MMA-Blog - Tina Lähdemäki

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl

Tina Lähdemäki

Liittynyt
12.6.2010
Viestejä
146
Tämä blogi kertoo tämänhetkisen elämäni tärkeimmästä asiasta eli vapaaottelusta, siihen liittyvästä treenaamisesta, diettaamisesta ja ottelemisesta. Mukaan mahtuu varmasti niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, paljon naurua ja muutamia kyyneleitä. Pyrin päivittämään blogia aina, kun aikaa riittää ja on jotain kerrottavaa. Kuvia ilmestyy sitä mukaan, kun henkilökohtainen atk-tukihenkilöni saa niitä laitettua. Alkuun esittelen itseni, jotta joku edes tietää mikä smurffi tätä blogia pitää.

Olen Tina Lähdemäki, 22-vuotias naisvapaaottelija. Asun Porissa ja ottelen Grappling Team Porin riveissä. Tutustuin kamppailu-urheiluun ensimmäistä kertaa nyrkkeilysalilla 16-vuotiaana. Vaihdoin kuitenkin nyrkkeilyn vapaaotteluun vuoden 2008 lopulla eli mitään vuosien kokemusta ei ole vielä ehtinyt kertoa. Kiinnostuin vapaaottelusta, kun eräs ystäväni pakotti minut katsomaan Janne Tulirinnan otteluita melkeinpä raivostuttavan monta kertaa. Täytyy kuitenkin kiittää tätä ärsyttävää ystävää, sillä jokin lajissa, sen monipuolisuudessa tai ehkä jopa Tulirinnan karismassa, sytytti minussa pienen kipinän ja päätin lähteä kokeilemaan vapaaottelua. Ja sillä tiellä edelleen olen

Tähän mennessä olen amatöörinä otellut itselleni neljästä ottelustani neljä voittoa, joilla myös ansaitsin itselleni vuoden 2010 SM-kultaa sarjassa 56,7 kg. Naisvapaaottelijoita on Suomessa vielä hyvin vähän, minkä vuoksi amatööriotteluiden saaminen voi olla vaikeaa. Tämän vuoksi seuraava askeleeni on nousta syksyllä ensimmäistä kertaa ammattilaiskehään.

Jatkossa juttua siis tipahtelee toivon mukaan tasaiseen tahtiin milloin mistäkin aiheesta. Ottelujen lähestyessä kerron enemmän painon pudotuksesta, valmistautumisesta ja fiiliksistä. Näillä nyt mennään ainakin alkuun.
 
Outlet Pre-Workout, 400 g -40%
Noniin, tervetuloa ensimmäiselle rohkealle, jäädään mielenkiinnolla seuraamaan miten ammattilaisottelut lähtevät etenemään, toivottottavasti muutkin vapaaottelijat uskaltautuvat kirjoittelemaan tänne.
 
Aloin hiljalleen valmistautua kirjoittamaan seuraavaa juttua ja avasin blogin valmiiksi tietokoneen näytölle. Luettu 920 kertaa!! Siinähän on 919 enemmän kuin olisin uskonut! Kiitos mielenkiinnosta ja toivottavasti lukijoita riittää jatkossakin.

Syksyn ammattilaisdebyyttini alkaa pienin askelin muuttua todelliseksi. Minut on ilmoitettu ottelijaksi syyskuun Cage challengerin ottelukortissa. Tosin sarja on vahingossa ilmoitettu kymmenen kiloa ylöspäin ja nimessäni on yksi ii liikaa, mutta joka tapauksessa nimeni lukee siellä. Vaikka ammattilaiseksi siirtymisestä on puhuttu jo keväästä asti, oman nimen näkeminen ammattilaisottelijoiden joukossa tuntuu epätodelliselta. Muutos tuntuu suurelta ja kaikki tuntuu tapahtuvan todella nopeasti. Aikaa otteluun on kuitenkin vielä kahdeksan viikkoa ja ensimmäiset jännitys nipistelyt vatsan pohjassa tuntuvat hyvältä. Ennen ottelupäivää tehdään vielä paljon töitä, mutta fiilis ja motivaatio ovat tällä hetkellä todella korkealla ja odotan jo kehään nousemista ja mahdollisuutta näyttää osaamiseni.

Elämäni tai treenaamiseni ei tule muuttumaan ammattilaisuuden myötä. Edelleen asunnossani on saunominen kielletty, koska sauna on pyhitetty treenivarusteiden kuivattamiselle. Joka viikko pyrin pitämään yhden päivän jolloin en treenaa, mutta syön sitäkin enemmän karkkia ja muita herkkuja. Ja ennen kaikkea, edelleen höpötän ja kohellan salilla niin paljon, että valmentajan täytyy välillä muistuttaa miksi siellä olen. Olen seuramme ensimmäinen nainen, joten kesti hetken ennen kuin kaikki tottuivat läsnäolooni. Salilla alkoi pyöriä jäljiltäni pinnejä ja ponnareita eikä ääntä tai vauhtia ole koskaan puuttunut. Tukkaa on aina suussa, nenässä ja silmissä ja ponnaria pitää kiristää joka erän välissä. Joskus kiireisinä päivinä saattavat myös ripsivärit olla poskilla. Salilla tulee kuitenkin vietettyä niin paljon aikaa, että treenikavereista on ehtinyt tulla läheisiä ja joku jaksaa aina kuunnella huoliani koskivat ne sitten treenaamista tai parisuhteita. Minua on myös alettu pitää yhtenä pojista ja varmaankin tämän vuoksi sain erään parturi reissun jälkeen kuulla kommentin ”Ooksä oikeen laittanu ittes nätiks meitä varten?”

Lopuksi vielä terveisinä kaikille, jotka vinoilivat ja epäilivät kykyjäni käyttää tietokonetta blogin kirjoittamiseen; "Mun ei tarvii osata, koska mulla on kavereita jotka osaa." Tosin taisin just keskeyttää yhden sellasen yöunet.
 
Korjauksia korjauksia...

Moi Tina,

Korjailin nimesi kirjoitusasun ottelukorttiin nettisivuillemme, toivottavasti nyt on oikein.:rock: Nyt kun Olli vielä kaivaa Sinulle sopivan vastuksen ja vahvistaa minulle painoluokan --> kaikki valmiina iltaa varten. Tervetuloa ottelemaan!
 
Alustavien puheiden mukaan ottelen Cagessa syyskuussa 55 kiloisena. Kesän aikana nautitut minttusuklaa jäätelöt näkyvät tällä hetkellä aika ikävästi vaa’assa, joten päätin aloittaa painonpudotuksen ajoissa. Itselleni ovat sekä ensimmäinen viikko että pari viimeistä päivää aina vaikeimmat. Silloin dieetti tuntuu loputtomalta ja paino tuntuu putoavan raivostuttavan hitaasti. Tarvitsen koko ajan jotain tekemistä, jotta ajatukset eivät ehdi harhailla ruokaan, sillä vaikeimpia hetkiä ovat ne, kun tekee mieli syödä ihan kaikkea. Usein tuleekin valmiiksi suunniteltua, että mitä kaikkea aikoo syödä, kun punnitus on ohi. Ensimmäisenä listallani on aina suurin paheeni; suklaa. Laihduttaminen tekee minusta myös todella pahantuulisen ja pienetkin asiat ärsyttävät suunnattomasti. Läheisilleni dieettini on vähintään yhtä raskas kuin minulle, sillä ensimmäisestä päivästä lähtien he joutuvat järjestelmällisen tekstiviesti terrorismin kohteiksi. Joka aamu lähtee ainakin muutama viesti aamupainosta ja illemmalla yleensä pari ärräpää viestiä. Onneksi laihduttamisesta saadaan usein irti myös vähän huumoria. Olo yleensä helpottaa viikon jälkeen, kun niukempaan ruokavalioon ehtii tottua ja kun tavoitekin alkaa pikkuhiljaa lähestyä.

Painonpudotus on jokaiselle hyvin henkilökohtaista ja eri asiat toimivat eri ihmisille. Itse vähennän hiilihydraatteja ja pyrin syömään noin kolmen tunnin välein. Vaikka dieetillä syönkin erilailla kuin normaalisti, syön silti vain sellaisia ruokia, joista oikeasti pidän. Esimerkiksi tonnikalaa en syö ikinä kun taas omenat, pähkinät ja kahvi ovat elintärkeitä. Minulla ei ole kaikkein vahvin itsekuri ja siksi pidän dieetin aikanakin yhden herkkupäivän viikossa. Kummasti jaksaa taas laihduttaa, kun on sunnuntaina saanut syödä sen suklaapatukan, jota on koko viikon himoinnut.

Kiitos Pasille nimen korjaamisesta, nyt näyttää aika samalta kuin henkkareissa. Ei maailmani yhteen pieneen kirjoitusvirheeseen kaadu ja siihen on jo tottunut kun on ollut sama nimi parikymmentä vuotta. Sattui vain pistämään silmään ja itseäni se lähinnä nauratti. Iso kiitos kuitenkin.:worship:
 
Meeppäs ottaa promo kuvia Miken kanssa kun kerran ilmatteeksi saat. Olisi meinaa kiva nähdä minkänäköinen ottelija sieltä ruudun takaa paljastuu :)
 
HyväHyvä

Mene Tiina ihmeessä promokuviin, niin saadaan "kasvot" tälle blogille ja samalla myös tulevalle ammattilaisottelijalle.

Tsemiä blogin pitämiseen ja Cageen valmistautumiseen. Saatanpa olla myös siellä katsomon puolella tutustumassa lajiin :)
 
SUPERCARB (3 kg) -25%
Pahoittelen, että blogin päivittämiseen on tullut pientä taukoa, mutta tämän syksyn alkuun on mahtunut niin paljon toimintaa, ettei aika yksinkertaisesti ole riittänyt. Muun muassa palasin koulun penkille ja uuteen päivärytmiin totuttelu on syönyt todella paljon energiaa.

Ja sitten niistä kovin kaivatuista kuvista. Treenaamisen lisäksi siis tällä hetkellä myös asun, työskentelen ja opiskelen Porissa, joten reissu Helsinkiin tarvitsee suunnitella hyvissä ajoin. Lupaan kuitenkin, että kuvia on varmasti tulossa kun vain saan järkeiltyä jonkin sopivan ajankohdan. Yritin tonkia laatikoita, jos olisin ensi hätään löytänyt itsestäni edes yhden julkaisukelpoisen kuvan, mutta sellaisia ei minusta näköjään ole koskaan saatu otettua. Suurimmassa osassa kuvista esiinnyin joko pipo silmillä, vaseliinit poskilla tai silmät kierossa. Kesän jäljiltä löytyi myös yksi kuva, jossa pompin pinkillä kengurupallolla. Vaikka kaikki kuvat kertoivat osuvasti millainen persoona oikeasti olen, luulen että on parempi odotella kärsivällisesti niitä edustuskuvia.

Lopuksi kaikkein tärkein eli tuleva otteluni Cage Challengerissa. Minulle on vihdoinkin löydetty vastustaja ja 18.9. häkkiin tulee kanssani nousemaan Ukrainan Olga Denisenko. Denisenkolla on potkunyrkkeily tausta, joten hän luultavasti on taitava pystyssä ja potkii paljon. Denisenko on otellut ammattilaisena kerran. Videoita aiemmasta ottelusta ei löydy, olen vain kuullut että hän on hävinnyt ja ilmeisesti melko taitavalle tytölle. Henkilökohtaisesti minua ei haittaa, etten näe videolta millainen ottelija on kyseessä. Suunnittelen ottelutaktiikkani omien vahvuuksieni pohjalta enkä halua sotkea ajatuksiani murehtimalla ja jännittämällä liikaa millaisen ottelijan saan vastaani. Kaikki ottelut pyritään voittamaan ja sillä ei ole väliä kuka sinne häkkiin kanssani nousee, vaan sillä kuka kävelee sieltä pois pää painuksissa.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Löytyi

Taitaa kulkea suvussa tuo tietokoneen käyttötaito. Vasta tänään löysin blogisi, mutta hienoa, että löytyi joka tapauksessa. Tsemppia painonpudotukseen, tiedän, että se ei ole helppoa, mutta Sinun luonteellasi mennään läpi vaikka harmaan kiven. Olen ylpeä Sinusta!
 
Ja edellisellä viestillä siis esittäytyi Tinan maailman paras äiti.:haart: Äiti on joutunut kestämään aika paljon kiukuttelua kovapäiseltä tyttäreltään, mutta jaksaa silti aina kannustaa ja olla tukena. Jokainen urheilija tarvitsee perheen ja lähipiirin tukea pärjätäkseen ja sitä minulta ei varmasti puutu. Eikä mikään ole niin hienoa, kuin tehdä oma perhe ylpeäksi.

Kyllä tuo Olga näytti aikalailla samalta pimulta kuin sähköpostiini saaduissa tiedoissa. Reilun kolmen viikon päästä kohtaamme kasvokkain, ensin punnituksessa ja lopulta häkissä. Siellä sitten nähdään, että mistä on pienet tytöt tehty.

Kuten varmasti muillakin vapaaottelijoilla, harjoitteluuni kuuluvat varsinaisen vapaaottelun lisäksi bjj ja lukkopaini sekä lajia tukevat harjoitukset kuten voima- ja nopeusharjoitukset. Itselläni lajitreeni osuu kuuteen iltapäivään ja lisäksi teen aamutreenin viitenä aamuna viikossa. Aamutreenini koostuvat vaihtelevasti kuntopiiristä, lenkistä, jumpasta ja lihaskuntotreenistä. Olen erittäin aamu-uninen, vihaan aikaisia herätyksiä ja torkutan herätyskelloa yli puoli tuntia lähes joka aamu. Aamuisin on turha odottaa, että minulta saisi iloisen hyvän huomenen toivotuksen, sillä elämästäni tulee hyvää vasta aamupalan ja parin kahvikupillisen jälkeen. Valitettavasti molemmat joutuvat odottamaan kunnes aamutreeni on hoidettu. Kun aamulla lopulta saan itseni pois peiton alta ja ylös sängystä, alan tukka takussa ja silmät ummessa pukea treenivaatteita päälleni. Hieman vetelästä tahdista johtuen saattaa pukemiseen kulua puolikin tuntia. Ihan niin kuin lapsenakin istun eteisen lattialla vaatteet ympärilläni ja pukemisen sijaan aina välillä unohdun haromaan hiuksiani tai suoristamaan verkkareissa olevia ryppyjä. Kun lopulta pääsen ovesta ulos, ovat vähintään sukat eriparia ja paita nurinpäin, jos olen sellaiset ylipäätään unisena muistanut päälleni pukea. Ulkona tarkistan vielä, että mp3-soitin on taskussa, sillä ilman sitä on turha edes yrittää treenata. Asun aivan Porin ydinkeskustassa ja harvoin jaksan lenkki- tai jumppapäivänä lähteä pururadalle asti, vaan suuntaan lähellä sijaitsevaan Kirjurinluotoon. Kirjurinluodossa on paljon puita ja puskia, joiden sekaan pääsen edes hieman katseilta suojaan jumppaamaan, sillä varmasti olen koominen näky kun hypin, pompin ja puhisen menemään lippiksen lippa vinossa varsinkin kun aina välillä harhaudun tanssimaan pitkin nurmikoita kuulokkeista tulevan musiikin tahtiin. En usko, että saan ikinä olla siellä täysin yksin, sillä joka aamu kuuden aikaan siellä on lisäkseni vähintään kymmenkunta reipasta eläkeläistä ulkoilemassa. Ilmeisesti olen melko sympaattinen näky Porin aamuissa, sillä usein vanhukset haluavat jutella kanssani ja kysellä urheilusta. Vaikka keskustelut tuovat treeniin ei-toivotun tauon, saavat ne minut aina hyvälle tuulelle. Kuten eräs nuoruudessaan kilpaa voimistellut mummu, joka kertoi vilpittömästi kunnioittavansa sitä, että jaksan ja viitsin aamutuimaan lähteä ulos urheilemaan. Puuhasteluni Kirjurinluodossa saa varmaan ihmisissä aikaan hieman erilaisia mielikuvia, sillä varmasti osa ohikulkujoista pitää minua paikallisena kylähulluna, kun aina välillä juttelen itsekseni ja annan itselleni neuvoja. Osa taas ajattelee minun hurahtaneen johonkin uuteen muodikkaaseen jumppaan, minkä sain huomata, kun eräänä aamuna verryttelin edellisen päivän alasvientiharjoituksesta jumissa olevia jalkojani. Tein erilaisia liikkeitä saadakseni nivuset ja reisien lihakset lämpenemään, kun eräs vanhempi nainen pysähtyi kohdalleni juttelemaan. Hän oli erittäin kiinnostunut voimistelustani ja kerroin tekeväni painiessa opittuja liikkeitä. Tähän nainen vastasi tarmokkaasti ”Ei, kyllä noi on ihan samoja liikkeitä ku eilen telkkarista tulleessa zumbassa.” Mitäs siihen vastaan väittämään, ainakin nyt tiedän mistä valmentajamme keksii uusia lämmittelyliikkeitä.

