Nyrkkeily - yleinen keskustelu, ennakot, uutislinkit jne

Meta title: 🥊 Nyrkkeily – yleinen keskustelu, ennakot, uutislinkit ja rajuimmat otteluanalyysit

Meta description: Keskustelua matsien ennakoista, tuloksista, taktiikoista ja nyrkkeilymaailman uutisista – kehästä kulisseihin asti.

Olihan melkoinen klinikka Lomachenkolta viime vkl. Harvoin näkee noin yksipuolista ottelua tuolla tasolla. Sitä on todella ilo seurata, kun Loma lähtee heti alusta ottelemaan kunnolla. Nuo ottelut, joissa on hävinnyt (joskin tuomiot niissäkin hieman kyseenalaisia), ovat lähinnä tapahtuneet, kun mies on ollut niin passiivinen ensin puolet ottelusta ja lähtenyt sitten vasta aktivoitumaan. Oliko Lomachenko noin kovassa kunnossa, vai oliko syynä se, ettei vastustaja ole mikään tyrmääjä, niin oli helpompi lähteä heti alusta asti painostamaan vahvasti? No oli miten oli, joka tapauksessa upea esitys ja kuitenkin ensimmäinen, joka löi Kambosos Juniorin ennen täyttä aikaa.

Tulevana vkl ratkotaankin sitten kuninkuusluokan kiistatonta mestaruutta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999!
Fury näyttäisi olevan tikissä ja uskon, että nyt ei jää ainakaan siitä kiinni, ettei olisi treenattu tosissaan. Todella mielenkiintoinen tyylien kohtaaminen. Toivottavasti on enemmän nyrkkeilyä, kuin painia ja tuomari puuttuu peliin, jos Fury meinaa liikaa kääntää ottelua painimatsiksi.

P.S. John Fury on aivan sietämättömän ärsyttävä kusipää. Toivottavasti joku kolauttaisi sitä kunnolla takaisin tai laittaisivat sen vaikka häkkiin istumaan joksikin aikaa + tuntuvat sakot päälle, että oppisi vähän edes käyttäytymään.
 
Klo 01.00 tienoille ennakoitu.

Jos en olis nössö laittaisin kaikki rahat Furyn voittoon tuomari päätöksellä
Laittaisin itsekin talon panttiin Furyn voiton puolesta.

Fury voittaa koska saudit haluaa hänen voittavan ja tuomarit on maksettuja. Ainoa toivo on Usykin tyrmäysvoitto joka on äärimmäisen epätodennäköistä. Usyk ei ole tyrmääjä ja Furyllä on sarjan kovimpia leukoja. Eli pisteille menee. Veikkaan että Fury väkisinmakaa voiton yhdellä rumimmista hevarin titteliotteluista. Yleisö oksentaa, siis ne jotka eivät ole vielä nukahtaneet ja matsi jää historiaan yhtä paskana kuin maa jossa se järjestettiin.
 
Vituix Män veikkaus sun. Toivoin Furyä mutta 9.erän luvunlasku ois pitänyt välttää.
 
Vituix Män veikkaus sun. Toivoin Furyä mutta 9.erän luvunlasku ois pitänyt välttää.
Totta, veikkasin totaalisen väärin. Joskus on kiva olla väärässä ja nyt on. Usyk otteli taktisesti täydellisen ottelun jälleen kerran. 9. erässä upea myllytys ja knokkis joka olisi sellaiseksi pitänyt myös tuomita. Kuten Haye kommentoi, Tyson olisi pitänyt laskea ulos eikä antaa 20 sekkaa palautumisaikaa. Mutta yhtä kaikki, lopputulos meni oikein ja se on tärkeintä.

Tunnustus Furylle. Tuli kunnossa kehään, otteli siistin ja kovan ottelun ja kaatui saappaat jalassa. On se kyllä uskomaton soturi. Aivan totaalisen sekaisin, ei vaan mene lattiaan ja palautuu erätauolla taas ottelukuntoon. Vyöt vaihtoi omistaa arvoisellaan tavalla.
 
View: https://youtube.com/shorts/fwuKGGmSXXU?si=q9hK_USSk8Gakoq5

Simply The best 🥳

Haye thinks the referee should have stopped the fight in the ninth round when Fury was out on his feet and getting hammered by Usyk. The referee stopped the action to give Fury a count and gave him 20 seconds to recover.

Ihmettelin tätä miksei ottelu loppunut vaikka tuomari tuli väliin Furyn ollessa pystyssä. Ehkä säännöissä oli pykälä pystyssä laskemisesta?
Nimettömämpi ottelija olis kokenut tossa myllyssä keskeytyksen.
Hienoja ottelijoita, Usyk taitaa olla p4p 1.
 
Furysta on tullut aliarvostettu. Tuntuu, että useimmat odotti Usykin pyyhkivän Furylla lattiaa,mutta tiukka matsihan tuo oli ja Fury hallitsikin keskellä matsia.
 
Ihmettelin tätä miksei ottelu loppunut vaikka tuomari tuli väliin Furyn ollessa pystyssä. Ehkä säännöissä oli pykälä pystyssä laskemisesta?
Nimettömämpi ottelija olis kokenut tossa myllyssä keskeytyksen.
Hienoja ottelijoita, Usyk taitaa olla p4p 1.
Standing count, ei sinänsä mitään ihmeellistä.
Vaikka totta on että pienemmäs matsissa vois tulla keskeytys.
 
Back
Ylös Bottom