Nhl 10

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja utd7
  • Aloitettu Aloitettu
Yhden erän verran gameplay -kuvaa. Ei kyllä eroa kovinkaan paljon 09:stä. CPU:n pelaajat ehkä sijoittuvat vähän paremmin. Uusittu kiekkofysiikka tulisi kyllä tarpeeseen esim tuo Detroitin maali lähes maaliviivalta maalin kattoon...
 
Äkkiseltään näyttäisi tosiaan olevan hyvin lähellä 09ä. Samanlaista kämästä AI toimintaa ainakin oli havaittavissa.
 
Kävin eilen veivailemassa kymppiä yhden ottelun verran. Veskari on nyt vähän enemmän veskari, eikä semmoinen saatanan retardi. Pitkät lirukiekot eivät enää generoi reboundia, jonka voi tökkää sisään, vaan veska nappasee hanskan kiekon päälle ja voi siitä syöttää.

Veska myös tekee tiikeriloikkaa irtokiekkojen ja ripareitten kanssa, joita muuten tulee sitten ihan joka lämäristä.

AI on parempaa kuin aikaisemmin. Kiekko pomppii erilailla kuin aikaisemmin. Kulmaväännöt on todella homosta, sitä jumitellaan laidoissa tappituntumalla ja potkitaan kiekkoa. Taklaukset ovat realistisempia, en onnistunut saamaan mitään kopteritaklausta aikaan.

Spurtti kiekollisena ei enää tapahdu hipaisemalla right bumberia, vaan sitä pitää skidin verran pitää pohjassa, että sama efekti tulee, liikaa pidät, niin päädyssä on.

Kei-goalia ei luonnollisesti voi enää duunaa, eikä etukulman homomaalit mene, tosin ei mene mikään muukaan. Veska on semmoinen kumitarzani kyllä tässä versiossa, että morjens.

Vihellyksen jälkeen peli venyy kyllä jos menee tökkimään muita ja sen kyllä tietää mitä se livessä tulee olemaan = jokaisen katkon jälkeen joukkotappelu ja pelit kestää vitun pitkään.

Vaikea yhden pelin perusteella sanoa mitään vielä ja meikähän siis pelaa vain livessä, eri asia sitten ihmisten kanssa.
 
Ihan lupaavalle vaikutti demon perusteella ja varsinkin tuo uusi GM-moodi saa veden kielelle. Pakkohankinta taas.
 
pakkohan tuo oli ennakkotilata. Onko pelaajia tulossa jos kasais PS3 tiimin? Meikä mukana, on jääny tuo 09 vähä vähille alkuhuuman jälkeen.
 
Mä voisin kans tulla pelaileen..
Koskas tuon saa jos tilaa ennakkoon?
 
Miten tarkasti nämä ennakkotilaukset tippuu luukusta, vai onko varmempi käydä kaupasta hakemassa. Tätä peliä ei jouda odottaa edes yhtä ylimääräistä päivää.:D
 
Miten tarkasti nämä ennakkotilaukset tippuu luukusta, vai onko varmempi käydä kaupasta hakemassa. Tätä peliä ei jouda odottaa edes yhtä ylimääräistä päivää.:D

Ihan kauppakohtaisia juttuja. Suurimmalla varmuudella saat julkasupäiväksi kun käyt itte hakemassa.
 
Viimevuonna tuli runsaan viikon etuajassa pre-orderina..
 
Miten tarkasti nämä ennakkotilaukset tippuu luukusta, vai onko varmempi käydä kaupasta hakemassa. Tätä peliä ei jouda odottaa edes yhtä ylimääräistä päivää.:D

Ihan samoilla linjoilla. Pakko saada heti, eikä tuo ahvenanmaan toimitus oikein vakuuta.
 
Back
Ylös Bottom