Miten maamme talous oikein saadaan kuriin?

[narrisonford]

Etenkin taloustieteilijöitä on aika vaikea niputtaa mihinkään poliittiseen suuntaan (ainakin nykyään).

Olen eri mieltä. Jos hyväksyy tämän "Marshallilaisen taloustieteen" perusväitteen, että kilpailullisilla toimialoilla rajakustannus on yhtä kuin rajatuotto (MC=MR) niin on väistämättä ideologisesti "oikealla". Tämä johtuu siitä, että julkisen sektorin, vaikka postin, rajakustannukset ovat reippaasti alhaisemmat kuin keskimääräiset kustannukset. Marshallilaista traditiota edustava taloustietelijä kuitenkin vaatii, että julkinen taho asettaa hinnat rajakustannusten mukaan, koska se on teorian mukaan "oikein". Tämä johtaa siihen, että julkinen sektori alihinnoittelee palvelut, jonka seurauksena ko. julkinen taho tuottaa tappiota eikä se pysty tekemään vaadittuja investointeja. Tämä taas toimii ideologisena legitimaationa sille, että julkista sektoria tulee yhtiöittää ja yksityistää, koska teorian mukaan kilpailulliset yritykset asettavat hinnan rajakustannuksen mukaan (jota ne eivät itse asiassa tee).

Pienenä välihuomiona sellainen juttu, että tuon väitteen "rajakustannus on yhtä kuin rajatuotto kilpailullisilla toimialoilla" paikkansapitävyyttä tutkittaessa ollaan empiirisissä tutkimuksissa havaittu, että se pätee noin 5,4 prosentissa tutkittaessa yrityksiä ja 5,7 prosentissa tutkittaessa tuotteita. Eli ei päde.

Mutta nää tasapainomallit nyt on muutenkin täysi vitsi. Jos valtavirran taloustiede olisi todellinen tiede, näiden opettamisesta olisi luovuttu jo ajat sitten mm. Sonnenschein–Mantel–Debreu-teoreeman ja Sraffan kritiikin vuoksi.

Eli esimerkiksi nämä jutut ovat kaikki ihan täyttä höpöhöpöä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuotantofunktio

 

[ibnz]

Olen eri mieltä. Jos hyväksyy tämän "Marshallilaisen taloustieteen" perusväitteen, että kilpailullisilla toimialoilla rajakustannus on yhtä kuin rajatuotto (MC=MR) niin on väistämättä ideologisesti "oikealla". Tämä johtuu siitä, että julkisen sektorin, vaikka postin, rajakustannukset ovat reippaasti alhaisemmat kuin keskimääräiset kustannukset. Marshallilaista traditiota edustava taloustietelijä kuitenkin vaatii, että julkinen taho asettaa hinnat rajakustannusten mukaan, koska se on teorian mukaan "oikein". Tämä johtaa siihen, että julkinen sektori alihinnoittelee palvelut, jonka seurauksena ko. julkinen taho tuottaa tappiota eikä se pysty tekemään vaadittuja investointeja. Tämä taas toimii ideologisena legitimaationa sille, että julkista sektoria tulee yhtiöittää ja yksityistää, koska teorian mukaan kilpailulliset yritykset asettavat hinnan rajakustannuksen mukaan (jota ne eivät itse asiassa tee).

Tuo on mikron peruskurssin lähtötasojuttua tuo marginaalihyödyn ja -kustannuksen käsitteistö, se kyllä revitään rikki heti ensimmäisessä ns. soveltavassa kurssissa (esim. julkistalous). Kyllähän se opettaa pitää, että tiedetään jo oppihistoriankin kannalta lähtökohdat, mutta pidemmälle opiskellessa meininki muuttuu realistisemmaksi. Markkinavirheisiin vastaamisen, asymmetrisen informaation, behavioraalisen mikron ja erilaisten aggregoitujen hyötyfunktioiden analysoinnin jälkeen tuskin kukaan enää antaa tuolla pelkistetylle mekanismille paljonkaan arvoa. Sitä voidaan käyttää nopeassa back-of-the-envelope -mallinnuksessa eräänlaisena optimin mittatikkuna, mihin todellisia poliittisia muutoksia sitten verrataan. Mutta ei kenenkään pitäisi uskoa perustutkinnon jälkeen, että tuollainen maailma voidaan ikinä saavuttaa. No onhan niitä, mutta enpä lukisi niitä taloustieteilijöiksi vaan poliitikoiksi.

Muutenkin opiskelija alkaa saada kunnon eväät ymmärtää mualimaa vasta tohtoriopinnossa, mihin aika suuri osa Suomenkin talousvaikuttajista ei koskaan lähtenyt.

 

[narrisonford]

Tuo on mikron peruskurssin lähtötasojuttua tuo marginaalihyödyn ja -kustannuksen käsitteistö, se kyllä revitään rikki heti ensimmäisessä ns. soveltavassa kurssissa (esim. julkistalous). Kyllähän se opettaa pitää, että tiedetään jo oppihistoriankin kannalta lähtökohdat, mutta pidemmälle opiskellessa meininki muuttuu realistisemmaksi. Markkinavirheisiin vastaamisen, asymmetrisen informaation, behavioraalisen mikron ja erilaisten aggregoitujen hyötyfunktioiden analysoinnin jälkeen tuskin kukaan enää antaa tuolla pelkistetylle mekanismille paljonkaan arvoa. Sitä voidaan käyttää nopeassa back-of-the-envelope -mallinnuksessa eräänlaisena optimin mittatikkuna, mihin todellisia poliittisia muutoksia sitten verrataan. Mutta ei kenenkään pitäisi uskoa perustutkinnon jälkeen, että tuollainen maailma voidaan ikinä saavuttaa. No onhan niitä, mutta enpä lukisi niitä taloustieteilijöiksi vaan poliitikoiksi.

Muutenkin opiskelija alkaa saada kunnon eväät ymmärtää mualimaa vasta tohtoriopinnossa, mihin aika suuri osa Suomenkin talousvaikuttajista ei koskaan lähtenyt.

Tätä mä en ikinä tule ymmärtämään: miten tieteenfilosofisesti ja metodologisesti kestämättömistä lähtökohdista voidaan jotenkin monimutkaistamalla päästä "realistisempaan" lopputulokseen? Miten aggregointiongelma muka on ratkaistu? Sonnenschein–Mantel–Debreu-teoreeman mukaan kysyntäkäyrää ei voida aggregoida edes koskemaan yhtä markkinaa saati sitten esimerkiksi kansantaloutta. Mutta silti näin tehdään. Miksi?

Lisäksi käy niin, että kun joku malli omaksutaan valtavirrassa niin sitä ei sieltä pois saada. Hyvänä esimerkkinä DSGE-mallinnus. Robert Solow, jonka luomalle kasvumallille nuo pohjautuvat, on kritisoinut DSGE-malleja itse aivan helvetisti. Solow'n kritiikkiin vastataan aina samalla tavoin kuin ibnz täällä tekee: mutta sitä on jo muokattu paljon realistisemmaksi. Missä DSGE-mallissa on mukana velkaantumisdynamiikka ja raha?

Taustaoletukset noissa monimutkaistetummissakin malleissa ovat niin naurettavia, että ei ole mikään ihme ettei vuoden 2008 finanssikriisiä osattu ennustaa. Ai niin, mutta kun se oli "musta joutsen" tai jotain muuta diipadaapaa.

Itse en näe että tuo fundamentaalinen aggregointiongelma poistuu millään ennen kuin luovutaan tuosta ajattelusta, että makron pitää olla soveltavaa mikroa. Koska muuten Lucas.

Lucas ja Bernankehan vielä ennen finanssikriisiä oikein kehuivat kuinka upea tasaisen kasvun aika oli saatu aikaiseksi:

An example of the confidence of the economic profession in this period given by Robert Lucas, in his 2003 presidential address to the American Economic Association, where he declared that the "central problem of depression-prevention [has] been solved, for all practical purposes".

http://en.wikipedia.org/wiki/Great_Moderation

Yksityisen sektorin 300 prosentin velkaantumisaste suhteessa BKT:hen ei tietenkään ollut mikään ongelma...

 

[ibnz]

Tätä mä en ikinä tule ymmärtämään: miten tieteenfilosofisesti ja metodologisesti kestämättömistä lähtökohdista voidaan jotenkin monimutkaistamalla päästä "realistisempaan" lopputulokseen? Miten aggregointiongelma muka on ratkaistu? Sonnenschein–Mantel–Debreu-teoreeman mukaan kysyntäkäyrää ei voida aggregoida edes koskemaan yhtä markkinaa saati sitten esimerkiksi kansantaloutta. Mutta silti näin tehdään. Miksi?

Varmaan siksi, että koska kyseessä on puhtaasti ihmisten toimintaa, ts. ei mikään ulkoavaruudesta säteilevä eksogeeninen laki, käyttäytyminen ja päätökset ovat hyvin heterogeenisiä. Testattavat mallit tuppaavat olemaan jo parhaassakin tapauksessa monimutkaisia, joten yksittäisten mallien testauksessa pyritään niin pieniin poikkeamiin kuin on tarpeen. Näistä oletuksistahan ne suurimmat kiistat tulevatkin - harvemmin siellä väärin lasketaan. Eihän sellaista kokonaista taloutta koskevaa yleistä mallia pysty edes estimoimaan, ja pelkäänpä, että annat DSGE-mallien käytölle turhan suuren painon. Niillä voi ehkä saada viitteitä jonkin yksittäisen politiikkamuutoksen vaikutuksesta - tai edes sen suunnasta - mutta esim. suuren luokan talouskriisin tapainen sokki on aivan liian monimutkainen mallinnettavaksi noille ceteris paribus -periaatteen malleille. Kyllä niiden käyttäjätkin sen tietävät ihan hyvin. Valtavirran taloustiedettä ei oikeastaan ole edes, sillä samat lähtökohdat opiskelleidenkin joukossa on paljon puhtaita empiristejä, puhtaita teoreetikkoja (usein matikkanöösejä tms ;) ja mitä tahansa tuolta väliltä. Hankenin emeritusproffista puhumattakaan.

Esim. tuo mikroperustainen makro on ollut talousblogien kuuma peruna taas viime kuukausina, ja useat eivät näe tätä yleisesti opetettua synteesiä kovinkaan onnistuneena teoriana. Kuitenkin perusasiosta ova taatusti samaa mieltä, vaikka on siellä eräänlainen kahtiajaottelu nähtävissä. IS-LM ei ole kovinkaan vahvasti yksilötasolla mallinnettu, mutta erittäin käyttökelpoinen käytännön politiikkasuositusten kanssa ja osoitti tässäkin kriisissä aika hyvin ennustusvoimaansa. Silti tietty jengi ei suostu näkemään siinä mitään hyvää. Usein nämä henkilöt ovat käyttäneet uransa teoretisoimalla tiukan yksilökeskeisestä rationaalisesta päätöksenteosta. Ennemminkin itse näen koko ongelmassa liian vähäisen tiedon. Nyttemmin tiedetään jo paljon enemmän ihmisten päätöksenteosta, mutta mallintaminen on vielä vähän hankalaa (ei mitään yleistä teoriaa, ellei prospektiteoria sitten olisi sellainen). On jokseenkin rajaton määrä tapoja olla käyttäytymättä rationaalisesti. Siksipä behavioraalinen "koulukunta" etsiikin systemaattisia ja yleistettäviä poikkeamia rationaalisuudesta. Näistä saadaan (uskon) tulevaisuudessa rakennettua tarkemmat mallit. Eivät nekään tosin kumoa perusaksioomia, vaan täydentävät niitä.

Lisäksi käy niin, että kun joku malli omaksutaan valtavirrassa niin sitä ei sieltä pois saada. Hyvänä esimerkkinä DSGE-mallinnus. Robert Solow, jonka luomalle kasvumallille nuo pohjautuvat, on kritisoinut DSGE-malleja itse aivan helvetisti. Solow'n kritiikkiin vastataan aina samalla tavoin kuin ibnz täällä tekee: mutta sitä on jo muokattu paljon realistisemmaksi. Missä DSGE-mallissa on mukana velkaantumisdynamiikka ja raha?

Tiedänpä erääseen suomalaiseen DSGE-malliin jo lisätyn nimellispalkkajäykkyyden (!) Pieniä askeleita todellakin :> Ne mallit soveltuvat lähinnä yksittäisen pienen muutoksen analyysiin jollakin erillismarkkinalla, ja silloinkin osuma on luultavasti kovin epätarkka. Suomen Pankin Aino-mallissa taisi olla nelisenkymmentä muuttujaa. Vähän regressioanalyysiä harrastaneet arvaavatkin jo, miten vähän tuollainen malli selittää.

Taustaoletukset noissa monimutkaistetummissakin malleissa ovat niin naurettavia, että ei ole mikään ihme ettei vuoden 2008 finanssikriisiä osattu ennustaa. Ai niin, mutta kun se oli "musta joutsen" tai jotain muuta diipadaapaa.

Kyllä sen muutamat ennustivat, mutta eipä niistä uutisoitu (ennenkuin jälkikäteen). Robert Shiller ainakin melko täsmälleen ennusti sekä tuon asuntokuplan että edeltävän IT-kuplan. Raghuram Rajan myös, ja esittikin väitteensä FEDin symposiumissa 2005. Nauroivat vissiin sille.

EDIT: Kun sanoin "Nyttemmin tiedetään jo paljon enemmän ihmisten päätöksenteosta, mutta mallintaminen on vielä vähän hankalaa..." tarkoitan, että nyt siitä on jo ns. kovien tieteiden dataa ja teoriaa. Kyllähän yhteiskuntatietelijät Adam Smithistä lähtien ovat antaneet suuren painon ihmisten käyttäytymiselle, vieteille jne., mutta vain se matemaattinen teoretisointi jäi elämään. Kasvaneet sisäänotot jne..

 

[ibnz]

Lucas ja Bernankehan vielä ennen finanssikriisiä oikein kehuivat kuinka upea tasaisen kasvun aika oli saatu aikaiseksi:

http://en.wikipedia.org/wiki/Great_Moderation

Yksityisen sektorin 300 prosentin velkaantumisaste suhteessa BKT:hen ei tietenkään ollut mikään ongelma...

Tällainenkin oli, no - tuo Lucas on noita mainitsemiani rationaalisen valinnan teorian uranuurtajia, joten on ihan varmaa ettei se koskaan myöntäisi mitään sen vastaista. Se, että nimeomaan nuo freshwater -tyypit saavat niin paljon aikaa mediassa, on taas sitä politiikkaa. Lucas, Prescott (RBC), Cochrane, Fama ym. nojaavat ultrarationaaliseen yksilöön kaikki, joten on se vähän noloa heille, mutta kyllähän sitä moni muukin alkoi uskoa että this time it's different. Vissiin vähän pidempi nousu ilman katastrofia helposti johtaa siihen? Noh eiköhän me nähdä pian uusi 'different time'.

 

[narrisonford]

Esim. tuo mikroperustainen makro on ollut talousblogien kuuma peruna taas viime kuukausina, ja useat eivät näe tätä yleisesti opetettua synteesiä kovinkaan onnistuneena teoriana. Kuitenkin perusasiosta ova taatusti samaa mieltä, vaikka on siellä eräänlainen kahtiajaottelu nähtävissä. IS-LM ei ole kovinkaan vahvasti yksilötasolla mallinnettu, mutta erittäin käyttökelpoinen käytännön politiikkasuositusten kanssa ja osoitti tässäkin kriisissä aika hyvin ennustusvoimaansa. Silti tietty jengi ei suostu näkemään siinä mitään hyvää. Usein nämä henkilöt ovat käyttäneet uransa teoretisoimalla tiukan yksilökeskeisestä rationaalisesta päätöksenteosta. Ennemminkin itse näen koko ongelmassa liian vähäisen tiedon. Nyttemmin tiedetään jo paljon enemmän ihmisten päätöksenteosta, mutta mallintaminen on vielä vähän hankalaa (ei mitään yleistä teoriaa, ellei prospektiteoria sitten olisi sellainen). On jokseenkin rajaton määrä tapoja olla käyttäytymättä rationaalisesti. Siksipä behavioraalinen "koulukunta" etsiikin systemaattisia ja yleistettäviä poikkeamia rationaalisuudesta. Näistä saadaan (uskon) tulevaisuudessa rakennettua tarkemmat mallit. Eivät nekään tosin kumoa perusaksioomia, vaan täydentävät niitä.

Tiedänpä erääseen suomalaiseen DSGE-malliin jo lisätyn nimellispalkkajäykkyyden (!) Pieniä askeleita todellakin :> Ne mallit soveltuvat lähinnä yksittäisen pienen muutoksen analyysiin jollakin erillismarkkinalla, ja silloinkin osuma on luultavasti kovin epätarkka. Suomen Pankin Aino-mallissa taisi olla nelisenkymmentä muuttujaa. Vähän regressioanalyysiä harrastaneet arvaavatkin jo, miten vähän tuollainen malli selittää.

Kyllä sen muutamat ennustivat, mutta eipä niistä uutisoitu (ennenkuin jälkikäteen). Robert Shiller ainakin melko täsmälleen ennusti sekä tuon asuntokuplan että edeltävän IT-kuplan. Raghuram Rajan myös, ja esittikin väitteensä FEDin symposiumissa 2005. Nauroivat vissiin sille.

EDIT: Kun sanoin "Nyttemmin tiedetään jo paljon enemmän ihmisten päätöksenteosta, mutta mallintaminen on vielä vähän hankalaa..." tarkoitan, että nyt siitä on jo ns. kovien tieteiden dataa ja teoriaa. Kyllähän yhteiskuntatietelijät Adam Smithistä lähtien ovat antaneet suuren painon ihmisten käyttäytymiselle, vieteille jne., mutta vain se matemaattinen teoretisointi jäi elämään. Kasvaneet sisäänotot jne..

Tällainenkin oli, no - tuo Lucas on noita mainitsemiani rationaalisen valinnan teorian uranuurtajia, joten on ihan varmaa ettei se koskaan myöntäisi mitään sen vastaista. Se, että nimeomaan nuo freshwater -tyypit saavat niin paljon aikaa mediassa, on taas sitä politiikkaa. Lucas, Prescott (RBC), Cochrane, Fama ym. nojaavat ultrarationaaliseen yksilöön kaikki, joten on se vähän noloa heille, mutta kyllähän sitä moni muukin alkoi uskoa että this time it's different. Vissiin vähän pidempi nousu ilman katastrofia helposti johtaa siihen? Noh eiköhän me nähdä pian uusi 'different time'.

Mun mielestä tuolle mikroperusteiselle makrolle voi hyvinkin olla vaihtoehtoja. Sellainen malli joka lähtee rahasta ja velkaantumisdynamiikasta on eräiden työn alla.

Olet selkeästi tietoinen freshwater vs saltwater jaottelusta, mutta nuo sisältyvät molemmat uusklassinen taloustiede -kattotermin alle (New Keynesian vs New Classical). Erot näiden välillä eivät loppuen lopuksi ole niin suuret kuin näiden kahden koulukunnan ja post-keynesläisen koulukunnan kanssa, joka itsessään on hyvin heterogeeninen.

Hickshän ei itse asiassa luonut IS-LM-mallia Keynesin ajatusten pohjalta, vaan oli omien sanojensa mukaan hahmotellut sen jo ennen kuin luki General Theoryn. IS-LM ei siis edusta Keynesin ajattelua, vaikka näin yleisesti ajatellaan.

Tuntuu hieman siltä, etten pääse jonkun välittäjäaineen läpi oikein, joten parempi kait että asiat tulevat suoraan alkulähteeltä. En tiedä onko aikaa/mielenkiintoa katsoa, mutta suosittelen jos haluat ymmärtää valtavirran ulkopuolisia näkemyksiä. Mukana on myös lyhyt esimerkki mallintamiseen käytetystä softasta joka on tutumpi insinööreille kuin taloustieteilijöille.

 

[ibnz]

Mun mielestä tuolle mikroperusteiselle makrolle voi hyvinkin olla vaihtoehtoja. Sellainen malli joka lähtee rahasta ja velkaantumisdynamiikasta on eräiden työn alla.

Jees tuo on mielenkiintoista, enkä ole mitenkään periaatteen tasolla ollenkaan vastaan, vaan odotan paperia, josta lähteä liikkeelle. Toivoisin tuosta videosta tuota powerpointtia, se ehkä aukeaisi paremmin kun voisi rauhassa lueskella. Täytyy yrittää löytää hetki tuolle, se on aika kiinnostava.

Hickshän ei itse asiassa luonut IS-LM-mallia Keynesin ajatusten pohjalta, vaan oli omien sanojensa mukaan hahmotellut sen jo ennen kuin luki General Theoryn. IS-LM ei siis edusta Keynesin ajattelua, vaikka näin yleisesti ajatellaan.

Joo tiedän, Fisher taisi auttaa siinä. Tarkoitin sillä lausahduksellani sitä, että se on käyttökelpoinen [helppo ja nopea tehdä pikainen testi jollekin muutokselle/sokille] huolimatta sen "puutteista". Romerin IS-MP -malli on vielä vähän parempi itse asiassa, ja sitä laudatur-makrossa nykyään opetetaan ainakin meillä jonkin verran.

Tuntuu hieman siltä, etten pääse jonkun välittäjäaineen läpi oikein, joten parempi kait että asiat tulevat suoraan alkulähteeltä. En tiedä onko aikaa/mielenkiintoa katsoa, mutta suosittelen jos haluat ymmärtää valtavirran ulkopuolisia näkemyksiä. Mukana on myös lyhyt esimerkki mallintamiseen käytetystä softasta joka on tutumpi insinööreille kuin taloustieteilijöille.

Pistä vaan aiheesta esitelmää, jos löytyy. Yleensä en katsele politiikasta tai taloustieteestä videoita, mutta tuollainen luentotaltiointi on oikein hyvä.

EDIT: Itse asiassa sellainen insinöörilähestymistapa on koko taloustieteen matemaattisen mekaniikan takana luullakseni.. Se onkin about ainoa yhteiskuntatiede, jossa pyritään pelkistämään käyttäytyminen matemaattisesti. Luulen, että se johtuu siitä, että pelissä on helposti kvantifioitava suure - raha. Ironisesti rahaa ei edes tarvita klassisen teorian lopputulemassa (klassinen dikotomia) :P

 

[pååtta]

Minä olen alkanut nähdä narrisonfordin ehdottaman lähestymistavan harkitsemisenarvoisena. Käytännössä ainut uhka siinä olisi mielestäni mahdollinen inflaation käsistä karkaaminen, mutta toisaalta jos yksityinen sektori makselee velkojaan julkisen pitäessä kulutusta yllä niin rahan tai velan määrä kansantaloudessa ei välttämättä kasva lainkaan.

Yksityisen sektorin deleveroitua tarpeeksi julkinen alkaa vähentää osuuttaan yksityisen ottaessa enemmän tilaa, samalla voidaan korottamalla veroja estää tai ainakin koettaa estää mahdollisten assettikuplien muodostumista.

Ainut ongelma olisi mielestäni miten käytännössä hoidellaan julkisen sektorin esiintulo fiksusti. Mielestäni EKP voisi laittaa tietyn korkotason esim Suomen joukkovelkakirjoille ja Suomi taas hoitaisi esim veronpalautuksin rahan "ruiskuttamisen" talouteen ja toisaalta työttömille voisi järjestää oikeita työpaikkoja missä he saisivat oikeaa palkkaa nykyisen työmarkkinatuen ja kympin päivärahan lisäksi.

Nykyinen menokuri on ajamassa Kreikan lähellä 30-luvun tilannetta, missä maassa on kohta fasistit vallassa. Tämä ei ole kenenkään etu.

 

[Dopey]

Kreikasta on erikseen ketju olemassa, tässä pitäisi kai keskittyä Suomen valtiontalouden kehityssuuntaan. Eiköhän ole aika selvää, että Kreikka saa suuren osan lainoistaan anteeksi, joten Suomikin tulee lahjoittaneeksi rahaa Kreikan aiemmille velkojille.

Valtiontalouden velan määrä on tietysti pelkkä numero niin kauan kuin velkaa saa negatiivisella reaalikorolla. En vain oikein usko tuohon Timban postaaman käppyrään tilanteessa, missä yksityisen sektorin koko kutistuu niin rajusti kuin mitä se on Suomessa tehnyt. Kun lama on ohi, yritykset investoivat taas, mutta toisin kuin 90-luvun kriisissä suurin osa noista investoinneista tulee kohdistumaan maihin, joissa raaka-aineet ja työvoima ovat halvempia. Näinollen valtiontaloutemme siirtyy velkaantumisen ja velan takaisinmaksun sykleistä nopeamman ja hitaamman velkaantumisen sykleihin, joiden päätepisteenä on nykyistä Kreikkaa vastaava tila, missä rahoittajat alkavat sanella talouspolitiikkaa.

En myöskään oikein ymmärrä, mitä tekemistä valtiontalouden tasapainottamisella ja yksityisten velkaantumisella on. Suurin osa kotitalouksien velasta on asuntolainaa. Toisin kuin esim. Espanjassa, ei asuntojen hinnannousu ole meillä johtanut hurjaan rakentamisen kasvuun tai ison mittakaavan asuntotreidaamiseen arvonnousun toivossa. Porukka vaan epätoivon vimmalla upgreidaa asumistasoaan velaksi.

 

[Timba79]

Dopey, en minä ainakaan osaa edes ajatella, että tuoteutuuko talouden kuviot tuon käppyrän mukaisesti taas. Tuolleen se vain meni viimeksi kun oli iso lama.

Ja tosiaan ne Kreikkalätinät ja Jenkkien jutut yms. voi pitää omissa ketjuissaan jollei ne ole vain jotai esimerkkeä kuvaamaan Suomen taloutta. Täällä keskitytään tästä lähtien Suomeen.

Ja tosiaan Suomen mahdollist asuntohintojen kuplaa ei voi verrata Espanjaan oikein mitenkään. Espanjassa lähti koko raksasektori lapasesta ja pahasti, täällä ei ole mitään vastaavaa. Kämpät on karseen hintaisia, mutta jos nyt kävisi niin että niiden hinnat romahtaisi, niin ei raksaliikkeet potkaisis tyhjää syystä että niille jäisi järjetön määrä uudistuotantoa tyhjilleen, kun ei ole sitä järjetöntä määrää uudistuotantoa olemassakaan. Ei paljon asuntoaloituksia tehdä jos niitä ei ole myyty jo melkein ennakkoon... Espanjassa taas taitaa olla jokunen miljoona valmiita ja erilaiessa vaiheessa olevia uudisraksoja kesken, eikä varmaan ikinä valmiiksi asti tulekkaan.

Niin kauan kun korot pysyy näin alhaalla, niin mitään isoa romahdusta tuskin nähdäänkään. Hinnat voi valua niin reaalisesti kuin nimellisestikin ja se olisi jopa suotavaakin. Jos taas korot kovin nousisi ja samalla työttömyyskin nousisi niin sitten saattaisi rytistä kovemminkin.

Julkinen sektori on silti saatava pienemmäksi kustannuksiltaan. Tämä tilanne ei ole kestävä. Halpaa lainaa ei saa ikuisesti. Miettikääpäs sitä kun sijoittajat eivät enää pidä valtionlainoja turvasatamina, joihin kannattaa "sijoittaa" negatiivisella korolla. Mistä meinasitte että ne lainarahat uusiin lainoihin revitään?

 

[narrisonford]

Julkinen sektori on silti saatava pienemmäksi kustannuksiltaan. Tämä tilanne ei ole kestävä. Halpaa lainaa ei saa ikuisesti. Miettikääpäs sitä kun sijoittajat eivät enää pidä valtionlainoja turvasatamina, joihin kannattaa "sijoittaa" negatiivisella korolla. Mistä meinasitte että ne lainarahat uusiin lainoihin revitään?

Kuten pååtta tuossa juuri mainitsi, EKP voi asettaa tietyn korkotason esimerkiksi Suomen velkakirjoille. Jos markkinat siis yrittäisivät vaatia kestämättömän korkeaa korkotasoa Suomen valtion velkakirjoilta niin tässä tapauksessa EKP ostaisi velkakirjat eikä korkotaso pääsisi nousemaan kestämättömäksi. Tosin jo pelkästään EKP:n lupaus siitä että se ostaa velkakirjat mikäli korkotaso meinaa ylittyä riittää hillitsemään valtion velkakirjojen korkotasoa. EKP:n taseen koolle taas ei ole de facto mitään rajoitusta, joten ei ole perusteita esittää väitteitä siitä ettei EKP:llä olisi rahaa tällaisiin toimiin.

 

[narrisonford]

En myöskään oikein ymmärrä, mitä tekemistä valtiontalouden tasapainottamisella ja yksityisten velkaantumisella on. Suurin osa kotitalouksien velasta on asuntolainaa. Toisin kuin esim. Espanjassa, ei asuntojen hinnannousu ole meillä johtanut hurjaan rakentamisen kasvuun tai ison mittakaavan asuntotreidaamiseen arvonnousun toivossa. Porukka vaan epätoivon vimmalla upgreidaa asumistasoaan velaksi.

Tämä onkin koko kriisin ymmärtämisessä se keskeisin asia eli rahoitustaseiden keskinäisriippuvuus.

Valitettavasti asiaan ei ole Twitter-viestin mittaista selitystä, kuten nykyään tuppaa olemaan se vaatimus selityksen maksimipituudesta joka asiaan...

(Kuvio 1) kertoo kaiken oleellisen julkisen talouden rahoitustilanteesta. Julkinen sektori voi olla ylijäämäinen vain silloin. kun ulkomaan sektori tai yksityinen sektori nettovelkaantuvat vastaavalla rahamäärällä. Vastaavasti julkisen sektorin alijäämät tarkoittavat muiden sektoreiden lainanantoa eli säästämistä. Kuviosta 1 nähdään, että 1990-luvun lopusta asti julkiset ylijäämät ovat olleet mahdollisia vaihtotaseen ylijäämien eli ulkomaan sektorin velkaantumisen ansiosta. Vielä 1970- ja 80-luvuilla julkiset ylijäämät olivat puolestaan seurausta yksityisen sektorin velkaantumisesta.

Kuvio 1. Eri sektoreiden rahoitusaseman muutos Suomessa kansantalouden tilinpidon mukaan vuosina 1975-2010, prosenttia BKT:sta (Lähde: Tilastokeskus).

Julkisen talouden “ongelmiin” onkin käytännössä kaksi ratkaisua. Julkinen sektori saadaan ylijäämäiseksi, jos yksityinen sektori tai ulkomaan sektori lisäävät nettomääräistä lainanottoaan. Koska talouden viimeaikainen rakennemuutos (2010-luvun Nokia-ilmiö) on vienyt valtaosan Suomen vientiteollisuuden kilpailukyvystä, on vaihtotaseemme kääntynyt alijäämäiseksi. Koska emme voi helpottaa nopeasti vientiteollisuuden asemaa esimerkiksi valuuttakurssipolitiikalla (devalvaatiolla), ei ulkomaan sektori näytä tarjoavan helppoa vastausta ongelmaamme. Katseet kääntyvät siis yksityisen sektorin suuntaan.

Jotta julkisen sektorin rahoitustase kääntyisi positiiviseksi, on yksityisen sektorin lisättävä merkittävästi nettomääräistä velanottoaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yksityisen sektorin on alettava investoimaan voimakkaasti. Kuten kuviot 2 ja 3 osoittavat, on yksityisen sektorin nettovelkaantumisen ja investointiasteen välillä Suomen taloudessa selkeä käänteinen yhteys. Mitä enemmän yksityinen sektori investoi, sitä enemmän se myös nettovelkaantuu ja sitä suuremmaksi muodostuu julkisen sektorin ylijäämä.

Kuvio 2. Yksityisen sektorin investointiaste ja nettoluotonanto suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomen taloudessa vuosina 1975-2010 (Lähde: Tilastokeskus).

Tämä kehitys perustuu ennen kaikkea yksityisen sektorin investoinneista ja velanotosta seuraavaan talouden rahavirtojen kasvuun. Samalla kasvavat julkisen sektorin keräämät verotulot, jotka on sidottu institutionaalisesti rahavirtojen määrään. Julkiset menot puolestaan supistuvat, kun investointikysyntä kasvattaa taloutta ja lisää työllisyyttä. Yksityiset investoinnit siis aktivoivat niin kutsutut talouden automaattiset vakauttajat ja siksi yksityisen sektorin kasvava velanotto (absoluuttinen, bruttomääräinen) johtaa myös yksityiseen nettovelkaantumiseen.

Kuvio 3. Korrelaatiodiagrammi: Yksityisen sektorin investointiaste ja nettoluotonanto suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomen taloudessa vuosina 1975-2010

Ratkaisu Suomen julkisen talouden “ongelmiin” löytyykin talouden tarjontapuolen sijaan kokonaiskysyntää lisäävistä yksityisistä investoinneista. Investointiasteen merkittävä nostaminen ja yksityisten yritysten sekä kotitalouksien vastuunkanto taloutemme tulevaisuudesta ovat niitä asioita, joita juuri nyt kipeästi kaivataan. Ainakin, jos ylijäämäisestä julkisesta sektorista haaveilevia poliitikkoja ja virkamiehiä halutaan kuunnella. Vaikka yritykset ja kotitaloudet saataisiin mukaan talkoisiin ja julkisen talouden “ongelmat” tällä tavalla voitettaisiin, olisi vaarana kuitenkin päätyä ojasta allikkoon.

Investointiasteen nostamisesta todennäköisesti seuraava yksityisen sektorin nettovelkaantuminen ei nimittäin ole pelkästään myönteinen asia. Käytännössä nettovelkaantuminen tarkoittaa sitä, että yksityisen sektorin kyky maksaa velkojaan heikkenee jatkuvasti, mikä on velkaan perustuvassa talousjärjestelmässä luonnollisesti ongelma. Jos nimellinen talouskasvu on kuitenkin nopeaa ja rahavirtojen määrä taloudessa kasvaa tasaisesti, voi yksityisen sektorin nettovelkaantumiseen perustuva talouskehitys jatkua pitkäänkin keskeytymättä.

Oivallinen esimerkki tästä on Suomen talouskehitys 1970- ja 1980-luvulla, jolloin reaalinen talouskasvu sekä inflaatio pitivät rahavirtojen määrän kasvussa (kuvio 4). Näin ollen kotitalouksien ja yritysten oli mahdollista selvitä vanhoista velkasitoumuksistaan ja uusia velkasuhteita uskallettiin solmia vanhojen erääntyessä. 1980-luvun lopulla yksityisen sektorin nettovelkaantuminen edelleen kiihtyi ja kun globaali laskusuhdanne sekä Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa tuottivat talouskasvuun negatiivisen shokin, yksityisen sektorin velkaongelmat räjähtivät. Epävarmuus lisääntyi kaikilla talouden sektoreilla. Yritysten investoinnit jäätyivät, kotitalouksien säästämisaste nousi ja rahoitussektori vähensi radikaalisti lainanantoaan.

Kuvio 4. Eri sektoreiden rahoitusaseman muutos (vasen akseli), nimellinen talouskasvu (vasen akseli) sekä yksityisen sektorin investointiaste (oikea akseli) vuosina 1975-2010 (Lähde: Tilastokeskus).

Kaikki edellä mainitut prosessit vahvistivat talouden syöksyä ja lisäsivät julkisen sektorin painolastia, kun sen tehtäväksi tuli taloudellisen toimeliaisuuden ylläpito epävarmoissa taloudellisissa olosuhteissa. Tästä syystä julkisen sektorin rahoitustase kääntyi useaksi vuodeksi negatiiviseksi. Pitkään yksityisen sektorin nettovelkaantumisen varassa ollut taloutemme muuttui hetkellisesti julkisen sektorin nettovelkaantumiseen nojaavaksi taloudeksi, kunnes 1990-luvun lopulla vaihtotaseen ylijäämät mahdollistivat sekä yksityisen että julkisen sektorin nettoluotonannon.

Opit kestävyysvajekeskusteluun

Kestävyysvajekeskustelua tullaan käymään aktiivisesti tulevina viikkoina, kun hallitus käy suunnittelemaan vuoden 2013 budjetin kehyksiä. On todennäköistä, ettei talouden eri sektoreiden väliseen dynamiikkaan kiinnitetä tässä keskustelussa juurikaan huomiota, vaan toimenpiteet julkisen talouden tasapainottamiseksi tehdään yksisilmäisesti julkisen sektorin rahoitustasetta tuijottaen. Nykyisissä epävarmoissa taloudellisissa olosuhteissa julkisten ylijäämien puristaminen on erittäin vaikeaa etenkin, kun suuret vaihtotaseen ylijäämät ovat historiaa ja investointiaste laahaa selvästi historiallisen keskiarvon alapuolella.

Kun julkinen sektori leikkaa menojaan ja korottaa veroja, supistaa se samanaikaisesti talouden kokonaiskysyntää. Vaikka tämän seurauksena vaihtotase voikin kääntyä positiiviseksi tuonnin kasvun hidastuessa, lisäävät hidastuva talouskasvu sekä rahavirtojen väheneminen samalla taloudellista epävarmuutta ja vähentävät yksityisen sektorin halukkuutta investoida. Kun yksityinen sektori ei investoi, lisääntyy yksityisen sektorin nettosäästäminen eikä tavoiteltuja julkisen sektorin ylijäämiä suuristakaan leikkauksista huolimatta saavuteta. Sen sijaan synnytetään jatkuvasti syvenevä taantuma, kuten esimerkiksi Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa on tapahtunut.

Jos yksityinen sektori näkee julkisen sektorin leikkauksista huolimatta taloudellisen tulevaisuuden valoisana ja investoi enemmän kuin säästää tai jos vaihtotase kääntyy viennin tuontia nopeamman kasvun myötä positiiviseksi, voi hallitus onnistua tavoitteessaan kerryttää ylijäämiä. Yksityisen sektorin nettovelkaantumisesta riippuvainen talous on kuitenkin rakenteellisesti epävakaa, minkä monet esimerkit kotimaasta ja muualta ovat opettaneet. Vaihtotaseen ylijäämiin perustuva talousmalli on puolestaan täysin riippuvainen vientisektorin kilpailukyvystä, johon on vaikea vaikuttaa ilman valuuttakurssipolitiikkaa lyhyellä aikavälillä.

Tämän tarkastelun perusteella talousmalli, jossa julkinen sektori pyrkii kulutuksellaan ja investoinneillaan pitämään yllä sopivan kokonaiskysynnän tason omasta rahoitustaseestaan välittämättä ja jossa julkinen valta pyrkii rajoittamaan yksityisen sektorin liiallista velkaantumista, näyttäytyykin varsin järkevänä. Siksi sellaisten institutionaalisten muutosten edistäminen, joita tämän mallin toimeenpaneminen edellyttää, onkin huomattavasti parempaa politiikkaa kuin nykyinen pakonomaisesti julkisen sektorin tai vaihtotaseen ylijäämiin pyrkivä politiikka.

http://rahajatalous.wordpress.com/2012/02/17/julkisen-talouden-kriisin-ratkaisuvaihtoehdot/

 

[Dopey]

Olen tästä kohtuullisen samaa mieltä:

Ratkaisu Suomen julkisen talouden “ongelmiin” löytyykin talouden tarjontapuolen sijaan kokonaiskysyntää lisäävistä yksityisistä investoinneista. Investointiasteen merkittävä nostaminen ja yksityisten yritysten sekä kotitalouksien vastuunkanto taloutemme tulevaisuudesta ovat niitä asioita, joita juuri nyt kipeästi kaivataan. Ainakin, jos ylijäämäisestä julkisesta sektorista haaveilevia poliitikkoja ja virkamiehiä halutaan kuunnella. Vaikka yritykset ja kotitaloudet saataisiin mukaan talkoisiin ja julkisen talouden “ongelmat” tällä tavalla voitettaisiin, olisi vaarana kuitenkin päätyä ojasta allikkoon.

Tästä taas päästään kilpailukykyyn niin yksinkertaisesti, että yksityisten yritysten ei kannata enää investoida Suomeen, mikäli emme ole energian hinnan, raaka-ainekustannusten tai työvoiman osaamisen ja hinnan kannalta kilpailukykyisiä sekä nyt että ennustettavassa lähitulevaisuudessa. Tilanne on 100% sama sekä suomalaisten että ulkomaisten yritysten osalta. En usko, että valtiontaloutta voidaan korjata rakentamalla toisillemme aina vaan kalliimmalla hinnalla myytäviä asuntoja.

Kun julkinen sektori leikkaa menojaan ja korottaa veroja, supistaa se samanaikaisesti talouden kokonaiskysyntää. Vaikka tämän seurauksena vaihtotase voikin kääntyä positiiviseksi tuonnin kasvun hidastuessa, lisäävät hidastuva talouskasvu sekä rahavirtojen väheneminen samalla taloudellista epävarmuutta ja vähentävät yksityisen sektorin halukkuutta investoida. Kun yksityinen sektori ei investoi, lisääntyy yksityisen sektorin nettosäästäminen eikä tavoiteltuja julkisen sektorin ylijäämiä suuristakaan leikkauksista huolimatta saavuteta. Sen sijaan synnytetään jatkuvasti syvenevä taantuma, kuten esimerkiksi Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa on tapahtunut.

Tällä logiikalla meillä siis menee sitä paremmin mitä tehottomammin valtio ja kunnat toimivat - mitä enemmän palkataan lainarahalla porukkaa julkiselle sektorille sitä paremmin meillä menee. Vaiko eikö?

Teoriat siitä, miten valtion tulisi tasata suhdannevaihteluita velanotolla syntyivät silloin, kuin globaalia maailmantaloutta ei vielä ollut olemassa. Oma talousosaamiseni on lähinnä yrityspuolelta, mutta ylläoleva analyysi rahatalouden dynamiikasta tuntuu edelleen nojaavan ideaan, että kotimainen tuotanto ja kotimainen kysyntä olisivat osa yhtä ja samaa yhtälöä. Tuotanto, ja yhä enenevässä määrin myös paikallinen myyntiverkosto on nykyisin globaalia liiketoimintaa ja maamme kuluttajat ovat pieni segmentti tuon koneiston asiakkaista. Näinollen korrelaatio suomalaisen kulutuskysynnän ja Suomeen kohdistuvien yksityisten investointien välillä on heikennyt jo merkittävästi ja tulee heikentymään edelleen kiihtyvällä vauhdilla. Jos Suomi haluaa lisää yksityisiä investointeja, näitä saadaan vain ja ainostaan kasvattamalla tuotannon tekijöiden tarjonnan kilpailukykyä Suomessa toimiville yrityksille. Käytännössä kyse on siis yritysverotuksesta ja sisäisestä devalvaatiosta reaalipalkkoja suhteessa halventamalla. Jos homma onnistuu, väkeä pitää saada julkiselta sektorilta takaisin töihin yksityiselle ja näin tasapainottaa valtiontaloutta.

 

[narrisonford]

Olen tästä kohtuullisen samaa mieltä:

Tästä taas päästään kilpailukykyyn niin yksinkertaisesti, että yksityisten yritysten ei kannata enää investoida Suomeen, mikäli emme ole energian hinnan, raaka-ainekustannusten tai työvoiman osaamisen ja hinnan kannalta kilpailukykyisiä sekä nyt että ennustettavassa lähitulevaisuudessa. Tilanne on 100% sama sekä suomalaisten että ulkomaisten yritysten osalta. En usko, että valtiontaloutta voidaan korjata rakentamalla toisillemme aina vaan kalliimmalla hinnalla myytäviä asuntoja.

Tällä logiikalla meillä siis menee sitä paremmin mitä tehottomammin valtio ja kunnat toimivat - mitä enemmän palkataan lainarahalla porukkaa julkiselle sektorille sitä paremmin meillä menee. Vaiko eikö?

Teoriat siitä, miten valtion tulisi tasata suhdannevaihteluita velanotolla syntyivät silloin, kuin globaalia maailmantaloutta ei vielä ollut olemassa. Oma talousosaamiseni on lähinnä yrityspuolelta, mutta ylläoleva analyysi rahatalouden dynamiikasta tuntuu edelleen nojaavan ideaan, että kotimainen tuotanto ja kotimainen kysyntä olisivat osa yhtä ja samaa yhtälöä. Tuotanto, ja yhä enenevässä määrin myös paikallinen myyntiverkosto on nykyisin globaalia liiketoimintaa ja maamme kuluttajat ovat pieni segmentti tuon koneiston asiakkaista. Näinollen korrelaatio suomalaisen kulutuskysynnän ja Suomeen kohdistuvien yksityisten investointien välillä on heikennyt jo merkittävästi ja tulee heikentymään edelleen kiihtyvällä vauhdilla. Jos Suomi haluaa lisää yksityisiä investointeja, näitä saadaan vain ja ainostaan kasvattamalla tuotannon tekijöiden tarjonnan kilpailukykyä Suomessa toimiville yrityksille. Käytännössä kyse on siis yritysverotuksesta ja sisäisestä devalvaatiosta reaalipalkkoja suhteessa halventamalla. Jos homma onnistuu, väkeä pitää saada julkiselta sektorilta takaisin töihin yksityiselle ja näin tasapainottaa valtiontaloutta.

Niin, siis tuskinpa kirjoittajat sitä näkevät toivottavana, että julkista sektoria tasapainotetaan yksityisen sektorin nettovelkaantumisen kautta. He vaan tuovat esille sen, että tuo on taseiden näkökulmasta ainoa mahdollisuus miten julkinen sektori voi päästä ylijäämäiseksi (jos ulkomaansektori on tasapainossa). (Kotimaan) yksityinen sektori kun ei voi luoda itse uutta nettomääräistä finanssivarallisuutta. Näin ollen on mahdollista, että yksityinen sektori puhaltaa velka- ja hintakuplan esimerkiksi asuntomarkkinoille.

Kyllä maailmantalouden rooli on kirjoittajilla mielestäni varsin hyvin hallussa ja he käsittelevät esimerkiksi vaihtotasetta jatkuvasti kirjoituksissaan. Ylijäämäinen vaihtotase vaan tarkoittaa sitä, että velkakomponentti on ulkomailla.

Jos kuitenkin David Humen ajattelusta johdettuihin tarinoihin on uskomista, niin nettoluotottaja-aseman lopputulema on se, että hinnat (ja palkat) nousevat kotimaassa tasapainottaen tilanteen. (Linkki.)

Edelleenkin kuulostaa hieman siltä, että sektoritaseet taitavat tuntua oudoilta mikä on sinänsä ymmärrettävää, jos taustasi ja kokemuksesi ovat yrityspuolelta. Kirjoittajat käsittelevät sektoritaseita Suomen osalta tarkemmin vielä tässä:
http://rahajatalous.wordpress.com/2011/08/24/sektoritaseet-suomessa-ja-euroalueella/

Ja velkaantumiskeskustelua ja talouskasvua täällä:
http://rahajatalous.wordpress.com/2011/08/18/julkisten-menojen-leikkaukset-ja-talouskasvu/

 

[Timba79]

Täytyy nyt tunnustaa kyllä, että en ymmärrä noista sektoritaseista yhtään mitään, enkä oikeastaa taida edes haluta alkaa niihin perehtymään sen tarkemmin. Tuo tuntuu kuitenkin jo senverran utopostiselta kun ainakin näistä Narrisonfordin postauksista saa sen kuvan, että julkiselle sektorille vaan ei voi tehdä yhtään mitään aiheuttamatta taantuman pahenemista. Mutta paisuttaa sitä jostain syystä kuitenkin pystyy. Minä vaan en tyhmänä usko että sitä lainarahaa jaetaan ikuisuuksiin, ei vaikka EKP paisuttaisi tasettaan mitenkä paljon. Ei sitä rahaa voida loputtomiin tyhjästä luoda, tai no tietysti voidaan jos sen arvoa halutaan heikentää kunnolla. Halutaanko?

Täytyy varmaan lopettaa tämä julkisen puolen märehtiminen kokonan ja keskittyä 101% siihen miten saa oman selustan turvattua ja oman kassavirran pysymään mahdollismmman hyvänä. Paskaako sitä muista välittää jos asialle kerta ei voi edes mitään tehdä?

 

[narrisonford]

Täytyy nyt tunnustaa kyllä, että en ymmärrä noista sektoritaseista yhtään mitään, enkä oikeastaa taida edes haluta alkaa niihin perehtymään sen tarkemmin. Tuo tuntuu kuitenkin jo senverran utopostiselta kun ainakin näistä Narrisonfordin postauksista saa sen kuvan, että julkiselle sektorille vaan ei voi tehdä yhtään mitään aiheuttamatta taantuman pahenemista. Mutta paisuttaa sitä jostain syystä kuitenkin pystyy. Minä vaan en tyhmänä usko että sitä lainarahaa jaetaan ikuisuuksiin, ei vaikka EKP paisuttaisi tasettaan mitenkä paljon. Ei sitä rahaa voida loputtomiin tyhjästä luoda, tai no tietysti voidaan jos sen arvoa halutaan heikentää kunnolla. Halutaanko?

Täytyy varmaan lopettaa tämä julkisen puolen märehtiminen kokonan ja keskittyä 101% siihen miten saa oman selustan turvattua ja oman kassavirran pysymään mahdollismmman hyvänä. Paskaako sitä muista välittää jos asialle kerta ei voi edes mitään tehdä?

Se on ihan ns. oikeutettu poliittinen pyrkimys jos halutaan pienentää julkisen sektorin kokoa. Eli jos käydään keskustelua siitä, että mitkä ovat julkisen sektorin tehtävät eli mitä halutaan julkisen sektorin tuottavan. Jos joku on sitä mieltä, että jotkut tehtävät eivät julkiselle kuulu niin ei kukaan voi väittää, että ko. henkilö olisi "väärässä".

Mutta se että julkisen sektorin pienentämiseen tähdätään siksi ettei siihen ole "varaa" sen sijaan ei ole perusteltu väittämä. Toki julkinen kulutus täystyöllisyytilanteessa on inflaatiota kiihdyttävä, mutta ollaanko nyt lähelläkään täystyöllisyyttä?

Toki julkista sektoria voidaan myös leikata nyt, mutta se johtaa kulutuskysynnän putoamiseen. Ja se johtaa taantuman pahentumiseen. En mä sitten tiedä, että pitäisikö nämä päättelyketjut jättää jotenkin puolitiehen jos lopputulema ei miellytä kaikkia?

 

[narrisonford]

Tällä logiikalla meillä siis menee sitä paremmin mitä tehottomammin valtio ja kunnat toimivat - mitä enemmän palkataan lainarahalla porukkaa julkiselle sektorille sitä paremmin meillä menee. Vaiko eikö?

Onko valtion ja kunnan tehokkuus mitattavissa sillä kuinka paljon julkisella sektorilla työskentelee ihmisiä? Eikö julkinen sektori siis tuota mitään palveluja, joilla olisi mitään yhteyttä kansalaisten hyvinvointiin? Noususuhdanteessa yksityisen sektorin työvoimatarve on suurempi, jolloin se myös työllistää enemmän. Laskusuhdanteessa tilanne on päinvastainen. Tällöin julkinen sektori voi tarjoutua palkkaamaan kenen tahansa halukkaan, mutta reilusti alle yksityisen sektorin palkkatason.

Kuten pååtta mainitsi:

työttömille voisi järjestää oikeita työpaikkoja missä he saisivat oikeaa palkkaa nykyisen työmarkkinatuen ja kympin päivärahan lisäksi.

Employers of last resort are employers in an economy which workers go to for jobs when no other jobs are available; the term is by analogy with "lender of last resort".

a formal government job guarantee program, where the government promises to act as employer of last resort, employing all comers.

The sense of a job guarantee program is used and advocated by some schools of Post-Keynesian economists, notably Neo-Chartalists in the Kansas City School of Economics and the Australian Centre of Full Employment and Equity, who advocate it as a solution for unemployment.

In economics, the phrase often refers to employers which can hire workers when no other employers are hiring. Their presence may soften the negative impact on employment of downturns in the business cycle.

http://en.wikipedia.org/wiki/Employer_of_last_resort

 

[Timba79]

Ei oikein jaksa vääntää tästä enää kun en näköjään edes ymmärrä koko asiaa... Eikä ihan oikeasti riitä aika ja mielenkiinto alkaa perehtymäänkään kun en usko että se minun kantaani silti muuttaisi vaikka enemmän "ymmärtäisinkin".

 

[Dopey]

Onko valtion ja kunnan tehokkuus mitattavissa sillä kuinka paljon julkisella sektorilla työskentelee ihmisiä? Eikö julkinen sektori siis tuota mitään palveluja, joilla olisi mitään yhteyttä kansalaisten hyvinvointiin? Noususuhdanteessa yksityisen sektorin työvoimatarve on suurempi, jolloin se myös työllistää enemmän. Laskusuhdanteessa tilanne on päinvastainen. Tällöin julkinen sektori voi tarjoutua palkkaamaan kenen tahansa halukkaan, mutta reilusti alle yksityisen sektorin palkkatason.

Työpaikat vähenevät Suomessa yksityisellä sektorilla suhdanteesta riippumatta mikäli investoinnit kannattavat paremmin Suomen ulkopuolella - laskusuhdanteessa tuo väheneminen vain kiihtyy. Siirtämällä vapautuva työvoima valtion palkkalistoille voidaan panna pää pensaaseen pariksi vuosikymmeneksi, mutta ainakaan itse en usko hyvinvointivaltioon, missä kaikki ovat valtiolla hommissa. Juuri tällaisella talouspolitiikallahan Kreikka ajautui vararikkoon.

 

[pååtta]

Työpaikat vähenevät Suomessa yksityisellä sektorilla suhdanteesta riippumatta mikäli investoinnit kannattavat paremmin Suomen ulkopuolella - laskusuhdanteessa tuo väheneminen vain kiihtyy. Siirtämällä vapautuva työvoima valtion palkkalistoille voidaan panna pää pensaaseen pariksi vuosikymmeneksi, mutta ainakaan itse en usko hyvinvointivaltioon, missä kaikki ovat valtiolla hommissa. Juuri tällaisella talouspolitiikallahan Kreikka ajautui vararikkoon.

Periaatteessahan tuollaisen keskuspankkirahoituksen turvaaman mallin turvin voitaisiin alentaa palkkoja ja laskea veroja. Näin yritysten kilpailukyky parantuisi. Julkisen sektorin ei tarvitse potkia jengiä pellolle kun sen rahoitus voitaisiin osaltaan turvata suoraan keskuspankilta. Nousukaudella sitten nostetaan veroja ja siirrytään verorahoitukseen.