Naisten/tyttöjen (mielenterveys)ongelmat

[func]

Tossa eilen taas juteltiin suomalaisista naisista avokin kanssa ja kun joka puolelta tulvii uutisia pahoinvoinnista, ajattelin raapustaa tänne jotain. Alkoholin liikakäyttöä, selviä mielenterveysongelmia, hullua laihdutusta, järjettömiä ulkonäköpaineita, väkivaltaisuutta, ongelmia riittää. Toki miesten joukossa riittää kans ongelmia mutta jos nyt keskityttäis enemmän naisiin. Ekana vois todeta että tässä maassa suurimmalla osalla ihmisistä ei oikeasti ole mitään merkittäviä ongelmia. Onko syynä sitten liian korkea elintaso ja/tai prinsessaodotukset mutta ainakin omien huomioiden mukaan 90% ongelmista on jostain mitättömistä asioista paisuteltuja juttuja.

Jos nyt lähdetään vaikka ulkonäöstä, suomalaiset naiset on oikeasti todella kauniita. Liikaa vaan meikkiä ja naama norsunvitulla tyyliin Suvi Koponen 23/7. Tuon saman oon kuullut monilta suomalaisilta ja melkeinpä kaikilta ulkomaalaisilta kavereilta. Siihen vielä sit käytös kuin Euroopan omistajalla vaikka oikeasti ollaan vaan ihan yks tavallinen naapurintyttö. Avoimuus, aito sosiaalisuus, ystävällisyys, iloisuus, siinä asioita joita saa hakemalla hakea.
Onko tuo nyt sit kasvatuksen tulosta, ennenhän lapsille opetettiin että ovat ihan samanarvoisia kuin kaikki muutkin, nykyään ilmeisesti että ovat parempia kuin muut. Jos tolla ideologialla lähdetään liikkeelle, varmasti päässä alkaa vispata. Sen oman "tavallisuuden" hyväksyminen voi kestää vuosikausia ja musta vähän vaikuttais sille että ei se kaikilta onnistu ikinä. Älkääkä nyt sotkeko kunnianhimoa tuohon itsensä tavallisena pitämiseen, se on aivan eri asia.

Mulla loppuu kyllä nyt kirjoitusaika, palaillaan myöhemmin asiaan. Lyhyesti kaikki tämä ja paljon muuta liittyy perusteettoman heikkoon itsetuntoon.

 

[Axelpass Tommi]

Ongelma on varmaan siinä, että niillä on asiat liian hyvin. Sosiaaliturva ja miehiä parempi koulutustaso pitää huolen siitä, että selviää ilman miestiä eikä täten tarvitse miellyttää ketään. Toki mielenterveysongelmia varmasti on, mutta ikävissä tilastoissa miehet ovat kyllä yhä erittäin yliedustettuja.

 

[Prim0s]

Ongelma on varmaan siinä, että niillä on asiat liian hyvin. Sosiaaliturva ja miehiä parempi koulutustaso pitää huolen siitä, että selviää ilman miestiä eikä täten tarvitse miellyttää ketään. Toki mielenterveysongelmia varmasti on, mutta ikävissä tilastoissa miehet ovat kyllä yhä erittäin yliedustettuja.

Ihan yhtälailla miehille tulee paineet, kun mikään ei vastapuolelle riitä.

Kauhulla katselin eilisen Sex and the city- elokuvan, kun mies osti kattohuoneiston naiselle. Kai siitäkin joku kaupunkiteini ottaa mallia, minkälainen tulevan aviomiehen pitää olla. Jos sellaista ei löydy, niin sitten pärjätään myös yksin.

 

[D.Yates]

Oman elämän innostamattoman tavanomaisuuden ja oman keskinkertaisuuden kestäminen vaatii jatkuvaa henkistä taistelua itseään vastaan. Kaikki ei sitä kestä, vaan vajoavat päihteisiin.

