Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Keihäänheitossa erot tuloksissa kisojen välissä voi olla kuitenkin pikkuisen erilaiset. Kyllähän keihäänheitossakin niiden viimeisten kisailijoiden heitot katsotaan kalkkiviivalle asti?http://painonnosto.fi/artikkeli/2016-07-18-anni-vuohijoki-valittu-rion-olympialaisiin
Tuossa siis valintakriteerit kerrottu, ohessa myös kokouksen pöytäkirja, josta mm. selviää että esim. Annin valmentaja ei osallistunut kokoukseen. Muutenkin näyttää siltä, että valinta tehtiin käytännössä Merin ja Annin välillä, eli tämä purkautuminen oltaisiin saatu joka tapauksessa. Tämän vuoden menestyminen EM:ssä, nousujohteisuus (samat kilot sarjaa alemmas) ja potentiaali nostaa isompaa rautaa tulevaisuudessa olivat näemmä perustelut.
Jos mietitään asiaa toisen lajin esimerkillä, niin miltä kuulostaisi, jos esim. keihäänheittäjät valittaisiin sen perusteella, kuka heitti viime vuoden kisoissa pisimmälle, kun tänäkin vuonna on kisoja käyty. Eikö se nyt yleensä ole ollut vähän niin, että sen hetken paras on se veijari, joka on vikat kisat voittanut? (Jotain Saksan keihäskarnevaaleja ei lasketa.)
Eli jos mietitään kummalla on potentiaalia tehdä parempi tulos niin Annalla
Jos katsoo nostajia vähän pelkkien tuloslistojen ulkopuolelta, niin nimenomaan Vuohijoella on se potentiaali isoon pamaukseen sekä lyhyemmällä että varsinkin pidemmällä tähtäimellä. Anna nostaa omalla, kovalla tasollaan jolla on ollut jo pitkään ja tekee varmasti SE:tä hipovan tuloksen koska vain, onnistuessaan hieman paranteleekin ennätyksiään, mutta isoa tuloskehitystä tuskin on enää luvassa. Annilla taas on takana lyhyempi ura, varastossa valtava määrä raakaa voimaa joka vielä odottelee täyttä realisoitumistaan lajinostoissa ja tekniikan puolellakin paljon parannusvaraa. Häneltä se iso pommi täydellisessä kisassa voi tulla jos keneltä ja parin vuoden tähtäimellä on tasaisella kehittymiselläkin luvassa selvää tulosparannusta. Varjona tässä on sitten se, että siinä missä Everi ei epäonnistu pahasti juuri ikinä, voi Vuohijoki heikompana päivänä pummata koko kisankin, niistä ratkaisevista nostoista puhumattakaan. Sikäli näkisin tässä vähän asetelmaa, että haetaanko varmasti hyvää tulosta vai riskillä huippusuoritusta ja samalla panostusta kisakokemukseen nostajalle, jolla on vielä isohkoa kehitysvaraa. Voi olla, että itsekin olisin lähettänyt ennemmin kisoihin ennemmin Everin varmaotteisempana ja tasaisempana vaihtoehtona, mutta ymmärrän kyllä tämänkin ratkaisun.
No nyt kyllä yliarvioit annin voimatasot. Kakkosvedosta ja yläkropasta loppuu jo noissa raudoissa voimat! Eikä jalatkaan millään tavalla vahvat ole!
Mutta jos tosiaan kovaa tulosta ajatellaan/haaveillaan niin kyllä Meri Ilmarinen on se joka voi täräyttää kovan tuloksen siitä hyvä esimerkki 123 reeni työntö! Ja siinä naisessa on oikeasti raakaa voimaa. Ei kyllä hänelläkään niin paljon että millään tekniikalla ihan maailman huipulle päästäisiin. Ja tosiaan 3vuotta nuorempi Annia joten tulos kehitykseen on suuremmat mahdollisuudet. Anna ja ihan samoin tavoin Anni on jo siinä iässä ettei mitään suurta voi enää odottaa.
Meri rioon olisi kuulunut!
Anna varmana nostajana minun silmissä kakkonen
Ja Anni sitten epävarmuudestaan johtuen vasta kolmantena.
Ehkä olis parempi olla linkkaamatta...http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-2000001223684.html
"Ymmärrän Annaa, sillä minusta itsestäni tuntuisi varmasti samalta, ja hän on tehnyt tätä 15-vuotiaasta. Anna ei ole kuitenkaan sanonut minusta mitään, mistä voisin loukkaantua, Vuohijoki sanoo.
Kohu ei vaikuta minun ajatuksiini Annasta tai olympiapaikastani, Vuohijoki kuittaa."
– Syksyllä aloitan lääkiksen. En saa enää opintotukea, joten minulla ei ole kiire valmistua sieltä. Se voi olla vähän niin kuin harrastus, Vuohijoki nauraa.
Joo no ei siinä mitään jos oikeasti aikoo kunnolla opiskella, mutta tuo lause vaan ei ihan paras mahdollinen.Minä ymmärsin, että ei saa opintotukea, joten ei ole taloudellisesti mahdollista olla täysipäiväisesti opiskelija (sen lisäksi että on urheilija). Hyvä jos pystyy edes hiljalleen suorittamaan.![]()
Siis sillähän ei ole mitään merkitystä että opiskeleeko täyspäiväisesti vai ei, saman verran tuo koulutus silti maksaa valtiolle. Kouluille maksetaan tukea opiskelijoiden mukaan, oli ne sitten siellä aikaa viettämässä tai oikeasti opiskelemassa.Minä ymmärsin, että ei saa opintotukea, joten ei ole taloudellisesti mahdollista olla täysipäiväisesti opiskelija (sen lisäksi että on urheilija). Hyvä jos pystyy edes hiljalleen suorittamaan.![]()
Siis sillähän ei ole mitään merkitystä että opiskeleeko täyspäiväisesti vai ei, saman verran tuo koulutus silti maksaa valtiolle. Kouluille maksetaan tukea opiskelijoiden mukaan, oli ne sitten siellä aikaa viettämässä tai oikeasti opiskelemassa.