Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
3 kpl Basic Nutrition EAA -25%
Parempi jättää väliin jos myyjä yhtään epämääräisen oloinen. Eipä siinä kaksisatasessa oikein järkeä ole sataseen verrattuna, sarjassa ma haluun-autoja.

Onnea kauppoihin, toivottavasti on sellainen yksilö kuin myyjä kertonut. Se hiertää pahasti jos pitemmästä matkasta kulkenut ja tuote ei olekaan ihan sitä mitä on luvattu.
 
Ketju tai internet rikki, veikkaan jälkimmäistä. Ei yhtään viestiä yli kuuteen tuntiin.
No kaikki tietysti treenaa niin innolla, ettei jouda notkumaan netissä. Kesäksi kuntoon yms.

Tai sitten on retkahdettu niin rappiolle, ettei osallistuminen onnistu tämän hetkisessä ruumiin- ja sielunvoimissa.
 
Saattoi tapahtua, että ostin muutaman vaatteen, vaikka Tosi Tiukka Budjetti.
Ihan käyttövaatetta kuitenkin. Kesäkin tulossa. Ja ihan oikeasti minulla on varsin vähän oikeankokoisia vaatteita. Vaatehuone on hyvin tyhjä 😮

Sali-, jumppa-, joogapöksyttimet pitäisi vielä hankkia. Ei sellaisia ryppypeppuja kuitenkaan! Nyt on käytössä kolmet trikoot, joista yhdet on käyttöturvalliset eli varmasti pysyvät liikkeessä kasassa. Kahdessa muussa epäilyttää saumojen pitävyys, koska kangas on hiutunut niin ohkaiseksi.
 

M-Nutrition Sports Greens 1, 210 g, Lemon-Lime

Todella tykki viherjauhe

-33%
Ketju tai internet rikki, veikkaan jälkimmäistä. Ei yhtään viestiä yli kuuteen tuntiin.
Hirweetä kun piti ahkeroida taas töissä.

Säärinaula+nilkka yhdelle, rannemurtuma toiselle ja reisinaula kolmannelle. Pakko ahkeroida nyt kun jos ei ahkeroi nyt, niin joutuu ahkeroimaan joku ilta kun muut ei vaan saa aikaiseksi.
 
Ei tuu sumoa. Eikä mästerseffiä.

ca423e75-20b1-48b9-9ccb-b4c053766c7a_text.gif
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom