Painoa alas ilman, että lihaksisto kärsii

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sikawah
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
1.2.2013
Viestejä
2
Olen kuullut paljon hyvää tästä sivustosta ja eritoten foorumista. Yritin sitten tutkia mahdollisimman monta treadia, josko niistä löytyisi apua. Hyötyä niistä on ollutkin ja nyt ajattelin tehdä sitten aivan henk.koht treadin.

Olen 22v miehen alku ja painoa tällä hetkellä on 125kg. Painoa olen pudottanut 13kk aikana noin 50kg, eli vielä viime jouluna olen semmoiset 175 kiloa painanut. Aloitin salilla käynnin aktiivisesti noin vuosi sitten ja paino alkoi pudota. Noin kuukausi sitten siirryin 3 jakoisesta -> 4 jakoiseen ja olen huomannut sen toimivan todella hyvin itselle. Ohjelma on pitkälti voimaan painottuvaa, eli pienillä toistoilla ja kovilla painoilla. Välillä tehden taas enemmän toistoja pienemmillä painoilla.

Ongelmana on tällä hetkellä se, että tuo 125-127kg on ollut mittarissa jo reilun kuukauden ja haluaisin sen alas. Tavoitteena alkuun ainakin alle 100kg. Olen toki saanut paljon lihasta nyt kuukauden aikana, sillä kaikissa on tulosta tullut noin 15-25% kuukauden aikana. Vyötärö on kuukaudessa kavennut noin 8cm ja muutenkin olen huomannut mittojen pienennee, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Näissä paikoissa olen huomannut lähinnä lihaksien kasvua.

Aloin puolessa kuuta seurata syömisiäni, mutta vain lähinnä kalori mielessä. Syön kyllä vähän, sillä 6 päivää viikosta menee tasaiseti noin 600-800 kalorin määrillä ja herkuttelu päivänä hipoo kalorit 2000. Ruoka on pitkälti proteini painotteista(rahkaa ja kanaa), sekä sitä mitä opiskelia nyt pystyy ostamaan. Mitä olen lukenut, tasaiseti syöminen ja tarpeeksi syöminen olisi tärkeä osa laihdutusta, voisiko stoppi johtua tästä? Olenko vai liian hätäinen?

Mitähän voisin tehdä, jotta saisin painon puotamisen taas jatkumaan ja vielä mieluusti niin, että se ei vaikuttaisi hirveitä jo saatuihin lihaksiin? Pahoitteluni jos tämä tuli väärälle alueelle.

Kiitos jo etukäteen, mikäli joku haluaa neuvoa.
 
Zone-sarja -42%
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Pahoittelut OT:stä, en osaa sinua neuvoa tuossa, mutta piti ihan kirjottaa onnitellakseni, todella hienosti tiputettu painoa! :thumbs:
 
En ole mitenkään erityisen osaava näissä painonpudotusasioissa, mutta syöt selkeästi liian vähän. Mitä olen ymmärtänyt, ei alle 1000 kalorin päiväannoksen saisi koskaan mennä, ei etenkään kokoisesi mies, vaikka lihasmassaa ei vielä paljoa olisikaan.
Täällä on varmaan osaavampia neuvomaan noissa ravintoasioissa, mutta oma neuvoni olisi, että ala totuttelemaan uuteen pysyvästi terveempään elämäntapaan ja sen edellyttämään ruokamäärään. Nosta kalorimäärä ainakin 1500kcal päivässä, sillä vaikka painonpudotus hidastuu, ovat tuollaiset alle 1000kcal määrät elimistölle pitkällä aikavälillä haitallisia. Voit aiheuttaa elimistöllesi pysyvää vahinkoa. Jos omaksut liikunnan osaksi uutta elämäntapaasi, tulevat päivittäiset ruokamäärät olemaan helposti 2000-3000kcal välissä. Jos innostut puntin lisäksi aerobisesta liikunnasta, voivat ne olla tuotakin suuremmat.
Tällä hetkellä syöt tosiaan selkeästi liian vähän. Kun saat ruokapuolen asialliselle tasolle, suosittelisin, että aloittaisit puntin lisäksi jonkin aerobisen liikuntamuodon harrastamisen. Kävely, uinti tai pyöräily voisivat olla nivelille hyviä vaihtoehtoja. Aloita kevyesti, vaikka 15 minuutin lenkeillä jos siltä tuntuu, mutta pyri pidentämään niitä minuutti kerrallaan 30-60 minuuttiin. Ota huomioon, että kävelykin kuluttaa satoja kilokaloreita tunnissa, ja tämäkin pitää ottaa huomioon kokonaiskulutuksessa. Päivittäinen kalorivaje ei saisi ylittää 500 kcal, mikä sekin tarkoittaa jo puolen kilon painonpudotusta viikossa.
 
