Delgado
Base animal
- Liittynyt
- 9.1.2010
- Viestejä
- 13 453
Kyseessä oli siis se aiemmin mainitsemani Jukka Harjun Natural Bootcamp -valmennus, ja ymmärsin että treenien painotus on kehonhuollossa (en en ole vielä päässyt katsomaan kaikkia 12 viikon treenejä läpi että mitä sieltä tulee). Treenit tehdään kotona ja osassa käytetään kai kahvakuulaa ja putkirullaa, mutta suurin osa on kehonpainoharjoituksia. Oon tuon miehen kehonhuoltoliikevideoita katsonut aiemmin ja niissä on ollut joukossa sellaisia liikkeitä, jotka ovat toimineet ihan parissa-kolmessa päivässä jo tosi helpottavasti jumeihin, joten ajattelin että jos otan tuollaisen aikataulutetun ohjelman ja maksan siitä niin oikeasti sitten teenkin niitä juttuja enkä vain mieti että pitäisi tehdä. Mä oon niin perässävedettävä tällaisissa asioissa että tarvitsen aina jonkun ulkopuolisen potkijan.Voisi olla kiinnostava juttu (selkävammainen \o). Juuri nyt en kuitenkaan osaa sanoa jaksanko käydä salilla useammin kuin kuusi kertaa vuodessa.
Jaa kuitenkin ajatuksia tuosta.


