihin videoihin. Näistä videoista voisi oikeasti saada pienillä muutoksilla hyvinkin viihdyttäviä ja hauskoja pätkiä :)
 
Viime pätkässä johtuu täysin valaistuksesta ja kuvaajasta (itsestä), kun ei tosiaan kämpässä mitään hirveän hyvin valoa saa ja pari päivää vasta uutta kameraa testaillut. Ei tuo Gopro 5 mitään hyvää kuvaa hämärässä ota tosiaan, mitä sitä pari päivää olen testaillut, mutta kyllä se muuten vastaa omia käyttötarkoituksia oikein hyvin. Taisi ottaa vielä kaiken hyvän lisäksi vieressä olevasta tv:stä häiriötä.

Pitää kyllä muutenkin yrittää kehittää kameran ja videoiden käsittelyä sekä päästä kuvaamaan haasteet pois täältä opiskelijaloukusta. Big Mac x10 voisi olla kova ja jos ottaa kaverin vielä messiin mukaan, niin saisi vähän eloa videoihin.

Kiitos tosiaan vinkeistä ja kaikki kyllä ohjeet kelpaa.
 
Jonkin verran tullut seurattua kilpasyömistä, ja hienoa että Suomessakin on nyt ainakin yksi hommaan panostava henkilö. Kotimainen skenehän on ainakin youtuben osalta ollut aiemmin varsin olematonta. Maailman kärkihän on kovatasoinen, mutta ilmeisesti suht kapea. Chestnut ja Stonie käsittääkseni jättävät ainakin hodarin syönnissä muut kauas taakse. Oletko hodarien syöntiä testannut? Sehän on ykkösjuttu jenkeissä. Ja tiedätkö mitä vaatisi osallistuminen Nathan`s hot dog eating contestiin? Onkohan sinne jenkeissä jotain karsintaturnauksia vai miten homma toimii?

Videioiden osalta vinkkejä sen verran, että tuollaiset päivän kestävät kalorihaasteet on oikein tehtyinä aina mielenkiintoisia. Renne Korppilan 10000kcal ja 15000kcal haasteet oli hyviä.


View: https://www.youtube.com/watch?v=WJarqflXdio

Tärkeänä pointtina se, että Renne oli suunnitellut syömänsä ruoat mielenkiintoisesti. Ei ollut pelkkää sikailua tyyliin burgerit, donitsit ja nutella, vaan mukana oli myös tavallisempaa ruokaa kuten riisipuuro. Toki ruoan pitää aika rasvaista olla että saa kalorit täyteen, mutta sopiva sekoitus roskaruokaa ja tavallisempaa mättöä oli hyvä rakenne. Eli jos vaikka 20000kcal haasteen lyöt tulille? Näkemäni perusteella uppoaa helpohkosti. Ehkä jopa 25000kcal jossain vaiheessa? Siilitien sukupizzan syöntivideo olisi myös hyvä. Netissä taitaa olla vain yksi onnistunut versio, joka menee juuri ja juuri vaadittuun 45 minuuttiin. Jos sushi maistuu, niin jossain sushi buffetissa varmaan saisi tehtyä hyvän videon. Arto Vainio kävi Penkkipunnerrus.fi videolla Kampin Konnichiwassa syömässä 80 lohinigiriä:

View: https://www.youtube.com/watch?v=TnTyScbgNVU

Jos vaikka 100 kiskaiset?

Sitten toki myös tuo 10 Big Maccia mahdollisimman nopeasti olisi kiinnostava haaste. Entä kuinka monta Big Maccia uppoaisi maksimissaan? Matt Stonien maailmanennätys on 25 kappaletta. Sitä ennen ennätys oli jonkun britin hallussa 17. Voisi kuvitella että ainakin tuon määrän voisit rikkoa? Matt Stonien videoista sen verran, että ne ovat aina kekseliäästi tehtyjä. Vetelee milloin mitäkin jäätäviä settejä.

Suomessa on tosiaan aika vähän noita ravintolahaasteita, mutta tässä yksi:http://www.rafaels.fi/?rafaels=menu
Eli tuolta menusta Rafael`s special.
Haaste ei vaikuta kovin vaativalta, ja 70 euroa maksavan annoksen saa ilmaiseksi kun syö alle tunnissa. Monestihan noista saa vain jonkun nimen listaan ja t-paidan. Itsekin aion tuota jossain vaiheessa käydä kokeilemassa.

Tsemppiä treeneihin. Suomessahan media ja kansa kiinnostuu menestyksestä maailmalla, oli laji mikä tahansa. Joten jos joskus jonkun mestaruuden jenkeissä viet, niin varmuudella pääset hyvin otsikoihin.
 
@Agustin

Sukupizza tosiaan kiinnostaisi jahka Helsinkiin eksyn. Halkaisija sillä taitaa olla jopa 80cm, mutta mikäli kaveriin on uskominen oli se todella ohut.
Huhtikuun Amerikan reissulla varmasti käyn paikalliset haaste läpi. Siellä siis 8.4 järjestetään Chronic Tacos mihin olen osallistumussa, siellä nähdään ainakin Kobayashi...
View: https://www.youtube.com/watch?v=jB5lhA0oYMU


Lista on aika iso sille mitä kaikkea pitäisi tehdä, osaa rajoittaa oikeasti raha sekä tietenkin Rovaniemeltä on aika pitkä matka kaikkialle. Töissä käyn opiskelun ohessa, mutta ei ihan joka viikko pysty 50-100€ laittamaan haasteisiin.

Tietenkin osakseen auttaisi myös se, että olisi joku mukana kuvaamassa sekä ideoimassa/kehittämässä noita syömishaasteita ja -videoita. Varsinkin ennen 8.4 kisoja olisi tarkoitus joka viikko tehdä yksi haaste, sekä tietenkin päivittäin tulee treenattua mahalaukun kapasiteettia.
 


No huh huh, aika vaivattomasti näytti +4 kiloa uppoavan. Lähtikö edes nälkä? :D
Syömistahti on kyllä ällistyttävä.
Niin ja todella iso plussa lähtee vielä videosta, nyt oli jo selkeä parannus aiempiin "räpellyksiin" ;) :)

Onko muuten tietoa oletko sä tällä hetkellä "epävirallisen virallinen" Suomen kovin tekijä syömishommissa?

Ois ihan hiton hienoa, jos tämä koko kilpasyömisskene alkais vähitellen Suomessakin saamaan enempi näkyvyyttä. Aika lapsenkengissä nimittäin vielä ollaan jos vertaa lätäkön tuonne puolen.
Sen verran mitä "lajia" seurannut" niin siellä taitaa olla enempikin sääntö kuin poikkeus, että lähestulkoon joka raflassa on joku superöveri nimikkohaaste.


Jonkin verran tullut seurattua kilpasyömistä, ja hienoa että Suomessakin on nyt ainakin yksi hommaan panostava henkilö. Kotimainen skenehän on ainakin youtuben osalta ollut aiemmin varsin olematonta. Maailman kärkihän on kovatasoinen, mutta ilmeisesti suht kapea. Chestnut ja Stonie käsittääkseni jättävät ainakin hodarin syönnissä muut kauas taakse...

Sitten toki myös tuo 10 Big Maccia mahdollisimman nopeasti olisi kiinnostava haaste. Entä kuinka monta Big Maccia uppoaisi maksimissaan? Matt Stonien maailmanennätys on 25 kappaletta. Sitä ennen ennätys oli jonkun britin hallussa 17. Voisi kuvitella että ainakin tuon määrän voisit rikkoa? Matt Stonien videoista sen verran, että ne ovat aina kekseliäästi tehtyjä. Vetelee milloin mitäkin jäätäviä settejä.

Beard Meets Food on tämä brittiherra, jos jotakuta miehen kanava sattuu kiinnostamaan.
Ei pidä unohtaa myöskään Furious Peteä, joka hänkin kovan luokan tekijä syömähommissa, joskin taitaa kilpailut hänen osaltaan olla kilpailtu.
Sitten on tällainen mättömies kuin Randy Santel, joka ei kylläkään taida pahemmin kilpailla, mutta jos katsotaan voitettuja ruokahaasteita ei taida kukaan yltää lähellekään miehen rekordia :)
 
Back
Ylös Bottom