Onnistumistarinoita

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja shack
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
26.11.2005
Viestejä
37
Moi.

Tänne putkahtelee kerta toisensa jälkeen kyselyitä siitä miten saada massaa lisää, painoa pois, lihaksia kasvuun jne.

Ajattelin josko kokeiltaisiin tälläistä lähestymistapaa.

Tähän ketjuun voi jokainen halutessaan listata omia onnistumisia, mitkä oli tavoitteet, mitä olet tehnyt ja mitä siitä on seurannut.

Voisin hieman aloittaa itse.

Lähtötilanne 1.5.2011 - 187cm/67kg.
Tilanne kirjoitushetkellä - 187cm/72kg

Kuten mitoista voi päätellä on tavoitteena ollut massan saanti. Ajatuksia treenauksesta ja kunnon syömisestä on ollut useita vuosia, mutta oma saamattomuus on ollut esteenä. Nyt kuitenkin kuluneen vuoden aikana jotain on sentään tapahtunut ja mittariin on tullut noin 5kg lisää.

Se mitä olen tehnyt ei ole kovin kummallista. Palstalla painotetaan koko ajan syömistä, treenaamista ja lepoa jotka yllättäen ovatkin ne perusasiat jotka olen laittanut kuntoon.

Moni on varmasti sitä mieltä että syö mielettömästi ja tarpeeksi monipuolisesti, mutta mieti hieman syömisiäsi. Onko kaikki asiat varmasti kunnossa. Itse en ruvennut mättämään viittä extra ateriaa naamaan vaan tein pari pikku viilausta.

1) Lisäsin kunnon aamupalan (Ennen meni vain jugurttia, nyt syön jugurtin, myslit ja leivät aamuisin)
2) Lisäsin jokaiselle ruualle joko raejuustoa, tonnikalaa tms. Jotain hyvää proteiini höystettä.
3) Lisäsin ruokailuihin yhden extra välipalan. Rahkaa ja leipää tms.
4) Lisäsin protskujuoman kehiin

Tein itselleni sopivan ohjelman ja treenaan neljä kertaa viikossa. (Tätä toki tarkoitus vaihtaa, mutta vielä noin 2kk menen tällä setillä). Ohjelma on hyvinkin yksinkertainen.

1) Rinta, hauikset, ojentajat
2) Jalat, alaselkä, vatsat
3) Selkä, alaselkä, venyttely
4) Olkapäät, alaselkä, vatsat, venyttely

Alaselkää teen koska minulla on ongelmia sen kanssa. Selkä on välillä täysin tohjona joten teen sille lähinnä kevyttä treenia ja venyttelyä parina päivänä.
Ohjelmaa teen muodossa 1 ja 2 peräkkäisinä päivänä, sitten yksi lepo jonka jälkeen 3, lepo ja 4 sekä lepo. Sitten ohjelma taas alusta.

Ei pitäisi kuulostaa kovinkaan pahalta, tuo treenaaminen on ainut joka vaatii itseään niskasta kiinni ottamista, mutta helpointa on vain alkaa käymään salilla ilman pakkiksen ohjeita saati tehtyjä ohjelmia. Tein alkuun 1-2kk "höntsäillen" eli kävin salilla ilman ohjelmaa ja huomasin pikku hiljaa että homma maistuu ja sitten aloin miettimään asioita tarkemmin.

Ja mikä tärkeintä. Tuo noin 5kg lisäpainoa on tullut vain noin kolmen kuukauden aikana. Näillä hyvinkin yksinkertaisilla asioilla. Ruokailuunkaan ei pahemmin tarvinnut tehdä muutoksia ja koko ajan on huomannut asioiden edetessä kuinka ruokahalu kasvaa syödessä (ja treenatessa) kirjaimellisesti.

Tsemppiä treeneihin ja keep it simple :)
 
Kesäloman aikana oli tarkotus nostaa penkki 65kg > 80kg... no siinä se helposti nousi kesän lopussa se 77,5kg mutta nyt vihdoin eilen sain sen 80kg nostettua 3 turhan hinkkaamisviikon jälkeen! Painoa tuli myös 65kg > 70kg kesäloman aikana! Ihan tyytyväinen!
 
178cm / 53 kg v. 2007, eikä vatsalihakset edes näkynyt. 2010 käytiin 91 kg:ssa (saman pituisena), nyt ollaan 84 kg ja rasvat olivat dieetillä jonkun prosentin päälle 10 kun painoa oli n. 80kg (vatsanympärys 78cm). Jokainen kilo pitäisi malttaa nykyään nostaa tosi hitaasti, että nouseva paino tulisi muualle(kin) kuin vyötärölle. Voimaa on tullut, ja tulee edelleen, mutta lihasta ei tahdo tulla.

(3,5 vuotta treeniä, josta 1,5 salilla)

Penkki 30 -> 130kg (vähän dieetin jäljiltä vähemmän)
Kyykky 60 ? -> 150kg
Mave 100 - > 210kg
Scott hauis: ei kääntynyt 30 kg kertaakaan - > 8x50kg
Leuat (epäpuhtaita molemmat) 10 -> 30
Dippiä omalla painolla 20-30 -> 6x47,5kg

Parhaiten kehityksestä on jäänyt mieleen se, kun sain penkkiä nostettua puolen vuoden aikana vain 105kg->110kg, ja siihen perään rupesin penkkaamaan 2-3 kertaa päivässä 5 kertaa viikossa, niin penkki nousi 5 viikon aikana 110->122,5kg. Muutenkin aaltoilevaa kehitystä ollut.

Ruuasta sen verran, että on todistettu useissa tutkimuksissa että ruuan ja proteiinin saantia ei tarvita (kiveen lyödyn) säännöllisin väliajoin. Voit syödä ihan hyvin vaikka 100g proteiinia kerralla, ja tämän imeytymiseen menee lähes 10 tuntia, jos se tulee maitotuotteista ja lihasta jne. Tällöin ei tarvitse puputtaa niitä rahkoja parin tunnin välein, vaikka tämä toki sopii joillekkin. Hera imeytyy noin tunnissa, sitä mieluusti ENNEN treeniä, mutta mikään radikaali juttu ole ottaa jälkeenkin, malton merkitys palkkarissa kyseenalainen, voi ottaa jos haluaa.
 
Oma stoori on varmaan aika perinteinen. Opiskelujen aloittaminen syksyllä 2008 ja luokka täynnä toinen toistaan kuumempia tsiksejä ja jostain syystä samaan aikaan alkanut herännyt kiinnostus saliharrastukseen. Alkupainoa en muista, mutta alle 70kg kuitenkin. Treeni oli tyylipuhdasta rhp-treeniä, ja sekin ihan laittoman huonoa sellaista. Ruokapuoli vituillaan ja viinaa viikottain opiskelijabileissä. Ei minkäänlaista kehitystä :wtf:

Heinäkuussa 2010 rekkaaminen pakkotoistoon ja sitä myötä valaistuminen. Nyt siis reilu vuosi treenattu ja syöty oikein, paino noussut 68 -> 87, rasvaprosentti ~16. Sarjapainot kasvaneet tasaisesti koko ajan, yhteensä useita kymmeniä kiloja kaikissa pääliikkeissä.
 
Aloittelija olen, joten ei pidä henkseleitä liikaa paukutella, mutta toki on syytä olla tyytyväinenkin kokemiinsa onnistumisiin vaikka ei huippu-urheilija olisikaan :).

Minä aloitin salitreenit täydellisenä ummikkona vajaa vuosi sitten lokakuussa 2010. Edeltävänä keväänä olin kovalla aerobisella treenillä ja diettaamalla tiputtanut painoa parissa kuukaudessa reilut 10 kiloa, ja yllätyksekseni mahduin pitkästä aikaa pariin vuosia vanhoihin housuihin. Toki olin tällöin melkoinen lihakseton laihaläski ja lähempänä maratoonaria kuin pikajuoksijaa. Nyt punttitreenin aloittamisen jälkeen paino on kivunnut vajaassa vuodessa samoihin lukemiin kuin ennen vuoden takaista painonpudotusta mutta samat vanhat housut mahtuvat edelleen ja pikemminkin alkaa olla ongelma hartioiden mahtumisesta pariin vanhaan pikkutakkiin... Ehkä tätä voi pitää onnistumisena ja merkkinä siitä, että kroppa on muotoutunut uuteen uskoon. Toki treeni on vasta alussa ja tekemistä riittää, mutta kiva tällaisia juttuja on silti huomata :).
 
