Makwan Amirkhani

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Juuri näin. Makwan on nimenomaan siitä poikkeuksellinen suomalainen, että on ollut parempi kuin onkaan tärkeässä matsissa.
Esimerkkejä on vaikka kuinka muista lajeista, joissa suomalainen alisuoriutuu isoissa kisoissa. Kaisa Mäkäräinen on yksi räikeimmistä tapauksista.
Heikki Kovalainen, Niinimäki ja jopa Tero Pitkämäki ei ole tärkeimmissä kisoissa mielestäni ihan parhaillaan. Amin Asikaisellakin tuli mielestäni monissa EM matseissa outoa jäykkyyttä.

Näitä ylisuorittajia tulee mieleen mm. Seppo Räty, Patrik Laine, Oskari Mörö ja Makwan.
Kamppailussa varsinkin henkinen puoli on aivan ratkaiseva tekijä.
Heikki Kovalainen voitti Race of championsin 2004 ja gt500 sarjan mestaruuden 2016
 
Heikki Kovalainen voitti Race of championsin 2004 ja gt500 sarjan mestaruuden 2016

Mutta saadessaan uransa huipulla unelmapaikan McLarenilta ei saanut mitään aikaan.

Tuo heitto oli vähän sama asia, kuin jos olisit sanonut, että onhan Pitkämäelläkin Kalevan kisojen voittoja vaikka kuinka monta.
 
Juuri näin. Makwan on nimenomaan siitä poikkeuksellinen suomalainen, että on ollut parempi kuin onkaan tärkeässä matsissa.
Esimerkkejä on vaikka kuinka muista lajeista, joissa suomalainen alisuoriutuu isoissa kisoissa. Kaisa Mäkäräinen on yksi räikeimmistä tapauksista.
Heikki Kovalainen, Niinimäki ja jopa Tero Pitkämäki ei ole tärkeimmissä kisoissa mielestäni ihan parhaillaan. Amin Asikaisellakin tuli mielestäni monissa EM matseissa outoa jäykkyyttä.

Näitä ylisuorittajia tulee mieleen mm. Seppo Räty, Patrik Laine, Oskari Mörö ja Makwan.
Kamppailussa varsinkin henkinen puoli on aivan ratkaiseva tekijä.

Tero Pitkämäki on ollut arvokisoissa 14 kertaa, seitsämän kertaa mitaleilla.

Kerropas mikä olisi mielestäsi sitten riittävä suoritus, että häntä ei voisi pitää alisuorittajana???
 
Korjatkaa jos olen väärässä mutta maku ei liene vielä rankattu painoluokkansa kolmen kovimman ottelijan joukkoon.

Vähän huvittaa jos sitten alisuoriutujia ovat olleet MM mitaleille päässeet :)
 
Tero Pitkämäki on ollut arvokisoissa 14 kertaa, seitsämän kertaa mitaleilla.

Kerropas mikä olisi mielestäsi sitten riittävä suoritus, että häntä ei voisi pitää alisuorittajana???
Kirjoitin tuon jopa Pitkämäki juuri sen takia, että on kuitenkin pärjännytkin. Lähinnä nuo olympialaiset on Terolta mennyt
vähän heikommin, kun ollut usein ihan voittaja suosikkeja. Niissä sijat kahdeksas, kolmas, viides ja 21.
Euroopan mestaruus puuttuu myös, vaikka ainakin siihen olisi Pitkällä kaikki eväät ollut.

Mutta pahoittelen että otin Pitkämäen esiin. Pidän miehestä ja olin ilmeisesti väärässä tässä asiassa.
 
Korjatkaa jos olen väärässä mutta maku ei liene vielä rankattu painoluokkansa kolmen kovimman ottelijan joukkoon.

Vähän huvittaa jos sitten alisuoriutujia ovat olleet MM mitaleille päässeet :)

Et ilmeisesti hahmota lainkaan, mistä tässä on kyse. Urheilija voi alisuoriutua tai ylisuoriutua, oli sitten maailmanmestari tai piirimestari.

Jos olet moninkertainen MM-voittaja, niin MM-hopea voi olla alisuoriutumista. Jos olet yleistasoltasi Suomen 30. parhaan tienoilla, voi SM-kisoissa sijoille 9.-16. pääseminen olla huimaa ylisuoriutumista.
 
Hahmotan mutta sinä et ilmeisesti hahmota kuinka monta arvomitali kisaa joku Mäkäräinen tai Pitkämäki on vetänyt Makun matseihin nähden. Jos niistä muutamat on menneet huonosti ei voida varsinaisesti puhua alisuoriutumisesta ;)

Mutta ei tästä ot:stä enempää, Maku on ylisuoriutuja ja toivottavasti huomenna tulee hyvä matsi ja voitto kotiin :)
 
Juuri näin. Se on selvä, että Tero Pitkämäki tai vaikka Kaisa Mäkäräinen ovat urheilijoina parempia kuin Makwan. Ero on niin selvä, että vertailu on mahdollista näinkin erilaisissa lajeissa. He ovat myös arvokisoissa saavuttaneet enemmän menestystä (molemmilla MM-kulta), mutta se johtuu siitä, että heidän yleistasonsa on parempi ja lisäksi heillä on mm. uran pituuden ja lajien luonteen vuoksi ollut myös enemmän tilaisuuksia menestyä.