Ennen oli "helppoa", piti vaan löytää mies/nainen jonka kanssa mennä naimisiin ja tehdä kersat, koska ei ollut muusta tietoa. Nykyään on elämässä liikaa vaihtoehtoja joiden toteuttamiseen ei kuitenkaan suurimmalla osalla kansaa ole realistisia mahdollisuuksia.

 

[HeatN]

Mä olen osittain samaa mieltä siinä, että monet asiat liittyvät huonoon tai ainakin helposti haavoittuvaan itsetuntoon. Kun ei uskalla ja rohkene olla sellainen kuin on aidosti, on vaikeaa olla ystävällinen, avoin ja sosiaalinen. Peitetään se haavoittuvaisuus kaiken kovan ja negatiivisen alle. On helpompaa näyttää olevansa rohkea ja raju kuin näyttää ja sanoa olevansa väärässä ja heikko (vaikka sehän se juuri sitä oikeaa rohkeutta on). On helpompaa osoittaa osaavansa ja tietävänsä kuin sanoa, etten osaa tai en tiedä.

Varmaankin nuoret naiset kokevat, että heidän (meidän) on osoitettava olevansa vähintään yhtä hyviä ellei parempia tai vahvempia kuin miesten. Tämä siis siksi, että pärjätään. Tai toisaalta voihan jo lapsuudessa sellainen pärjäämisen ja osaamisen leima iskeytyä enempi tyttöihin kuin poikiin, jolloin tyttö kokee koko elämänsä ajan, että hänen täytyy olla vahva ja täytyy pystyä. Ei voi antaa periksi missään asiassa ennen kuin on tehnyt kaikkensa ja ollut paras tai ainakin kärkipäässä.

Veikkaisin myös, että tyttöjen käymä kilpailu on omiaan luomaan paineita vaikkapa koulussa.

Sitten jos vielä suhde vanhempiin tai toiseen vanhempaan (vaikkapa isään) on etäinen ja nuorena myös parisuhteet epäonnistuvat, kyllä ne lisäävät sitä epävarmuuden ja kelpaamattomuuden tunnetta. Toisaalta hyvä suhde, jossa molemmat arvostavat toisiaan ja jossa annetaan toisen olla sellainen kuin on, voi auttaa mm. itsetunnon kohottamisessa.

Kun asiat on päällisin puolin hyvin, ongelmia voi kehitellä sitten näistä muista asioista. En kuitenkaan siis väitä, että tytöt/naiset tahalleen kehittelevät näitä ongelmiaan vaan että tällaiset ongelmat syntyvät helpommin silloin kun elämän pohja on kunnossa, ts. kun ei ole aikaa murehtia siitä, saako huomiseksi ruokaa tai pääseekö kouluun.

 

[Anonymity]

Ihan mielenkiintoista kuulla, kuinka tätä aihetta pohditaan täällä ja vieläpä melko asialliseen sävyyn. Olen oikeasti aika surullinen siitä, kuinka paljon varsinkin nuorilla ihmisillä on itsetunto-ongelmia ja epätietoisuutta siitä, mitä he elämältään haluavat. Tuntuu tosiaan, että todella moni ihminen on hukassa itsensä kanssa ja tuntuu tosiaan, että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet entisestään samoin kuin päihteidenkäyttö.

Mä olen itse kiinnittänyt tähän asiaan huomiota ja luulen, että nämä ongelmat ovat lisääntyneet huomattavasti niistä ajoista, kun esim. minä olin murrosiässä. Näen tätä työssäni, samoin kuin luen siitä netistä. Toisaalta olen miettinyt, että onko noita ongelmia ollut aina, mutta nyt niistä vaan tosiaan puhutaan enemmän ja nuoret naiset puhuvat asiasta netissä anonyymisti. Tätä mahdollisuuttahan ei ollut vielä 20 vuotta sitten.

Itse luulen, etteivät nuoret tytöt kestä niitä paineita, joita heille asetetaan tai joita he itse asettavat itse itselleen tai kestä sitä arvostelua, jota he ehkä joutuvat kohtaamaan. Pitäisi näyttää hyvälle, kuulostaa hyvälle, pärjätä elämässä, olla järjetön seksipeto, miellyttää monia jne. Media, elokuvat, tv-sarjat ja sen sellaiset luovat tytöille mielikuvan, joka ei vastaa todellisuutta ja elämä on muuttunut hyvin ulkonäkökeskeiseksi.

Itse olen aina ollut aika vahvaluontoinen ja itsetuntoni on suht' kohdillaan. Päinvastoin olen kuitenkin saanut todeta, että sekään ei ole hyvä asia. En tiedä onko tämä luonteenlaatu synnynnäistä vai seurausta siitä, että olen joutunut pienestä pitäen hoitamaan omia sekä muiden asioita ja pärjäämään. Vieläkin on olemassa vallalla se käsitys, että naisen pitäisi osata miellyttää, olla "taustalla" ja sanoa mahdollisimman vähän mielipiteitä. Jos et osaa asettua tähän perinteiseen naisen muottiin, sitä ei koeta hyväksi asiaksi.

Uskon, että myös nuorilla ja miksei vanhemmilla miehilläkin ole paineita. Valitettavasti niistä ei puhuta niin paljoa ja valitettavasti miehet itse eivät puhu niistä paljoa. Tämä näkyy itsemurhatilastoissa sekä todennäköisesti alkoholin kulutuksessa sekä ehkä perheväkivaltatilastoissa.

 

[Cher]

Mä olen itse kiinnittänyt tähän asiaan huomiota ja luulen, että nämä ongelmat ovat lisääntyneet huomattavasti niistä ajoista, kun esim. minä olin murrosiässä. Näen tätä työssäni, samoin kuin luen siitä netistä. Toisaalta olen miettinyt, että onko noita ongelmia ollut aina, mutta nyt niistä vaan tosiaan puhutaan enemmän ja nuoret naiset puhuvat asiasta netissä anonyymisti. Tätä mahdollisuuttahan ei ollut vielä 20 vuotta sitten.

Mä oon miettinyt tätä samaa. Kultaisessa nuoruudessani uutiset luettiin lehdestä tai katsottiin uutisia. Nyt sosiaaliset mediat syytää informaatiota sellaista vauhtia, että ei ihmekään jos pää sekoaa. Just luin jonkun "tutkimuksen" koskien facebookia, jonka mukaan ihmiset vain ahdistuvat ja masentuvat entisestään sitä käyttäessään.

Edit. Meni vähän Anonymityn aiheen vierestä...

 

[Alyssa]

Itse luulen, etteivät nuoret tytöt kestä niitä paineita, joita heille asetetaan tai joita he itse asettavat itse itselleen tai kestä sitä arvostelua, jota he ehkä joutuvat kohtaamaan. Pitäisi näyttää hyvälle, kuulostaa hyvälle, pärjätä elämässä, olla järjetön seksipeto, miellyttää monia jne. Media, elokuvat, tv-sarjat ja sen sellaiset luovat tytöille mielikuvan, joka ei vastaa todellisuutta ja elämä on muuttunut hyvin ulkonäkökeskeiseksi.

Taysin samaa mielta. Ulkonako on nykyaan yksi tarkeimmista ominaisuuksista mita ihmisella voi olla ja karu totuus on, etta jos et ole "hyvannakoinen", saat ensinnakin varmasti kuulla siita ja vaitan, etta elamasi on myos tietylla tavalla hankalampaa ja joudut tekemaan enemman toita. Ihmekos tuo jos siina masentuu ja tulee erilaisia ongelmia, kun on pakko yrittaa istua tiettyyn muottiin.

Olen myos sita mielta, etta suomalainen yhteiskunta on omiaan asettamaan liian suuria odotuksia nuorille. Kehumista kun ei juurikaan harrasteta, yleisesti ottaen ihmiset kadehtivat toisiaan erittain paljon ja ihmisen arvon maarittavat usein ulkoiset seikat (ulkonako, status jne.). Omassa lapsuudessani opin jo ala-asteella mm. sen, etta ysi ei ole hyva numero. Ysin saatuaan pitaa miettia mika meni vikaan ja tehda enemman toita. Pitaa olla parempi kuin muut, pitaa olla se joka nappaa kotiin kaikki stipendit ja kunnian :jahas: (ironista on, etta paasin yla-asteelta kympin lukuaineiden keskiarvolla enka silti saanut koulun parhaan keskiarvon stipendia. In your face mum.)

Kun kysytaan kuulumisia, ei kysyta onko toinen onnellinen, rakastaako han opiskelemaansa alaa jne. jne. Sen sijaan kysytaan, miten parjaa koulussa, onko tyopaikka, onko hyva palkka, parjaako rahallisesti... Muistan hyvin, miten hirveat paineet mulla oli yla-asteella ja lukiossa parjata. Siihen paalle viela stressi ulkonaosta, niin en ihmettele jos jotkut murtuvat. Pitaa olla taydellinen, koska muuten ei vaan parjaa. Fakta.

 

[hirvikolari]

Olen myos sita mielta, etta suomalainen yhteiskunta on omiaan asettamaan liian suuria odotuksia nuorille. Kehumista kun ei juurikaan harrasteta, yleisesti ottaen ihmiset kadehtivat toisiaan erittain paljon ja ihmisen arvon maarittavat usein ulkoiset seikat (ulkonako, status jne.). Omassa lapsuudessani opin jo ala-asteella mm. sen, etta ysi ei ole hyva numero. Ysin saatuaan pitaa miettia mika meni vikaan ja tehda enemman toita. Pitaa olla parempi kuin muut, pitaa olla se joka nappaa kotiin kaikki stipendit ja kunnian :jahas: (ironista on, etta paasin yla-asteelta kympin lukuaineiden keskiarvolla enka silti saanut koulun parhaan keskiarvon stipendia. In your face mum.)

Tämä ongelma oli ainakin minun kotiseudullani harvinainen. Omassa kaveripiirissäni ei ollut yhtään perhettä joka olisi asettanut kohtuuttomia vaatimuksia lapsilleen tai unohtanut kehua.

 

[kuljetusala]

Uskoisin että osasyynä on myös nykyinen minuutta korostava kulttuuri, minä olen tärkein, minä ansaitsen parasta, minun kuuluu saada kaikki, minä ja minä ja minä.

Empatiakyky kuolee ja jäljelle ei sitten jää kuin se minä. Sitten kun sen itsekeskeisen paskan kanssa ei olekkaan niin helppo elää, kun peiliin ei pystykkään katsomaan koska kaikki se joka tekisi siitä minuudesta ehjän on ulkoistettu siihen mitä ne muut antavat tai ajattelevat minusta niin soosi on valmis kiehumaan.

Mitäköhän tapahtuisi jos alkaisikin ajattelemaan mitä minä voin antaa toisille.

 

[Anonymity]

^^^

Mä olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että mulle ei ole kukaan asettanut tollaisia paineita ja että olen ollut luonteeltani sellainen, joka kestää mahdolliset paineet sekä arvostelun suhteellisen hyvin eikä myöskään aseta itselleen tuollaisia paineita (siitäkin huolimatta, että olen joissain asioissa pilkunviilaaja).

Mun vanhemmat toivoivat vain, että hankkisin itselleni jonkun ammatin ja että minusta tulisi "kunnollinen". Olisin kyllä halunnut, että vanhempani olisivat itse olleet kunnianhimoisempia ja tartuttaneet minuunkin sen kaltaista sisukkuutta enemmän. Nyt se kaikki tuollainen eteenpäinpyrkiminen on ollut aika pitkälti kiinni itestäni.

Tiesin kuitenkin aina itse, että minua ei kiinnosta mikään korkeakoulututkinto, vaan haluan hakeutua kutsumusammattiini. Siitäkin huolimatta, että opiskelin koulussa, jonka oppilaat oli aika varakkaita, kaupunkimme parhaita opintomenestyksessä, joilta odotettiin paljon ja joiden vanhemmat olivat hyvissä asemissa työelämässä. Itse olin keskitason oppilas peruskouluiässä ja myöhemmin ammatillisissa kouluissa jonkun verran keskitasoa parempi.

En myöskään ole ikinä joutunut esimerkiksi kotona perheen taholta minkäänlaisen arvostelun kohteeksi esimerkiksi ulkonäköni suhteen ja minut on aikalailla hyväksytty sellaisena kuin olen. Tästä asiasta olen kiitollinen, samoin kuin siitä, että kotonani opetettiin siihen, ettei muita saa kiusata ja että kiusattuja tulee puolustaa. Siksi minun on kovin vaikeaa sietää esim. koulu-, työelämässä tai netissä tapahtuvaa kiusaamista.

En siis ole ikinä lähtenyt esimerkiksi koulumaailmassa kiusaamaan ketään ulkonäön tai hänen sellaisten ominaisuuksiensa takia, joille hän ei ole itse mahtanut mitään. Olisi aika kauheaa tajuta näin vanhemmalla iällä, että minä olisin voinut kiusaamisella ja haukkumisella pilata toisen ihmisen elämän.

 

[Jami2003]

Suurin syy niin naisten, tyttöjen kuin poikien ja miesten mielenterveysongelmille on tämä nykyinen ns "hyvinvointi yhteiskunta". Itse olen seurannut useampaa tapausta vierestä jossa mielenterveysongelmiin ajaudutaan kun elämästä puuttuu mielekkyys. Ei ole mitään väliä opiskella kun pärjää ilman opiskelua, ei ole mitään mieltä tehdä töitä kun ilmankin tulee toimeen. Ei koeta työntekoa tai opiskelua mielekkääksi kun se ei olekkaan unelmien täyttymys ja pian jäädään vuosia kestävään "välitilaan" jossa ehkä tavallaan jotain hieman opiskellaan mutta ei koskaan valmistuta, tai sitten maataan työttömänä kotona.

Kun elämästä puuttuu päivittäinen rytmi on varmasti helppo sortua liiallisiin itsetutkiskeluihin, masentuneisuuteen, alkoholismiin, kuka mihinkin. Eräskin masennusta sairastava kaveri oli yli pari vuotta sängyn pohjalla ja olin varma että hän jo vetää itsensä vipuun. Mutta kappas kun kaveri saatiin väkisin vängättyä töihin, vuoden jälkeen kaveri haki jo opiskelupaikkaa ja nykyään elämä maistuu ja on kämpät ja tyttöystävät.

Eli yksinkertainen minun lääke, ihminen tarvitsee mielekästä tekemistä. Ja esimerkiksi elannon tienaaminen silloin kun sitä ei saa sossun luukulta on mielekästä.

Enkä nyt vähättele etteikö "oikeasti" ole mielenterveydestä kärsiviä ihmisiä, niin on varmasti ollut kautta aikojen, mutta silloin puhutaan oikeista sairauksista kuten esim skitsofrenia, ei masennus tai burn out.

 

[Alyssa]

Tämä ongelma oli ainakin minun kotiseudullani harvinainen. Omassa kaveripiirissäni ei ollut yhtään perhettä joka olisi asettanut kohtuuttomia vaatimuksia lapsilleen tai unohtanut kehua.

Ma taas tiedan aivan valtavasti naita. Etenkin lukiosta, mutta johtuu varmaan siita etta kavin IB-lukion ja sinne hakeutuu yleisesti ottaen kunnianhimoista/vaativaa jengia.

Mä olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että mulle ei ole kukaan asettanut tollaisia paineita ja että olen ollut luonteeltani sellainen, joka kestää mahdolliset paineet sekä arvostelun suhteellisen hyvin eikä myöskään aseta itselleen tuollaisia paineita (siitäkin huolimatta, että olen joissain asioissa pilkunviilaaja).

Mun vanhemmat toivoivat vain, että hankkisin itselleni jonkun ammatin ja että minusta tulisi "kunnollinen". Olisin kyllä halunnut, että vanhempani olisivat itse olleet kunnianhimoisempia ja tartuttaneet minuunkin sen kaltaista sisukkuutta enemmän. Nyt se kaikki tuollainen eteenpäinpyrkiminen on ollut aika pitkälti kiinni itestäni.

Viimeisessa kohdassa on hyva pointti. Paljon vaatiminen on omalla tavallaan hyva asia, koska silloin saa itsestaan niin paljon enemman irti. En usko etta olisin tassa, ellei mua olisi koko ajan piiskattu eteenpain. Kyllahan sita itsekin tavallaan nauttii siita kun saavuttaa tavoitteita ja ylittaa odotuksia. Ja jos kukaan ei vaadi mitaan, ei ole odotuksia mita ylittaa.

Itse en koe karsineeni kovista odotuksista ja paineista. Tarpeetonta kapinaa ilmeni joskus yla-asteella ja lukion loppuvaiheilla olin burn outin partaalla 8-00.00 paivineni (oli pakko kayda toissa, koska 18v tyoton on luuseri ja itsensa pitaa pystya elattamaan), mutta suurin osa vaikutuksista on ollut positiivisia ja aidin kunnianhimo on vaihtunut omaksi kunnianhimoksi.

En myöskään ole ikinä joutunut esimerkiksi kotona perheen taholta minkäänlaisen arvostelun kohteeksi esimerkiksi ulkonäköni suhteen ja minut on aikalailla hyväksytty sellaisena kuin olen. Tästä asiasta olen kiitollinen, samoin kuin siitä, että kotonani opetettiin siihen, ettei muita saa kiusata ja että kiusattuja tulee puolustaa. Siksi minun on kovin vaikeaa sietää esim. koulu-, työelämässä tai netissä tapahtuvaa kiusaamista.

Nykyaan saa olla ihan pirun onnekas ettei joudu kiusatuksi missaan vaiheessa. Tuntuu, etta tapaukset vain pahenevat vuosi vuodelta... Varsinkin lapset ovat aivan kasittamattoman julmia :(

 

[Feint]

Ihan yhtälailla miehille tulee paineet, kun mikään ei vastapuolelle riitä.

Kauhulla katselin eilisen Sex and the city- elokuvan, kun mies osti kattohuoneiston naiselle. Kai siitäkin joku kaupunkiteini ottaa mallia, minkälainen tulevan aviomiehen pitää olla. Jos sellaista ei löydy, niin sitten pärjätään myös yksin.

Oli muuten sen verran sairas leffa että meinas pää hajota. Kauhulla katoin vierestä kun muija ja sen 17v pikkusisko ihan onnessaan tuijottaa leffaa ja hykertelee miten hienoa elämä vois olla.

Topicciin liittyen; tuntuu että jokaisella tytöllä on masennus. Koko masennus sana alkaa aiheuttamaan suunnatonta vitutusta. Ei se vittu ole masennusta että sulla on paska päivä, tai että et oo saatanan hilpeä koko ajan. Korkeintaan stressiä niillä on, mutta kun nykyään kaikesta voi saada lääkityksen masennukseen. Sit vedetään pillereitä 5v ja kun päätetään lopettaa, tuleekin vierotusoireet, oikea masennus, mielialan muutokset ja paniikkikohtaukset. Oon saanut seurata kyseistä prosessia eturivin paikalta, ja voin sanoa että se on ihan vitun perseestä.

