- Liittynyt
- 12.3.2007
- Viestejä
- 7 193
Päätin sitten (ja ohimennen lupasin) kirjoittaa matkaraportin viimeisimmästä reissustani San Franciscoon, jossa viimeksi olen käynyt vuonna 2004. Ensimmäinen kertani oli kun olin 12-vuotias ja isäni kanssa vietimme siellä 10 päivää kesällä. Silloin tuli nähtyä Golden Gate Bridge, Lake Tahoe ja ehkä mieleenpainuvin muisto oli se, kun takaisinpäin lähtöä edeltävänä yönä sammui sähköt kokonaan, pakkaaminen piti tehdä kynttilänvalossa, lämpötila hipoi neljääkymmentä, ilma seisoi paikallaan ja ainoa viilennys saatiin pakastimen ovea raottamalla. Melkoinen kokemus noin nuorelle likalle. Siitä lähtien on siellä tullut käytyä melkeinpä joka kesä/vuosi, ihan vain siksikin koska isäni meni uusiin naimisiin amerikkalaisen naisen kanssa ja itse sain kaksi ihanaa pikkusiskoa.
Miksi en ole sitten moneen vuoteen siellä käynyt? No, monista erinäisistä syistä kuten työ, ihmissuhteet täällä kotona ja moni muukin asia on sitten tullut matkaamisen tilalle. Viime syksynä päätin sitten, että pakko päästä käymään ja mitä parhain hetki on mennä todistamaan nuorimman siskon high school-valmistujaisia kesäkuussa 2012. Miksi katsoa telkkarista muiden tuntemattomien ihmisten hatun heittoa, kun voit mennä itse livenä moista todistamaan. Tässä kertomuksessa on siis kyse perheestä ja tulen käymään jokaisen päivän läpi triljoonan kuvan kanssa höystettynä. Kuvissa on mukana omaa perhettä, heidän ystäviään ja tietysti joissakin toikkaroi kirjoittaja itsekin. Kysymyksiä ja kommentteja saa heitellä tänne ja jos ei ihan kaikkea viitsi julkisesti kysyä, niin privaakin saa laittaa. Yritän vastata niin hyvin kun vain pystyn.
Toivottavasti tämä nyt jotakin hieman viihdyttää, joten aloitetaan:
Day 1.
Kello on n. 01.00 yöllä kun saan vihdoinkin pakkaamisen melkeinpä valmiiksi aamun lentoja varten. Olin alunperin kuvitellut, että valvon koko yön, mutta päätin kuitenkin ottaa muutaman tunnin torkut ennen lähtöä. Laitoin kellon soimaan neljäksi
, ja tästä ajasta sain nukuttua ehkä sen 1,5 tuntia, jee. Olin sopinut pode_:n kanssa, että hän tulee hakemaan ja viemään minut lentokentälle ja lievästi uninen kuskini saapuikin hyvissä ajoin hakemaan kotoa. Huristeltiin kentälle, halittiin siinä hyvästiksi ja itse lähdin yhden ison vammaisen ja yhden pienemmän ei-vammaisen laukkuni kanssa etsimään bag droppia. Laukku sisään ja sitten turvatarkastukseen, jossa oli muuten melkoisen raamikas, komea ja tatuoitu rajatarkastaja tervehtimässä. Noh, eipä ollut aikaa jäädä sitä siihen ihailemaan kun tönittiin jo eteenpäin. Suuntasin suoraan heti seuraavalle rajatarkastukselle ja omalle portille. Nappasin lasin kallista skumppaa (saattoi olla shamppistakin) ja odotin että ensimmäinen lento Manchesteriin lähtee.
Eka lento kesti vajaa neljä tuntia ja oltiin hyvissä ajoin Manchesterin kentällä, jossa ehdin napata lasin punkkua ennen seuraavaa lentoa. Baarimikko oli joku intilainen/pakistanilainen kaveri joka näytti ihan Chris Rockilta. Hitto kun ei meinannut saada mitään selvää sen enkusta ja piti vaan toivoa että yhteisymmärrys pelaa. Oli kuitenkin ihan vitsikäs kaveri, heitti läppää kaikkien kanssa koko ajan. Maahantulo oli kyllä melko ärsyttävä systeemi, kun koko ajan huudeltiin "take all the toiletries out from your bags and place them the box, also take your shoes off and put them in the box, take off your undies and put them in the box.... What???" No ei ne oikeesti tota vikaa sanonut... Ite kun menin metallinpaljastuskoneen läpi, niin tietty piippasi, selittivät vain että se piippaa melko tarkkaan joka neljännen ihmisen kohdalla.
Seuraava lento oli sitten yllätys yllätys Lontooseen (tässä vaiheessa voisin huomauttaa, että itse en näitä lentoja varannut, joten ei tarvi ihmetellä tätä säätämistä :D), josta ottaisin sitten pitkän lennon Friscoon. Lontooseen kesti vain tunnin verran ja oli ihan ajallaan. Ilma ei ollut kuin morsian.
Lontoossa piti ensin odotella yleisellä puolella, että selviä mistä seuraava lento lähtee. Heti kun porttinumero selvisi, niin kauheella vauhdilla sinnepäin, kun ei ikinä tiedä kauanko siinä matkassa kestää, että pääsee perille. Onneksi ei mennyt kauan, kun vähän kävelyä ja sitten transit-junalla yksi pysäkki. Kone oli melkein täynnä filippiinejä ja intialaisia/pakistanilaisia perheitä sekä saksalaisia turisteja. Tuskalliset 10 tuntia ja 40 minuuttia oli siis edessä, ja koska en pysty nukkumaan koneessa, niin se on aina se hieno piste i:n päälle. Oli muuten aivan uskomattoman pitkän tuntuinen lento, sen voin myöntää. Siis olihan se pitkä muutenkin ajallisesti, mutta jotenkin ihan pirun tuskastuttava vaikka ei nuo lapsien itkut kauheesti mua häirinnyt. En tiedä kumpi on kannattavampaa, istua ikkunan vieressä jolloin joudut aina tönimään vieruskaverit ylös jos haluat vessaan tai jaloittelemaan, vaiko käytäväpaikka jossa saat liikkua vapaammin, mutta et ehkä saa hyvää lepoasentoa ja ohimenevät saattavat täniä sua koko ajan? Mielipiteitä?
Seuraavaksi lisää tylsiä lentokonekuvia, ennen saapumista SFO:n lentokentälle:
Oli muuten aika pirullinen tuo laskeutuminen, sitä kesti yhteensä 45 min. ja alkuun meni korvat lukkoon, mutta en saanut toista korvaa auki, joten siihen kerääntyi paljon painetta ja alkoi koskemaan. Lopulta sattui niin paljon, että oli pakko painaa sormella sitä, jotta kipu helpottaisi. Join vettä, söin purkkaa ja yritin haukotella että poksahtaisi auki, mutta ei onnistunut. Vielä pari päivää tuon jälkeen jos kurotin maasta jotain, niin saattoi vihlaista vähän. Nyt ei ole kuitenkaan mitään ongelmaa ollut sen suhteen ja toivottavasti jälkikäteen ei tulekaan.
Saavuttiin kentälle noin varttia vaille viisi alkuillasta ja talsittiin koko ronkka suoraan immigrationiin. Jonotus oli maksuton, mutta ai saakeli vieköön kuinka pitkä. Liian vähän porukkaa töissä (tarkastajat) ja sitten nämä isot perheet vei ihan hirveästi aikaa, etenkin siksi koska lapset oli niin väsyneitä lennosta ja itkivät ja siksi pääsivät jonon edelle. Jonotin siellä melkein kaksi tuntia, laitoin isälle tekstiviestin, että jonossa olen vielä ja kun paikallinen operaattori sai sen vihdoin lähetettyä, oli mennyt tunti ja edelleen jonotin tarkastukseen. Ei ollut helppoa vähien unie, korvasäryn ja nälän takia. Kun vihdoin pääsin luukulle, niin ensin piti kuvata molemmat tassut - eka neljä sormea ja sitten peukalo ja sama juttu toisella kädellä. Sitten otettiin vielä valokuva. Kyseli viisumista ja mainitsin, että minulla on ESTA (Electronic System for Travel Authorization), eli toisin sanoen matkustuslupa, joka pitää hakea ja maksaa netin kautta vähintään kolme vuorokautta ennen lähtöä. Hintaa sille löytyy $14 USD https://esta.cbp.dhs.gov/esta/
Sitten alkoi tenttaus; miksi tulit, missä asut, milloin ollut viimeksi, kauan olit viimeksi jne. Sitten oli hetken hiljaista, koneen näpyttelyä ja olin ihan varma että mulle näytetään ovea ja vartija tulee esille laittaen kumihanskaa käteensä, mutta eipä onneksi. Sain kaikki dokumentit takaisin ja sanottiin "Welcome to The United States!". Sitten piti vielä hakea laukku ja viedä se valaistukseen, kaikki laukut tuolla päin menee sen läpi ja kaikki tuomiset pitää ilmoittaa maahantulolomakkeessa, lahjat, ruoat yms. Itsellä oli mukana ruisleipää, sinappia, mätitahnaa, yksi pullo Kapteenia, korulahjoja siskoille ja amerikan isoäidille Pentikin vieraspyyhkeitä. Tarkastaja penkoi laukun läpi, repi tavaroita ja pussukoita ulos, sanoi kiitos ja näytti että kerääs kimpsus kasaan ja lähde ulos. :D Kivakiitti. Kello oli lähemmäs seitsemää kun pääsin ulos tuolta ja isä siellä odotteli kamera kaulassa roikkuen. Nappasi pari kuvaa väsyneestä matkailijasta ja sitten mentiin kohti autoa.
Kotiin päästyä oli melkoiset halirutistusmeiningit päällä ja perheen viimeisin tulokas oli myös aika innostunut uudesta nassusta taloon. Siitä sitten enempi seuraavassa postissa. Vaihdeltiin kuulumisia, syötiin kiinalaista take away-safkaa ja nautittiin vähän punaviiniä. Nukkumaan mennessä olin ollut hereillä noin 27 tuntia, joten uni oli tervetullut.
Huh, vihdoin oltiin perillä. :haart:
***jatkuu***[h=3][/h]
Miksi en ole sitten moneen vuoteen siellä käynyt? No, monista erinäisistä syistä kuten työ, ihmissuhteet täällä kotona ja moni muukin asia on sitten tullut matkaamisen tilalle. Viime syksynä päätin sitten, että pakko päästä käymään ja mitä parhain hetki on mennä todistamaan nuorimman siskon high school-valmistujaisia kesäkuussa 2012. Miksi katsoa telkkarista muiden tuntemattomien ihmisten hatun heittoa, kun voit mennä itse livenä moista todistamaan. Tässä kertomuksessa on siis kyse perheestä ja tulen käymään jokaisen päivän läpi triljoonan kuvan kanssa höystettynä. Kuvissa on mukana omaa perhettä, heidän ystäviään ja tietysti joissakin toikkaroi kirjoittaja itsekin. Kysymyksiä ja kommentteja saa heitellä tänne ja jos ei ihan kaikkea viitsi julkisesti kysyä, niin privaakin saa laittaa. Yritän vastata niin hyvin kun vain pystyn.
Toivottavasti tämä nyt jotakin hieman viihdyttää, joten aloitetaan:
Day 1.
Kello on n. 01.00 yöllä kun saan vihdoinkin pakkaamisen melkeinpä valmiiksi aamun lentoja varten. Olin alunperin kuvitellut, että valvon koko yön, mutta päätin kuitenkin ottaa muutaman tunnin torkut ennen lähtöä. Laitoin kellon soimaan neljäksi
, ja tästä ajasta sain nukuttua ehkä sen 1,5 tuntia, jee. Olin sopinut pode_:n kanssa, että hän tulee hakemaan ja viemään minut lentokentälle ja lievästi uninen kuskini saapuikin hyvissä ajoin hakemaan kotoa. Huristeltiin kentälle, halittiin siinä hyvästiksi ja itse lähdin yhden ison vammaisen ja yhden pienemmän ei-vammaisen laukkuni kanssa etsimään bag droppia. Laukku sisään ja sitten turvatarkastukseen, jossa oli muuten melkoisen raamikas, komea ja tatuoitu rajatarkastaja tervehtimässä. Noh, eipä ollut aikaa jäädä sitä siihen ihailemaan kun tönittiin jo eteenpäin. Suuntasin suoraan heti seuraavalle rajatarkastukselle ja omalle portille. Nappasin lasin kallista skumppaa (saattoi olla shamppistakin) ja odotin että ensimmäinen lento Manchesteriin lähtee.Eka lento kesti vajaa neljä tuntia ja oltiin hyvissä ajoin Manchesterin kentällä, jossa ehdin napata lasin punkkua ennen seuraavaa lentoa. Baarimikko oli joku intilainen/pakistanilainen kaveri joka näytti ihan Chris Rockilta. Hitto kun ei meinannut saada mitään selvää sen enkusta ja piti vaan toivoa että yhteisymmärrys pelaa. Oli kuitenkin ihan vitsikäs kaveri, heitti läppää kaikkien kanssa koko ajan. Maahantulo oli kyllä melko ärsyttävä systeemi, kun koko ajan huudeltiin "take all the toiletries out from your bags and place them the box, also take your shoes off and put them in the box, take off your undies and put them in the box.... What???" No ei ne oikeesti tota vikaa sanonut... Ite kun menin metallinpaljastuskoneen läpi, niin tietty piippasi, selittivät vain että se piippaa melko tarkkaan joka neljännen ihmisen kohdalla.
Seuraava lento oli sitten yllätys yllätys Lontooseen (tässä vaiheessa voisin huomauttaa, että itse en näitä lentoja varannut, joten ei tarvi ihmetellä tätä säätämistä :D), josta ottaisin sitten pitkän lennon Friscoon. Lontooseen kesti vain tunnin verran ja oli ihan ajallaan. Ilma ei ollut kuin morsian.
Lontoossa piti ensin odotella yleisellä puolella, että selviä mistä seuraava lento lähtee. Heti kun porttinumero selvisi, niin kauheella vauhdilla sinnepäin, kun ei ikinä tiedä kauanko siinä matkassa kestää, että pääsee perille. Onneksi ei mennyt kauan, kun vähän kävelyä ja sitten transit-junalla yksi pysäkki. Kone oli melkein täynnä filippiinejä ja intialaisia/pakistanilaisia perheitä sekä saksalaisia turisteja. Tuskalliset 10 tuntia ja 40 minuuttia oli siis edessä, ja koska en pysty nukkumaan koneessa, niin se on aina se hieno piste i:n päälle. Oli muuten aivan uskomattoman pitkän tuntuinen lento, sen voin myöntää. Siis olihan se pitkä muutenkin ajallisesti, mutta jotenkin ihan pirun tuskastuttava vaikka ei nuo lapsien itkut kauheesti mua häirinnyt. En tiedä kumpi on kannattavampaa, istua ikkunan vieressä jolloin joudut aina tönimään vieruskaverit ylös jos haluat vessaan tai jaloittelemaan, vaiko käytäväpaikka jossa saat liikkua vapaammin, mutta et ehkä saa hyvää lepoasentoa ja ohimenevät saattavat täniä sua koko ajan? Mielipiteitä?
Seuraavaksi lisää tylsiä lentokonekuvia, ennen saapumista SFO:n lentokentälle:
Oli muuten aika pirullinen tuo laskeutuminen, sitä kesti yhteensä 45 min. ja alkuun meni korvat lukkoon, mutta en saanut toista korvaa auki, joten siihen kerääntyi paljon painetta ja alkoi koskemaan. Lopulta sattui niin paljon, että oli pakko painaa sormella sitä, jotta kipu helpottaisi. Join vettä, söin purkkaa ja yritin haukotella että poksahtaisi auki, mutta ei onnistunut. Vielä pari päivää tuon jälkeen jos kurotin maasta jotain, niin saattoi vihlaista vähän. Nyt ei ole kuitenkaan mitään ongelmaa ollut sen suhteen ja toivottavasti jälkikäteen ei tulekaan.
Saavuttiin kentälle noin varttia vaille viisi alkuillasta ja talsittiin koko ronkka suoraan immigrationiin. Jonotus oli maksuton, mutta ai saakeli vieköön kuinka pitkä. Liian vähän porukkaa töissä (tarkastajat) ja sitten nämä isot perheet vei ihan hirveästi aikaa, etenkin siksi koska lapset oli niin väsyneitä lennosta ja itkivät ja siksi pääsivät jonon edelle. Jonotin siellä melkein kaksi tuntia, laitoin isälle tekstiviestin, että jonossa olen vielä ja kun paikallinen operaattori sai sen vihdoin lähetettyä, oli mennyt tunti ja edelleen jonotin tarkastukseen. Ei ollut helppoa vähien unie, korvasäryn ja nälän takia. Kun vihdoin pääsin luukulle, niin ensin piti kuvata molemmat tassut - eka neljä sormea ja sitten peukalo ja sama juttu toisella kädellä. Sitten otettiin vielä valokuva. Kyseli viisumista ja mainitsin, että minulla on ESTA (Electronic System for Travel Authorization), eli toisin sanoen matkustuslupa, joka pitää hakea ja maksaa netin kautta vähintään kolme vuorokautta ennen lähtöä. Hintaa sille löytyy $14 USD https://esta.cbp.dhs.gov/esta/
Sitten alkoi tenttaus; miksi tulit, missä asut, milloin ollut viimeksi, kauan olit viimeksi jne. Sitten oli hetken hiljaista, koneen näpyttelyä ja olin ihan varma että mulle näytetään ovea ja vartija tulee esille laittaen kumihanskaa käteensä, mutta eipä onneksi. Sain kaikki dokumentit takaisin ja sanottiin "Welcome to The United States!". Sitten piti vielä hakea laukku ja viedä se valaistukseen, kaikki laukut tuolla päin menee sen läpi ja kaikki tuomiset pitää ilmoittaa maahantulolomakkeessa, lahjat, ruoat yms. Itsellä oli mukana ruisleipää, sinappia, mätitahnaa, yksi pullo Kapteenia, korulahjoja siskoille ja amerikan isoäidille Pentikin vieraspyyhkeitä. Tarkastaja penkoi laukun läpi, repi tavaroita ja pussukoita ulos, sanoi kiitos ja näytti että kerääs kimpsus kasaan ja lähde ulos. :D Kivakiitti. Kello oli lähemmäs seitsemää kun pääsin ulos tuolta ja isä siellä odotteli kamera kaulassa roikkuen. Nappasi pari kuvaa väsyneestä matkailijasta ja sitten mentiin kohti autoa.
Kotiin päästyä oli melkoiset halirutistusmeiningit päällä ja perheen viimeisin tulokas oli myös aika innostunut uudesta nassusta taloon. Siitä sitten enempi seuraavassa postissa. Vaihdeltiin kuulumisia, syötiin kiinalaista take away-safkaa ja nautittiin vähän punaviiniä. Nukkumaan mennessä olin ollut hereillä noin 27 tuntia, joten uni oli tervetullut.
Huh, vihdoin oltiin perillä. :haart:
***jatkuu***[h=3][/h]
Tuon jonon jälkeen kaikki saatiin kuulokkeet ja pikku nauhuri, jota pystyi tarpeen tullen pysäyttämään ja jatkamaan. Kertojat olivat vanhoja vartijoita ja muutama vankikin siellä höpötti tarinaa. Suomen kielellä sitä ei saa, joten kandee kertoa että joko enkku tai sitten joku muu kieli, mikä näkyy seinällä siellä. 
