Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.

Eikä ole poikittain.
Kunnes oppii suomea. Sen jälkeen on ja kovasti.

Saksa vois olla napakka kieli. Siitä voisi olla hyötyä tulevaisuudessa. Tosin, enkkuakin tarvis päästä edes jauhaan. Viimeksi otti lomareissulla pari viikkoa, että alkoi ajatella englanniksi. Hämärä homma, mut kai hyvä.
 
Pitäisköhän sitä alkaa opiskella saksaa

Saksa on tärkeä kieli mm. militariassa ja vintage-pornossa, joten sitä kannattaa opiskella jo ihan yleissivistyksen vuoksi. Toki sitä siinä sivussa voi joskus hyödyntää työelämässäkin, itseni tapauksessa jopa lähes päivittäin.

Minulla on periaatepäätös kävellä lopulta tänä keväänä hakemaan saksan kielestä B2-sertifikaatti, kun vain ehtisi vähän prepata ja parannella heikkoja osa-alueita sitä ennen. Parin netissä tehdyn testin ja muutaman natiivipuhujan arvion mukaan minun kyllä pitäisi päästä tasokoe jotenkin läpi koska tahansa vaikka kännissä, mutta tekisi mieli kokeilla, kuinka hyvään arvosteluun pääsee jos yrittää edes semitosissaan eikä vain hae välttäviä pisteitä.
 
Senhän lyö sieltä auki noin kymmenessä sekunnissa. Terävällä puukolla reunoille pari jälkeä ja keskelle isolla tuurnalla.

Jos siis kyse oli altaan ylivuodosta siinä kyljessä.

Siksi, että joka altaassa ei ole ylivuotoa tai jos niitä on kaksi siinä viemärissä, niin voi valita puolen kummalta tuo sen sisään. Ihmisillä on niin ahtaita kaappeja, että liukuvaunulla kylppärissä saa oikeasti vähän suunnitella.
Ei ollut kyse altaan ylivuodosta, vaan altaan pohjaventtiilistä, mikäli nyt tuo on oikea nimi kyseiselle osalle. Altaan pohjaan tulee se kuppi, johon putket ovat kytköksissä. Tähän kuppiin siis kytkeytyy ainoastaan yksi putki, joka haarautuu sitten sinne ylivuotoon, viemäriin, pesukoneeseen jne. Kupissa oli liitospaikka tälle putkelle, mutta kuppiin piti tehdä itse se reikä, josta vesi pääsee poistumaan putkeen. Ilman tätä reikää vesi ei pääse lavuaarista pois lainkaan eli mistään valinnaisesta kytkennästä ei ollut kyse. Tämän reiän läpi sinällään ei työnnetä mitään putkea, siihen ei edes kotke mikään putki, mutta jostain syystä se piti puhkaista täysin käsittämättömästi itse. Mikään ei olisi eri tavalla, jos se olisi ollut valmiina - paitsi että reikä olisi sileäreunainen.

Kyseessä on siis Ikean tuote, mikä selittää ehkä asiaa... tai sitten ei. Kaikki osat kaappia myöten on suunniteltu sopimaan yhteen toistensa kanssa, eli sitä ei alunperinkään ole tehty sellaiseksi, että se sopisi useammanlaisiin virityksiin ja eri valmistajien putkille tms. Siksikin tämä tuntuu niin ihmeelliseltä, että olivat menneet tekemään sinne tuollaisen ratkaisun. Toinen vastaava tuli eteen kun kasasimme jääkaapille korkeaa kaappia - Ikean levyissähän tavallisesti on huomioitu kaikki mahdollinen ja tehty reiät valmiiksi, mutta jääkaappikaapin tapauksessa sinne piti itse tehdä tasan 85 mm korkeudelle reiät ja niiden osuminen kohdilleen oli vieläpä aika olennaista, ellei halunnut että jääkappi on vinossa ja integroitavat ovet lerpattavat väärissä kohdissa. Siinäkin heräsi kysymys, että mikseivät voineet siellä tehtaalla tehdä niitä reikiä valmiiksi, kun kuitenkin levyissä oli n+1 muutakin turhaa reikää valmiina.

Ja niin, toki kokeilin tuota mainitsemaasi tapaa puhkoa sitä kuppia - mutta kun siellä ahtaassa tilassa oli putken liitoskohdan tiivisteet, ja puukolla niitä oli todella helppo nyrhiä niin en sitten viitsinyt alkaa tumpelona hajottamaan niitäkin siinä rytäkässä. Ja se muovi oli ihan pirun sitkeää, lähti venymään kuin Ripleyn maha Aliens-leffan alussa siinä painajaisunessa, kun sieltä tuli alien.

Mutta, sain juuri sen altaan asennettua ja tiivistettyä enkä ole kuin vähän hikinen, päänsärkyinen ja tahmea silikonista, eli kaikki ok ok.
 
Ajjjuma, ikea. No sit ymmärrän. Vaikka ei kyllä moista ole tullut edes ikean tavaroina vielä vastaan. Ompa kumma ratkaisu. Ehkä se on ollut halvempi vaan valmistaa noin ja puhkominen olisi tehtaalla maksanut. Nyt sen saa sitten suorittaa kukin paikanpäällä.

Jos hana sieltä, niin kannattaa varautua ostamaan uusi muutaman vuoden kuluttua. Alkaa tiputtaan tai huutaa kuin hyeena.

Monessa taloyhtiössä ei saa edes asentaa Ikean hanoja. Huutaa putkia pitkin niin, että koko talo soi. :ROFLMAO:

Itselle voisin kyllä keittiön ottaa ikeasta, mutta vesikalusteet muualta.
 
Joo, semmonen että ommeltiin reektumi kiinni ja vedettiin suolenpää ulos. Tai päivystävä suolistoneuvos keksi nämä temput, olin vain niitä suolia pitelemässä. Rikoskumppani siis.

HAA! Sielä siis ON ortopedi suolileikkauksissa mukana. Ei ollut turha pelko ollenkaan.
 
Ajjjuma, ikea. No sit ymmärrän. Vaikka ei kyllä moista ole tullut edes ikean tavaroina vielä vastaan. Ompa kumma ratkaisu. Ehkä se on ollut halvempi vaan valmistaa noin ja puhkominen olisi tehtaalla maksanut. Nyt sen saa sitten suorittaa kukin paikanpäällä.

Jos hana sieltä, niin kannattaa varautua ostamaan uusi muutaman vuoden kuluttua. Alkaa tiputtaan tai huutaa kuin hyeena.

Monessa taloyhtiössä ei saa edes asentaa Ikean hanoja. Huutaa putkia pitkin niin, että koko talo soi. :ROFLMAO:

Itselle voisin kyllä keittiön ottaa ikeasta, mutta vesikalusteet muualta.
Joo, meillekin käskettiin että hana mieluiten Orakselta. Oraalta. Orasilta. Ostettiin nyt sitten Oras-hana miellyttääksemme taloyhtiötä. Ikean hanoista varoiteltiin meitäkin, mutta altaista ja putkista ei kukaan tajunnut sanoa mitään, joten emme osanneet aavistaa pahaa. :LOL:
 
Noo onneksi teillä selvittiin vaan meisselin käsittelyllä! Ei tarvinnut ostopalveluna sitä ottaa. Se se olisi ollut kallista.

Hyvä että nainen tarttuu meisseliin.
 
Olisikin muuten pitänyt katsella niitä putkia tuota edellistä kirjoittaessa, kun näköjään toiseen huoneeseen meno pyyhki muistista millainen se kuppi olikaan. Oli siellä sittenkin kaksi reikää! Ei helvetti, olisikohan aika jo vaikka ostaa mummojen lukulasit kun ei erota yhtä reikää kahdesta.

Meninpä myös sitten selaamaan Ikean muut altaat ja kappas, siellä tosiaan on jokunen kokonaan ilman ylivuotoa. Mä jotenkin luulin ettei sellaisia edes tehdä tai että laki kieltää ne tai vastaavaa. Ilmeisesti sellaiselle ei ole olemassa omaa putkisettiään vaan sitten siihen ei tehdä tätä reikää. Voi kiesuksen Ikea, tämä on kai joku keino silti säästää kustannuksia.
 
Samanlaisia kustannussäästöjä ja puhkottavia reikiä harrastaa muutki ku ikea.

Säästöä syntyy monessa vaiheessa, valmistuksessa (muoteissa), varastoinnissa, kuljetuksessa, myymälän hyllytilassa jne. (vain 1 vaihtoehto). Kuluja lisää vain yhdessä, työaika asennettaessa.
 
Onneksi en ole ainoa, jolle nämä reiät viemäristössä ovat jotenkin vaikeita nähdä ja ymmärtää. Muistan nimittäin, kun eksä isänsä kanssa asensi meille astianpesukonetta. Ihmettelivät, kun ei sille ole valmista reikää putkessa ja alkoivat sitten hirveällä äheryksellä ja kiroilun saattelemana puhkoa uutta sinne. Minut komennettiin vihaisesti pois katsomasta. Kovan puhkomisen jälkeen huomasivat, että astianpesukoneelle kyllä olisi ollut vieressä jo valmis reikä, jos vain olisivat katsoneet tarkemmin. Johon minä, että niin, mä ihmettelinkin että miksi puhkoivat uutta kun tiesin että oli vanhakin, mutta kun minut piti hätistää pois. Hehe. Siinähän sitten tukkivat muovipussilla sen uuden reiän.
 
Yötyöt ei ole immistä varten.

Ois mukava päästä siinä mielessä tekemään, että näkisi tällä rannekapineella muuttuuko HRV vuorokausirytmin johdosta. Nukun kyllä aina hyvin, mutta mielenkiintoista, sano.

Onkohan invis lukittu patteriin jollain kettingillä. Mursu välillä vähän taputtaa takaapäin pampulla. Ei ole kerran kuulunut.
 
Jahas. Mitähän siellä on perseilty?

E. Toimihan se.
 
Yötyöt ei ole immistä varten.

Ois mukava päästä siinä mielessä tekemään, että näkisi tällä rannekapineella muuttuuko HRV vuorokausirytmin johdosta. Nukun kyllä aina hyvin, mutta mielenkiintoista, sano.

Onkohan invis lukittu patteriin jollain kettingillä. Mursu välillä vähän taputtaa takaapäin pampulla. Ei ole kerran kuulunut.
Siis kyseessä ilmeisesti jäsen figuuri bitch
 
Opin tänään slim fitin tarkoittavan vaatteissa sitä, että käsivarsi ei mahdu läpi vaikka masussa olisi tilaa.
 
Kun on ollut viimeaikoina niin hiljaista joten ajattelin tehdä asialle jotain, siksi otin kuvan onnellisesta munasta sängyssä.
Kaikki tämä, ihan selvinpäin. 20190224_172431.webp
Ps. Mustat lakanat on ihan annelista kun heti nukkasena.
 
Back
Ylös Bottom