Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Nyt tarttisin kyl imuletkun kurkussa pyörivää limaa varten. Ärsyttävää, ku ei irtoa millään rykimisellä ja köhimisellä.
 
Mulla se jotenkin vaikuttaa. Oon yleensä parhaimmillani loppuvuodesta, jotenkin latautunut koko vuoden. Sitten taas vuoden vaihtuminen saa pään leviämään ihan palasiksi. Saa aina aloittaa alusta. Tää vuosi oli vaan jotenkin yksi vaikeimmista tähän asti.
Omien paskojensa kanssa aina jotenkin sinnitellyt, mutta tänä vuonna on saanut yrittää pärjätä itsensä kanssa ja pitää vielä toista elossa päivästä toiseen.

Onneksi on sentään pimeä vuodenaika. Shadows are security.
 
Semmone liskodisco tällä kertaa :D ei auta ku silmät ristis lähtee etenee kohti työviikkoo! 4 päivää ja sitte oiski vähä vapaata :)
 
Viikon päästä se kuuluisa jouluaatto, jokohan kaikki alkaa jo hulluna varustautumaan maailman loppuun, ku kaupat saattaa olla vähemmän auki pyhinä... Tämä viikko vielä jaksaa painaa ja sitten lepiä!
 
jeps mulla menee taas vaihteeks kahvia niin paljon että vatsahaava on tälle maanantaille hyvin mahdollinen juttu :D


ps. toivon että perjantaina tulee oikeesti maailman loppu. :D

No helekatti kirjaimellisesti! :wtf: Maailmanlopun bileet onkin perjantaina ja mie olin ihan lauantaissa. Tässähän tulee kiire ostaa tamineet. :eek:
 
jeps mulla menee taas vaihteeks kahvia niin paljon että vatsahaava on tälle maanantaille hyvin mahdollinen juttu :D


ps. toivon että perjantaina tulee oikeesti maailman loppu. :D

Maailmanloppu ratkasis paljon ongelmia :D

Tässä menee mulla vasta 3. kuppi. Jos kävis tosta alakerrasta hakemassa yhden energiajuoman ja jonkun sämpylän kyytipojaks...
 
No helekatti kirjaimellisesti! :wtf: Maailmanlopun bileet onkin perjantaina ja mie olin ihan lauantaissa. Tässähän tulee kiire ostaa tamineet. :eek:

Perjantaina on sellasseet kuolemabileet ettei ennen oo nähty. :rock: :hyper:


Maailmanloppu ratkasis paljon ongelmia :D

Tässä menee mulla vasta 3. kuppi. Jos kävis tosta alakerrasta hakemassa yhden energiajuoman ja jonkun sämpylän kyytipojaks...

Maailman loppu olis kyllä helpotus tähän helvettiin ja saa ainakin luvan kanssa bilettää perjantaina kun viimestä päivää :D
 
Back
Ylös Bottom