Millasia autoja teillä on?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja toni the rookie
  • Aloitettu Aloitettu
Kiitos.

Näin parin viikon omistuksen jälkeen on kyllä pakko sanoa, että aika nappivalinta tuo Edge. Todella mainio autoa kaikinpuolin eikä oikeastaan mitään suurempaa valitettavaa autosta löydy. Parivaljakkona nuo kaksi autoa ovat kyllä kanssa aika onnistunut yhdistelmä. Vuoden verran kuin tuli tuolla Mussella ajeltua joka päiväisenä käyttöautona, niin se ei enää tuntunut kovinkaan kummalliselta. Nyt kun talouteen tuli toinen aivan toista ääripäätä edustava auto, niin Mussella ajo on taas kuin uudella autolla ajaisi ja siinä on sitä omalaatuista hohtoa :) Nyt taas tajuaa kuinka siinä onkin kitkua aika perkeleesti enemmän kuin esimerkiksi tuossa Edgessä, vaikka sekään ei mikään hidas auto edes ole.

Vissiin GT toi ? Tossa parkkipaikalla on yks tommonen uudemman mallinen gt niin kuolaan sita aina kun kavelen toista himaan, tosin se on valkonen mika vie siita vahan hohtoa, mutta kylla se varmasti kulkee.

Itte tossa just paivittelin tuolla yothredissa, kun muutin jenkkeihin duuniin vuodeks ja aluksi olin han tapinoissaan, et taalta lahtee mustang mun mukana sit suomeen, kunnes huomasin paskan lainsaadonnon minka mukaan ei ole saanut olla paatoiminen opiskelija viimeiseen vuoteen ennen toiden aloittamista ni se niista haaveista -_- No ehka tulevaisuudessa uusiks :)

Ettei ihan OT:ks ni tommonen bmw bmw e36 318is n. 200hp coupen ruoska loytyy itselta suomessa ( uitettu saksasta joskus 05 ). Se on hyvin odottanut mua siella kohta 2 vuotta. Loytyy kaikki harpakkeet korisarja, alustasarja, rosteri imusarja ja putki, lastu, xenonit jne. Aika paskahan tuo on ja rahaa siihen on laitettu ihan liikaa, mutta ois ne rahat voinut paskemminkin kayttaa. Tosin kone vissiin sano itsensa irti tai kansirempan siihen joutuis tekemaan niin menee kone vaihtoon syksylla. Jos sinne yrittais vaikka jotain 6:sta istutella niin sais vahan enemman vaantoa niin vahasetkin rahat paasee tuhlaamaan sen jalkeen renkaisiin.

Alunperin auto on ostettu joskus 19-kesasena milloin oli vaihtoehtoina toi tai samanikainen ( vm 93 ) konevikainen subaru impreza wrx, ja pakkohan se oli saada coupe bemari ja no... Kyllahan se myohemmin kavi vituttamaan :D Ei silla etta tykkaan ma nykysestakin autosta <3
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Vissiin GT toi ? Tossa parkkipaikalla on yks tommonen uudemman mallinen gt niin kuolaan sita aina kun kavelen toista himaan, tosin se on valkonen mika vie siita vahan hohtoa, mutta kylla se varmasti kulkee.

Itte tossa just paivittelin tuolla yothredissa, kun muutin jenkkeihin duuniin vuodeks ja aluksi olin han tapinoissaan, et taalta lahtee mustang mun mukana sit suomeen, kunnes huomasin paskan lainsaadonnon minka mukaan ei ole saanut olla paatoiminen opiskelija viimeiseen vuoteen ennen toiden aloittamista ni se niista haaveista -_- No ehka tulevaisuudessa uusiks :)

GT:hän tämä on hiukan piristettynä (~470hp ja 600Nm) ja muutoin modattuna.

 
Toyota Supra TT 6spd -93vm, minulle tullessa oli aivan orkkis. http://reuhka.kuvat.fi/kuvat/


_small.jpg
 
GT:hän tämä on hiukan piristettynä (~470hp ja 600Nm) ja muutoin modattuna.


Tossa toissapäivänä kuolasin tyttöjä mitkä ajo gt:llä ohi... Ne veti vähän matkan päässä ympäri ja jäi valoihin, jotain vilkutteli ja huuteli mulle, mut en kuullu, et mitä. Oli todella suuri kiusaus mennä kysymään, et pääseeks niiden matkaan määränpäästä riippumatta :D

Asut virginiassa vissiin ?
 
Musta toyota celica GT4 vuosimallia -94 löytyy täältä pihasta. Pienesti laiteltu suomen kilvissä oleva joka olisi tarkoitus myydä pois supran alta!
 
Tein tänään kaupat rekisteröitättömästä vw Golf highline 118kw dsg hatsbäkistä. Musta, tummennuksilla, bi-xenon + led, maltisilla 17 tuuman vanteilla ja sport-alustalla + sport penkeillä. Luovutus kuun lopussa.

Toivottavasti ollaan tyytyväisiä.
 
Vanha Golffi meni pois. Autossa ei mitään vikaa sinänsä, mutta kyseinen kapistus oli mitä todennäköisimmin jonkun ammattikoulusta valmistuneen Fast and Furious -fanin miedosti laittama 18" vanteilla varustettu härpäke. Tilalle tuli huomattavasti käyttäjäystävällisempi Mazda 6 GT (2006, 122tkm). Eroa on ku yöllä ja päivällä. Pieni miinus oli kuitenkin se, kun olin ajanut yhden reissun Tku-Himos-Jkl-Turku -välin niin kone levis. Meni takuun piikkiin jonka autokauppias myönsi ja kone meni melkein kokonaan uusiksi ja remontin summa oli noin 7500€ josta omavastuu oli 500€. Tyyppivikana on ilmeisesti jonkun sortin öljyongelma kun puskee joskus silloin tällöin öljyä putkiston läpi ja kone leikkaa kiinni. Oikein mukava pikku vika, mutta onneks se tuli korjattua jo noinkin varhaisessa vaiheessa.
 
Tekis niin mahottomasti mieli vaihtaa Evoqueen, mutta kun se perä on niin pieni. Kävin kysymässä Lantikan liikkeessä koska tulee se uusi uber Defender, mut sanoivat, että 2015. Se on niin saletti, että semmoisen ostan kun tulee, jompana kumpana. Tuttu hommas just uuden Evon HSE kaikilla mahdollisilla herkuilla ja voi jumalauta kun se on siisti. Hintakin tosin sitten 6 numeroinen kun varustelu on maksimi.

Land-Rover-DC100-sport-Car.jpg


[video=youtube_share;fN-m0lqxvGY]http://youtu.be/fN-m0lqxvGY[/video]
 
Tilasin uuden Mitsu ASX:n, perjantaina pitäis tulla tulille, sain vanhasta sen verta hyvin et vaihto oli ajankohtainen.



Kuvan auto ei ole minun mut samanmoinen on tulossa. Ilman mainos tekstejä, ja mustana.
 
Honda_Civic_Type-R.JPG
 
Viime talvi tuli ajettua käyttöauton virkaa toimittaneella Opelilla ja kun M3:n tuli myytyä talvella pois, iski joka keväinen autokuume jälleen kerran. Tällä kertaa haussa oli auto, joka soveltuisi ympärivuotiseen käyttöön, olisi budjetin rajoissa mahdollisimman uusi ja vähän ajettu. Lisäksi auton tuli olla neliovinen, diesel ja automaatti.

Nettiautoa tuli selailtua lähes päivittäin ja ensisijaisena kohteena olivat BMW:t. Omiin tarpeisiin e60 ja e61 koriset tuntuivat liian kookkailta autoilta, joten kiikarissa oli e90 tai e91 korimallit. Pikku hiljaa sitä kuitenkin mietti, että ehkä sitä voisi kokeilla jotain muutakin merkkiä. Valintaa helpotti osaltaan se, että vaihtoehtoisiksi merkeiksi jäivät Audi ja Mercedes, joista voiton lopulta vei Mersu.

Auto löytyi Suomesta, ALD vaihtoautojen riveistä. Autoksi valikoitui Mercedes-Benz 220 CDI A Business, vuosimallia 2008 ja 52 tkm oli ostohetkellä mittarissa.
Nyt ajokilometrejä takana 4 tkm ja varsin tyytyväinen olen ollut. Niin pitkään on tullut erilaisilla bemareilla ajettua, että välillä sitä oikein säpsähtää kun autoa ajaessa huomaa, että rattia koristaakin tähti :D

_medium.jpg


_medium.jpg


_medium.jpg


_medium.jpg


_medium.jpg
 
Komea peli siinä ylempänä! Itelläkin jos massia enemmän ois, niin tuollaista vois katsella.


Tämmönen tuli ite haettua maanantaina.

Untitled.jpg
 
Tein tänään kaupat rekisteröitättömästä vw Golf highline 118kw dsg hatsbäkistä. Musta, tummennuksilla, bi-xenon + led, maltisilla 17 tuuman vanteilla ja sport-alustalla + sport penkeillä. Luovutus kuun lopussa.

Toivottavasti ollaan tyytyväisiä.

Tänään sain auton alle ja heti tuli työkeikalla kurvattua melkein 250km. Mukava auto kaikin puolin. Erittäin mukava ja helppo ajaa + ulkonäkö miellyttää itseäni suuresti!
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom