Ohjeita jämähtyneelle

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
28.9.2007
Viestejä
40
Aloitan siitä, että ei nyt ollut mitään käsitystä mihinkä osioon/ketjuun tämän viestini laittaisin.

Aloitin 2008 heinäkuussa diettaamaan ja kohottamaan kuntoa kovemmalla kädellä. Tarkoitus oli tarkkailla syömistä ja opiskella ravintoon liittyviä asioita. Seurailin kalorilaskureilla annoksia ja pidin päivittäiset määrät miinuksella. Aerobisen puolen aloitin kävelyllä, sitten lisäsin juoksemista, hölkkäämistä. Juokseminen alkoi käymään pahasti jalkoihin ja huonoihin niveliin, joten siirryin pyöräilemään. Fillarilla sotkin kolmesti viikkoon 10-20km ja talvet vedin sitkeästi pidempiä kävelylenkkejä. Harrastan 2-3krt viikossa taistelulajeja ja lisäksi olen yrittänyt pitää 2-3krt pyöräilyn mukana. Joten aerobista liikuntaa tulee viikottain enemmän tai vähemmän.

2008 heinäkuussa painoin 117,5kg
2009 tammikuussa 110kg
2010 tammikuussa 105kg
2010 joulukuuksi tavoite 100kg

Joten todella hitaasti olen valunut alaspäin, ympäryksiä tosin en ole mittaillut. Ruokailua olen pitänyt 1700kcal-2000kcal päivässä tasolla ja kertoja neljä (aamupala, lounas, päivällinen, iltapala) Hiilihydraatteja vältän mahdollisimman paljon ja proteiinia olen panostanut enemmän. Toki joskus käy 3000kcal puolella päivittäinen, kun ei jaksa aina kituutta. Yleensä tosin vain 1krt viikossa menee paremmin tankaten. Joskus harvemmin.

Aina olisi varaa olla tiukempi syömisessä ja liikkua enemmän tietysti...

Varsinaiset kysymykseni nyt ovat kuitenkin:
-Kaapissa näytti olevan heraprotsku säkki ja palautusjauhe säkki. Voisiko näitä jotenkin hyödyntää ravinnossa?
-Treeniin lisää täsmävinkkejä tai ohjelma ehdotuksia?
-Ravintoon liittyviä ohjeita myös otetaan vastaan
-Lisäravinteiden käyttö näin yleisesti hyödyllisesti? esim?


Tausta tulikin tuolla esille. Lajit olivat siis pyöräily ja kamppailu. Harjoittelua 3-5krt viikossa. Ravinto 1700-2000kcal
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Heraprotsku säkki ja palautusjauhe säkki, no en tiedä mitä jauhoja ovat, mutta nyrkkisääntönä aina kovan liikunnan jälkeen palautusjuomaa missä pitäisi olla proteiinia ja hiilihydraattia (dietillä aminohappoja lisäksi jos haluaa). Heraprotskua jauheena voi ottaa jos tuntuu ettei saa tarpeeksi protskua kiinteänä alas. Treeniin aika vaikea heittää enempää vinkkejä jos et käy salilla, mutta jotain kotona tehtävää jumppaa voisit kokeilla? esim. kahvakuula tai omalla painolla tehtäviä drillejä. Toi 1700-2000kcal on aivan kauhean vähän 100kg miehelle, kun se on vähän 80-kiloselle miehelle. Kannattaisi nyt pitää pieni mietintätauko ja miettiä mitä safkoja vedät. Tuolla ravintopuolella on siitä enemmän. Lisäravinteet: palkkarin ja lisäprotskun mainitsin, vitamiinit ja omega-3 olis kanssa hyvä ottaa.
 
Kalorit ovat matalalla, mutta tuntuu olevan helpompi pitää ne huomattavasti alhaisempana, kuin pienellä miinuksella. Joten olen ajatellut jatkaa sillä linjalla pitääkseni itsekurista paremmin kiinni, toki olen miettinyt hieman nostamista kaloreihin. Mutta jostain syystä se tuntuu ajatuksena hieman pelottavalle, vaikka toki asioita saattaisi tapahtua silloin paremmin. En oikein osaa olla varsinaisesti mitään mieltä.

Salilla en käy harjoittelemassa, koska en ole löytänyt aikaa sille. Pyöräily ja kamppailulajit on lähempänä sydäntä. Lihakset tuntuvat pysyvän hyvässä iskussa ja jämäkkänä tällä kombinaatiolla. Kahvakuulaa tosin olen miettinyt kotia ja sillä harjoittelua. Pidän muutenkin enemmän kehonpainoa käyttäen treenaamisesta ja maximaaliset painot eivät lämmitä sydäntä.

Tarkemmat brändit noista varmasti löytyisi, mutta nopeasti vain vilaisin jotain vanhoja löytyvän kaapista. Jos heraprotskua alkaisi pistämään lisäksi päivittäisesti, koska todennäköisesti proteiini saanti on todella huonoa loppupeleissä atm. Niin minkälaisella määrällä sitä pystyy nauttimaan hyödyn ollessa suurin? Vitamiineja olen syönnyt mitä on kaupasta tullut ostettua niitä purkkeja. Ei varsinaisesti tarkempaa tietoa kaikkien vitamiinien toimivuudesta ja hyödystä. Pitäisi perehtyä tarkemmin. D-vitamiinia ja sinkkiä olen jokatapauksessa ihoni takia käyttänyt.

Nyt pitäisi päättää minkälaiset purkit ostaisin hyllyyn mistä lapsia naamariin tavaraa. Eli proteiinit ja vitamiinit ainakin. Suositteluja otan vastaan perusteluin. Palautusjuomat ovat täysin käsittämätön kysymysmerkki ja merkitys diettaamisen suhteen on täysin avoin.

Ravinto ja siihen liittyvät asiat ovat vaikeimpia mitä löytyy. Tuntuu, että vaikka kuinka oppii uutta, on jokaisen kulman takan uusi fakta. Tahtoo laittaa vähän nuppia sekaisin, kun lueskelee jokaista kirjoitusta ja artikkelia eri aineista ja niiden hyödyistä. Alkaa arvostaa "ammatillisia" vinkkejä asiaan liittyen.
 
Protsku valmiste näytti olevan mallia Best whey

Palaute taas mallia sports nudrition säkki. En löytänyt linkkiä moiseen pussukkaan nopealla etsimisellä.

EDIT: Niin ja minkälaisia valmisteita diettaajan kannattaisi ylipäätänsä nauttia?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Tota protskua voit ottaa vaikka yhden desin päivässä ja palautusjuomaa kovan treenin jälkeen. Sitten ne vitamiinit, joku vahva vitamiinivalmiste esim. mivitotal tai solgar. Rasvanpolttotuotteisiin ei kannata tuhlata rahaa.. Niin ja osta ruokavaaka, punnitse kaikki päivän safkat ja postaa ne tänne jonnekkin niin nähdään mitä sinne koneeseen menee ja mitä pitää muuttaa..
 
Lisätään nyt vielä, että kalaöljystä on hyötyä monessakin mielessä, eli sen käyttöä kannattaa harkita.
Eli imo tärkeimmät: palautusjuoma, monivitamiini, kalaöljy + lisäproteiini jos ei ruokavaliosta tarpeeksi saa.
 
Perse edellä puuhun

Terve,

Hieman samanlainen ongelma, kun tuossa muutama topic takaperin, eli miksi paino nousee järkyttävällä tahdilla? Kahdeksan viikkoa takaperin aloitin harjoittelun kovemmalla tahdilla, eli treenikertoja on tullut viidesti viikkoon. Aloituspaino oli 105kg ja nyt kahdeksan viikon jälkeen aamupaino näytti jo 110kg. Pituutta on 186cm ja ikää 23 vuotta. Olen aikaisemmin harjoitellut säännöllisesti kolmesti viikossa aerobista liikuntaa. Yleensä siis pyörälenkkiä, kävelyä, sählyä ym. yleistä urheilua. Nyt kahden kuukauden ajan olen vetänyt viidesti viikossa harjoituksia, joista kahdesti olen käynnyt pelaamassa amerikkalaista jalkapalloa (juoksemista reilusti) ja kolmesti punttisalilla tekemässä lihaskuntoa. Painossa oli tarkoitus päästä lähemmäksi 100kg, mielummin lähelle 90kg mutta nyt homma ajautuu väärään suuntaan ja alkaa ahdistaa. Syön monipuolista ruokaa, joka koostuu suurimmaksi osaksi rehuista ja lihasta. Kaloreita tulee vuorokaudessa 2000-3000 karkeasti laskettuna ja nukun öisin 7 tuntia säännöllisesti. En tupakoi ja saatan nauttia viikonloppuisin muutaman oluen. Ruokailutottumukset ovat olleet samanlaiset sieltä 105kg painosta lähtien, mutta nyt harjoituksen alettua paino on kohisten noussut. Missä menee väärälle polulle?

Pahoittelen uutta topiccia, mutta lähtökohdat ovat hieman erillaiset aikasempaan verrattuna.
 
Zone-sarja -42%
Ei varmaankaan mene mikään pieleen. Punttisalin aloittaminen kerää yleensä yht'äkkiä reilusti nestettä lihaksiin. Minulle tapahtui sama ilmiö aikoinaan ja olin aivan kauhuissani, kun paino pomppasi hetkessä useita kiloja, vaikka toiseen suuntaan piti mennä. Jatkoin silti sitkeästi ja kyllä se paino ja neste sieltä sitten ajallaan häipyy. Tsemppiä.
Ainoa mistä keksin tarkistettavaa on se, että jääkö olut oikeasti vain muutamaan, vai tarkoittaako "muutama vaan" oikeasti paria kymmentä?
 
Alkoholia on mennyt nyt viikonloppuisin kolmen asennuskaljan verran, kun moottoripyörää on ollut rakentamassa. Hyvin vähäistä on siis juominen ollut verrattuna aikaisempaan. Toki pari kertaa olen ylilyönnyt, mutta se turvotus on kyllä hävinnyt hyvin nopeasti.

En tiedä edes mihin tuo 5kg on mennyt, kun tuntuu että ulkonäkö ei ole muuttunut pehmeämpään suuntaan. Jalkoihin on tullut kyllä lisää kiinteyttä juoksemisen myötä ja kädet on hieman jämäkämmässä kunnossa. Tuntuu silti hurjalle, että tuo harjoittelu on nyt nostanut painoa noin hurjasti. Kuitenkin tarkoitus oli päästä sinne 10kg alemmaksi ja nyt pikkasen pistää mietityttämään, että pitäisikö harjoittelua muuttaa vai mennä vielä samalla kaavalla ja toivoa laskusuhdanteen alkavan vielä. Painonnousu alkoi kuitenkin heti, kun aloin tekemään punttisalilla kovempaa lihastreeniä.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom