Mistä yhtyeestä voi joku jäsen lähteä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ramppa
  • Aloitettu Aloitettu
Pakko nostaa tuo Burtonin lähtö esiin.Omasta mielestäni Burtonin kuolema oli tavallaan myös metallican kuolema.Tämä siksi koska Cliff Burton oli metallican musiikillinen johtaja eikä James ja Lars.Metallica teki parhat levynsä silloin kuin Burton oli mukana säveltämässä biisejä.Verratkaapa vaika Master of puppetsia tai Ride the lightningia ...And justice for all:iin.Ei sillä ,että justice olisi huono levy,mutta kyllä Cliffin suuri panos kuuluu.
Ja mitä tulee metallican 90-lukuun,niin en usko,että Burtonin aikana mitään load roskaa olisi purkitettu.Mahdotontahan tuota on sanoa,mutta en ole kuitenkaan yksin tämän mielipiteen kanssa.

Tästä on nyt oltava vähän erimieltä. Totta että Cliff oli bändin musiikillinen johtaja elinaikanaan, mutta onhan bändi tehnyt aivan helvetin kovia levyjä ja samalla kasvanut yhdeksi maailman suurimmista tässä vuosien saatossa.
Eikös esim. musta albumi lueta yhdeksi kaikkien aikojen kovimmista metalli albumeista??
Vaikka Cliff olikin musiikillinen nero, eivät James, Lars & co. kuitenkaan aivan lahjattomia sällejä ole.

Ja itse kysymykseen: Maiden ei ollut IMO yhtään mitään ilman Brucea.
 
Jos biisintekijä lähtee niin bändin uusi tuotanto kusee mutta vanha toimii livenä yhä.
Jos bändin leadsinger/frontman lähtee se muuttaa koko bändin ilmeen. Vaikkakin biisit olisivatkin yhä yhtähyviä.

Kuka nyt mitäkin kuuntelee.

Riippuu tietysti bändistä,mutta niitähän threadin aloittelija kysyikin.

Vaikenta on varmasti jos hyväksi havaittu, laulaja/sanoittaja ja 1.kitara/säveltäjä, pari erotetaan. Eli yhdessä olivat enemmän kuin osiensa summa. Katsotaas mitkä tulee ekana mieleen ->

Page/Plant - Roth/VanHalen - Hudson/Rose - Monroe/McCoy - Lennon/McCartney - Dick/Rothery - Jagger/Richards - May/Mercury - Sixx/Neil
Hansen/Kiske -
 
Ollaanko yhtä mieltä ? Laulaja on TODELLA vaikea korvata,muut jäsenet korvattavissa...Näin vähän yleistäen,vain muutama toimiva muutos tulee mieleen (Maiden ja ACDC ja Sabbath)

tohon voisi lisätä sentencedin. kuinka parani kun jarva lähti ja laihiala tuli
 
Mistä yhtyeestä voi joku jäsen lähteä!
Pähkäiltyäni kysymystä mietin,että monesta bändistä voi korvata aika monta
jäsentä, mutta laulajaa ei!
Kuvitelkaa metallica ilman hetfieldiä,Him ilman ville valoa,slayer ilman arayaa,Trio niskalaukaus ilman timoa,Motörhead ilman lemmyä,Nightwish ilman tarjaa(se tullaan ehkä näkemään),megadeth ilman mustainea,popeda ilman patea,yö ilman ollia ja onhan näitä vaikka kuinka paljon.
Mielestäni helloween toimii yhä vaikkei kiske olekaan mikin varressa noi powermetal laulajat kuulostavat aika lailla samalta kaikki!

tässä lista bändeistä ,jotka mielestäni oli aika kuraa kun laulaja vaihtui:Iron maiden,judas priest,sepultura,anthrax,motley crue
Guns roseskin kuulosti Guns rosesilta kun axl lauloi vaikka muu bändi oli vaihtunut!
 
Guns roseskin kuulosti Guns rosesilta kun axl lauloi vaikka muu bändi oli vaihtunut!

Olikos se slash kuka teki suurin man osan biiseistä jarffeistä. Ei pysty tietää.
Mutta voin veikata että seuraava levy tulee olemaan aika kuraa.:rolleyes:
Jos sellainen edes julkaistaan.
 
Nightwish ilman tarjaa(se tullaan ehkä näkemään)......................
Mielestäni helloween toimii yhä vaikkei kiske olekaan mikin varressa noi powermetal laulajat kuulostavat aika lailla samalta kaikki!....

...tässä lista bändeistä ,jotka mielestäni oli aika kuraa kun laulaja vaihtui:Iron maiden,

Turusen korvaaminen ei mielestäni kuulosta miltään kovin pahalta. Kuvittelen, että vastaavan tasoisia naislaulajia on kyllä tarjolla riittävästi. Eikä se nyt bändin keulakuvanakaan mikään super-erikoinen ollut.

Helloween ja sen laulajat kyllä jakaa fanikunnat kahtia, toiset inhoaa Derisiä, ainoastaan Kiske kelpaa. Toisille taas Deris on huippu, Kiskekin oli ok. Eka Helloween-laulaja, Hansen, tosin vie nykyään voiton molemmista.

Iron Maiden on on ollut huono Brucen lähdöstä asti, eikä paluukaan mitään auttanut. Toki Dickinson laulajana on parempi kuin Bayley, mutta bändi hyytyi 90-luvun alussa joka tapauksessa lopullisesti.
 
Taitaa olla tosiaankin se vokalistin korvaaminen olla ylivoimaisesti vaikeampaa.

Dream theater vaihtoi onnistuneesti, tosin ihan alkuaikana eikä sitä voi tietää minkäkokoinen alkuperäisellä vokalistilla orkka nyt olisi.

David Lee Roth on tehnyt sen mitä moni ei, eli tullut isommaksi kuin alkuperäinen bändi. Saman on tehnyt ainakin Robbie Williams.

Killswitch engage vaihtoi vokalistia ja hyvin skulaa.
 
Kuvitelkaa metallica ilman hetfieldiä,Him ilman ville valoa,slayer ilman arayaa,Trio niskalaukaus ilman timoa,Motörhead ilman lemmyä,Nightwish ilman tarjaa(se tullaan ehkä näkemään),megadeth ilman mustainea,popeda ilman patea,yö ilman ollia ja onhan näitä vaikka kuinka paljon.
Mielestäni helloween toimii yhä vaikkei kiske olekaan mikin varressa noi powermetal laulajat kuulostavat aika lailla samalta kaikki!

Täytyy kuitenkin muistaa että Trio Niskalaukaus toimi Timo Rautiaisen taustabändinä, eikä Rautiainen ollut varsinaisesti sen jäsen. Soolouraansa vauhdittaakseen Rautiainen otti uuteen bändiinsä yhden jäsenen Trio Niskalaukauksesta.
 
David Lee Roth on tehnyt sen mitä moni ei, eli tullut isommaksi kuin alkuperäinen bändi.

- I saw who threw that bottle! That's ok coz, after the show,I'm gonna fuck your girlfriend!

- I used to jog but the ice cubes kept felling out of the glass
 
Turusen korvaaminen ei mielestäni kuulosta miltään kovin pahalta. Kuvittelen, että vastaavan tasoisia naislaulajia on kyllä tarjolla riittävästi. Eikä se nyt bändin keulakuvanakaan mikään super-erikoinen ollut.

Helloween ja sen laulajat kyllä jakaa fanikunnat kahtia, toiset inhoaa Derisiä, ainoastaan Kiske kelpaa. Toisille taas Deris on huippu, Kiskekin oli ok. Eka Helloween-laulaja, Hansen, tosin vie nykyään voiton molemmista.

Iron Maiden on on ollut huono Brucen lähdöstä asti, eikä paluukaan mitään auttanut. Toki Dickinson laulajana on parempi kuin Bayley, mutta bändi hyytyi 90-luvun alussa joka tapauksessa lopullisesti.

Paska puhetta. Meidenin paras lätty Brave new world aivan huippu, eli se siitä hyytymisestä
 
Olikos se slash kuka teki suurin man osan biiseistä jarffeistä. Ei pysty tietää.
Mutta voin veikata että seuraava levy tulee olemaan aika kuraa.:rolleyes:
Jos sellainen edes julkaistaan.

Voi tietää. Ei ollut Slash, vaan originaalikokoonpanossa pääpaino oli Axl/Izzy -akselilla, joka nyt olikin koko bändin kivijalka ja perustajaduo.

Slashin kontribuution voi todeta Snakepitiä tai Velvet Revolveria kuuntelemalla... :rolleyes: Tosin soolojen suhteen tilanne ilmeisesti oli se, että kyllä Slash ne soolot teki, mutta ei ilman Axlin lievästi perfektionistista painostusta viimeistellä ne mestarillisiksi. Joten Slash ilman Axlia ei vain ole se mitä Slash oli Gunnareissa.

Ja mitä uuteen lättyyn tulee niin koska monta biisiä on jo kuultu, niin se ei vain yksinkertaisesti voi olla kuraa vaikka levyllä olisi 7-10 paskaa biisiä noiden kuultujen lisäksi (not gonna happen!). Makuasia periaatteessa, mutta silti... Paska on paskaa ja kyllä kaikki tietää onko musa hyvää vai ei vaikka ei genrestä/tyylistä pitäisikään.

Ja on topic:

Eikös case AC/DC todista, että kyllä kuka vaan voidaan bändistä vaihtaa?
 
Aika pitkälle koko muu bändi on korvattavissa vokalistia ja biisintekijävelhoa lukuunottamatta.

Sepultura / Stuck Mojo tuli heti ekana mieleen.

69 Eyes vois vaihtaa rumpalinsa ja se olisi positiivinen suuntaus bändille.
 
69 Eyes vois vaihtaa rumpalinsa ja se olisi positiivinen suuntaus bändille.

Totta :D
Van Halenista jos lähtis Eddie ja Alex (Van Halenit) pois, ei se olis enää ihan sama asia.. vaikka myönnettäköön etten Alexin rummutusta välttämättä tunnistais juuri sen soitoks, aika harvaa paukuttaa kannuja loppupelissä erehtymättömän omalla saundillaan.. paitsi Vinnie Paul tietty :)

Aika paljon on noita kitaristeja joiden lähtö muuttas suunnan. Esim. Friedmanin lähtö Megadeathista = bändille viimenen naula arkkuun mun mielestäni. Slayer ei toimis ilman Kerry Kingiä, jne..
 
Aika paljon on noita kitaristeja joiden lähtö muuttas suunnan. Esim. Friedmanin lähtö Megadeathista = bändille viimenen naula arkkuun mun mielestäni.

Eipähän tainnu Friedman tehdä yhtään biisiä Megadethille. Muutamissa biiseissä on mainittu toisena tekijänä, mutta Mustaine ne on pääosin tehnyt kaikki. Varmaan Friedman on sooloja kehitelly, mutta uskoisin, että Dave olisi ne pystynyt soittamaan ihan yhtä hyvin.
 
Joitakin riffejä Friedman Megadethille kyhäsi, muttei munkaan mielestäni yhtään kokonaista biisiä. Vaikka olisikin, Dave olisi tuskin niitä hyväksynyt. Noista sooloista voisin sanoa, että Dave ei olisi pystynyt soittamaan Friedmanin juttuja, koska ne on melkoista mustaa magiaa. Komppikitaristina ja säveltäjänä Mustaine on kuitenkin lähes ykkössuosikkini.

Solid Necro sanoi:
Totta
Van Halenista jos lähtis Eddie ja Alex (Van Halenit) pois, ei se olis enää ihan sama asia.. vaikka myönnettäköön etten Alexin rummutusta välttämättä tunnistais juuri sen soitoks, aika harvaa paukuttaa kannuja loppupelissä erehtymättömän omalla saundillaan.. paitsi Vinnie Paul tietty
Alexin rumpusoundi on kyllä omaperäinen ja sen tunnistaa helposti. Soittotyylistä en mene sanomaan kun en ole rumpali.
 
Eihän Turusta tarvisi Nightwishissa korvatakaan kun sieltähän löytyy laulaja omastakin takaa, Mr Hietala :rock:
AC/DC ei olisi mitään ilman Youngin veljeksiä ja Johnsonia. Wintersun ei olisi mitään ilman Mäenpäätä. Ensiferum ei olisi mitään ilman Toivosta. Slayer ei olisi mitään ilman Arayaa, Kingiä ja Hannemania.
 
Mielestäni helloween toimii yhä vaikkei kiske olekaan mikin varressa noi powermetal laulajat kuulostavat aika lailla samalta kaikki!
:zzzz: Kaikki oopperalaulajat, örisijät, tangolaulajat ym. kuulostaa myös samalta kaikki... Se, että perehtymättömän korvaan samankaltaisella äänenmuodostuksella laulavat kuulostavat kaikki samalta, ei vielä oikeasti tarkoita, että äänissä ei olisi eroja. On ääniä ja on ÄÄNIÄ. Kiske on "powermetal"-laulajista kyllä omaa luokkaansa.
 
Back
Ylös Bottom