Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.



"Nigerin tilanne heijastelee kehitystä koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jonka väestö on YK:n ennusteen mukaan(siirryt toiseen palveluun) kaksinkertaistumassa vähintään 2,5 miljardiin ihmiseen vuoteen 2050 mennessä. Väestönkasvu on erityisen nopeaa(siirryt toiseen palveluun) Länsi-Afrikan ranskankielisissä maissa"

Hyviä hommia.
 
Hitto kun pääsisi julkisilla töihin, jaksaisi yhtään lähteä taapustelemaan.
 

Eikös kansanedustajien kuuluisi käyttäytyä arvokkaasti?

Niinhän sitä luulis.

5494780362b04a5089d804bc40c9570c.jpg
 
Jos saisin päättää niin ottaisin hookoon sinistä juustolla, valkosipulimurskalla ja sinapilla. Lisäksi mautonta olutta ja pohjoiskorealaisen huoran imemään.

Mutta kun en saa päättä niin vittuilen toimiston släkissä kun johtoporras ei osaa panostaa kahvinkeitintä kun ottavat viimeisen mukin ja miksi CI on CI kun nightly build ei ole ajastettu.

 
Korjatkaa jos olen väärässä, niin eikös pakkiksella ollut vanhoina hyvinä aikoina myynnissä tositakojan kumipaketti. Tuhannen kortonkin laatikko.

Kävikö niin, että @Sniffari osti, takoi kuin viimeistä päivää ja ne on nyt tossa pallossa?
Oli, muistan myös hämärästi.

Parasta viihdettä on ollut kadonneiden patukoiden metsästys -ketju. Harmi kun kadonnut bittiavaruuteen. Siellä oli porukka menossa lynkkaan myyjää jo joukoin. Kyytejäkin taidettiin jo sopia. :ROFLMAO:

Nyt muistui tositakojan kumipaketti myös paremmin mieleen. Siitähän tuli samanlainen ilmiö, kuin kadonneista patukoista. Loistavaa huumoria.
 
Löytyihän se vielä rantojen jätkän myynti-ilmo:
Suosittelen, ajankuluksi.
 

"Nigerin tilanne heijastelee kehitystä koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jonka väestö on YK:n ennusteen mukaan(siirryt toiseen palveluun) kaksinkertaistumassa vähintään 2,5 miljardiin ihmiseen vuoteen 2050 mennessä. Väestönkasvu on erityisen nopeaa(siirryt toiseen palveluun) Länsi-Afrikan ranskankielisissä maissa"

Hyviä hommia.

On se hyvä ettei tuo ongelma liity meihin mitenkään.
 
Takki auki eikä tarvi ees pipoa päähän. On tämäkin tammikuu.

Täytyy myöntää että olen asiain tilaan tyytyväinen. Ei tartte huolehtia saako vanhemmat kolattua pihatien auki, ei tartte pelätä lumiaura jyrinä/piippihertystä aamuyöstä, talon lämmistyskustannukset pienenee, auto syö vähemmän bensiiniä, korroosiokin vaivaa vähemmän kun ei ole suolaa teillä, ulkona tarkenee paremmin, vähemmän pukeutumista, ei tartte pitkiä kalsareita.
 
Back
Ylös Bottom