Kerran olen dietillä ollut ja se onnitui kaiketi hyvin, kuvat kertoo enemmän

http://www.aijaa.com/v.php?i=6400187.jpg

Nykyisin painan sellainen 82kg, ja jonkin verran tullut lisää läskiä, ja vähän lihasta. Nykyisen treenailen voimanostoa silmällä pitäen :rolleyes: Ajattelin kyllä ennen joulua ottaa 8vko dietin ja sitten ennen kesää, jos vaikka paino näyttäs siltä elokuussa että pääsis nostelemaan alle 74kg:seen raw penkin sm:it.
 
2007 Kesällä suurinpiirtein aloitin käymään salilla uudestaan (takana oli ennestään joku puoli vuotta random saleilua). Paino on noussut 76 kilosta 96 kiloon, pituus 190 cm. Tulokset ovat nousseet vaihtelevalla menestyksellä, hehe.

Mave: 120 kgx6 < 200 kgx5
Kyykky: 80 kgx10 < 160 kgx5 ja 120x20, nyt tosin ei mene noin paljon.
Penkki: 50 kgx8 < 90 kgx7
Pystäri: 20 kgx8 < 65 kgx6
Leukoja menee sama 11 nyt , kuin meni 20 kg kevyempänä.
Dippejä menee joku 12.

Yläkropan osalta kehitys on ollut aika heikkoa, mutta silti parempaa kuin olisin aikoinaan odottanut. Vetoliikkeet ovat aina sujuneet, punnerrukset ja kyykyt ovat aina olleet hirveätä pakkopullaa. Olen tyytyväinen, vaikka välillä salilla tulee sellaisia jäätämispäiviä, että huhuh. Suurin haaste tällä hetkellä on pitää motivaatio yllä. Tuntuu, että suoraviivaisella voimatreenillä ei enää tule samalla tavalla tulosta, kuin alussa. Jotain muutosta tarvisi saada aikaan.
 
2011 huhtikuussa alotin salin uudestaan about 2 vuoden tauon jälkeen

tuloksista esimerkkinä penkki 3x60kg -> 1x105kg , entinen ennätys oli 80kg parin vuoden takaa
 
Viime jouluksi oli tulos tavoitteet penkissä ja mavessa, tavoitteet oli asetettu sopivaksi kun maveen pääsin pari viikkoa ennen joulua, penkki tuli sitten viikko tai kaksi joulun jälkeen. Sen jälkeen tuli hieman tyhjä olo että mitäköhän hittoa sitä pitäisi alkaa tekemään. Viikolla 7 heräsi ajatus massakaudesta ja bodaus tyylisestä treenaamisesta. Tavoite oli 68kg-->80kg 31viikossa, painon nousu oli tarkasti säädeltyä, aluksi 0,5kg/vk ja loppu 5kg oli 300g/vk. Tämä 31 viikkoa ei sujunut aivan ongelmitta vaan jatkuva sairastelu veivät tehoa salitreeneistä ja hankaloitti painon nostamista. Vaikka tämän 31 viikon aikana olin ainakin pari kuukauttaa flunssan takia poissa salilta, niin sain painon nostettua joka viikko tavoiteltuun arvoon. Kehitystä flunssasta huolimatta on tullut kuin aloittelu aikoina ja vaatekaappia on saanut laittaa uusiksi. Eikä sen takia että maha olisi kasvanut paljon vaan hartiat on levinnyt ja etureisiin on tullut lihasta lisää, eilen tuli käytyä ostamassa leader shopista ensimmäiset "bodari"farkut kun ei enää löytynyt jack jonesista yms. sopivia.

Nyt paino on pari kiloa 80kg laskenut, mutta ensivuoden tavoitteet on laadittu ja se on että pystyisi terveenä treenaaman ja nostaamaan painon 90kg:n!
 
Aloittaessani treenit joskus 2008 keväällä, tulokset eivät olleet kummoisia mutta nousivat loppuvuoteen mennessä ihan kiitettävästi ja painoakin tuli jokunen kilo lisää. Treenit olivat hyvässä vedossa kaikin puolin. Sitten käsi alkoi vaivata joten puntit syrjään ja tohtorin kans treffattiin useampaankin otteeseen. Nyt Helmikuussa pääsin aloittamaan uudestaan ja painoa oli 84 kg (olen vain 164cm pitkä joten aika tukevassa kunnossa :D )
Tulokset olivat: penkki 72,5. mave 6x75, kyykky 10x60.

Tällä hetkellä Penkki on 90kg 1x10, maastavedossa 100kg 1x15, kyykyssä 95kg 1x15. lyhemmillä sarjoilla sitten: penkki 100kg 1x6, mave 140kg 1x5, kyykky 120kg 1x7. Aamupaino tällä hetkellä 76,8kg, alimillaan oli jotain 73 kg:n luokkaa. Tyytyväinen olen tähän mennessä saatuihin tuloksiin ja miltä kroppani näyttää nyt kun vertaa siihen mitä se oli aloittaessa. Treenin tarkoituksena ei ole ollut nostaa kauheita rautoja missään liikkeessä vaan muovata kroppaa. Kesään mennessä tarkoitus olisi olla siellä 70 kilon huiteilla ja suhteellisen timmissä kunnossa :) Pitkän kuuman kesän jälkeen ajattelin panostaa tosissaan voimapainoitteiseen treeniin ja kokeilla paljonko saa itsestä sillä metodilla irti.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Mä koen onnistuneeni siinä mitä hainkin, eli olen päässyt oikein hyvin alkuun bodailuun. En ollut harrastanut mitään kuntoliikuntaa 17v ikäiseksi, kunnes sitten aloitin ihan puhtaalta pöydältä salitreenauksen. Välissä oli tosin reilun vuoden treenitauko ensimmäisen treenivuoden jälkeen, kun iski jokin selittämätön laiskuus, mutta nyt olen taas päässyt yli siitä, ja treenaamisesta on tullut mielekkäämpää, kun on vehkeet paremmat.
 
olen ollut väsynyt läski, yliaktiivinen tikku ja takana on erilaista epäsäännöllisen säännöllistä kehonpaino/käsipainotreeniä n. 3-4 vuotta päin vittua syömisellä.:D sitten rupesi kyllästyttämään hento fysiikka ja nyt takana punttitreeniä puolivuotta ja tavoite on toiset puolivuotta. eli lähtötavoite kokonainen vuosi säännöllistä oikealla ravinnolla. katsellaan siitä sitten etiäpäin mutta tämä on tän hetken ainoa etappi, ensikertaa elämässä vuosi säännöllistä treeniä:rolleyes:

läskiä kerkesi tulla liian suurilla kalorimäärillä joten nyt maltillisesti poltellaan niitä.
 
olen ollut väsynyt läski, yliaktiivinen tikku ja takana on erilaista epäsäännöllisen säännöllistä kehonpaino/käsipainotreeniä n. 3-4 vuotta päin vittua syömisellä.:D sitten rupesi kyllästyttämään hento fysiikka ja nyt takana punttitreeniä puolivuotta ja tavoite on toiset puolivuotta. eli lähtötavoite kokonainen vuosi säännöllistä oikealla ravinnolla. katsellaan siitä sitten etiäpäin mutta tämä on tän hetken ainoa etappi, ensikertaa elämässä vuosi säännöllistä treeniä:rolleyes:

läskiä kerkesi tulla liian suurilla kalorimäärillä joten nyt maltillisesti poltellaan niitä.

Kyllä tästä hommasta tarvitsee tehdä elämäntapa jos haluaa oikeasti kehittyä.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom