- Liittynyt
- 26.6.2017
- Viestejä
- 614
Totta tuokin. Onneks kohta voikin jo lähteä kotiinEi työt tekemällä lopu![]()
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Totta tuokin. Onneks kohta voikin jo lähteä kotiinEi työt tekemällä lopu![]()
Minä suunnittelen tänään väsymispäissäni jo huomisen treenin skippaamista. Tänään ei olisi mitään asiaa.Voi ristus mikä väsymys. Pitäs jaksaa salille raahautua kohta
Miksi tehdä tänään jotain, jonka voi jättää huomennakin tekemättä?Minä suunnittelen tänään väsymispäissäni jo huomisen treenin skippaamista. Tänään ei olisi mitään asiaa.
Voi ristus mikä väsymys. Pitäs jaksaa salille raahautua kohta
Joo, ymmärrän. Vaikka minulla ei korkakoulututkintoa ole mutta sillä toisella puolella ollut töissä vuoden jos toisenkin niin kaikenlaista on tullut nähtyä. Jopa sitä vahinkojen/ komplikaatioden hoitoa.
Käytän julkista jos se vaan on mahdollista. Vakuutus hoitaa sitten viulut jos tarvitsee pirvaattia hyödyntää. Hyvä renki, huono isäntä.
Ja kyllä ne sieltä privaatista julkiselle puolella valuu kun omat tai vakuutuksen tahat loppuvat.
Onneks ite osaa jättää salin tarvittaessa väliin. Ei jaksa turhaa väsyneenä repiä.Voi ristus mikä väsymys. Pitäs jaksaa salille raahautua kohta
Sama tai omassa tapauksessani jo valmiiksi asennoitunut jättämään huomisen.Onneks ite osaa jättää salin tarvittaessa väliin. Ei jaksa turhaa väsyneenä repiä.
Minä suunnittelen tänään väsymispäissäni jo huomisen treenin skippaamista. Tänään ei olisi mitään asiaa.
PItäisi maata sängyllä melkein 3 tuntia, ennenku pääsee syömään. Sohvaa tulee ikävä.
Onneks ite osaa jättää salin tarvittaessa väliin. Ei jaksa turhaa väsyneenä repiä.
Sängyllä pitää maata ja sohvaa tulee ikävä, täh?![]()
Se on kuntit tänään taas haastava elokuvailta. Klo 21 Trainspotting @ Kutonen, T3 @ Vitonen. Miehelle valinta on onneksi helppo.
Väsymys maksimus täälläkin, kun yölläkin pitää jäädä pohtimaan elämän ihmeellisyyksiä. Oikeinkin hyvä fiilis silti ja ahkerana oon yrittänyt hereillä pysyä poistelemalla kaikkia irtilähteviä ruumiinosia. Vähemmän puhetta, enemmän skalpellia päivän teema.
Tarkoitin siis lähinnä sitä, että en ole lääkäri niin en varsinaisesti ihmisiä hoida eli en ole hoitovastuussa. Osallistun hoitoketjuun muulla tavoin.Ei tutkinnolla ole merkitystä, itse pyöriin molemmilla puolilla. Tarkoitin tuossa aiemmassa komplikaation hoidossa lähinnä infektiokomplikaatiota, jotka ainakin ortopediassa on pääsääntöisesti sellaisia, mitä ei yksikään suomenmaassa toimiva yksityissairaala realistisesti pysty hoitamaan alusta loppuun (en nyt laske Coxaa tai Ortonia sinällään yksityissairaalaksi).
Olen onneksi siinä tilanteessa elämää, että ihan viimeisenä lisääntymiselimeni poistetaan. Sanoisin, että olen ns. vahvoilla.@Invisus huomisaamuna.
Kuin myös!Huomenna Helsinkiin