Nostetaanpas vanhaa trediä, kun asiani on jotakuinkin sama. Eli ongelmana vasemman olkapään sub(?)luksoituminen, joka meinaa, että muljahtaa paikoillaan mutta ei mene varsinaisesti sijoiltaan, vaan hyppää välittömästi takaisin paikoilleen. Tätä on sattunut lähinnä tuolla BJJ:tä/lukkopainia reenatessa, jossa välissä tulee olkapäiden päälle iskua, tai sitten olkapäälle kovaa suoraa rasitusta, esim. käsilläseisonta tai muuten vaan olkapäälle painoa varatessa. Tätä ei kuitenkaan käy aina, melko randomia siis, voi olla välillä että on kuukausi kaksikin ilman että olkapää hypähtää mutta sitten se saattaa sattua taas.
Se, miksi se on vaan tuo vasen, voi johtaa mielestäni juuria siihen, että pelasin aikanaan useamman vuoden aktiivisesti sulkapalloa, ja oikeakätinen kun olen, niin rasitus tuli oikealle olkapäälle, joka siis tottui nopeisiin suunnanvaihtoihin ja iskuihin. Oikea olkapääni ei ole vihoitellut oikeastaan koskaan mitenkään. Mielestäni olkapäiden lihastasapainossa on snadisti eroa huomattavissa.
Kiertäjäkalvosinpyörittelyjä tehdessä kipua ei tunnu, tai muissakaan venytyksissä sen suuremmin. Ainoastaan pystypunnerrus kylmiltään saattaa ottaa vähän olkapäähän. Olen nyt alkanut miettiä, että voisin ottaa yhden punttitreenin viikkoon pelkästään olkapäihin keskittyen, jossa pääpaino erityisesti taka- ja sivuolkapääliikkeillä, esim. facepull ja taljanostot rististä sivuille. Tämän lisäksi voisin tehdä yhtenä liikkeenä jonkin kokonaisvaltaisen olkapääliikkeen. Punttitreenin lisäksi mietin, että voisin tuolla kuminauhalla vispailla jotakin, mutta en vaan oikein tiedä tarkalleen, että mitä. Osaisko tässä joku neuvoa?
Se, miksi ajattelin tuolla salihommalla lähteä parantaan tilannetta, on se, että olen aikanaan käynyt kovasti puntilla ja raskaitakin rautoja nostellessa ei ole koskaan ollut mitään kipuja tai muutakaan, ainoastaan kerran muistan vasemman olkapään muljahtaneen salilla mutta se tapahtui, kun olin totaalisen väsynyt ja lähdin tekemään vielä kovia toistoja, ei mitään järkeä siis
Kommentteja ja ajatuksia otetaan ilolla vastaan!