Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.

Kunhan ei sisällä hiekkaa. Tosin, toinen kerta toden sanoo.
Kokkaushommista tuli mieleen, reittiä on jo alustavasti vähän katseltu.
Yhdessä kohtaa noin 10km osuus katkoviivatietä, ilmakuvat näyttää että kyllä siinä jonkunlainen ura menee. Pari puron ylitystäkin, toisessa saattaa olla jopa silta.
 
Olen nähnyt paikan, jossa ei pitänyt edes olla siltaa, mutta sitä olisi kyllä kaivattu. Tilalla oli vain melkoiset uomat.

Mutta hyvä, reittiä on hyvä etukäteistiedustella hyvissä ajoin!
 
Viitsi enää mennä lenkille pelkässä t-paidassa niin soijan määrä on valtava.
 
Minä kävin vielä ala-asteella heittämässä turbokeihästä ajankuluksi kentällä. Keihäs kuin keihäs. Se oli sitä paitsi nuoren pojan mielestä hienompikin, näytti vähän raketille.
 
Irrotin pyörästä katteet vahausta varten.

wBxlevbeq.jpg

Sama aine sopinee myös porilaiseen päälakeen.
 
Minä kävin vielä ala-asteella heittämässä turbokeihästä ajankuluksi kentällä. Keihäs kuin keihäs. Se oli sitä paitsi nuoren pojan mielestä hienompikin, näytti vähän raketille.
Minä heitin turbokeihän mäntyyn, palokunta tuli ottamaan sen alas. Se on kyllä maailman typerimpiä kapistuksia. Jos ois sillä pitäny kersana heittää enemmänki, olis heittelyt jääny vähiin.
 
Minä heitin turbokeihän mäntyyn, palokunta tuli ottamaan sen alas. Se on kyllä maailman typerimpiä kapistuksia. Jos ois sillä pitäny kersana heittää enemmänki, olis heittelyt jääny vähiin.
Mutta, se oli hienon näkönen ja värinen. Normaalin keihään virkaa ajoi vaarin tekemä puukeihäs. Normaaleja olisi ollut naapurissa joilla mitalejakin heitetty, mutta en minä sellaista. Turbokeihäs oli hieno!

Puukeihäs jäi joskus vaahteraan. Se tuli tuulella alas.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Myö nakeltiin kaverin 600 grammaista junnuna. Ei ollu kyllä meikäläisellä lahjoja siihen hommaan. Kaveri tais heitellä jonnekin 40-50 metrin paikkeille, kun ite rempoi jonnekin 10m päähän lappeelleen.
 
Mutta, se oli hienon näkönen ja värinen. Normaalin keihään virkaa ajoi vaarin tekemä puukeihäs. Normaaleja olisi ollut naapurissa joilla mitalejakin heitetty, mutta en minä sellaista. Turbokeihäs oli hieno!

Puukeihäs jäi joskus vaahteraan. Se tuli tuulella alas.
Kuinkahan pitkälle fisbee lentäisi tunturin huipulta navakkaan myötätuuleen?
 
Oli kuplia :giggle:
😂

Voin tunnustaa nyt näin jälkikäteen, että näin itsekin tuossa taannoin unta, jossa olit ihan pääosissa.. tais olla sen kebabbilareissua edeltävän ig-stoorin jälkilöylyt 🤭 en voi kuvailla mitä siinä tapahtui, koska asiallista kieltä pittää käyttää. Ja posketkin punottaisi.
:ruoska:
 
Back
Ylös Bottom