Menetetty sukupolvi: 1970-1973 syntyneet?

[protsku]

Työelämän epävarmuus lykkää nuorten aikuisten valintoja

Epävarmuus työpaikan pysyvyydestä ja arvojen muuttuminen on saanut nuoret aikuiset lykkäämään isoja päätöksiä, selviää tuoreesta tutkimuksesta.
Nuorten aikuisten pääsy työelämään oli selvästi vaikeampaa 1990-luvun lopulla kuin 1980-luvun lopulla. Äskettäin työelämään astuneet eivät ole kaikkiaan saavuttaneet yhtä hyvää taloudellista turvaa kuin heitä kymmenen vuotta aiemmin syntyneet nuoret samanikäisinä.

Lapin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa verrattiin vuonna 1973 ja 1963 syntyneiden elämäntilanteita kun he olivat 25-27-vuotiaita. Tutkitut olivat nuoria aikuisia eri vuosikymmenillä.

Työelämän imu oli selvästi vahvempaa 80-luvun lopulla, sillä vuonna -63 syntyneistä suurin osa kuului työvoimaan. Sen sijaan moni -73 syntyneistä jatkoi 90-luvun lopulla opintojaan tai opiskeli tuolloin uusissa ammattikorkeakouluissa. Opinnot venyivät usein myös siksi, ettei työpaikkaa löytynyt.

Lapin yliopiston professorin Asko Suikkasen mukaan edes korkeampi koulutus ei taannut pysyvän työn löytymistä, vaikkakin korkeasti koulutetuilla työsuhteet ovat muita vakaampia. Varsinkin vuonna -73 syntyneiden naisten oli vaikea napata pysyvää työpaikkaa.
- Uudet työpaikat syntyivät lähinnä it-alalle ja ne olivat nuorille miehille, sanoi Suikkanen.

Työttömyys on siis kaikkiaan tutumpaa myöhemmin syntyneille. Vuonna 1973 syntyneistä oli 25-vuotiaina työttömänä 35 prosenttia. Osuus on yli kaksi kertaa suurempi kuin 10 vuotta aiemmin syntyneillä.

Suomen Akatemian Learn-tutkimusohjelmaan kuuluvassa hankkeessa selvitettiin, kuinka nuoret reagoivat omilla valinnoillaan yhteiskunnan ja työmarkkinoiden muutoksiin. Tutkimusaineiston tiedot muodostettiin Tilastokeskuksen pitkittäisaineistosta. Kumpaankin ikäryhmään kuuluu noin 60 000 kansalaista, joista tutkimusjoukoksi rajattiin kymmeneksen suuruinen otos.
Suikkasen mukaan nuoret aikuiset ovat lykänneet aikuisuuteen kuuluvia asioita.
- Nuoret reagoivat kasvavaan epävarmuuteen eri tavoin. Avioliittoja ei solmita samassa määrin kuin ennen samanikäisinä. Myös lapsen hankkimista siirretään.

Avioliiton lykkääminen näkyy varsinkin 27-vuotiaiden joukossa. Vuonna -63 syntyneistä naisista avioliitossa oli tuossa iässä lähes 47 prosenttia ja miehistä 30 prosenttia. Vastaavasti myöhemmin syntyneistä naisista avioliiton oli solminut 32 prosenttia ja miehistä vain 21 prosenttia.

Lapsia -63 syntyneillä, 27-vuotiailla naisilla oli 46 prosentilla, kun 10 vuotta myöhemmin syntyneillä vastaava luku oli 39 prosenttia.
- Tämä voi johtua siitä, että työelämän kilpailuvaatimukset ovat erittäin kovia. Naiset haluavat pärjätä työssään ja edetä urallaan, Suikkanen arveli.
Myös omistusasunnon ostaminen siirtyy vanhemmalle iälle. Vuonna -63 syntyneistä omistusasunto oli 27-vuotiaana kaikkiaan 59 prosentilla. Myöhemmin syntyneellä ikäryhmällä vastaava osuus oli 41 prosenttia.

Lähde: Suomen Tietotoimisto

Niin, miten on, miksi 25-vuotiaat pääsivät työelämään ja asuntoputkeen 80-luvulla suorastaan ns. kultalusikka suussa ja vastaavasti 90-luvulla nuorille aikuisille on ollut tarjolla jotain ihan muuta?

Minusta tuo tutkimus on aiheeltaan erinomainen ja puhuttelee monessakin suhteessa kun olen itse juuri tuota "menetettyä sukupolvea". Katsokaahan näitä eroja vuonna 1963 ja vuonna 1973 syntyneiden välillä:

- suurin osa 60-lukulaisista pääsi suoraan vakituiseen työpaikkaan ja 70-lukulaisista vain harvat edes pitkällä koulutuksella

- huikea 35 prosentin työttömyys 70-lukulaisilla heidän ollessaan 25-vuotiaita!

- puolet pienempi työttömyysprosentti 60-lukulaisilla

- 60-lukulaisista miehistä avioliitossa 1/3 ja 70-lukulaisista miehistä vain 1/5

- 60-lukulaisista naisista avioliitossa 1/2 ja 70-lukulaisista naisista vain 1/3

- melkein joka toinen 60-lukulainen nainen on synnyttänyt lapsen, 70-lukulaisista enää 1/3

- 60-lukulaisilla omistusasunto 27-vuotiaana 6/10 ikäluokasta ja 70-lukulaisilla ainoastaan 4/10

Nämä ovat todella hämmästyttäviä lukuja. Kuitenkin ne pitävät hyvin paikkansa sen suhteen mitä olen itse nähnyt minun ikäluokan ihmisiä, sanoisin jopa että nuo luvut pitävät paikkansa pelottavan hyvin.

Saisimmeko tästä aiheesta keskustelua aikaan? Minusta kun tuntuu kovasti siltä että tuo tutkimus selittää varsin hyvin sen miksi 90-luvun lama iski erityisen lujaa tämän päivän kolmekymppäreihin. Vai haluaako joku väittää vastaan ja sanoa että jokainen on oman onnensa seppä ja 70-luvun alkupuolella syntyneet ovat pullamössösukupolvea?

 

[protsku]

Tarkennettakoon vielä sen verran että minulla nousee aina niskakarvat pystyyn kun joku tämän päivän kaksikymppäri tulee puhumaan siitä miten kaikki kyllä saa töitä kun vaan viitsii hakea. Voi kun asiat olisivat niin yksinkertaisia! ;)

 

[Mike]

Itse ainakin valmistuin suoraan lamaan, ei mitään toivoa päästä alan duuneihin. Sitten vain inttiin ja soppa oli valmis.

 

[Mercks]

No mun mielestä tuo nuorten aikuisten huono työllistyvyys johtui suoraan osin Neuvostoliiton hajoamisesta aiheutuneesta lamasta. Teollinen tuotanto romahti 90-luvun alussa kun vienti ei vetänyt tärkeimpään kohteeseen eli nykyiselle Venäjälle...tästä aiheutui sitten luonnollisesti laskusuhdanne ja luonnollisesti laajamittainen työttömyys. Lamasta toipuminen kesti sitten aina 90-luvun loppuun asti ja vanhat ongelmat heijasteli suomen taloudessa näinkin pitkään. Kun nuoret aikuiset sitten oli/ovat työttömiä, ei ollut uskallusta ja varoja sijoittaa esimerkiksi juurikin omistusasuntoihin. Aika perussettiä siis..

80-luvulla taas oli kova taloudellinen nousukiito käynnissä ja tilanne oli päinvastainen. Ei tässä tän kummemmasta taida olla kyse, eli seitkytluvun alussa syntyneet ei oo yhtään huonompia kuin muutkaan. Ei siis syytä huoleen protsku, nuku rauhassa:D

 

[kalmukki]

Sukupolven materiaalinen elintaso on noussut lähinnä teknologian kehityksen myötä, mutta kilpailu ja epävarmuus toimeentulosta lisääntynyt. Lisäksi on täysi syy olettaa, että trendi on jatkunut samansuuntaisena vuoden -73 jälkeenkin syntyneille. Lyhyttä IT-buumia lukuunottamatta kehitys työpaikoilla on ollut aina vain joustavampaan, rationaalisempaan ja kustannustehokkaampaan suuntaan, käyttääkseni virallisia eufemismejä.

Ahkerat nuoret kyllä saa töitä, mutta kuinka pitkäksi aikaa, ja millaisilla ehdoilla? Useimmilla työpaikoilla on ikäänkuin jatkuva kriisitilanne päällä, ja vanhempia työntekijöitä lähetetään säännöllisesti liimatehtaalle. Kyllähän sitä kaksikymppinen jaksaa töitä painaa, mutta mielessä kummittelee aina ajatus, että noinko minua tullaan tulevaisuudessa kohtelemaan jos en enää pysty antamaa 110% työlle? Jokainen on korvattavissa, ja se kyllä tehdään selväksi.

Minä olen Suomen poliittisessa ilmapiirissä vahvasti oikeistolainen, mutta mielestäni on silti kiistämätön fakta, että tavallisen ylemmän keskiluokan suomalaisen työ on viime vuosikymmenten aikana muuttunut rassaavammaksi. En kyllä silti vaihtaisi osia aikaisemmin syntyneiden kanssa.

Lukaiskaa Juha Siltalan "Työelämän huonontumisen lyhyt historia".

 

[Fridrik]

Nykyään kun pitää tietää niin paljon turhaa scheisseä, että on suorastaan mahdotonta saada mitä haluaa vaikka on eväät ja tikapuut ja laskuvarjot käytössä. Sitä kutsutaan "kehitykseksi". Tänäpäivänä tavallinen ihminen tietää enemmän asioita kuin hyvinkoulutettu ihminen 1950'luvulla.

Mallintyöt sunmuut erikseen, nyt puhutaan näistä tavistyöpaikoista.

 

[Battle]

Itse ainakin valmistuin suoraan lamaan, ei mitään toivoa päästä alan duuneihin. Sitten vain inttiin ja soppa oli valmis.

Sama täällä!
Sossussa tuli käytyä aikas usein, oli pakko

 

[Mercks]

Voisi kuitenkin kuvitella, että yhä kiihtyvän eläköitymisen vuoksi meillä nuorilla voisi tulevaisuudessa toisaalta ollakin ihan ok saumat päästä töihin. En sitten tiedä kyllä tarkkaa statistiikkaa eläköitymisen vuoksi vapautuvien ja Kiina-ilmiön/kustannustehokkuusjärjestelyiden takia häviävien työpaikkojen välillä.

Mun koulussa opettajat ainakin toitottaa, et korkeastikoulutetulta aloilta ja -paikoilta lähtee niin valtavasti porukkaa keinutuoliin, että korkeakoulututkinnon saavuttaneet tulevat saamaan työtä. Ja eihän nää nykyiset yritysjohtajat omia paikkojaan tietysti lopeta vaan perusduunareiden:curs:

 

[Marek]

mutta mielestäni on silti kiistämätön fakta, että tavallisen ylemmän keskiluokan suomalaisen työ on viime vuosikymmenten aikana muuttunut rassaavammaksi. En kyllä silti vaihtaisi osia aikaisemmin syntyneiden kanssa.

Lukaiskaa Juha Siltalan "Työelämän huonontumisen lyhyt historia".

Mielestäni tuo sopii hyvin kaikkiin tuloluokkiin. Ulkoistetaan työpaikkoja. Käytetään vuokratyövoimaa, alihankintaa ym.

 

[kodinputkimies]

noita 3-6kk työ pätkiä tulee joka vuosi sit loppu aika istutaan kotona!

 

[Jouni Virtamo]

Mercks tuossa kiteytti olennaisimman. 1980-luvulla elettiin erittäin voimakasta talouden nousukautta, 1990-luvulla taas sen puoleenväliin saakka lamaa, tämä selittänee ainakin osittain näitä protskun esiin tuomia lukemia.

1990-luvulta lähtien monilla aloilla teknistyminen on vähentänyt työvoiman tarvetta, ja samaan aikaan työntekijän palkkaaminen on tullut yhä kalliimmaksi työnantajille. Tästä voimme kiittää lainsäätäjiämme. Monet tällaiset pieniltä tuntuvat asiat ovat saattaneet vaikuttaa hyvinkin paljon nuorten aikuisten aseman vaikeutumiseen.

Henkisellä puolella minä-keskeisyys on toisaalta erittäin voimakasta. Nuoret haluavat tehdä kaikkea kivaa ja itselle mieluista, se on aivan ymmärrettävää. Kun minä olin parikymppinen, yhteisön paine tietynlaiseen käyttäytymiseen oli vielä erittäin suuri (velvollisuudet ennen omia mielihaluja, pitää opiskella nopeasti, mennä töihin ja tehdä lapsia jne.). Nyt tällaista ei enää juuri ole, ja jokainen tekee, mitä huvittaa.

Minä olen syntynyt 1957. Muistan, kuinka minua harmitti, kun viisi vuotta vanhempi veljeni pääsi yliopistoon lukemaan mitä halusi ilman pääsykokeita. Minun ikäluokkani oli ensimmäisiä, joka joutui pääsykokeisiin sisään päästäkseen. Entäpä, kun myin vuonna 1989 yhden yrityksen? Vielä vuotta aiemmin osakeyhtiön osakkeensa sai myydä vaikka miten kalliilla ilman veroja. Minä sen sijaan sain maksaa osakkeiden nimellisarvon ja kauppahinnan erotuksesta pääomaverot (muistaakseni n. 30 prosenttia).

Jokaisella ikäluokalla on varmaankin samanlaisia tarinoita, homma vain yksinkertaisesti menee koko ajan tiukemmaksi. Toivotan kovaa tsemppiä ja rohkeutta kaikille nuorille, älkää lannistuko, vaikka välillä vituttaa kovastikin.

 

[MJ45]

Ammatinvalinta kysymys!
Ite en ole oikeastaan koskaan ollut työtön, ja työpaikkaa on tullut vaihdettua aina kun on tehnyt mieli. Toki nykyisessä työssä ollut jo yli 2v. ja tulen ilmeisesti olemaankin kun palkka on ok ja työ on muutenkin sopivaa!

 

[shape]

Saisimmeko tästä aiheesta keskustelua aikaan? Minusta kun tuntuu kovasti siltä että tuo tutkimus selittää varsin hyvin sen miksi 90-luvun lama iski erityisen lujaa tämän päivän kolmekymppäreihin.

Olosuhteet muuttuvat jatkuvasti ja väliinputoajia tulee valitettavasti aina. Voidaan kuitenkin kysyä, että tuleeko tässä heittäytyä olosuhteiden uhriksi vai pyrkiä eteenpäin niistä huolimatta? Uskoisin, että suhdannevaihtelut tulevat olemaan jatkossa loivempia, mutta tilanteet muuttuvat aikaisempaa nopeammalla frekvenssillä. Koulutuspolitiikalla on tietysti nuorten kannalta tärkeä rooli. Esimerkiksi tradenomeja ja ekonomeja valmistuu sitä tahtia, että näin kauppatieteiden opiskelijana täytyy vähän miettiä strategioita, joilla voi välttää isoimmat ongelmat työuran alkuvaiheessa.

 

[protsku]

Mercks tuossa kiteytti olennaisimman. 1980-luvulla elettiin erittäin voimakasta talouden nousukautta, 1990-luvulla taas sen puoleenväliin saakka lamaa, tämä selittänee ainakin osittain näitä protskun esiin tuomia lukemia.

1990-luvulta lähtien monilla aloilla teknistyminen on vähentänyt työvoiman tarvetta, ja samaan aikaan työntekijän palkkaaminen on tullut yhä kalliimmaksi työnantajille. Tästä voimme kiittää lainsäätäjiämme. Monet tällaiset pieniltä tuntuvat asiat ovat saattaneet vaikuttaa hyvinkin paljon nuorten aikuisten aseman vaikeutumiseen.

Henkisellä puolella minä-keskeisyys on toisaalta erittäin voimakasta. Nuoret haluavat tehdä kaikkea kivaa ja itselle mieluista, se on aivan ymmärrettävää. Kun minä olin parikymppinen, yhteisön paine tietynlaiseen käyttäytymiseen oli vielä erittäin suuri (velvollisuudet ennen omia mielihaluja, pitää opiskella nopeasti, mennä töihin ja tehdä lapsia jne.). Nyt tällaista ei enää juuri ole, ja jokainen tekee, mitä huvittaa.

Minä olen syntynyt 1957. Muistan, kuinka minua harmitti, kun viisi vuotta vanhempi veljeni pääsi yliopistoon lukemaan mitä halusi ilman pääsykokeita. Minun ikäluokkani oli ensimmäisiä, joka joutui pääsykokeisiin sisään päästäkseen. Entäpä, kun myin vuonna 1989 yhden yrityksen? Vielä vuotta aiemmin osakeyhtiön osakkeensa sai myydä vaikka miten kalliilla ilman veroja. Minä sen sijaan sain maksaa osakkeiden nimellisarvon ja kauppahinnan erotuksesta pääomaverot (muistaakseni n. 30 prosenttia).

Jokaisella ikäluokalla on varmaankin samanlaisia tarinoita, homma vain yksinkertaisesti menee koko ajan tiukemmaksi. Toivotan kovaa tsemppiä ja rohkeutta kaikille nuorille, älkää lannistuko, vaikka välillä vituttaa kovastikin.

Erittäin hyvä kirjoitus Jouni Virtamolta. Olisiko sitten niin että taloudellinen epävarmuus on tullut Suomeen pysyvästi ja mm. perheen perustamista ja lasten hankintaa lykätään niin kauan että se on jo sitten liian myöhäistä. Harva lähtee tekemään lapsia enää 35-vuotiaana, siihen mennessä sitä on jo tottunut sellaiseen itsenäiseen elämänmuotoon. Kukapa enää haluaisi opetella vaippojen vaihtamista siinä iässä?

Sama pätee sitten moneen muuhunkin hommaan, on vain niin että tietyt jutut pitää joko tehdä 25-vuotiaaksi mennessä tai jos niitä ei ole pystynyt tekemään ajoissa niin sitten mennään toista elämänpolkua pitkin.

 

[D.Yates]

Mun koulussa opettajat ainakin toitottaa, et korkeastikoulutetulta aloilta ja -paikoilta lähtee niin valtavasti porukkaa keinutuoliin, että korkeakoulututkinnon saavuttaneet tulevat saamaan työtä.

Tuo nyt on ainakin osaksi paskapuhetta. Ainakin tällä hetkellä kovin pula on perusduunareista, metallimiehistä, kirvesmiehistä, jne. Tuskin tilanne ihan heti muuttuu sillä maistereita pukkaa liukuhihnalta solkenaan.

Mielenkiintoisen jutun olit Protsku löytänyt. Omalla alallani on niin päin, että 70-73 syntyneet revittiin koulusta töihin ja ovat nyt aivan pirun hyvillä paikoilla. Itse valmistuin IT-laman aikaan ja sain kenkää ensimmäisestä työpaikastani + vuoden työttömyys. Mutta kyllä tästä noustaan.

 

[Ville1Suuri]

Oon kanssa sitä mieltä,että on ammatin valinnasta kiinni.Nykyään,kun nuoret eivät halua olla ulkona töissä,siellä kun sataa ja on kylmäkin välillä.Jotain tavallisia insinöörejä jne. valmistuu tosi paljon.Itse rakennusalan yrittäjänä tiedän,että esim.ammattitaitoisia kirvesmiehiä,laatoittajia jne. ei ole saatavilla.Kaikki ammattiukot on töissä ja tienaa enemmän kun tavalliset insinöörit. Kun kohta suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle,veikkaan,että on aika iso pula erilaisista rakentajista jne.Työkkärin sivutkin on täynnä rakennusalan työpaikkoja.Tosin nykyään suurin osa on ns.työnvälitysfirmojen ilmoituksia,mutta ammattimies löytää kyllä leipänsä.Omalla firmallakin olis niin paljon töitä,kun olis vapaita osaajia.Nämä nykyajan 25-vuotiaat eivät suurta työkokemusta omaa,vaativat naurettavan suurta liksaa,eikä niitä kiinnosta ulkotyöt.Siks ne on työttömiä.Ei kaikki voi istua vaan sisällä tietokoneen edessä.Ei nyt eikä tulevaisuudessa.

 

[MPV70]

Ammatinvalinta kysymys!
Ite en ole oikeastaan koskaan ollut työtön, ja työpaikkaa on tullut vaihdettua aina kun on tehnyt mieli. Toki nykyisessä työssä ollut jo yli 2v. ja tulen ilmeisesti olemaankin kun palkka on ok ja työ on muutenkin sopivaa!

Itse olen ollut kokonaisen viikon kortistossa ja muuten olen töissä ollut koko ajan.
1970 syntyneenä, lukion aikaan oli hyvin vaikea päätellä mihin alalle lähtisi opiskelemaan.Se epävarmuus tulevaisuudesta oli jo ilmassa vaikkakin esim rakennusalalla äijät veteli 80-120 mk tuntiliksoja.
En saanut päätöstä aikaan ja menin töihin (juu ilman koulutusta).
Vuodesta 1990 lähtien saman työnantajan palveluksessa ja Noste ohjelman kautta hankkimassa kenties papereita.

 

[Routa]

Mielenkiintoinen tutkimus.

Valmistuin -95 kortistoon, päivääkään en ole sen alan hommissa ollut koska niitä ei juurikaan ollut tarjolla. Tein asiasta omat johtopäätökseni ja lähdin opiskelemaan IT-alalle, sen jälkeen ei ole tarvinnutkaan valittaa töiden puutetta. Töitä on ollut käytännössä vuodesta 1998 lähtien niin paljon, kuin jaksaa ja viitsii tehdä... Nykyään tulevaisuudennäkymät ovat valoisat, toisin kuin 90-luvun alkupuolella.

 

[Tomppa85]

Itse näkisin korkean koulutuksen hyvänä ennenkaikkea sen vuoksi, että se lisää joustavuutta ja sopeutumiskykyä erikoistilanteissa. Oppiminen on tärkeä taito, ja jos osaa vähän haistella kansantalouden ilmapiiriä, voi ehkä jopa aavistaa minne kannattaa mennä töihin ja minne ei...

Vaikka nykyään perusduunareille olisi töitä enemmän kuin laki sallii, ovat heidän työnsä silti suhdanneherkkiä. Aina kun televisiouutisia katsoo, on siellä potkittu 5000 hitsaria ja liukuhihnatyöntekijää pellolle. Uusien keksintöjen ja teknologioiden on ollut taipumusta vähentää duunarien tarvetta, ei lisätä sitä. Nyt muurareita tarvitaan, mutta jos tehokas muurausrobotti kehitettäisiin, jättäisi se heti paljon ihmisiä työttömäksi. Ja mitä sitten vaikka olisi mikä ammattilainen, kun robotti tekee saman työn 10 kertaa nopeammin?

Karkeasti kärjistäen: Jos työssä tulee hiki ja käy voimille, se todennäköisesti koneistetaan seuraavan muutaman vuosikymmenen aikana.

Tulee mieleen erään lemppauskaverini kommentti, kun kysyin häneltä, että "eikö tätä paskaduunia voisi antaa robottien hoidettavaksi?" Vastaus kuului että tätä työtä ei voida milloinkaan tehdä koneellisesti. Ja tuossapa se perusongelma onkin: Ei ymmärretä sitä, että yksi innovaatio ja seuraavana vuonna potkitaan 5000 lemppaajaa pellolle. Tai siis ei heitä potkita, vaan yksinkertaisesti jätetään kutsumatta töihin. Valtaosa heistä kun on määräaikaisissa työsuhteissa. :jahas:

 

[Simba]

Kuulun menetettyyn sukupolveen, ikä ei jostain syystä päivity tossa nikin vieressä. leimallisinta ainakin tälle sukupolvelle (varmaan muillekin meistä nuoremmille) on epärvarmuus. Itse olen kerran saanut suht yllättäen nopeutetuissa yt-neuvotteluissa fudut ja olen monta kertaa nähnyt eri työpaikoissa vierestä kun työkaverit menevät "kehityskeskusteluun" jossa yllättäen lykätään irtisanomispaperi eteen - "tää on nyt tuta-syistä mutta ei me yhden ihmisen takia mitään yyteetä järkätä. Allekirjoita ja painu vittuun". Epävarmuus opiskelupaikasta, valmistumisesta, työllistymisestä, puolisosta, onko oikea hetki sille tai tälle. Ymmärrän että pätkätyöläisiä ahdistaa mutta itse taas on huomanu sen että vakityöpaikka ei turvaa kyllä yhtään mitään sekään - niin monen vakkarityöntekjän oon nähnyt saavan "palaverissa" fudut puun takaa. Omaan elämään tää heijastuu siinä ettei uskalla tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Ei uskalla ottaa lainaa kun jos mulla olis asiat menny vähänkin toisin olisin aikoinaan jäänyt työttömäksi 120tmk asuntovelat niskassa, luojan kiitos kämppä oli sattumalta myyty pari kuukautta aiemmin. Pomon ollessa pahalla päällä irtisanomisen peikko nostaa aina päätänsä, kun tietää miten helppoa se on.