Ite oon soittanu rumpuja erilaisissa bändeissä about 15 vuoden ajan ja mun soittoon toi puntin nostaminen on vaikuttanut vain positiivisesti. Tässä pari ajatusta tähän liittyen:
1. En ole koskaan jaksanut treenailla perustekniikkaharjoituksia läpi, vaan melkein kaikki kehitys on tullut bändikämpillä, erilaisia rumpaleita kuuntelemalla ja omien biisien läpisoittamisella. Jos treenaisin enemmän esim. rudimentteja ja vaikkapa Möllerin tekniikkaa, voisivat nämä suht jäykät näpit aiheuttaa päänvaivaa. Mutta kun tykkään ennen kaikkea vaan kompata ja keskittyä grooveen (ja toki timeen), niin hyvin on menny.
2. Salilla kehittyy asenne, kuten rumpuja soittaessakin. Olen soittanu rumpuja suunnilleen yhtä kauan kuin olen käynyt salilla. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että punttitreeni ja soittaminen on kasvanu yhteen niin, että molemmat kasvattaa itsetuntoa sen mukaan kun kroppa kehittyy, groove kehittyy, esiintymistaidot kehittyvät ja yleinen hyvinvointi kasvaa (punttaamalla parempi terveys, musiikin kautta mahdollisuus toteuttaa itseään ihan ainutlaatuisella tavalla). Uskon, että salitreeni ja rumpujen soitto tukevat toisiaan, kunhan molempia tekee kohtuudella. Turhan korkeat tavoitteet molemmilla saroilla aiheuttaisivat varmaan useimmille vaan kiukuttamista.
3. Aloitin kitaran soiton (itseopiskeluna, kuten rummutkin on opittu) n. 3 viikkoa sitten. Voipi olla että karskeimmat soolot jää vetämättä, mutta ei komppien soittaminen ainakaan vielä tunnu ylivoimaiselta vaikka kädet olisi miten jumissa.
Toivottavasti tästä sai joku jotakin irti!
Kitarasankareista mm. John Petrucci nostelee painoja, tai ainakin sille on kasvanu melkonen pala viime vuosina. Hyvin se silti vetää