Ylen sivuilla on uutinen, jonka mukaan suomalaisen teollisuuden sähköntarve on vähentynyt kuudessa vuodessa Loviisan ydinvoimalan verran (juttu täällä). Tuon uutisen merkitystä on vaikea liioitella, sillä taustalla oleva ilmiö kertoo erittäin tylyä kieltä siitä kuinka maamme vaurautta rakentavalle tuotannolliselle toiminnalle on euroaikana käymässä. Kannattaa huomata myös se, että ilmiö on täsmälleen sitä mitä tavoitellun vapaakauppa-alueen ja yhteisvaluutan vaikutuksena syntyy jo aivan teoreettisen tarkastelun perusteella. Ne armottomat taloudelliset mekanismit, jotka hävittävät Suomesta tuotannollisen toiminnan ja toisaalta jopa kasvattavat sitä Ruotsissa ovat puhtaasti euron ja vapaakauppa-alueen yhdistelmävaikutuksesta johtuvia.
Euromaana Suomi on täsmälleen samassa asemassa investointikohteena kuin Saksa, Itävalta, Espanja, Italia ja Kreikka. Siis periaatteessa. Samat laskentamallit pätevät. Suomen osalta lopputulokset vain ovat aika ikäviä.
Ensimmäinen mietittävä seikka on markkinoiden läheisyys. Tavaran kuljettaminen markkinoille maksaa aina. Suomesta se maksaa näin rikkidirektiivin aikana entistä enemmän. Toisin sanoen muiden kustannusten tulee Suomessa olla alhaisempia kuin vaikkapa Puolassa. Työvoimakustannukset ovat Suomessa ainakin vielä kalliimpia kuin Puolassa ja vaikkapa paperirullan kuljettaminen Suomesta berliiniläiseen kirjapainoon maksaa varmasti enemmän kuin vastaavan rullan kuljettaminen Puolasta. Toisaalta taas venäläisen raakapuun kuljettaminen sinne Puolaan tai peräti Saksaan ei ole paljoakaan kalliimpaa kuin kuljettaminen Suomeen.
Devalvaatiomahdollisuuden ja kelluvan kansallisen valuutan puuttuessa en näe mitään syytä miksi sijoittaa vaikkapa paperitehdasta Suomeen. Hankala ja kallis logistiikka, ikävät ympäristösäädökset, kallis raakapuu, korkeat työvoimakustannukset ja ikävä ilmasto. Tuon lisäksi Suomessa ei ole yhtään asiallista kulttuurikaupunkia, Helsingissäkin on vain yksi ooppera. Puhtaasti taloudellisen perustein ei ole mitään syytä sijoittaa sitä tehdasta Suomeen. Ennen eurojäsenyyttä tilanne oli toinen, sillä saattoi luottaa siihen, että todella kovan paikan tullessa valuuttakurssi kompensoisi kilpailukyvyn heikentymisen.
Ruotsilla tuo keino yhä on olemassa, minkä vuoksi teollisuuden kannattaa investoida Ruotsiin.
Kuten Ari Aaltonen analyysissään kirjoitti, niin ne poliitikot ja muut tahot, jotka eurojäsenyyden myötä iloitsivat siitä, että vientiteollisuuden ylivalta Suomen talouselämässä päättyy eurojäsenyyden vaikutuksesta ovat todellakin saamassa sitä mitä halusivat. Eurojäsenyyden myötä ei ole olemassa mitään taloudellisia perusteita harrastaa tuotannollista vientiin tähtäävää toimintaa Suomessa.
Ehkä tilanne muuttuu toiseksi kun suomalainen palkka- ja kustannustaso on Puolan tai Romanian tasolla. Tosin tuo tarkoittaa merkittävää taloudellista kurjistumista suomalaisille. Suomalaisen talouden ja yhteiskunnan taantumista, palkkojen vähentymistä ja massatyöttömyyttä.
Lopputuloksena tietenkin on se, että Suomen luonnon saastuttaminen vähenee kun viimeinenkin sellutehdas lakkaa käyttämästä suomalaista puuta ja paperitehtaiden ovat lukitaan lopullisesti. Päättyvät myös avohakkuut ja muut epämiellyttävät ympäristöä pilaavat operaatiot. Viimeinen poistuja sammuttaa valot.
Loppuupahan lopullisesti se vientiteollisuuden ylivalta suomalaisessa taloudessa.
Mitä ilmeisimmin eurojäsenyyden kannattajat todellakin saavat sen mitä ovat halunneet. Valitettavasti samasta onnesta pääsevät nauttimaan kaikki muutkin suomalaiset, myös ne jotka eivät eurojäsenyyttä ja teollisuuden katoa ole halunneet.