Olen saanut jonkin verran positiivista palautetta blogista ja tavastani kertoa treenaamisesta. On myös ollut erittäin hieno huomata, että ihmisiä oikeasti kiinnostaa. Jos jollekin tulee mieleen jotain, mitä haluaisi kysyä tai mitä haluaisi tietää, niin vastaan kysymyksiin mielelläni. Valmentajani jaksavat joka päivä kertoa minulle uudestaan ja uudestaan kumpi käteni on vasen käsi, joten voin luvata, ettei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä.
 
Kun luin blogin aloitusta, niin en millään tahtonut löytää siitä sitä ”minun Tinaani”, liian virallinen ja se vain ei jotenkin tuntunut ”omalta”. Mutta nyt kirjoituksien jatkuessa Tinan persoonallisuus alkaa pikku hiljaa päästä esille myös teksteissä: ”kaikki kuvat kertoivat osuvasti millainen persoona oikeasti olen”, ”Kun lopulta pääsen ovesta ulos, ovat vähintään sukat eriparia ja paita nurinpäin” tai ”Valmentajani jaksavat joka päivä kertoa minulle uudestaan ja uudestaan kumpi käteni on vasen käsi”. Tämä sama huumori on läsnä Tinan elämässä jatkuvasti. Uskon, että dieteistä, öisistä herättelyistä ja taukoamattomasta plätinästä huolimatta, ystävät ja treenikaverit saavat viettää Tinan kanssa unohtumattomia hetkiä. Ainakin minulle ne ovat sellaisia. Joku treenikavereista voisi osaltaan kommentoida tätä?
 
Osallistuin viikonloppuna urani ensimmäisiin lukkopainikilpailuihin. Jyväskylässä järjestettyyn Naamalukko openiin osallistui ennätysmäärä naisia: -60kg viisi kilpailijaa ja +60kg kuusi kilpailijaa. Yhteensä 11 kilpailijaa ei kuulosta juuri miltään, mutta naisissa se on paljon. NLO:ssa oli mahdollista osallistua lukkopainin lisäksi myös sunnuntaina käytäviin bjj kisoihin. Omalta osaltani oli järkevää osallistua vain lukkopainiin. Seuraamme lähti Jyväskylään edustamaan lukkopainin osalta kolme ottelijaa ja bjj:n neljä.

Lähtö Jyväskylään varmistui itselleni vasta tiistai iltapäivällä treeneissä. Kisoista oli ollut aiemmin puhetta, mutta en ollut montaakaan ajatusta asialle uhrannut. En varsinaisesti ollut asiasta kovinkaan innoissani ja kilpailumotivaatio oli täysin kateissa. Olen ollut tiukan dieetin vuoksi normaalia väsyneempi ja ajatus taas yhden lauantain viettämisestä reissussa ei houkutellut. Jyväskylään ajaa Porista kolme tuntia per suunta joten tiedossa olisi kaiken lisäksi erittäin pitkä päivä. Mitä lähemmäs lauantai tuli sitä vähemmän minulla oli motivaatiota. Pelkkä kisojen ajatteleminen sai suustani purkautumaan useamman ärräpään. Lopulta perjantai-iltana sain itseäni niskasta kiinni, kun olin ensin saanut purkaa tunteitani muutamalle ystävälleni. Vaikka normaalisti olen erittäin kilpailuhenkinen ja vihaan häviämistä, päätin olla ottamatta mitään suorituspaineita kun kuitenkin kohdallani kisojen päätavoitteena oli vain saada lisää painikokemusta ja itseluottamusta ennen Cagea.

