- Liittynyt
- 23.10.2002
- Viestejä
- 2 257
- Ikä
- 59
Katkelma Anna Politkovskajan raportista:
"Tovzenin kylästä kotoisin oleva Rozita pystyy hädin tuskin liikuttamaan huuliaan. Hänen silmänsä ovat luonnottomasti pyshtyneet ja katsovat jonnekin sisäänpäin. Rozitan on yhä vaikea kävellä: jalkoihin ja munuaisiin koskee. Kuukausi sitten hän joutui suodatusleiriin – kuten hän sitä kutsuu – koska ”oli piilotellut talossaan sissejä”. Juuri näin sotilaat hänelle karjuivat.
Rozita ei ole enää nuori. Hänellä on paljon lapsia ja muutama lapsenlapsi. Nuorin, kolmevuotias, ei puhunut ennen venäjää, mutta nähtyään mummoaan laahattavan pitkin lattiaa hän huutaa nykyään koko ajan: ”Maahan! Lattialle!”.
Rozita haettiin kotoa aamunkoitteessa, kun kaikki olivat nukkumassa. Talo piiritettiin eikä hänen annettu ottaa tavaroita mukaan. Sitten hänet heitettiin maakuoppaan joukko-osaston alueella.
- Lyötiin, potkittiin?
- Kyllä, kuten meillä tavallisesti.
Rozita istui kyykyssä kuopan maalattialla kaksitoista vuorokautta. Kuoppaa vartioivan sotilaan tuli häntä yöllä jotenkin sääli, ja hän heitti matonpalan. - Laitoin alleni. Sotilas, onhan sekin ihminen, Rozita liikuttelee huuliaan.
Kuoppa ei ollut syvä. Metri kaksikymmentä, ei enempää. Siinä ei ollut kattoa, mutta suoraksi ei voinut nousta: päälle oli ladottu hirsiä. Rozita kyykki ja istui 12 vuorokautta matonpalasella. Talvella! Koko tänä aikana häntä vastaan ei esitetty minkäänlaisia syytöksiä, vaikka hänet haettiin kolme kertaa kuulusteluun. Nuoret upseerit, jotka olisivat voineet olla hänen poikiaan, esittäytyivät FSB:n virkailijoiksi ja laittoivat hänelle ”lapsen kumivanttuut”: toisen käden sormeen työnnettiin kuoritun johdon toinen pää, toisen käden sormeen toisen johdon pää. Itse johdot heitettiin niskan yli taakse. – Niin, huusin kovasti kun virta kytkettiin. Mutta kaiken muun kärsin ääneti. Pelkäsin ärsyttäväni niitä vielä enemmän. Turvallisuuspalvelun miehet sanoivat: ”Tanssit huonosti. Pitää laittaa lisää.”
Tanssilla he tarkoittivat Rozitan vartalon kouristuksia. Ja laittoivat lisää virtaa.
- Mitä ne halusivat?
- Ne eivät kysyneet mitään.
Samaan aikaan Rozitan sukulaiset saivat välittäjien kautta samoilta upseereilta tehtäväksi hankkia rahat lunnaisiin. Heille selitettiin, että on kiire – Rozita kestää kuoppaa huonosti, ei ehkä kestä. Aluksi sotilaat vaativat summaa, josta kyläläiset (täällä on nykyään tapana kerätä lunnasrahat yhteisvoimin) sanoivat näin: vaikka myisi koko kylän, ei silti saisi maksettua. Sotilaat osoittautuivat hämmästyttävää kyllä joustaviksi ja vähensivät summan kymmenesosaan. Rahat tuotiin, ja likainen ja pesemätön Rozita, joka pystyi tuskin siirtämään jalan toisen eteen, astui vapauteen, rykmentin tarkastuspisteeseen. Ja kaatui lastensa syliin.
On väliyhteenvedon aika. Vedenon piirin Hottunin kylän laidalla olevassa tukikohdassa, jonne on sijoitettu puolustusministeriön 45. maahanlaskurykmentti, 119. laskuvarjorykmentti sekä sisäministeriön, oikeusministeriön ja federaation turvallisuuspalvelun osastoja, on keskitysleiri. Kaupallisesti suuntautunut.”
Anna Politkovskaja Toinen Tshetshenian sota, sivu 42.
Tätä on tshetshenian sota; venäläiset "terroristeja" puhdistamassa.
"Tovzenin kylästä kotoisin oleva Rozita pystyy hädin tuskin liikuttamaan huuliaan. Hänen silmänsä ovat luonnottomasti pyshtyneet ja katsovat jonnekin sisäänpäin. Rozitan on yhä vaikea kävellä: jalkoihin ja munuaisiin koskee. Kuukausi sitten hän joutui suodatusleiriin – kuten hän sitä kutsuu – koska ”oli piilotellut talossaan sissejä”. Juuri näin sotilaat hänelle karjuivat.
Rozita ei ole enää nuori. Hänellä on paljon lapsia ja muutama lapsenlapsi. Nuorin, kolmevuotias, ei puhunut ennen venäjää, mutta nähtyään mummoaan laahattavan pitkin lattiaa hän huutaa nykyään koko ajan: ”Maahan! Lattialle!”.
Rozita haettiin kotoa aamunkoitteessa, kun kaikki olivat nukkumassa. Talo piiritettiin eikä hänen annettu ottaa tavaroita mukaan. Sitten hänet heitettiin maakuoppaan joukko-osaston alueella.
- Lyötiin, potkittiin?
- Kyllä, kuten meillä tavallisesti.
Rozita istui kyykyssä kuopan maalattialla kaksitoista vuorokautta. Kuoppaa vartioivan sotilaan tuli häntä yöllä jotenkin sääli, ja hän heitti matonpalan. - Laitoin alleni. Sotilas, onhan sekin ihminen, Rozita liikuttelee huuliaan.
Kuoppa ei ollut syvä. Metri kaksikymmentä, ei enempää. Siinä ei ollut kattoa, mutta suoraksi ei voinut nousta: päälle oli ladottu hirsiä. Rozita kyykki ja istui 12 vuorokautta matonpalasella. Talvella! Koko tänä aikana häntä vastaan ei esitetty minkäänlaisia syytöksiä, vaikka hänet haettiin kolme kertaa kuulusteluun. Nuoret upseerit, jotka olisivat voineet olla hänen poikiaan, esittäytyivät FSB:n virkailijoiksi ja laittoivat hänelle ”lapsen kumivanttuut”: toisen käden sormeen työnnettiin kuoritun johdon toinen pää, toisen käden sormeen toisen johdon pää. Itse johdot heitettiin niskan yli taakse. – Niin, huusin kovasti kun virta kytkettiin. Mutta kaiken muun kärsin ääneti. Pelkäsin ärsyttäväni niitä vielä enemmän. Turvallisuuspalvelun miehet sanoivat: ”Tanssit huonosti. Pitää laittaa lisää.”
Tanssilla he tarkoittivat Rozitan vartalon kouristuksia. Ja laittoivat lisää virtaa.
- Mitä ne halusivat?
- Ne eivät kysyneet mitään.
Samaan aikaan Rozitan sukulaiset saivat välittäjien kautta samoilta upseereilta tehtäväksi hankkia rahat lunnaisiin. Heille selitettiin, että on kiire – Rozita kestää kuoppaa huonosti, ei ehkä kestä. Aluksi sotilaat vaativat summaa, josta kyläläiset (täällä on nykyään tapana kerätä lunnasrahat yhteisvoimin) sanoivat näin: vaikka myisi koko kylän, ei silti saisi maksettua. Sotilaat osoittautuivat hämmästyttävää kyllä joustaviksi ja vähensivät summan kymmenesosaan. Rahat tuotiin, ja likainen ja pesemätön Rozita, joka pystyi tuskin siirtämään jalan toisen eteen, astui vapauteen, rykmentin tarkastuspisteeseen. Ja kaatui lastensa syliin.
On väliyhteenvedon aika. Vedenon piirin Hottunin kylän laidalla olevassa tukikohdassa, jonne on sijoitettu puolustusministeriön 45. maahanlaskurykmentti, 119. laskuvarjorykmentti sekä sisäministeriön, oikeusministeriön ja federaation turvallisuuspalvelun osastoja, on keskitysleiri. Kaupallisesti suuntautunut.”
Anna Politkovskaja Toinen Tshetshenian sota, sivu 42.
Tätä on tshetshenian sota; venäläiset "terroristeja" puhdistamassa.