Onnittelut hyvästä painonpudotuksesta, ja sitten vakavoidutaan...

Jätä nyt ainakin ensimmäisenä tuo herkuttelupäivä pois ja nosta kaloreita kunnon ruoalla johonkin 2000kcal tienoille. Herkuttelupäiviä ei noilla mitoilla kannata pitää kuin se max 1/kk. Kalorit lasketaan jatkossa siten, että joka ikinen suupala käytetään tunnollisesti vaa'an kautta ja merkataan ylös vaikka kalorilaskuriin. En usko alkuunkaan, ettei 125kg miehellä tippuisi paino 800kcal/vrk kaloreilla vaan kyllä tuossa kyse on siitä, ettei kaikki suuhun mennyt ruoka ole vaa'an kautta kulkenut ja niitä kaloreita on tullut tuota 800kcal enemmän. Lihasmassan kasvu ei tuota painon junnaamista selitä.
 
Syö enemmän! Jos et saa tarpeeksi ravintoa et myöskään kuluta sitä vaan kroppasi yrittää kuluttaa mahdollisimman vähän etkä laihdu välttämättä ollenkaan. Jos olet jo saanut hankituksi lihasmassaa niin sekin vähä häviää kun et saa ravintoa. Syö hyvin ja terveellisesti ja kasvata lihaksia niin kulutat myös enemmän.
 
Itsellä kyllä tulee käveltyä joka päivä 2-3km koulun, salin ja kämpän välillä. Kesällä kulin juoksemassakin, lähinnä intervalli tyyliin noin 1h-1,5h kerralla. Salilla tulee käytyä 4 kertaa viikossa, mutta tuntuu siltä, että voisi kulkea useamminkin. Palautunisen kannalta ei ole ollut ongelmia, joten en ole sen kummemmin ravintoa ajatellut. Nuo 800 päivät on laskettu niin, että niissä on kaikki mukana. Päivän ruoka on ollut lähinnä pari lasia maitoa ja pala kanaa. Treenin jälkeen joko raejuustoa, tai rahkaa. En tällä hetkellä tunnu tarvivan enempää, joka itseäkin hieman ihmetyttää. Tuohon päälle tulee juotua vettä litra tai pari. Omien laskujen mukaan se ei ylitä 800 kaloria. Herkuttelu on minulle lähinnä sitä, että maitoa, leipää ja erillaisia lihoja menee reilusti. Sokeria vältän, sillä se ei enää nykyään maistu.
 
Kyllä on aika perseestä tuo sun syöminen. Missä kaikki vitamiinit, hivenaineet? Kasvikset ja vihannekset puuttuu kokonaan ja välttämättömät rasvatkin. Tuollainen on terveydelle vaarallista, puhumattakaan siitä, että tuolla nitkutuksella voi olla aineenvaihdunta aika jumissa. Jos et käy 1-2 kertaa päivässä etkä kusella vielä useammin, niin syy painon jämähtämiseen on selvä.

Vähän myös kiinnoistaisi tietää, että millaista se sinun treenisi on ja tuleeko progressiota.
 
Aloin puolessa kuuta seurata syömisiäni, mutta vain lähinnä kalori mielessä. Syön kyllä vähän, sillä 6 päivää viikosta menee tasaiseti noin 600-800 kalorin määrillä ja herkuttelu päivänä hipoo kalorit 2000. Ruoka on pitkälti proteini painotteista(rahkaa ja kanaa), sekä sitä mitä opiskelia nyt pystyy ostamaan. Mitä olen lukenut, tasaiseti syöminen ja tarpeeksi syöminen olisi tärkeä osa laihdutusta, voisiko stoppi johtua tästä? Olenko vai liian hätäinen?

Yrität liian nopeasti liian paljon: http://www.pakkotoisto.com/ravinto/113364-huolissaan-laihduttajista/
 
Onnea hienosta painonpudotuksesta! Sun sijassa nostaisin kaloreita ainakin 1800 päivätasolle, sekin on todella vähän sun kokoiselle miehelle. Ja kalorit lasketaan tarkasti, kuten joku edellä sanoikin. Perustelut: kova painonpudotus heilauttaa elimistön nälkähormonitasoja ja pudotetun painon ylläpito käy hankalaksi, lisäksi tuo dieetti ei opeta sua syömään terveellisesti loppuelämääsi.

Ruokavalio on tosiaan se ykkösjuttu, mutta treenistä: jos tavoite on laihtuminen, niin silloin 4-jakoinen tuntuu turhalta hifistelyltä. Pienentäisin treenijakoa, jotta joka treenissä energiankulutus olisi korkealla eli isot lihakset töihin kuten jalat ja selkä. Ja aerobista voi lisätä viikkoon jaksamisen mukaan.
 
Lyhyesti. Opettele syömään terveellisestija oikein. Skippaa kaikki oikopolut ja alle tonnin viritykset.

Tsekkaa vaikka ravinto-puolelta esimerkkejä fiksuista päivän ruokamääristä, esim Jutan ja Bullin threadissa on eilen laittama ihan ok perusrunko terveelliselle ruokailulle, lisäilet hiukan annoskokoja jotta kokonaiskalorit on jossain 1800-1900 paikkeilla.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Itsellä kyllä tulee käveltyä joka päivä 2-3km koulun, salin ja kämpän välillä. Kesällä kulin juoksemassakin, lähinnä intervalli tyyliin noin 1h-1,5h kerralla. Salilla tulee käytyä 4 kertaa viikossa, mutta tuntuu siltä, että voisi kulkea useamminkin. Palautunisen kannalta ei ole ollut ongelmia, joten en ole sen kummemmin ravintoa ajatellut. Nuo 800 päivät on laskettu niin, että niissä on kaikki mukana. Päivän ruoka on ollut lähinnä pari lasia maitoa ja pala kanaa. Treenin jälkeen joko raejuustoa, tai rahkaa. En tällä hetkellä tunnu tarvivan enempää, joka itseäkin hieman ihmetyttää. Tuohon päälle tulee juotua vettä litra tai pari. Omien laskujen mukaan se ei ylitä 800 kaloria. Herkuttelu on minulle lähinnä sitä, että maitoa, leipää ja erillaisia lihoja menee reilusti. Sokeria vältän, sillä se ei enää nykyään maistu.

Ruokapuolen suhteen perusidea on tullut viestiketjussa melväksi, eli syö selkeästi enemmän mutta terveellisesti. Noin huiman painonpudotuksen jälkeen saattaa tuntua masentavalta jos tulokset eivät olekaan enää yhtä nopeita, mutta viimeisen vuoden perusteella sinulta löytyy itsekuria riittävästi. Pystyt myös opettelemaan syömään järkevästi.
Tuohon liikuntapuoleen vielä. 2-3km on ihan hyvä alku ja arkiliikunta kannattaa aina, mutta se ei varmaankaan ole yhtäjaksoista. Suosittelen edelleen, että rupeat liikkumaan 3 kertaa viikossa ihan liikuntamielessä. Voit yhdistää lenkit vaikka noihin koulumatkoihin, eli käveletkin matkan mutkan kautta. Tunti per kerta tavoitteeksi viimeistään kuukauden kuluttua. Intervalleja voi tehdä monella teholla, mutta 1,5 tunnin intervallitreeni kuulostaa siltä, että olet halunnut liikaa kerralla ja siksi homma ei tunnu mukavalta. Se on yleinen virhe. Noiden viikottaisten kolmen kerran ei tarvitse olla mitään kärsimysnäytelmää, vaan ne tulisi tehdä ainoastaan kevyesti hengästyen ja ulkoilmasta nauttien. Minkäänlaista fyysistä epämukavuutta ei pitäisi tuntua, jos sellaiseksi ei lasketa hengityksen tihenemistä ja hikoilua. Tuo tukee terveyttäsi ja painonhallintaa tahdista riippuen ainakin yli 1000 kcal verran viikossa (muista kuitenkin lisätä syömistäsi nykyisestä tätä enemmän). Se on sitten eri asia jos hurahdat liikuntaan, silloin puhutaan eri määristä ja tehoista ja epämukavuusalueestakin välillä. Painonhallinnan ja terveyden takia ei tarvi kuitenkaan kärsiä pururadalla, vaan ainoastaan liikkua.
 
Back
Ylös Bottom