Lauantaiaamuna lähdin reissuun rennolla fiiliksellä: jos voitan: kiva juttu, jos häviän: mennään takaisin kotiin treenaamaan lisää. Matkustin kisapaikalle mukavasti puoliunessa valmentajan auton takapenkillä: jokainen mahdollisuus huilata täytyy käyttää hyväksi. Perillä oli ensimmäisenä ohjelmassa punnitus ja aamupala, joiden jälkeen jokainen vain odotteli tietoa omasta ottelusta. Vaihdoimme kaikki kolme verryttelyasut päälle ja aloimme hiljalleen lämmitellä. Ottelulistojen vihdoin ilmestyttyä sain tietää joutuvani odottelemaan vielä ainakin puolitoista tuntia, sillä ensimmäinen otteluni oli vasta numero 21. Vaikka en ollut asettanut itselleni mitään tavoitteita, alkoi oman vuoron lähestyessä silti vähän nipistellä vatsan pohjassa ja ravasin vartin välein vessassa jännäpissalla. Kun lopulta pääsin tatamin reunalle, iski todellinen jännitys. Oksennus kävi suussa, oli muka ihan mieletön vessahätä ja sydän hakkasi miljoonaa. Ihan sama että väsyttää, ihan sama voitanko ja ihan sama mitä minulta odotetaan, aion tehdä parhaani ja katsoa mihin se riittää. En ollut valmistautunut kisoihin millään lailla ja en oikeastaan ollut edes perillä lukkopainissa käytettävistä säännöistä. Olin kuvitellut ottelevani kokeneiden säännöillä, jolloin kiellettyjä liikkeitä on hyvin vähän. Tuomarin ensimmäiset sanat kuitenkin olivat "Ottelu käydään aloittelijoiden säännöillä, joten kiertävät jalkalukot ja slämmit on kielletty." Se siitä ottelusuunnitelmasta, ei auttanut kuin äkkiä keksiä jotain muuta.

Itse ottelujen kulusta minulla on jännityksen vuoksi hyvin vähän muistikuvia. Muistan pätkiä sieltä täältä, mutta en osaa yhdistää niitä oikeaan otteluun. Ainoa mitä muistan tarkasti, on että sain ensimmäisessä ottelussa tehtyä hienon heiton, josta olen vieläkin vähän ylpeä. Ensimmäisen ja toisen otteluni voitin pisteillä. Finaalissa kohtasin Niina Aaltosen, jolle hävisin jatkoajalla pistein 2-0. Ottelu oli koko ajan melko tasainen eikä kumpikaan saanut juuri mitään aikaan. Jatkoajalla epäonnistuin omassa alasvienti yrityksessäni, jäin alle ja menetin pisteet. Kaiken kaikkiaan minulle jäi silti kisoista hyvä fiilis ja olin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Kisoista jäi käteen se mitä pitikin: sain lisää kokemusta ja luottamusta omaan painiosaamiseen. Nyt kun ensimmäisistä kisoista on selvitty kunnialla, tulen varmasti osallistumaan lukkopainikisoihin jatkossakin.

Viikonlopun kisat menivät kokonaisuudessaan seuramme osalta erittäin hyvin ja menestystä tuli useammassa sarjassa. Lukkopainissa sarjassa aloittelijat -70kg Markus-Petteri Haikkonen ansaitsi hyvien otteluiden jälkeen hopeaa. Haikkonen voitti myös bjj:n valkovöissä pronssia sarjassa -76kg. Pronssia tuli myös Jussi Väinölälle sinivöissä -82,3kg. Kultaa seurallemme toivat Jesse Urholin, valkovyöt -88,3kg sekä Robert Lindeman, sinivyöt -94,3kg. Erittäin paljon onnea kaikille pojille hienosti ansaituista mitaleista!!
 
Pakko kysyä, että jos subbarikisoissa jännitys/kokemattomuus aiheuttaa noin voimakkaita reaktioita, niin millä mielellä lähdet ensimmäiseen ammattilaissäännöin käytävään vapaaottelumatsiisi?
 
En ole Tina, mutta uskaltaisin väittää että joko jännittää tai ei. Ei sillä ole merkitystä että millä säännöillä se ottelu käydään, pikemminkin se että voittaako vai häviääkö.
 
Mielenkiintoinen blogi. Moni muukin uraansa aloitteleva matsaaja saisi alkaa kirjoittelemaan, lukijoita täällä kuitenkin riittää. Paljon suuremmalla mielenkiinnolla sitä nyt seuraa Tinankin debyyttiä, tällainen blogi antaa tavallaan kasvot ennestään tuntemattomalle ottelijalle.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom