Miten maamme talous oikein saadaan kuriin?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Timba79
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: Miten maamme talous saadaan kuriin?

Meta description: Ketju Suomen talouden tasapainottamisesta: menoleikkaukset, verotus, velka, rakenneuudistukset, poliittiset linjat ja omat ratkaisuideat.

Niin, totesin kyllä, että tuosta tutkimuksesta on jo aikaa. Tuo linkki ei jostain syystä aukea.

Tilanne voi varmasti hankaloitua diplomi-insinöörienkin kohdalla, mutta suurempaa paniikkia on minusta aika turha lietsoa vielä, kun kyseessä on kuitenkin vahva koulutus, joka pitää yleensä sisällään myös hyvän työelämäkytköksen. Ekonomienkin työttömyydestä on ollut juttua vaikka millä mitalla, ja ekonomikoulutuksen saanut työllistyy edelleen jokseenkin sujuvasti. Tuoreita selvityksiä voi kaivaa vaikka SEFE:n sivuilta. Isohkolla osalla ekonomeja (voisin kuvitella, että koskee myös dippainsinöörejä) on vakituinen työpaikka ennen opiskelujen päättymistä. Tosin tässä on suurehkoa vaihtelua yliopistokohtaisesti.

Se seikka koskee kaikkia korkeakoulutettuja, että omalla aktiivisuudella (ja korkeakoulujen uraohjauksella ja työelämäyhteyksillä) on entistä suurempi merkitys tulevaisuuden työn saamisen kannalta, kun pelkkä muodollinen koulutus on menettänyt merkitystään.

Ja tämä on nyt hivenen eri asia, kuin työmarkkinoiden rakenteellinen kehitys tulevaisuudessa, mutta valmistuvia opiskelijoita tarkastelemalla tilanne on edelleen suht positiivinen.

---
Kaikenlainen epävarmuus on kyllä kasvanut. Määrä- ja osa-aikaisten työsuhteiden määrä on kasvanut, oman alan työpaikan saaminen opiskelujen jälkeen kestää kauemmin, osa saattaa työllistyä työhön, joka ei vastaa kunnolla koulutusta jne.

Nyt menettää työnsä maisteri - Uutiset - Talouselämä

Tämän pitäisi toimia. Työttömyys oli tuossa 2700, missä syyskuussa lukema oli TEK:n tilastoissa 2900. Kasvu on siis melkoista.
 
Vielä vähän aikaa sitten Sipilä puhui, ettei veroja voi enää korottaa. Nyt on yllättäen mielipide vaihtunut: Sipilä Ylellä: Veronkiristyksiä yli 60 000 vuodessa tienaaville

Olkoonkin, että kokonaisveroastetta ei oltaisi nostamassa.

Vaalit alkaa olla lähellä. Alle 60.000 tienaavilla on aika paljon enemmän ääniä, kuin sen yli tienaavilla. Loppuun vielä jämäkkä kaikkia nuoleva "kokonaisveroastetta ei nosteta". Miksipä Juha Sipilä olisi sen kummempi poliitikko kuin kukaan mukaan. Enemmistöä pitää miellyttää, oli puheissa järkeä tai ei.
 
Nyt menettää työnsä maisteri - Uutiset - Talouselämä

Tämän pitäisi toimia. Työttömyys oli tuossa 2700, missä syyskuussa lukema oli TEK:n tilastoissa 2900. Kasvu on siis melkoista.

Perstuntumalta sanoisin, että insinöörejä ja diplomi-insinöörejä työllistää etupäässä teollisuus. Sen osuus BKT:sta on laskenut kovasti, kuten on moneen kertaan todettu.

Maistereita taas työllistää etupäässä julkinen sektori; oppilaitokset, hallinto jne. Siellähän ei juuri supisuksia ole tehty, tosin ei ole varmaan kamalasti uusiakaan palkattu muutamaan vuoteen. Voi olla paha paikka juuri valmistuneelle.

Kuinkahan iso osa tuosta kasvavasta diplomi-insinöörien työttömästä jengistä on ICT-puolelta?
 
Nyt menettää työnsä maisteri - Uutiset - Talouselämä

Tämän pitäisi toimia. Työttömyys oli tuossa 2700, missä syyskuussa lukema oli TEK:n tilastoissa 2900. Kasvu on siis melkoista.
Joo, nyt näkyy. Vähän tuli huomiohakuinen fiilis tosta jutusta, koska mistään uudesta asiasta tuossa ei ole kyse. Akateemisen työttömyyden kasvu ja rakenteellisen epävarmuuden lisääntyminen työmarkkinoilla on tiedetty vuosikausia. Akateemiseen työttömyyteen vaikuttaa jo laajalti julkisen sektorin supistukset, kun historiallisesti julkinen sektori on ollut iso korkeakoulutettujen työllistäjä. Tähän päälle vielä taloustilanteesta johtuvat yksityisen sektorin irtisanomiset, niin ei tilanne tietysti mikään helpoin ole.

On kai tilanteeseen koitettu osittain sopeutuakin. Opetusministeriön käsillä olevaan kehittämissuunnitelmaan (Opetus ja tutkimus 2011-2016) on kirjattu mm. korkeakoulujen työelämäyhteyksien parantaminen, mutta siitä allekirjoittaneella ei ole käsitystä, että miten esim. aloituspaikkojen määrään on suhtauduttu. Mutta joo, pitäisi perehtyä aiheeseen paremmin, jos tästä meinaisi enemmän rupatella, joten tämä tästä.

---

Kiinnostaisi tietää tarkemmin, että minkälaista porukkaa tuolla työttömissä erityisesti KTM ja DI-joukossa on. Valmistuneita tarkastelemalla saa vähän erilaisen kuvan tilanteesta, mutta niissä selvityksissä toki katsellaan aina historiaan.
 
2. Työttömät työnhakijat, yleisimmät akavalaisten tutkinnot - Akava

Akavan sivuilta löytyi mielenkiintoisia käyriä aiheesta

Suurin osa käyristä osoittaa kaakkoon. Tästä on tulossa ihan täysi katastrofi muutaman vuoden sisään. Työttömyys ampuu yli kymmeneen prosenttiin ensi vuonna, koska suurella todennäköisyydellä meillä on leikkausvimmaiset porvaripuolueet hallituksessa. Sipilästä PM ja homma menee täysin vituiksi.

Tällä hetkellä opintoja suorittavien kannattaa panostaa kieliin ja suunnata toisiin maihin. Muistatteko vielä kuinka Latviasta lähti se 100 000 työikäistä ulkomaille? Sama tulee tapahtumaan täällä.

Ei hätää! Selfie!

ibuB5b7kaqrVv3.jpg
 
Suurin osa käyristä osoittaa kaakkoon. Tästä on tulossa ihan täysi katastrofi muutaman vuoden sisään. Työttömyys ampuu yli kymmeneen prosenttiin ensi vuonna, koska suurella todennäköisyydellä meillä on leikkausvimmaiset porvaripuolueet hallituksessa. Sipilästä PM ja homma menee täysin vituiksi.

Jep 2011 lähti näköjän akateemisten työttömyyskäyrät jyrkkään kasvuun (eikö se muuteen ole koilliseen, ei kaakkoon?) Varmaan ansiosidonnaisilla vielä mennään vuosi ehkä pari. Sitten iskee paska tuulettimeen. Suomesta lähtee väkeä, mikäli sosiaaliturvaa leikataan rajusti, ei ennen sitä.

Viime laman aikana Suomesta ei paljon akateemisia lähtenyt. Aiemminkin lähtijät ovat olleet lähinnä työväkeä, mutta silloin palkat on täällä olleet pienemmät kuin vaikkapa Ruotsissa, USAssa tai Autraliassa. Nyt ei ole.

Olen siinä mielessä samaa mieltä kanssasi politiikasta, että porvaripuolueet ovat epäonnistuneet ja tulevat epäonnistumaan tyystin. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että niin tulevat epäonnistumaan kaikki muutkin puolueet. En usko että tähän ongelmaan on nopeaa ratkaisua. Ei tämä millään rajulla lainanotollakaan ratkea. Ei meillä ole kilpailukykyä velkaelvytyksen jälkeenkään ja siksi teollisuus ei tänne investoi tulevaisuudessakaan.

Synkimmälläkin hetkellä pitää muistaa, että joku pärjää aina. Ehkä vähän huonommin, kuin nousukaudella, mutta pärjää kuitenkin. Täytyy yrittää.
 
Ei silloin vielä ollut näin kovin paljon akateemisia. Nykyisin on paljon enemmän koulutusta kuin ennen.
 
Ei silloin vielä ollut näin kovin paljon akateemisia. Nykyisin on paljon enemmän koulutusta kuin ennen.

Onhan tuokin kyllä totta. Ja nykyään ihmiset on tietenkin kiertäneet ihan eri tavalla kuin ennen. Luulenpa, että ne ansiosidonnaiset kulutellaan kuitenkin ensin.

Tottakai lähtijöitä kuitenkin akateemisissakin on muutamia ja on toki aina ollut. 90 luvun alussa aika paljon koulutettujakin päätyi Saksaan erilaisiin hommiin, kun Itä-Saksaa saneerattiin jonkinmoiseen kuosiin.
 
Mun näkemyksen mukaan tässä ollaan sellaan ihan uudessa tilanteessa että akateemisuus ei suojaa kovinkaan hyvin työttömyydeltä. Toisaalta koulutettuja on enemmän kuin koskaan ja toisaalta moni teollisuudenala on poistunut maasta kokonaan ja julkisellakaan ei ole uusille töitä koska tuottavuusohjelma

Ennen oli kova maastamuutto 60-luvulla (omassakin suvussa ~puolet on ulkomaalaisia, lähinnä Ruotsissa)
Väestön koulutustaso vaan oli ihan toinen ja toisaalta siihen aikaan akateemiset oli melkoisia herroja.

Nyt on potentiaalia kyllä aika suurelle maastamuutolle.

Myös akateemiselle (vaikka niissä on paljon ruotsinopettajia ja valtiotieteilijöitä ja sen sellaisia joiden kysyntä on todella pientä muualla)

Houkutteleva ajatus sinänsä, ainakin aikaisemmin viihdyin ulkomailla mainiosti..
 
Kannustan ehdottomasti lähtemään ulkomaille. Sieltä pääsee pois, jos ei viihdy. Ja kannattaa katsella useampi maa, jos vaan tilaisuus tulee. Kannustaisin, oli lama tai ei.

Höpö höpö. Yleistä mielipidettä ulkomaille muuttavista yrittäjistä lainatakseni; tervemenoa ulkomaille luuseri työntekijät ja korkeasti koulutetut jotka eivät tule toimeen Suomalaisen verotuksen kanssa. Ei tule teitä ikävä ;)
 
Ei kai siinä tarvitse olla verojen pakoilusta kysymys. Nuori mies saa mielenkiintoista työtä, kokemuksia, oppii kieliä ja hoitamaan asioitaan vieraassa ympäristössä. Samalla vähän ajattelu laajenee ja terävimmät särmät hioutuvat pois.

Kuten sanottu, en usko että ulkomaille muutosta mikään kansaliike tulee.
 
No kommenttiini sisältyi hivenen huumoria kun nykyään jokainen yksityisyrittäjä joka laajentaa/siirtää liiketoimintaansa ulkomaille leimataan helposti luuseriksi. Samalla logiikalla voisi alkaa leimaamaan kaikkia ulkomaille muuttavia luusereiksi jotka eivät halua osallistua vero talkoisiin ;)

Noin tottapuhuen suosittelen kaikille ulkomaille muuttoa mikäli mahdollista, jo pelkästään kokemuksena ja en usko minäkään että ulkomaille muutosta mitään kansanliikettä tulee. Perheellinen asuntovelallinen ihminen on aika tiukasti kiinni asuinpaikassaan, sama mitä haluaisi.
 
Ei kai siinä tarvitse olla verojen pakoilusta kysymys. Nuori mies saa mielenkiintoista työtä, kokemuksia, oppii kieliä ja hoitamaan asioitaan vieraassa ympäristössä. Samalla vähän ajattelu laajenee ja terävimmät särmät hioutuvat pois.

Kuten sanottu, en usko että ulkomaille muutosta mikään kansaliike tulee.
Tämä toivottavasti muuttuu, ja kansanliike toteutuu. Suomalaiset muistaakseni on yksi vähiten liikkuvista kansoista töiden perässä ja sen kyllä huomaa usein, kun käsitys siitä, että ainoa oikea tapa tehdä asioita on Suomalainen. Esimerkiksi täällä Englannissa porukkaa on kun pipoa saksasta, ranskasta, kreikasta, espanjasta ym, ei pelkästään kehittyvistä maista. Suurin osa noista palaa kotimaahansa todennäköisesti laajemmalla näkemyksellä ja kokemuspohjalla varustettuna, joka vie kehitystä eteenpäin. Suomessa vastaavaa ilmiötä ei taida tapahtua.
 
Mä haluaisin nostaa pöydälle yksilön vastuun. Vastuun itsestään ja omasta elämästään sekä lähimmäisistään. Tuota vastuuta on poljettu kovaa alas viimeiset vuosikymmenet. Opiskella ei tarvitse, jos en tulevaisuudessa saa töitä niin kyllä kela maksaa. Jos opiskelee niin ei tarvitse pitää kiirettä, kyllä tukikuukausia ja opintolainaa riittää. Alkoholia ei saa mainostaa ja tupakka-askitkin on piilossa, ettemme vahingossakaan sortuisi paheisiin. Ja jos joku kaidalta tieltä poikkeaa ja syyllistyy hirmutekoon, on se yhteiskunnan vika kun hänet syrjäytti ja syntyneeseen tilanteeseen ajoi.

Kyllä veteraanit kääntyisi haudassaan kun tämän meiningin näkisi.

Olipas asia tekstiä. Yksilön vastuun kantamisella tänne voisi saada jotain järkeä, nyt suunta on valitettavasti menossa jyrkästi alaspäin.
 
Joo kokoajan innovoidaan elämästä "helpompaa". Harmi vaan että vastuuta ei pysty oikein helpottamaan muutakuin vastuun siirtämisellä tai jakamisella. Vastuu kun siirtyy väärille henkilöille tai väärät henkilöt saavat liikaa vastuuta ampuu se äkkiä omille näpeille.
 
Back
Ylös Bottom