Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


3 viikkoa dieettiä takana ja paino tippunut 1,5kg. Voimatasot nousseet ja olo on helvetin hyvä siltä osin. Treenaamista lukuunottamatta kaikki muu tuntuukin sitten menevän päin helvettiä.
 
Hihii, lainasin Makuunista niin perverssin elokuvan, että sen lainaajista pidetään varmaan jotain kirjaa, kuten legendan mukaan Mein Kampfin lainaajista kirjastossa.
 
Ichi on kevyttä kamaa. Siinä ei edes syödä paskaa toisin kuin Sodomassa.

"Sodoman 120 päivää on vuonna 1975 julkaistu Pier Paolo Pasolinin kiistelty poliittinen draamaelokuva. Elokuva kertoo ihmisistä, jotka ovat joutuneet Mussolinin vallanaikaan fasistien kaappaamaksi. Vangit kulkevat alasti ja joutuvat jatkuvasti nolauksen ja nöyryyttämisen kohteeksi. Elokuvan kuuluisassa kohtauksessa yksi vangeista pakotetaan syömään ulostetta. Elokuva herätti ilmestymisvuonnaan suurta kritiikkiä sen väkivaltaisuuden vuoksi. Sodoman 120 päivää kiellettiin monissa maissa ja vasta 2000-luvulla se julkaistiin K18-merkinnällä, minkä jälkeen se on saavuttanut arvostusta. Pasolini murhattiin ennen elokuvan ensi-iltaa." -Wikipedia.


Pasolinilla oli muitakin vähän outoja leffoja, mutta tuo kyllä oli aika "mielenkiintoinen" kokemus pienessä humalassa keskellä yötä.
 
Haa, vaihdankin veikkauksen, kyseessä on varmastikin uusi kulttileffa, Human Centipede!

Mikäs muuten oli se leffa, missä raiskattiin alkuasukkaita ja tapettiin kilpikonnia?
 
Cannibal_Holocaust_movie.jpg


EDIT: :wtf: vittu oon hidas
 
No täältähän löytyi tietoa heti, kun oikeanlaisista leffoista tuli puhetta. Voisikin katsastaa tuon joku päivä uusiksi.
 
Eipä ollukkaan niin häävi elokuva tuo Cannibal Holocausti mitä luulin.
Oikeastaan surkea.
 
No eikä edes tullu paljastaa! Ilkiä, Delgado. :(

Veikkaan Justin Bieber - Never say never. Olen 100% varma, että tämän leffan lainaajista pidetään kirjaa.

eDit: Hieman on outoa kamaa toi Teemalta tuleva tanssimikälie esitys... Ei hitto oikeasti, jotain sairasta. :D Muija tissit paljaana, nännit piilossa ja ihme remmeihin pukeutuneena voihkii lavalla, samalla kun raahautuu lyhyiden kainalosauvojen avulla eteenpäin...
 
Laitoinpa työhakemuksen yhteen kesäduuniin vaikka olenkin jo töissä. Tuo tehtävä vaan olis just sitä mun alaa, ja nykysessä varmaankin onnistuis myös tehä pelkkiä vkl-vuoroja. :)
 
eDit: Hieman on outoa kamaa toi Teemalta tuleva tanssimikälie esitys... Ei hitto oikeasti, jotain sairasta. :D Muija tissit paljaana, nännit piilossa ja ihme remmeihin pukeutuneena voihkii lavalla, samalla kun raahautuu lyhyiden kainalosauvojen avulla eteenpäin...

Hämmentävää!!
 
Back
Ylös Bottom