Ja enpä usko että nykytilanteeseen vaikuttaa parantavasti kaikki sata miljoonaa tv-sarjaa ja leffaa, joissa elämä on joko täydellistä(siis KAIKKI on täydellistä) tai sitten emoillaan niin vitusti kun naapurilla on vampyyripoikaystävä ja mun poikakaveri on ihan tavallinen urheilijanuorukainen joka käy tavallisissa töissä. Voi helvetti kun on surkeeta.

 

[ojr]

Nykyään kaikkiin oikkuihin on olemassa jokin diagnoosi, joka tekee niistä oikeutettuja. Kun kyseessä on sairaus, ei vittumainen käytös ole oma vika. Vetoaminen on tähän on perseestä jo ihan senkin takia, että se loukkaa niitä, jotka oikeasti kärsivät vaikkapa siitä masennuksesta.

Offtopiccina pakko kompata, että mielestäni Sex and the cityn käsikirjoittaja lienee jonkinlainen Saatanan lihallinen ilmentymä, joka on tullut riivaamaan ihmiskuntaa ja syöksemään sen päin helvettiä.

 

[Anonymity]

En nyt halua aliarvioida kenenkään (oikeita) sairauksia, mutta on olemassa myös niitä ihmisiä, jotka ovat tehneet sairauksistakin muotijutun tai joilla on tai on ollut omasta mielestään jonkinlainen syömishäiriö tai joku muu päänsisäinen ongelma. Jenkeissä taitaa olla joka toisella oma terapeutti. En tiedä, haetaanko tällaisella huomiota vai mistä on kyse? Ja meneekö tämmöinen mahdollinen huomionhakukin jo sairauden puolelle?

 

[Krice]

Huuhaa-tyypit puhuvat indigo-lapsista (voisi ehkä alkaa puhua jo indigo-sukupolvesta). Alan uskoa huuhaa-teorioihin yhä enemmän kun näen mitä nuoret tekevät ja kuinka vähän siinä on aivoja mukana.

 

[kahlaajalintu]

Enkä nyt vähättele etteikö "oikeasti" ole mielenterveydestä kärsiviä ihmisiä, niin on varmasti ollut kautta aikojen, mutta silloin puhutaan oikeista sairauksista kuten esim skitsofrenia, ei masennus tai burn out.

Sori nyt OT ja ei taida olla oikea tredi, mutta kyllä se masennus ihan oikea sairaus on.

 

[Feint]

Sori nyt OT ja ei taida olla oikea tredi, mutta kyllä se masennus ihan oikea sairaus on.

Onhan se. Oikea masennus on ehkä 5-10% niistä ihmisistä, jotka väittävät kärsivänsä masennuksesta ja syövät siihen lääkkeitäkin.


Tympii ihmiset jotka joka lauseessa jaksaa perustella kaiken "ku mä oon kärsiny tosi pahasta masennuksesta, pitää tänään mennä terapiaan taas" jne. On se vaan vitun coolia esittää masentunutta, sillä aikaa kun oikeasti masentuneet tyypit tuskin ovat edes hoidossa, koska eivät sinne syystä tai toisesta kykene hakeutumaan.

 

[Prim0s]

Oli muuten sen verran sairas leffa että meinas pää hajota. Kauhulla katoin vierestä kun muija ja sen 17v pikkusisko ihan onnessaan tuijottaa leffaa ja hykertelee miten hienoa elämä vois olla.

Joo, sinkkuelämästä se kaikki lähti. Sen jälkeen tulivat OC, Gossip girl, OC:n täydelliset naiset, the Hills yms. Niistä kun se täysin tavallinen suomalainen nuori nainen ottaa mallin elämäänsä, niin voi hieman todellisuus ja arki vipata ympäri.