- Liittynyt
- 29.8.2009
- Viestejä
- 4 531
Onko liian myöhäistä?
- Keskustelun aloittaja Js127
- Aloitettu
- Liittynyt
- 23.1.2013
- Viestejä
- 2 024
Tää aika naurettava vastata tämmösille. Seuraavaks joku kysyy että pääsenkö ufc:hen jos alan ens viikol reenaa täysii.
En tiedä miten nykyisin mut tähän suuntaan nää mennyt:
1/100 harrastajasta ylipäätään nousee kehään.
Alkeiskursilta jälkeen puolet jo lopettanut.
6kk ni jäljellä on ehkä 1/10.
Yleensä siinä vaiheessa kun treeneissä tulee osumaa niin alkaa karisemaan mielestä kehään menot ja sm kisan mitalit.
Paitsi se 1%.
En tiedä miten nykyisin mut tähän suuntaan nää mennyt:
1/100 harrastajasta ylipäätään nousee kehään.
Alkeiskursilta jälkeen puolet jo lopettanut.
6kk ni jäljellä on ehkä 1/10.
Yleensä siinä vaiheessa kun treeneissä tulee osumaa niin alkaa karisemaan mielestä kehään menot ja sm kisan mitalit.
Paitsi se 1%.
AndyS
Mode
- Liittynyt
- 3.3.2004
- Viestejä
- 13 519
Potkunyrkkeily ei ole kuitenkaan mikään varhaisen erikoistumisen laji sillä tavalla kuin jotkut voimistelut, uimahypyt tai jäätanssit vaikka taitolaji onkin. Itse uskon että noin 13-15v aloitusikä riittää ihan maksimaalisen potentiaalin saavuttamiseen, eikä sitä aiemmalla lajiharjoittelulla saavuteta merkittävää etua aikuisuralla. Kunhan siis on lapsena treenattu jotain aktiivisesti.
Eli se 14-vuotias salibandynpelaaja, lumilautailija tai jalkapallolija voi saavuttaa potkunyrkkeilyssä kirjaimellisesti mitä tahansa. Mutta jos 14-vuotiaaksi mennessä ei ole harrastettu mitään liikuntaa niin luultavasti liikunnallisten perusominaisuuksien puute alkaa kansainvälisellä tasolla jossain vaiheessa rajoittaa menestystä.
Se on sitten taas eri asia, että psyykkiset vaatimukset karsivat suurimman osan niistäkin, joilla fysiikkapuoli olisi kunnossa.
- Liittynyt
- 29.12.2005
- Viestejä
- 952
Ole samaa mieltä siitä että jos 14-15 vuotiaana aloittaa, niin se on iän puolesta tarpeeksi aikaisin haastaakseen kaikki maailman huiput, mutta en mä silti sanoisi etteikö siitä voisi olla merkittävää etua, jos sen potkimisen aloittaa jo viisi vuotiaana ja kymmenen vuotiaana jonkunlaisen (mielellään leikkimielisen) ottelemisen.
AndyS
Mode
- Liittynyt
- 3.3.2004
- Viestejä
- 13 519
Siitä voi olla etua tai sitten jopa haittaa. Thaimaalaisten suurin ongelmahan urheilullisesti on se, että ura loppuu usein tosi nuorena. Oletan tämän johtuvan liian nuorena aloitetusta lajiharjoittelusta. Toki sikäläinen treenityyli nyt muutenkin on omiaan kuluttamaan ottelijoita loppuun. Erikoistumista potkunyrkkeilyyn en ainakaan suosittelisi ennen varhaisteini-ikää, eli muuta urheilua olisi ainakin hyvä olla siinä mukana. Syynä mm. se, että potkunyrkkeilyllä on paha taipumus aiheuttaa lihasepätasapainoa toispuoleisen otteluasennon takia. Samoin kehon etupuolen lihasketju saa rasitusta ylenmäärin verrattuna takaketjuun.
Aloittamisikään on muuten pari poikkeusta: miesten raskas sarja sekä naiset.
