- Liittynyt
- 28.7.2007
- Viestejä
- 73
150909-141009: CUBA
Let's go.
Perusspedeilyt semaforissa lähtöä edeltävänä päivänä...
"moni toivoo kuolinvuoteellaan tehneensä enemmän töitä"
Aamukahdelta oli herätys. Lento lähti helsinkivantaalta klo viis ja jotain. Eihän se tietenkään meitä estänyt kunnioittamasta perinteitä, joihin kuuluu lentopelkoa lievittävän napsupullon tyhjentäminen matkalla kohti lentokenttää.
Jouni vetää viimeiset poussit markkinavoimien kanssa Madridin asemalla. Viimeiset kokismainokset moneen viikkoon....
Ns. kaukaapantava
Lähelle kun tarkentaa, niin naama on kuin nyrkkeilijällä.
Lentokenttä...
Havannan lentokenttä oli varsin viehättävä mesta. Kaikilla virkailijoilla oli hengityssuojaimet naamalla ja huumorintaju oli todella perseessä. Ekana meitä oli kentällä vastassa "immigration chekin", joka oli käytännössä iso halli, jonka yhdellä seinällä oli koppeja, sekä ovi ulos. Jokainen maahantulija astui vuoronperään koppiin ja esitti asiakirjansa virkailijalle samalla kun nenän eteen viritetty kamera nappas pärstästä mugshotin.
Siinä vuoroamme odotellessa yks virkailija tuli kyselemään meiltä meidän kotimaatamme, passia, maahantulon syytä ja ammattia. Jounin ammatissa ei ollut tietenkään mitään epäselvää. Chef=kokki. Mun kohdalla tulikin pieni ongelma, koska virkailija ei millään ymmärtänyt, mikä on cartographer, surveyor, tai map maker. Tilanne raukesi vasta kun vilautin tädille käyntikorttiani, jossa lukee selvällä suomenkielellä, että "KARTOITTAJA".
-Ok, cartottaha! Totesi virkatäti hymyillen ja jatkoi kulkuaan.
Oli viimein mun vuoro astua koppiin. Tein vain kuten pyydettiin, esitin passini, kaikki dokumenttini ja tuijotin kameraa vakavana. Virkailija syynäs lappuset huolellisesti ja päästi mun seuraavalla etapille...
...Joka oli matkatavaroitten läpivalaisu ja metallinpaljastin. Normaalisti näitä on mun eteen tullut vain maasta poistuessa. Tällä kertaa se oli maahan tullessa.
Erään kaverini mukaan toi on normikäytäntö kaikissa viisumimaissa, mutta minunlaiselleni suhteellisen tohelolle ja kokemattomalle matkailijalle, joka oli valvonut likimain vuorokauden putkeen ja jolla oli kevyt laskujurri päällä, kaikki tuli hemmetinmoisena yllätyksenä.
Käsimatkatavaroissa meillä ei luonnollisesti ollut mitään ongelmaa, läpi päästiin ilman ongelmia.
Läpivalaisun jälkeen päästiin hakemaan meidän rinkkoja. Oma reppu löyty melkein heti, mutta jounin reppua saatiin odotella. Pieni kylmä hiki siiibä kerkes jo puskea otsasta, kun katseltiin tyhjenevää matkatavarahihnaa. Reppu lopulta löytyi, se vaan oltiin heitetty väärälle hihnalle.
Ennen lopullista maahanpääsyä maahantulijoille tehtiin vielä yksi pistotarkastus, jossa metallinpaljastimen vieressä seisova tyyppi tarkasteli melko mielivaltaisen tuntuisesti passeja satunnaisilta ihmisiltä. Meillä ei taaskaan ollut ongelmaa. Suomen passi on kovaa valuuttaa kuubassa päin. Kaikki muut eivät olleet yhtä onnekkaita, vaan joutuivat vielä kääntymään virkailijan käskemänä takaisin, enkä mä oikein ymmärtänyt miksi.
Lopulta päästiin maahan. Sit vaan vaihdettiin taskussa pyörineet eurot turistipesoiksi ja hommattiin taksi majatalolle.
Ja tästä se viimein lähtee. Eka aamu havannassa
Loistava majatalo kaikinpuolin. Omistaja, Sergio puhui oikein hyvää englantia ja hänen pojanpoika väsäs hyvät ruoat. Aamiaisella oli aina tuoreita hedelmiä, tosi tykkiä kahvia ja paahdettua leipää ja koko hoito maksoi kolme pesoa (CUC) per nenä. Illallinen kustanti jonkun neljä pesoa per naamari ja siihen kuului kolme ruokalajia, alkukeitto, pääruoka ja jälkkäri.
Tseke. Kai toi rakennus on näkynyt kaikissa mahdollisissa kuubaan liittyvissä matkustusohjelmissa. Suhteellisen vaikuttava näky paikanpäällä. On myös yksi harvoista valaistuista kohteista iltapimeällä. Jyväskylässä sitä on niin tottunut siihen, että joka toinen saakelin koivun risu jossain tienpenkassa on valaistu...
Japanin tyttöset On ne herttaisia.
Muutaman sanan vaihdoin neitien kanssa ja olivatpa hekin saapuneet myös ihan äskettäin maahan. Toinen tytöistä osas puhua tosi hyvin englantia, kumpikaan ei osannut käytännössä ollenkaan espanjaa.
Ennen reissua mulle sanoi eräs viisas reissaaja, että espanjan osaaminen on välttämätöntä, jos aikoo kuubaan. Se on osittain totta. Mua harmitti moneen kertaan se, ettei tullut käytyä sitä espanjan kurssia ennen reissua, mutta englannilla, elekielellä ja pitkällä pinnalla pärjäs aivan riittävän hyvin.
Loppujenlopuksi todella moni paikallinen osasi englantia. Ja niidenkin kanssa, jotka eivät englantia taitaneet, tuli ihmeen hyvin juttuun kun vaan oppi bongailemaan kielen seasta niitä satunnaisia tuttuja sanoja ja väänsi tilannetajunnan ON-asentoon.
Meitsi ja Jose Marti tuijottaa itään päin.
Jose Marti on kuuban kansallisrunoilija. Vähän niinkuin Eino Leino on suomelle, toki sillä erotuksella, ettei leinolle olla pystytetty patsasta maan jokaiseen kaupunkiin.
Sellainen hämy yhteneväisyys noihin Jose Martin patsaisiin aina liittyi, että äijän pärstä oli aina itään päin.
Kokoa on pylväällä. Kait tonne ylöskin ois päässyt, jos ois laittanu valuuttaa pöytään. Torni toimi myös hyvänä maamerkkinä, koska sen avulla oli helppo suunnistaa, se nimittäin näkyi aivan kaikkialle havannaan.
Iskulauseita ja meikä. Noita julistuksia oli ihan kaikkialla. Madventuresin kuuban jaksossahan todettiin osuvasti, että kuubassa ei mainosteta tuotemerkkejä, vaan idealismia. Coca-cola-kylttejä tuolta oli aivan turha etsiä.
HÄHÄÄHÄÄÄ
Tää kuva on otettu ihan siitä ilosta, että siinä seistää keskellä tietä. Suojatiet oli kuubassa harvinaisuus. Mikäli sellaisen sattui löytämään, se ei todellakaan taannut sitä, että autoilija väistää. Tiet ylitettiin silloin kun autoja ei tullut kummastakaan suunnasta.
Kuuba on autoilijan paratiisi. I loves it!
Kuten näkyy.
Tää kuva on siinä mielessä epäonnistunut, että meikä poussas raivolla siinä luulossa että mä olisin päässyt samaan kuvaan riistäjä-Batistan kunniaksi pystytetyn patsaan kanssa, mutta matkakumppanini jouni hakikin kuvakulmallaan aivan jotain muuta... Se mikä tässä kuvassa on mielenkiintoista, on toi takana seisova hotelli, joka äkkiä katsottuna näyttää häiritsevän vinolta.
Lada
Pyöreälamppuinen takaveto
Paska kuva, mutta kertoo aika hyvin siitä, mitä karibian aurinko tekee aurinkovoiteita vastaan protestoivalle supervalkoiselle pohjoismaan ihmiselle. Tarkkasilmäinen huomaa, että olen kuvassa todellakin ilman paitaa. Ylläni on vain rusketusraitojen luoma illuusia valkoisesta hihattomasta paidasta.
Let's go.
Perusspedeilyt semaforissa lähtöä edeltävänä päivänä...
"moni toivoo kuolinvuoteellaan tehneensä enemmän töitä"
Aamukahdelta oli herätys. Lento lähti helsinkivantaalta klo viis ja jotain. Eihän se tietenkään meitä estänyt kunnioittamasta perinteitä, joihin kuuluu lentopelkoa lievittävän napsupullon tyhjentäminen matkalla kohti lentokenttää.
Jouni vetää viimeiset poussit markkinavoimien kanssa Madridin asemalla. Viimeiset kokismainokset moneen viikkoon....
Ns. kaukaapantava
Lähelle kun tarkentaa, niin naama on kuin nyrkkeilijällä.
Lentokenttä...
Havannan lentokenttä oli varsin viehättävä mesta. Kaikilla virkailijoilla oli hengityssuojaimet naamalla ja huumorintaju oli todella perseessä. Ekana meitä oli kentällä vastassa "immigration chekin", joka oli käytännössä iso halli, jonka yhdellä seinällä oli koppeja, sekä ovi ulos. Jokainen maahantulija astui vuoronperään koppiin ja esitti asiakirjansa virkailijalle samalla kun nenän eteen viritetty kamera nappas pärstästä mugshotin.
Siinä vuoroamme odotellessa yks virkailija tuli kyselemään meiltä meidän kotimaatamme, passia, maahantulon syytä ja ammattia. Jounin ammatissa ei ollut tietenkään mitään epäselvää. Chef=kokki. Mun kohdalla tulikin pieni ongelma, koska virkailija ei millään ymmärtänyt, mikä on cartographer, surveyor, tai map maker. Tilanne raukesi vasta kun vilautin tädille käyntikorttiani, jossa lukee selvällä suomenkielellä, että "KARTOITTAJA".
-Ok, cartottaha! Totesi virkatäti hymyillen ja jatkoi kulkuaan.
Oli viimein mun vuoro astua koppiin. Tein vain kuten pyydettiin, esitin passini, kaikki dokumenttini ja tuijotin kameraa vakavana. Virkailija syynäs lappuset huolellisesti ja päästi mun seuraavalla etapille...
...Joka oli matkatavaroitten läpivalaisu ja metallinpaljastin. Normaalisti näitä on mun eteen tullut vain maasta poistuessa. Tällä kertaa se oli maahan tullessa.
Erään kaverini mukaan toi on normikäytäntö kaikissa viisumimaissa, mutta minunlaiselleni suhteellisen tohelolle ja kokemattomalle matkailijalle, joka oli valvonut likimain vuorokauden putkeen ja jolla oli kevyt laskujurri päällä, kaikki tuli hemmetinmoisena yllätyksenä.
Käsimatkatavaroissa meillä ei luonnollisesti ollut mitään ongelmaa, läpi päästiin ilman ongelmia.
Läpivalaisun jälkeen päästiin hakemaan meidän rinkkoja. Oma reppu löyty melkein heti, mutta jounin reppua saatiin odotella. Pieni kylmä hiki siiibä kerkes jo puskea otsasta, kun katseltiin tyhjenevää matkatavarahihnaa. Reppu lopulta löytyi, se vaan oltiin heitetty väärälle hihnalle.
Ennen lopullista maahanpääsyä maahantulijoille tehtiin vielä yksi pistotarkastus, jossa metallinpaljastimen vieressä seisova tyyppi tarkasteli melko mielivaltaisen tuntuisesti passeja satunnaisilta ihmisiltä. Meillä ei taaskaan ollut ongelmaa. Suomen passi on kovaa valuuttaa kuubassa päin. Kaikki muut eivät olleet yhtä onnekkaita, vaan joutuivat vielä kääntymään virkailijan käskemänä takaisin, enkä mä oikein ymmärtänyt miksi.
Lopulta päästiin maahan. Sit vaan vaihdettiin taskussa pyörineet eurot turistipesoiksi ja hommattiin taksi majatalolle.
Ja tästä se viimein lähtee. Eka aamu havannassa
Loistava majatalo kaikinpuolin. Omistaja, Sergio puhui oikein hyvää englantia ja hänen pojanpoika väsäs hyvät ruoat. Aamiaisella oli aina tuoreita hedelmiä, tosi tykkiä kahvia ja paahdettua leipää ja koko hoito maksoi kolme pesoa (CUC) per nenä. Illallinen kustanti jonkun neljä pesoa per naamari ja siihen kuului kolme ruokalajia, alkukeitto, pääruoka ja jälkkäri.
Tseke. Kai toi rakennus on näkynyt kaikissa mahdollisissa kuubaan liittyvissä matkustusohjelmissa. Suhteellisen vaikuttava näky paikanpäällä. On myös yksi harvoista valaistuista kohteista iltapimeällä. Jyväskylässä sitä on niin tottunut siihen, että joka toinen saakelin koivun risu jossain tienpenkassa on valaistu...
Japanin tyttöset
On ne herttaisia.Muutaman sanan vaihdoin neitien kanssa ja olivatpa hekin saapuneet myös ihan äskettäin maahan. Toinen tytöistä osas puhua tosi hyvin englantia, kumpikaan ei osannut käytännössä ollenkaan espanjaa.
Ennen reissua mulle sanoi eräs viisas reissaaja, että espanjan osaaminen on välttämätöntä, jos aikoo kuubaan. Se on osittain totta. Mua harmitti moneen kertaan se, ettei tullut käytyä sitä espanjan kurssia ennen reissua, mutta englannilla, elekielellä ja pitkällä pinnalla pärjäs aivan riittävän hyvin.
Loppujenlopuksi todella moni paikallinen osasi englantia. Ja niidenkin kanssa, jotka eivät englantia taitaneet, tuli ihmeen hyvin juttuun kun vaan oppi bongailemaan kielen seasta niitä satunnaisia tuttuja sanoja ja väänsi tilannetajunnan ON-asentoon.
Meitsi ja Jose Marti tuijottaa itään päin.
Jose Marti on kuuban kansallisrunoilija. Vähän niinkuin Eino Leino on suomelle, toki sillä erotuksella, ettei leinolle olla pystytetty patsasta maan jokaiseen kaupunkiin.
Sellainen hämy yhteneväisyys noihin Jose Martin patsaisiin aina liittyi, että äijän pärstä oli aina itään päin.
Kokoa on pylväällä. Kait tonne ylöskin ois päässyt, jos ois laittanu valuuttaa pöytään. Torni toimi myös hyvänä maamerkkinä, koska sen avulla oli helppo suunnistaa, se nimittäin näkyi aivan kaikkialle havannaan.
Iskulauseita ja meikä. Noita julistuksia oli ihan kaikkialla. Madventuresin kuuban jaksossahan todettiin osuvasti, että kuubassa ei mainosteta tuotemerkkejä, vaan idealismia. Coca-cola-kylttejä tuolta oli aivan turha etsiä.
HÄHÄÄHÄÄÄ
Tää kuva on otettu ihan siitä ilosta, että siinä seistää keskellä tietä. Suojatiet oli kuubassa harvinaisuus. Mikäli sellaisen sattui löytämään, se ei todellakaan taannut sitä, että autoilija väistää. Tiet ylitettiin silloin kun autoja ei tullut kummastakaan suunnasta.
Kuuba on autoilijan paratiisi. I loves it!
Kuten näkyy.
Tää kuva on siinä mielessä epäonnistunut, että meikä poussas raivolla siinä luulossa että mä olisin päässyt samaan kuvaan riistäjä-Batistan kunniaksi pystytetyn patsaan kanssa, mutta matkakumppanini jouni hakikin kuvakulmallaan aivan jotain muuta... Se mikä tässä kuvassa on mielenkiintoista, on toi takana seisova hotelli, joka äkkiä katsottuna näyttää häiritsevän vinolta.
Lada
Pyöreälamppuinen takaveto
Paska kuva, mutta kertoo aika hyvin siitä, mitä karibian aurinko tekee aurinkovoiteita vastaan protestoivalle supervalkoiselle pohjoismaan ihmiselle. Tarkkasilmäinen huomaa, että olen kuvassa todellakin ilman paitaa. Ylläni on vain rusketusraitojen luoma illuusia valkoisesta hihattomasta paidasta.