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että Pitkämäellä ja Mäkäräisellä käy usein niin, että tärkeimmissä kisoissa ei tule parasta suoritusta. Makwanilla taas usein tulee. Olen itseasiassa tästä nyt hieman huolissani, kun Makwanin tilanne kolmen UFC-voiton jälkeen on sellainen, että hänellä on nyt periaatteessa jo "varaa" hävitäkin, eikä se olisi katastrofi uralle. Tuleeko sitä parasta suoritusta nyt?
 
Pitkämäki on pääsääntöisesti menestynyt arvokisoissa huonommin, kuin kauden tulostaso ennen kisoja on indikoinut. Pitkämäki on alisuoriutunut arvokisoissa.
Tätä minäkin ajoin alunperin takaa. Jos on Esim. jossain Kalevan kisoissa ja timattiliigassa pitkin kautta heittänyt tommoisia 87-89 metrisiä ja napsinut useita osakilpailuvoittoja
ja sitten tulee arvokisa ja heittää vaikka 85.53 ja sijoittuu kolmanneksi, niin on se minusta alisuorittamista vaikka mitali tulikin.
Samat ukot siellä timanttiliigassa kuitenkin kilpailee keskenään. Mut nyt menee off topiciksi.
 
On kyl niin epämielenkiintosta kuraa tää topicci atm et meen ennemmin kattelee vaikka niitä Makun koira videoita feispuukkiin.
Mut itse aiheesta, toivottavasti Maku on saanu pystyyn lisää varmuutta ja/tai saa Arskan tonttiin kohtuu helposti. Sotaa Mach1!
 
Mutta saadessaan uransa huipulla unelmapaikan McLarenilta ei saanut mitään aikaan.

Tuo heitto oli vähän sama asia, kuin jos olisit sanonut, että onhan Pitkämäelläkin Kalevan kisojen voittoja vaikka kuinka monta.
Voitti maailman parhaimmat kuskit, kun ajettiin samoilla autoilla, Kalevan kisoissa harvemmin nähdään maailman parhaita? makwan pystyy voittamaan hyvänä iltana,koviakin kavereita. Allen on varmasti hankala vastus, mutta makulla on kaikki avaimet voittoon
 
Pitkämäki on pääsääntöisesti menestynyt arvokisoissa huonommin, kuin kauden tulostaso ennen kisoja on indikoinut. Pitkämäki on alisuoriutunut arvokisoissa.

En kyllä allekirjoittaisi tätä. Pitkämäki, kuten muutkin vastaavien lajien urheilijat, tekevät parhaat tuloksensa usein tutuissa olosuhteissa. Samoilla Pihtiputaan kentillä, missä on heitelty lapsesta asti. Sama tilanne on myös muilla heittäjillä. Jos katsoo millä tuloksilla on esim olympiakisoihin menty niin harva heitää kisoissa lähellekään samaa. Väitän että suurimmalla osalla heittäjistä tapahtuu huomattavasti pahempi sulaminen kuin Pitkämäellä.

Väitän että Pitkämäki on erittäin herkässä lajissa todella kovalle suoritustasolle säännöllisesti yltävä urheilija ja en missään nimessä sanoisi hänen olevan alisuorittaja.

Mutta mitä tulee Makwaniin niin kyllähän hän on selvästi ylisuorittanut UFC:ssä ja mahdollisuudet vaikuttavat huikeilta. Mutta onko hänessä vähän samaa kuin esim Rondassa? Kun homma toimii ja Makwan on se "bully" niin hän loistaa itsevarmuuttaa ja dominoi. Entäpä kun homma meneekin vaikeaksi? Entä jos Allen satuttaa Maku kovaa tai brittiä ei saadaakaan tonttiin? Veikkaan että Maku romahtaa. Hänellä näyttäisi olevan taipumuksena lopettaa muutenkin kun homma käy hankalaksi esim eri tiimien kanssa.

En toivo sitä mutta jotenkin näen että Arnoldin lopetusvoitto kolmannessa erässä on hyvinkin todennäköinen lopputulos. Tristarin Firas Zahabi on varmasti scoutannut Makun hyvin ja hänen kova alkunsa sekä hiipuminen loppua kohden on varmasti huomioitu. Veikkaan Allenin aloittavan rauhassa ja kiihdyttävän loppua kohden. Ja samalla Maku hiipuu.. Unibetillä Arnoldin voitolle kolmannessa erässä saa 13.00 kertoimen.
 
Mihin tämä "ylisuorittaminen" perustuu?

Eka ottelu hyppypolvi päähän ja matsi ohi. Kaksi seuraavaa vastustajaa täydellisiä vastuksia Makulle. Kummallakaan ei minkäänlaista alasvientipuolustusta jota Makun hyvänä painijana helppo käyttää hyväkseen. Tuo eka matsi voi olla ylisuorittamista, mutta sanoisin, että kaksi seuraavaa meni kuten pitikin. Juttelin yhden suomalaisen huippupainijan kanssa tuon Wilkinson ottelun jälkeen ja hän tuumasi näin suunnilleen; Miten vitun lahjattomia ne on siellä painin saralla kun voi kahden metrin päästä syöksyä ja joka kerta saada miehen mattoon kun vielä on tiedossa mitä kaveri yrittää?! Makwanin vastukset ovat olleet kaikki kolme ihan UFC rosterin pohjasakkaa ja se on fakta.

Nyt on vastassa ns. oikea vastus. Itse pistän tuplana sekä Makulle että Paculle subi voitot ja toivon heille molemmille parasta. Mutta pieni pelko on nyt persiissä, kun vastukset on molemmilla kovat, ainakin etukäteen...
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom