Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Omaan korvaan ei äkkiseltään kuulosta vain hiirien tekosilta, vaan puutteelliselta eristykseltä poistoputkissa. Tai sitten hiiret on suvun voimin syönyt eristeet. Kulkeekohan putket villojen päällä vai alla ?

Mainittakoon, että hörpin tuossa kokkaillessa jo 2 olutta, niin saattaa vaikuttaa vastauksiin ja aivotoimintaan 😀
Joo, kyllä siellä varmaan on ihan muutenkin puutteita eristyksissä. Valmistunut 2018, ja nyt ekaa kertaa tämä ilmiö, mutta eipä ole etelässä tällaista pakkasjaksoja esiintynyt vähään aikaan.
 
Joo, kyllä siellä varmaan on ihan muutenkin puutteita eristyksissä. Valmistunut 2018, ja nyt ekaa kertaa tämä ilmiö, mutta eipä ole etelässä tällaista pakkasjaksoja esiintynyt vähään aikaan.
Juu, nyt oli kyllä kovat pakkaset ja tietty eläminen vaikuttaa, mutta sinänsä määräykset on samat etelässä, täällä lännessä ja pohjoisessa.

Eikä siis mitenkään pahalla tms. Lähinnä siis ajan takaa, että kandee tsekata, onko jotain puutteita, jotka pitäisi fiksata. Tässä taisi olla taloyhtiö kyseessä, niin kandee tosiaan olla tiukkana, että tarkistetaan, vaikka ennemmin hienoja kylttejä tekisivätkin 😀

E. Toki voi tosiaan olla vaan yksittäinen ääri-ilmiöhommeli, mutta just to be safe.
 
Minä tyccään noista -72 takavalaisimista
kuin myös -68
ja keulastahan nuo kutosella alkavat ovat hienompia

kaikki chevellet kelpais

chevelle ja camaro olisi ne mitkä ensimmäisenä #lottovoittajana

sitten vasta ruvettais miettimään mikä Mercedes olisi ostoslistalla
Itse ostaisin ensin käyttöautoksi Volvo V60 T8 AWD hybridin ympärivuotiseen arkikäyttöön.

Sitten ostaisin rataleluksi ja kesä harrasteautoksi Nürburgringille Porsche 911 GT3RS:n eli vapaastihengittävällä 4 litraisella oliko se nyt 520 vai 525 hevosvoimaisella moottorilla. Mielellään kunnon turvakaarilla ja kisapenkeillä ja vöillä ja mahdollisimman vähän mitään turhaa painoa (lue: ilman stereoita, navigaattoreita ja turhia pehmusteita ja ylimääräisiä painoja). Radalla keveys voittaa aina kun on tehopainosuhde parempi.

Haluaisin kyllä jonkun muskelijenkinkin mutta niitä on niin paljon upeita ja erilaisia että olisi vaikea päättää että mikä. Esim. Dodge Challenger, Dodge Charger, Dodge Coronet, Plymouth Cuda, Chevrolet Impala, Chevrolet Camaro, Chevrolet Chevelle, Chevrolet Corvette, Chevrolet El Camino jne. jne. 😎👍

Ai niin ja sitten se halvin hankinta on moottoripyöräpuolelta Aprilia RSV 1000 R Factory Edition V2 moottorilla.

Lottoa on 1 rivi laitettu per viikko. Mahdollisuus on mutta todennäköisyys voittaa 7 oikein on häviävän pieni…
 
lottovoittajana
DB5.webp
 
Dodge Challenger, Dodge Charger, Dodge Coronet, Plymouth Cuda, Chevrolet Impala, Chevrolet Camaro, Chevrolet Chevelle, Chevrolet Corvette, Chevrolet El Camino jne. jne.

lottovoittajana voisi ostaa noi kaikki

50milliä jos voittaisi niin kevyesti kymppimillin voisi törsätä

40 milliä börssiin niin kyllähän sillä eläisi
 
"Mikään muu ei oo ikinä auttanu kipuun" #opiaattihakuisuus.
No vitsi. Toivotaan, että helpottaa.

Lisäsin lääkintään Buranan, sillä onneksi sentään jotain helpotusta hyödyttömään Panadoliin verrattuna. Jatkan sekakäyttöä.
On kyllä uskomaton kiputila alaleuasta korvan korkeudelle 😖

Pitääkö tässä aloittaa viinan juonti???
 
lottovoittajana voisi ostaa noi kaikki

50milliä jos voittaisi niin kevyesti kymppimillin voisi törsätä

40 milliä börssiin niin kyllähän sillä eläisi

Olisi se tapa toikin, mutta itse en ostaisi ainakaan paljon enempää autoja tai moottoripyöriä mainitsemieni lisäksi. Tarkoitan tällä että vaan yksi muskelijenkki V8:lla ja senkin kanssa 100% todennäköisyydellä kävisi niin, että se jalostuisi hyvinkin nopeaan tahtiin nopeaksi reilusti alle 10 sekunnin varttimaili kiihdyttimeksi…

En haluaisi kovin montaa autoa tai moottoripyörää kun niitäkin pitää kaikkia säilyttää ja huoltaa. En haluaisi mitään yhtä isoa autokokoelmaa mikä Teemu Selänteellä on. Maailma on täynnä hienoja menopelejä merkistä riippumatta ja voi sitten ihailla muidenkin laitteita kuin vain omiaan.

Ai niin… On vielä kyllä pari ”pakollista hankintaa”:

Jos oikein kiihdytysajosta innostuisi niin (kisa)bensamoottoristen 500 cid (8.2 litraa) V8-moottoristen kuninkuusluokan vaparikoneisten noin 1500 hp tehoinen Pro Stock kilpa-auto manuaalivaihteistoineen olisi kiva ajaa ja omistaa. Vaatii vaan sen kisatiimin ja ”hieman kisabudjettia” että tota hienoa lajia voisi sillä tasolla harrastaa. Tällä pääsisi varttimaililla kutosen aikoja ja loppunopeus noin 320-340 km/h…

Toinen olisi ostaa uudelleen BMW E34 M5 3.8 Nūrburgring Edition Daytona Violet värillä sedanina vm. 1992-1995. Sitten tekisin sen kunnon vapari virikoneen (S38B38 suora kutonen) siihen loppuun asti vaparina viritettynä 4.1 litraisena (4082 cc). Tehoa tulisi yli 500 hevosvoimaa vaikka iskunpituus onkin silloin 94 mm. Lisäksi tekisin siitä vielä edellistäkin kevyemmän eli paino sinne 1200-1250 kg paikkeille orkkiksen 1650-1700 kg sijaan. Kyllä olisi äänet (siinäkin) kohdallaan ja kulkupuoli myös…tehopainosuhde parempi kun vakiossa uudessa Porsche 911 GT3RS:ssä. 😎👍
 
Viimeksi muokattu:
Minua houkuttaisi kakkosautoksi vähän käytetty Panamera Sport Turismo.
Se uusi Panamera Turbo S on aivan älytön.

Tuli kutsu koeajoon, jossa olisi voinut Panameran lisäksi koeajaa sähköistetty Cayenne ja jotain muuta, mutta oma auto just sinä päivänä toisella centerillä softapäivityksessä.

Eikä siinä mitään, mutta sijaisauton omavastuu yleensä luokkaa 1500€, joten en lähde seikkailemaan kotimatkaa enemmän.
 
Muokkasin viestiä liian kauan niin lähetän kokonaan uudelleen:

En haluaisi kovin montaa autoa tai moottoripyörää kun niitäkin pitää kaikkia säilyttää ja huoltaa. En haluaisi mitään yhtä isoa autokokoelmaa mikä Teemu Selänteellä on. Maailma on täynnä hienoja menopelejä merkistä riippumatta ja voi sitten ihailla muidenkin laitteita kuin vain omiaan.

Ai niin… On vielä kyllä pari ”pakollista hankintaa”:

Jos oikein kiihdytysajosta innostuisi niin (kisa)bensamoottoristen 500 cid (8.2 litraa) V8-moottoristen kuninkuusluokan vaparikoneisten noin 1500 hp tehoinen Pro Stock kilpa-auto manuaalivaihteistoineen olisi kiva ajaa ja omistaa. Vaatii vaan sen kisatiimin ja ”hieman kisabudjettia” että tota hienoa lajia voisi sillä tasolla harrastaa. Tällä pääsisi varttimaililla kutosen aikoja ja loppunopeus noin 320-340 km/h…

Toinen olisi ostaa uudelleen BMW E34 M5 3.8 Nūrburgring Edition Daytona Violet värillä sedanina vm. 1992-1995. Sitten tekisin sen kunnon vapari virikoneen (S38B38 suora kutonen) siihen loppuun asti vaparina viritettynä 4.1 litraisena (4082 cc). Tehoa tulisi yli 500 hevosvoimaa vaikka iskunpituus onkin silloin 94 mm. Lisäksi tekisin siitä vielä edellistäkin kevyemmän eli paino sinne 1200-1250 kg paikkeille orkkiksen 1650-1700 kg sijaan. Kyllä olisi äänet (siinäkin) kohdallaan ja kulkupuoli myös…tehopainosuhde parempi kun vakiossa uudessa Porsche 911 GT3RS:ssä. 😎👍 Tää kone tulisi ”halvaksi” kun tallin seinällä roikkuu tälläkin hetkellä mittatilaustyönä teetetty kannentiiviste liekkirenkaineen ja hyllyssä on Wössnerin tähän koneeseen mittatilatut huippukevyet todella matalat männät joissa vaan yksi ohut puristusrengas (Total Seal) ja ohut öljyrengas. Lyhyet mittatilatut kevyet DLC-pinnoitetut männäntapitkin löytyy vielä. Ei se vaatisi kuin joko että muokkaa vakio kampiakselista 90 mm iskun sijaan 94 mm iskulla olevan kauloja epäkeskeisesti koneistamalla. Sitten titaaniset kevyet vakiota reilusti pidemmät kiertokanget ja vakiolohkoon poraus/hoonaus. Alakertaan vielä kuivasumppuvoitelu ja Moroson vakuumipumppu tuottamaan alipaineen alakertaan männänrenkaiden alle (1-puristusrenkaiset takomännät).

Kanteen kunnon porttaus vaikka vakionakin se virtaa jo 440 hp. Schrickin kisanokat ja kunnon putkisto… vakio läppärungot on riittävät kun joka sylinterille on 50 mm läppä… Tulispa Lotosta 7 oikein…
 
Back
Ylös Bottom