WEIGHTLIFTING Painonnostovideoita

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja strong
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: Painonnostovideoita – tempaus, työntö ja treenipätkät

Meta description: Painonnostovideoita-ketju: tempaus- ja työntöklipit, treenipätkät, kisavideot, tekniikka-analyysit ja PR-yritykset.

No nään vaan aina punaista kun porukka kylvää tuota kvg kommenttia joka kohtaan. Miksi ei voisi sanoa vaikka asiallisesti että "kokeile etsiä googlesta, youtubesta, painonnostoliiton sivuilta jne". No hard feelings. Eikä noin vanhoja sm-kisojen videoita nyt ihan liikaa muutenkaan löydy oikein netistä millään.
 
Ei taida isäsi nostoja olla YouTubessa, mutta minulla on molempien vuosien SM-kilpailuiden VHS:t hallussani. Kaikkia nostoja ei niissä ole, mutta muistelisin, että Tapion kohdalta vuoden -79 SM-kisoista on ainakin 192½ kilon voittotyöntö ja vuoden -82 kisoistakin jokin työntö, olisiko 180 kiloa. Jollain VHS:llä on myöskin jokin nauhoitettu televisiolähetys vuoden -81 SM-kilpailuista, joissa hän voitti toisen Suomen mestaruutensa. Sitä en muista, onko siinä yhtään Tapion nostoa.
Jes! Arvelinkin, että olen oikeassa paikassa etsimässä kyseistä materiaalia! Tosiaan netistä ei yhtään videota löydy, siksi täältä kyselen.
Onko mitenkään mahdollista lainata/kopioda/ostaa VHS materiaalia sinulta? Sen verran olin vielä pieni poika, kun ukko nosti kisoissa, että muistikuvat ovat aika vähäisiä.
 
No nään vaan aina punaista kun porukka kylvää tuota kvg kommenttia joka kohtaan. Miksi ei voisi sanoa vaikka asiallisesti että "kokeile etsiä googlesta, youtubesta, painonnostoliiton sivuilta jne". No hard feelings. Eikä noin vanhoja sm-kisojen videoita nyt ihan liikaa muutenkaan löydy oikein netistä millään.

Olen samaa mieltä. Asiallinen kysymyshän tuo oli, ja vielä oikesta asiastakin. Eikä noista vanhoista kisoista tunnu paljo paskaakaan netistä löytyvän, videoista nyt puhumattakaan.

Ja toiseen asiaan, onneksi olkoon Miika uudesta tempauksen SE:stä! :)
 
Jes! Arvelinkin, että olen oikeassa paikassa etsimässä kyseistä materiaalia! Tosiaan netistä ei yhtään videota löydy, siksi täältä kyselen.
Onko mitenkään mahdollista lainata/kopioda/ostaa VHS materiaalia sinulta? Sen verran olin vielä pieni poika, kun ukko nosti kisoissa, että muistikuvat ovat aika vähäisiä.

Voin kyllä lainata. Laita yhteystietosi vaikka sähköpostiin shtangist362@gmail.com, niin yrittelen kaivaa filmit esille ja laittaa ne sinulle postissa lähipäivinä.
 
Ei ollut kuin muistinvarainen ja tuostakin TOP 10:stä saattaa puuttua joku merkintä:

Jouni Grönman/67,5*-320-434,322 (1987)
Tapio Kinnunen/79,8-347½-427,415 (1982)
Juhani Avellan/82,5-350-423,107 (1975)
Jaarli Pirkkiö/82,5-347½-420,085 (1989)
Ali Oksala/77*-332½-416,980 (2000)
Janne Kanerva/104,4-380-415,312 (1998)
Mika Reijonen/108,3-382½-412,931 (1999)
Jaakko Kailajärvi/89,75-355-412,153 (1974)
Benjamin Pirkkiö/92,74-360-411,975 (1999)
Kaarlo Kangasniemi/89,3-352½-410,183 (1970)

Grönmanin Reimsin EM:n v. -87 ja Oksalan Tampereen Suomi-Ruotsi maaottelun v. -00 kilpailupaino on saattanut olla joitakin satoja grammoja alle tuon sarjarajan.

Kiitos listasta.

Tarkistin Jouni Grönmanin Reimsin EM kisojen 1987 kilpailupainon. Se oli 67,20

Oksalan paino oli 76,90
 
http://www.youtube.com/watch?v=dOel5bMjgAw

200 kilon rive tänään.. tavote oli se työntää ja olla kaikkien aikojen toiseksi kevein 200kg työntäjä suomessa.. oma paino oli 92,0kg tai 91,9kg ,, en muista....

Hyvin liikkuu! Kiinnostaisi tietää et minkä verran sulle tulee treenejä tällä hetkellä viikkoa kohti? Monestiko tempailet viikossa ja teetkö ylöstyöntöä useemmin mitä riveä, entä paljon kyykkyjä lajinostojen lisäksi?
 
Terve!

sitä päivää odotellessa(unelmoidessa!) että otan tuon 280kg edestä.. :) mutta joo, ite oon koko ajan sanonu sitä että suomessa liikaa yritetään tehdä tästä touhusta tähtitiedettä,, liian yliteknisiä asioita valmennuksessa.. kuitenkin tuo voiman reenaminen on varsin simppeliä.. mutta kyllä se perkeleesti hommia vaatii ja sisua :) kun kuitenkin suurin ongelma meidän nostajilla on se ettie ne ole fyysisesti huippu-urheilijoita!! kyllä nuorena pitäs keskittyä siinä tekniikan kanssa ihan saman verrna kehittään kimmoisuutta, nopeutta ja iän myötä maksimivoimaa..ei meillä kannata lähteä väkisin hakemaan tekniikassa mitään kiinalaisten konemmaisuutta koska meillä ei ikinä päästä nuorena samoihin toistomääriin.. (tottakai tekniikka on tärkeä osa en sitä väitä MUTTA se on muiden ominaisuuksien kanssa samalla viivalla..) koska liikaa nä'kee suomessa sitä että tekniikkaa hinkataan nini paljon että se vie aikaa muiden ominaisuuksien kehittämiseltä..

sitä kauttahan ne kisatuloksetkin kehittyy että reeneissä pyritään parempiin tuloksiin MYÖS apuliikkeissä.. itellä on operaationa saada tuo pukeilta työntö yli 210kg ennen EM-kisoja.. 200kg on nyt työnnetty ja 205kg ollu myös lähellä.. oon aina ollu siinä huono ja nyt asiaan on alettu paneutuun enemmän.,.,pikku hiljaa.. :) etukyykkyä en oo nyt isolla tehny kevään jälkeen.. sillon otin sen 232,5kg.. takaa otin just viikolla 260kg suht väsyneenä ja sanosin että hyvänä päivänä 270kg vois tulla.. eli kyllä sitä voimaa pyritään reenaan minkä vaan kroppa kestää :) se on vaan ku tässä mennään ihan kaurapuuropohjalla niin joutuu vähän palautumiseenkin miettimään mitä tehdään.. no, eihän tää homma hauskaa olis jossei se olis niin haastavaa :D

Olet tehnyt mielenkiintoisia tuloksia,ihmeen hyviä sentakia kun suomessa treenataan 60-luvun treenisysteemeillä.
Olen seurannut painonnostoa 40 vuotta ja ihmetellyt kun treenisysteemit pysyy samoina vuosikymmenestä toiseen.
Jos sinä tietäisit miten painonnostotreeni toimii niin nostaisit 220-230 kiloa työnnössä. Tuntuuko hullulta?
Tiedän mistä puhun,olen nostanut paljon enemmän kuin sinä ja nostin tulokseni huonoilla treenisysteemeillä.
Tarkoitukseni on auttaa sinua jos olet avusta kiinnostunut.
Annan tässä yhden esimerkin että mistä tiedän paremman treenisysteemin kuin mitä suomessa nyt on!
Tiedetäänkö nostopiireissä että minkälaisen treenisysteemin Bulgarialaiset löysivät 70-luvun lopulla?
Jos kukaan ei ole tästä puhunut niin sitä ei tiedetä ja jos ei tiedetä niin vaikea on huipulle päästä.
Kun luin kirjoituksiasi tästä palstalta niin näin että sinulla on tervettä järkeä,se on edellytys tulosten
tekemiseen.
Jos asiat joista olen kirjoittanut kinnostaa sinua niin kerro se tällä palstalla.
 
Ensimmäistä kertaa tällä foorumilla.:)
Tarkoituksena olisi löytää isäukon nostoja painonnoston SM-kisoista vuosilta 1979 ja 1982, Tapio Haanpää, sarja 110 kiloa.
Onko kellään antaa ideoita mistä lähtisin niitä etsimään?

Haanpään Tapsan nostoja olis kyllä kiva jostain nähdä. Oma faija on hehkuttanut noita kerrostalon kellarissa tehtyjä treenejä... Ollaan Rautakerho oltu tenavana naapureita. :-)

Edit: Jos Rautakerho saisit nuo videot digitaaliseen muotoon, niin ne olisi hieno saada youtubeen!
 
En ole Miika enkä puhu hänen puolesta, mutta sen verran kovaa tekstiä tuli nimimerkiltä aurek, että voisitko hieman raottaa noiden salaisuuksien verhoja, joista sinä yksin tunnut olevan tietoinen? Käsittääkseni suomalaiset nostajat sovelsivat bulgaarien oppeja suhteellisen laajasti 80-luvulla, tosin turhankin kirjaimellisesti jolloin suurin osa porukkaa kärsi loukkaantumisista. Lisäksi kyseisen maan valmentajia kävi pitämässä ihan seminaarejakin muunmuassa Kuortaneella, ettei nekään ohjelmat ihan salatiedettä ole. Ja varsinkin nykyään kun kaikki tieto ja tutkimukset leviävät internetin ansiosta lähes reaaliajassa, en usko että suomalaisessakaan painonnostossa mitään synkkää keskiaikaa eletään. Ainakaan siis tiedon osalta, enemmänkin touhu on tekijöitä huutanut. Onneksi nyt näyttää taas hieman paremmalta, nuoria kehittyviä nostajia tulee esiin Miika ja Milko etunenässä. Lisäksi itsekin tiedän etteivät suomenkaan maajoukkuenostajat treenaa kaikki samoilla ohjelmilla, osa käyttää venäläisiä ohjelmia, osa omia sovelluksia milloin minkäkin maalaisista ohjelmista jne.

Tarkoitus ei ole vähätellä tai arvostella, mutta ainakin minä olisin utelias kuulemaan hieman lisäselitystä.
 
Terve Jaakoppi!

Ihan oikeita kysymyksiä esität.
 
Ihan oikeita kysymyksiä esität.Suomessa on käynyt huippuvalmentajia 70-luvun alusta asti ja ne ovat opettaneet suomalaisille
tekniikkaa vaikka se on jo osattu.Ne opettivat sitä sentakia kun niille maksettiin matkakorvaukset ja päivärahat.
Ei kukaan huippuvalmentaja ole niin hullu että antaa tietonsa ilmaisksi.Näin tämä maailma toimii.
Jos palkataan joku huippuvalmentaja 4 vuodeksi niin silloin alkaa tietoa tulemaan. Tätä ei ole suomessa tajuttu.
Suomen painonnoston yksi ongelma on se että vanhojen huippujen treenitietoja ei ole kerätty kasaan uusille nostajille
ja sentakia uudet nostajat kahlaavat samat virheet läpi kuin mekin.Monissa maissa tämä on tehty ja niissä on huippuja.
Itse näin 70-lopussa että nyt Bulgarialaiset löysivät jonkun hyvän treenisysteemin jonka kautta niiden tulokset nousivat
noin 10% lyhyessä ajassa. Yleisesti sanottiin että nyt ne löysivät jonkun uuden myrkyn jolla tulokset nousivat. Minä en
mennyt tuon käsityksn ansaan sentakia kun olin jo silloin kokeillut monia treenisysteemejä ja näin mikä merkitys niillä
tuloksiin. Olen kokeillut 100 eri treenisysteemiä ja voin sanoa että niillä on valtavan suuria eroja tuloksiin.
Aloin silloin etsimään että mitä bulgarit löysivat,sentakia kun en ole koskaan uskonut dopingiin vaan uskon että on olemassa
treenisysteemejä joilla pääsee maailman huipulle tänäänkin.
Meni 15 vuotta ennenkuin löysin sen treenisysteemin mitä ne löysivät. Kokeilin sitä puoli vuotta kun olin melkein 50 vuotias
ja pääsin samoihin tuloksiin kuin nuorena parhaimmillani,treenasin rehellisesti ilman dopingia,olen muuten aina ollut dopingin
vastustaja.
Suomessa on usko harjoitteluun hävinnyt sentakia kun ennen luotettiin dopingiin ja jäi treenisysteemit kehittämättä.
Nyt ollaan vähän tyhjän päällä kun doping on poissa. Näen kyllä että on joku nostaja joka miettii oikeita asioita.
Itse aion treenata yhden urheilijan maailman huipulle,valitsin maailman vaikeimman urheilun,jalkapallon,3 vuoden päästä
maailman huipulla on valmennettavani,hän on suomalainen, ei minulla ole mitään ongelmaa valmentaa häntä huipulle sentakia
kun nyt tiedän miten pitää treenata.
Toivottavasti sait kirjoituksestani jotakin. Tarkoitukseni on myös kannustaa nostajia etsimään parempia ja parempia treeni-
systeemejä koska niiden kautta tulosta tulee. Minun treenisysteemit eivät välttämättä ole ainoat oikeat,on olemassa monia
hyviä systemejä joilla saa tulosta.
 
Tietoa löytyy siis laajemminkin ellei tuota ongelmaa valmentaa 3 vuodessa urheilijaa huipulle, jalkapallossa :D Kannattaisi varmaan tarjota noita oppeja esim. ManU:n akatemialle tai Barçan La Masiaan, pitäisi olla helppoja miljoonia jos kerran noin mullistavaa tietoa on hallussa... Ja tuosta kun nyt rivien välistä lukee, niin sanot siis nostaneesi viisikymppisenä "paljon enemmän" kuin Miika Antti-Roiko? :)

No joo, ettei menisi täydelliseksi huuhaaksi, niin nuo bulgaarien treenisysteemit 80-luvun suomessa on sinänsä mielenkiintoinen aihe :) Käsittääkseni huipuista vain Grönman selvisi kyseisistä systeemeistä kuivin jaloin? Eräs entinen sm-tason nostaja kertoi minulle että särky- ja tulehduskipulääkkeet olivat melko kovassa käytössä bulgarialaisten pitämillä leireillä Kuortaneella, vähän väliä joku hajotti jonkun paikkansa...
 
Savon sanomissa oli viime viikolla Kulta-Kallen 70-vuotis haastattelu. Hän oli sitä mieltä, että valmennus ja treeniolosuhteet Suomessa on nykyään hyvää luokkaa. Syyksi, miksi ei päästä maailmanhuipulle painonnostossa ja muissa fyysisissä lajeissa, sanoi suoraan että doping jyllää huippumaissa, ja täällä testataan maamme huippuja paljon. Maissa, joissa kilpailijoiden määrä on valtava, ei resursseja paljoa jää yksittäisen urheilijan testaamiseen.

Jokainen joka ymmärtää ihmisen fysiologiaa, tietää että dopingista on valtava hyöty painonnoston kaltaisessa lajissa. Mihinkään jalkapalloon turha verrata, siinä ei fysiikalla pärjää.
 
Joka sana pitää paikkansa jonka kirjoitin.Minä saan tältä jalkapalloilijalta ne miljoonat mitkä mainitsit,en minä muuten häntä
huipulle trenaiskaan. Muuten ne bulgarialaisten systeemit joita suomessa kokeiltiin huonoin tuloksin ovat ne Abatjvin raat
systeemit.Minun unkarilainen kaveri oli bulgariassa niitten omilla leireillä ja siellä ei trenattu niillä kuortanen systeemillä,siellä
Asen Slatev(nosti 405 kiloa sarja82.5) nosti aivan eri systeemeillä,niillä jotka minäkin löysin. Niistä systeemistä Bulgarialaiset eivät ole 30 vuoteen hiiskuneet sanaakaan kenellekään. Ja hyvä onkin ,ei niitä kannata ilmaiseksi kenellekään antaa.
Minä en valmenna maailman huipulle kuin yhden urheilijan,se riittää minulle,Teen sen vain ja ainoastaan sentakia kun tämä urheilija
antaa 10% tuloistaan minun hyväntekeväisyys laitokselleni että voin auttaa maailman nälkää näkeviä ihmisiä. Tämä on ainoa
syy miksi autan hänet huipulle. Minä en lähde auttamaan tiedoillani ja taidoillani ketään elämään itsekästä elämää. Tämä on mottoni,
Katso 3 vuoden päästä kuka suomalainen pelaa huipulla jalkapalloa euroopan huippuseuroissa niin tiedät kuka se kaveri on.
 
Käsittääkseni huipuista vain Grönman selvisi kyseisistä systeemeistä kuivin jaloin?

Oletkos lukenut viime vuoden puolella ilmestynyttä Kauhajoen Karhun historiikkia?

Siinä on painonnosto-osio ja juttua Spassovistakin. Siellä lukee että Spassovin treenit veti Jounin täysin lukkoon sekä fyysisesti että henkisesti.

Kirjassa Arvo Ojalehto taasen kertoo kestäneensä ohjelman jotenkuten ja arveli, että se oli tarkoitettu nostajille jotka harjoittelivat muillakin eväillä kuin suomalaiset.
 
Savon sanomissa oli viime viikolla Kulta-Kallen 70-vuotis haastattelu. Hän oli sitä mieltä, että valmennus ja treeniolosuhteet Suomessa on nykyään hyvää luokkaa. Syyksi, miksi ei päästä maailmanhuipulle painonnostossa ja muissa fyysisissä lajeissa, sanoi suoraan että doping jyllää huippumaissa, ja täällä testataan maamme huippuja paljon. Maissa, joissa kilpailijoiden määrä on valtava, ei resursseja paljoa jää yksittäisen urheilijan testaamiseen.

Jokainen joka ymmärtää ihmisen fysiologiaa, tietää että dopingista on valtava hyöty painonnoston kaltaisessa lajissa. Mihinkään jalkapalloon turha verrata, siinä ei fysiikalla pärjää.

Mielenkiintoista kuulla tällaista.Mutta olen jo tiennyt 30 vuotta mitä suomessa sanotaan kun joku tekee tuloksia.Epäusko nostaa päätänsä joka paikassa,
mihin vain menet,jos joku paranta tuloksiaan 5 kiloa niin sanotaan että se käyttää dopingia. Usko harjoitteluun on hävinnyt ja sitä on vaikea saada takaisin.
On vain muutama urheilija koko maassa joka pystyy vastustamaan tätä epäuskoa.
Luistelussa on pari kaveria jotka uskovat oikeaseen harjoitteluun. Monen kymmeneen vuoteen suomessa ei ole ollut huippuluistelijoita mutta nyt on,ja vain
sentakia kun ne käyttivät maalaisjärkeä ja menivät treenaamaan maailman huippujen kanssa ja näkivät miten pitää harjoitella että tulosta tulee ja sitä
tuli.Suomalainen jopa luisteli maailmanennätyksen jota kukaan ei olisi uskonut. Itse en edes viitsi mennä voimailusaleille treenaamaan koska minä en halua
kuulla sitä epäuskoa,treenaan omaksi ilokseni kotona ja heittelen oman ikäluokkani maailmanennätyspainoja kevyesti rinnalle ja en trenaa kuin 30-60 minuuttia
viikossa.Minä uskon treeniin,että laatu ratkaisee eikä määrä.
 
Oletkos lukenut viime vuoden puolella ilmestynyttä Kauhajoen Karhun historiikkia?

Siinä on painonnosto-osio ja juttua Spassovistakin. Siellä lukee että Spassovin treenit veti Jounin täysin lukkoon sekä fyysisesti että henkisesti.

Kirjassa Arvo Ojalehto taasen kertoo kestäneensä ohjelman jotenkuten ja arveli, että se oli tarkoitettu nostajille jotka harjoittelivat muillakin eväillä kuin suomalaiset.

En ole lukenut sitä kirjaa mutta maalaisjärki sanoo että kenenkään ihmisen kroppa ei ota vastaan sellaista treeniä jota ne vetivät.Ei se mikään ihme ole että ne meni tukkoon ja lukkoon.
Minulle tämä on aivan päivänselvä asia että näin sellasella treenillä käy. Ne treenit eivät rakentaneet hermostoa eikä kroppaa vaan kuluttivat niitä,siitä tuli tämä jumi.
Ne treenit joita Bulkaarit vetivät 80-luvulla joita unkarilainen ystäväni oli katsomassa olivat aivan erilaiset. Ne treenit olivat rakentavia,ne rakensivat hermostoa ja lihaksia,ja kroppa
voi niistä hyvin. Ne olivat aivan päinvastaiset treenit joita kuortaneella harjoiteltiin.
Nykyään jos aikoo huipulle niin suurin osa treenistä pitää olla rakentavaa,silloin säästyy vaivoilta,minun treenit oli aikanaan rakentavia ja muut ihmettelivät niitä että miten se
noin trenaa.Minulla ei ollut koskaan mitään vammoja.
Vielä siihen Miika-Antin ja minun tuloksiin niin olin melkein 50 vuotias kun vedin maastavedossa neljä kertaa oman painon ja jaloilla otin reilusti yli kolme kertaa oman painon
niillä rakentavilla harjoituksilla. En siirtänyt niitä voimia painonnostoon joka olisi ollut helppo juttu,koska en halunnut lähteä arvokisoihin hakemaan 10-20 sijaa.
 
Back
Ylös Bottom