Raskaan sarjan taso on niin heikko, että ammattilaisten maailmanrankingeissa sijoilla 2-3 oleva Benjamin Adegbuyi https://en.wikipedia.org/wiki/Benjamin_Adegbuyi on aloittanut lajin harjoittelun selkeästi aikuisiällä. Tosin hän on lapsena nyrkkeillyt, mutta ei aloittaessaan potkunyrkkeilyn ollut taidoiltaan kummoinen. Raskaan sarjan ykkösnimi Rico Verhoeven on sitten aloittanut 7-vuotiaana mutta on tuolla huipun tuntumassa muitakin myöhään aloittaneita raskassarjalaisia. Tason lisäksi raskassa sarjassa merkitsevät eniten hieman eri ominaisuudet kuin kevyemmissä ja se helpottaa myös myöhään aloittaneiden pärjäämistä.
Myös naisten taso on miesten keskisarjoja heikompi, joten se auttaa pärjäämisessä vaikka aloittaisi aikuisena. Lisäksi olen sitä mieltä, että naisten on yleisesti helpompi oppia hyvä tekniikka myöhemmällä iällä kuin miesten.
Aloittamisikään on muuten pari poikkeusta: miesten raskas sarja sekä naiset.
Raskaan sarjan taso on niin heikko, että ammattilaisten maailmanrankingeissa sijoilla 2-3 oleva Benjamin Adegbuyi https://en.wikipedia.org/wiki/Benjamin_Adegbuyi on aloittanut lajin harjoittelun selkeästi aikuisiällä. Tosin hän on lapsena nyrkkeillyt, mutta ei aloittaessaan potkunyrkkeilyn ollut taidoiltaan kummoinen. Raskaan sarjan ykkösnimi Rico Verhoeven on sitten aloittanut 7-vuotiaana mutta on tuolla huipun tuntumassa muitakin myöhään aloittaneita raskassarjalaisia. Tason lisäksi raskassa sarjassa merkitsevät eniten hieman eri ominaisuudet kuin kevyemmissä ja se helpottaa myös myöhään aloittaneiden pärjäämistä.
Myös naisten taso on miesten keskisarjoja heikompi, joten se auttaa pärjäämisessä vaikka aloittaisi aikuisena. Lisäksi olen sitä mieltä, että naisten on yleisesti helpompi oppia hyvä tekniikka myöhemmällä iällä kuin miesten.
- Liittynyt
- 13.6.2015
- Viestejä
- 1 409
Juuri tuo raskassarja on semmoinen, että parikymppisenä jos aloittaa tosissaan treenaamaan niin voi vielä ottaa SM-mitalin. Pitää siis tietenkin olla jotain muuta urheilutaustaa ja ainakin säkkiä naputellut ennenkin.
Raskaassa taso on vielä Suomessa niin heikko, että pitkälle voi päästä jo sillä, että itse lyö kovaa ja kestää hyvin iskuja. Mitä pienempään painoluokkaan mennään, niin aloitusikä pitäisi olla aikaisempi.
Kevyemmissä painoluokissa taitoa vaaditaan paljon enemmän ja ovat niin paljon enemmän kilpailtuja.
AndyS
Mode
- Liittynyt
- 3.3.2004
- Viestejä
- 13 519
No SM-taso nyt on vielä sellainen, että siellä otteluita voi voittaa joka painoluokassa vaikka aloittamalla kolmekymppisenä sohvaperunana. Sarjasta ja vuodesta sitten riippuu mille mitalille tämä riittää. Olenhan minäkin voittanut SM:t kolmessa eri painoluokassa vaikka aloitin potkunyrkkeilyn 27-vuotiaana budotaustoilla.
Maailman taso ammattilaisissa on sitten jotain muuta.
Maailman taso ammattilaisissa on sitten jotain muuta.
- Liittynyt
- 13.6.2015
- Viestejä
- 1 409
Matt Brown aloitti tosiaan 23 vuotiaana. Miehellä oli vielä kaiken lisäksi tuohon aikaan huume ja alkoholiongelma. Matt oli ymmärtänyt että tarvitsee harrastuksen, pysyäkseen pois hölmöilyistä.
Immortal lempinimi tuleekin siitä, kun mies selvisi heroiini yliannostuksesta hengissä.
AndyS
Mode
- Liittynyt
- 3.3.2004
- Viestejä
- 13 519
Matt Brown ei kyllä ole potkunyrkkeilijä vaan vapaaottelija, mutta on silti hyvä esimerkki paristakin syystä.
Ensinnäkin pitää huomata, että hän aloitti lajin aikana jolloin taso ei ollut nykyinen ja olisi eri asia aloittaa se vuonna 2017. Toiseksi Brown (20-16-0) on nyt Fightmatrixin rankingissa sijalla #36 ja selvästi vetelee viimeisiään. Primessaan hän oli kolmisen vuotta sijan #10 molemmin puolin, korkeimmillaan #8.
Brownen täytyy olla suunnaton lahjakkuus noilla lähtökohdilla, mutta on silti jäänyt juuri siihen, että pärjää hyvin jopa UFC:ssa, mutta ihan se tasokkain kärki on saavuttamattomissa, kun siellä on muita superlahjakkuuksia, joilla on ollut iän puolesta etumatkaa.
Ensinnäkin pitää huomata, että hän aloitti lajin aikana jolloin taso ei ollut nykyinen ja olisi eri asia aloittaa se vuonna 2017. Toiseksi Brown (20-16-0) on nyt Fightmatrixin rankingissa sijalla #36 ja selvästi vetelee viimeisiään. Primessaan hän oli kolmisen vuotta sijan #10 molemmin puolin, korkeimmillaan #8.
Brownen täytyy olla suunnaton lahjakkuus noilla lähtökohdilla, mutta on silti jäänyt juuri siihen, että pärjää hyvin jopa UFC:ssa, mutta ihan se tasokkain kärki on saavuttamattomissa, kun siellä on muita superlahjakkuuksia, joilla on ollut iän puolesta etumatkaa.
- Liittynyt
- 24.5.2012
- Viestejä
- 4 220
Itse taas näkisin, että suurin osa Brownin menestyksestä on tullut periksiantamattomuudesta. En väitä etteikö hän olisi taitava ottelija, mutta kun katsoo hänen tyyliäänkin otella, niin periksiantamattomuudella on iso tekijä otteluissaan.
Se nyt on vain oma henkilökohtainen mielipiteeni, että oli kyse sitten potkunyrkkeilystä tai lääkikseen hakemisesta, niin kaikki lähtee kovasta työstä, periksiantamattomuudesta ja itseluottamuksesta. Ajoittain häiritsee suomalaisten ääretön pessimistisyys ja realismi.
Se nyt on vain oma henkilökohtainen mielipiteeni, että oli kyse sitten potkunyrkkeilystä tai lääkikseen hakemisesta, niin kaikki lähtee kovasta työstä, periksiantamattomuudesta ja itseluottamuksesta. Ajoittain häiritsee suomalaisten ääretön pessimistisyys ja realismi.
- Liittynyt
- 15.3.2011
- Viestejä
- 3 208
Thainyrkkeilyssä urat loppuu usein melko nuorena, mutta matsi määrätkin on aivan eri luokassa kuin potkunyrkkeilijöillä. Eli voitaisiin myös sanoa että potkunyrkkeilijöiden ongelma on se, että he eivät ottele kovinkaan usein.
Thaimaalaisten kuluttavasta treenityylistäkään en ole aivan samaa mieltä ja esimerkiksi sparrit ovat huomattavasti kevyempiä mitä ne ovat euroopassa potkunyrkkeilyssä. Ottelijoiden pitää olla kunnossa kehässä eikä ole oikeasti varaa loukata itseään treeneissä ilmaiseksi.
- Liittynyt
- 1.6.2008
- Viestejä
- 468
Juuri näin. Joskus pisimmälle pääsee nimenomaan sillä että ei anna oman pään rajoittaa mahdollisuuksia. Joskus on hyväkin luulla itsestään liikoja. Vaikka siellä vastapuolella ois kuinka atleettisempi kilpakumppani tahansa, niin sitä ei voi tietää minkälaiset rajoitukset sen pään sisällä painaa
AndyS
Mode
- Liittynyt
- 3.3.2004
- Viestejä
- 13 519
Thainyrkkeilyn osalta tarkoitin siis sitä kokonaisuutta matsit mukaanlukien vaikka erheellisesti puhuin vain treenaamisesta. Tosin kyllä siellä rasitusvammoihinkin ottelijoiden uria loppuu jo teini-iässä. Toki sitten jos se lasten matsaaminen on jotain tällaista, niin se ei tietenkään kuluta samalla tavalla kuin thaimaan systeemi.
View: https://www.youtube.com/watch?v=X0L-GJN_sd8
On ihan tosi että suomalaisten yleisasenne on liian negatiivinen ja tavoitteet liian matalalla. Mutta joku realismi niissä tavoitteissa kannattaa pitää. Jos mies aloittaa potkunyrkkeilyn 30-vuotiaana niin hän ei tule olemaan amatöörien maailmanmestari vaikka tekisi mitä. Se ei vain onnistu eikä sellainen tavoite palvele mitään. Suomen mestaruus ja vähän ylikin on saatavissa, joten kannattaa ponnistella kohti niitä. 18-vuotiaana aloittaessa voi vielä tulla paremmaksi kuin yksikään suomalainen on tähän mennessä ollut, joten kyllä sitä tavoiteltavaa riittää vaikka tiedostaisi realiteetit.
View: https://www.youtube.com/watch?v=X0L-GJN_sd8
On ihan tosi että suomalaisten yleisasenne on liian negatiivinen ja tavoitteet liian matalalla. Mutta joku realismi niissä tavoitteissa kannattaa pitää. Jos mies aloittaa potkunyrkkeilyn 30-vuotiaana niin hän ei tule olemaan amatöörien maailmanmestari vaikka tekisi mitä. Se ei vain onnistu eikä sellainen tavoite palvele mitään. Suomen mestaruus ja vähän ylikin on saatavissa, joten kannattaa ponnistella kohti niitä. 18-vuotiaana aloittaessa voi vielä tulla paremmaksi kuin yksikään suomalainen on tähän mennessä ollut, joten kyllä sitä tavoiteltavaa riittää vaikka tiedostaisi realiteetit.
- Liittynyt
- 1.6.2008
- Viestejä
- 468
30-vuotiaana tuskin tosiaan maailmanmestariksi pääsee. Mutta sellaiseksi voi silti yrittää ja nauttia joka hetkestä! Jos todellisuus tulee jossain vaiheessa vastaan niin ainakin on yrittänyt, sen sijaan että katuisi ja jossittelisi lopun elämäänsä. Yksi suomalainen helmasynti on häpeä. Se että hävetään epäonnistumisia ja joku ei niitä häpeä, niin häntä pidetään leuhkana tai tyhmänä.
- Liittynyt
- 5.8.2011
- Viestejä
- 3 564
Mukava se on haaveilla ja hakea motivaatiota mahdollisista tulevaisuuden mitaleista, mutta lähempänä on tyydytyksen tunne, jos keskittyy siihen että voittaa aina sen seuraavan ottelun. Mietin ihan eri lajia, mutta epäilen että niin se menee että ensin on jännää yrittää pärjätä seuran jäseniä vastaan, sitten piirikunnallisisissa, sitten pärjätä kansallisissa ja voittaa Suomen mestaruus, siten jännätä pääseekö maajoukkueeseen, sitten jännätä miten pärjää kansainvälisessä arvokisoissa, olympialaisissa...
Ja kuitenkin se on aina se seuraava kilpailu tai ottelu, johon valmistaudutaan ja jossa haluaa pärjätä tai voittaa. Sen takia kai kilpaurheilua harrastetaan että saa kilpailla, eikä siksi että vain jos voi potentiaalisesti olla maailman paras. Jos on vanha kehäraakki ja voittaa sen toisen vanhan pierun, niin kyllä sekin iloiseksi tekee. Koskaan ei ole myöhäistä nauttia kilpailemisesta. Tämä siis sillä kokemuksella että minusta ei ikinä tule mitään hyvää missään, mutta aina voin yrittää pärjätä paremmin kuin muut veteraanit. :p
Ja kuitenkin se on aina se seuraava kilpailu tai ottelu, johon valmistaudutaan ja jossa haluaa pärjätä tai voittaa. Sen takia kai kilpaurheilua harrastetaan että saa kilpailla, eikä siksi että vain jos voi potentiaalisesti olla maailman paras. Jos on vanha kehäraakki ja voittaa sen toisen vanhan pierun, niin kyllä sekin iloiseksi tekee. Koskaan ei ole myöhäistä nauttia kilpailemisesta. Tämä siis sillä kokemuksella että minusta ei ikinä tule mitään hyvää missään, mutta aina voin yrittää pärjätä paremmin kuin muut veteraanit. :p
- Liittynyt
- 21.11.2014
- Viestejä
- 211
Isaanin portin pielessä hetken aikaa asuneena tuli nähtyä noita nuoria thainyrkkeilyn "ammattilaisia" ja kyllä monen on nälkä ajanut tilanteeseen jossa alle 16v kaverille lankeaa se perheen elättäjän vastuu. Ja aikamonen iskäpappa tykkää vedellä riisiviinaa himassa ja antaa pojan otella tosi paljon otteluita ettei tarvi mennä töihin.
Siinä kun pitää valita että alkaako matsata 100€/ottelu vai meneekö töihin tehtaaseen 150€/kk niin aika moni valkkia tuon ammattilais uran.
Myös pillu ja viina touhun rahoittaminen on joillakin se syy alkaa kiertää noita pikkukehiä tai sitten turistibaarien otteluista kuulemma tienaa hyvin.
AndyS
Mode
- Liittynyt
- 3.3.2004
- Viestejä
- 13 519
Minusta se ne tavoitteet pitää jakaa kahteen tai mieluummin kolmeen eri osa-alueeseen.
1. Lähin tavoite, joka on yleensä se seuraava kisa tai PK-jaksolla joku selkeä kehityskohde.
2. Keskipitkä noin seuraavan vuoden tavoite. Esimerkiksi karsintaturnauksen voitto, paikka seuraaviin EM-kisoihin ja sieltä mitali.
3. Koko uran tavoite. Esimerkiksi ammattilaisten maailmanmestaruus 5-7 vuoden sisällä.
Noiden aivan epärealististen kolmoskohdan tavoitteiden ongelma on se, että kohtien 2. ja 3. välille repeää niin iso kuilu, että sitä on vaikea olla tajuamatta. En oikein näkisi myöskään selkeään itsepetokseen perustuvaa ajatusmaailmaa hyvänä, ennemmin tai myöhemmin se romahtaa.
Jos 30-vuotiaan aloittelijan tavoite 1. on ensimmäiset salikisat ja tavoite 2. salikisojen kiertäminen vuoden pari kun SM-kisoihin ei vielä oikein taso riitä, niin ammattilaisten maailmanmestaruus 5-7v. sisällä on vain mahdotonta ja sen jokainen tiedostaa. Parempi laittaa 3. kohdan tavoitteeksi vaikka SM-kisojen tai PM-kisojen voittaminen, joka on tehtävissä.
Suomessa se yleisin ongelma on tietysti se, että 15-vuotiaan urheilutaustaisen aloittelijan 3. kohdan tavoitteeksi asetetaan SM-kisojen voittaminen eikä ammattilaisten maailmanmestaruus.
1. Lähin tavoite, joka on yleensä se seuraava kisa tai PK-jaksolla joku selkeä kehityskohde.
2. Keskipitkä noin seuraavan vuoden tavoite. Esimerkiksi karsintaturnauksen voitto, paikka seuraaviin EM-kisoihin ja sieltä mitali.
3. Koko uran tavoite. Esimerkiksi ammattilaisten maailmanmestaruus 5-7 vuoden sisällä.
Noiden aivan epärealististen kolmoskohdan tavoitteiden ongelma on se, että kohtien 2. ja 3. välille repeää niin iso kuilu, että sitä on vaikea olla tajuamatta. En oikein näkisi myöskään selkeään itsepetokseen perustuvaa ajatusmaailmaa hyvänä, ennemmin tai myöhemmin se romahtaa.
Jos 30-vuotiaan aloittelijan tavoite 1. on ensimmäiset salikisat ja tavoite 2. salikisojen kiertäminen vuoden pari kun SM-kisoihin ei vielä oikein taso riitä, niin ammattilaisten maailmanmestaruus 5-7v. sisällä on vain mahdotonta ja sen jokainen tiedostaa. Parempi laittaa 3. kohdan tavoitteeksi vaikka SM-kisojen tai PM-kisojen voittaminen, joka on tehtävissä.
Suomessa se yleisin ongelma on tietysti se, että 15-vuotiaan urheilutaustaisen aloittelijan 3. kohdan tavoitteeksi asetetaan SM-kisojen voittaminen eikä ammattilaisten maailmanmestaruus.
