Makwan Amirkhani

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Tuli mieleen matsista ensimmäiset kerrat kun painijat tulee mämmämmaa treeneihin; mattoon, ja sitten pönötetään siellä kun ei oikein vielä hoksata mitä tehdään.
Tulikohan kumminkin yllärinä ettei sitä jaksa samalla lailla, ainakaan päänuppi, kun sitä lihaa on enempi. Vai oliko painon saamisessa jotain vikana, vai onko oma gymi vienyt liikaa aikaa, vai ollaanko oltu mukavasti omalla alueella treeneissä, vai, vai, vai, vai, vai, vai, vai. Maku varmaan itse tietää mikä oli ja toivottavasti kertookin.

Ja ei mulla todellakaan ole mitään painijoita vastaan, yleensä he kumminkin pääsee nopeasti kärryille. Ja olen ihan vähän vain katkeroitunut, kuten edeltä näkyy, kun tämä oli ainut joka meni pitkävedossa persiilleen, rip papas new shoes😆😋✌️
 
Nyt jäi kyllä vahvasti sellainen fiilis että tähän otteluun ei oltu valmistauduttu tekemällä oikeita asioita, niin heikkoa oli suoritus tällä kertaa. Makwanin vahvuudet räjähtävyys ja atleettisuus loistivat poissaolollaan ja kunto petti vielä aiempaakin nopeammin. Toivottavasti ei nyt käynyt niin että käännyttiin uran ehkä viimeisessä tienhaarassa väärään suuntaan.
 
Tossa punttikuurissa ei kyllä ollut mitään järkeä, kun heikkoidet on ihan muualla. Pystyottelu edelleen heikkoa ja tuskin siitä enää hyvää saadaankaan, ei ainakaan tuolla omalla salilla muutaman kaverin ja serkun kanssa treenatessa. Matossa onnistumiset jäi niihin alasvienteihin ja sen jälkeen kaverikin sai alta enemän aikaan. Kuntopuoli ei kestänyt taaskaan...
 
Oli jo kehään tullessa apea ja poissaoleva, oliko jetlag päällä vai onko motivaatio todellisuudessa loppunut jo hyvän aikaa sitten? Sekä henkinen että fyysinen energiataso alhaalla. Onko testotasot voimaharjoittelukauden jäljiltä tontissa vai mikähän tää juttu nyt oli. Harmittaa siinä mielessä, että noin haluttomasti ja käsijarru päälle vedeltiin meneen ja silti lähes voitettiin. Ihan omana itsenänsä olis Makwan lopettanut ton ennen täyttäaikaa riemukkaasti. Poissaoleva, se kuvastaa alusta asti tota matsia. Ihan niinkuin joku sparraa treeneissä apeana ja miettien samalla jotain akkahuolia, ja kun kysyt jotain kesken tekemisen niin hätkähtää ja sanoo "täh, niin mitä sä sanoit". Fyysisesti läsnä ja mieli muualla.
 
Oli jo kehään tullessa apea ja poissaoleva, oliko jetlag päällä vai onko motivaatio todellisuudessa loppunut jo hyvän aikaa sitten? Sekä henkinen että fyysinen energiataso alhaalla. Onko testotasot voimaharjoittelukauden jäljiltä tontissa vai mikähän tää juttu nyt oli. Harmittaa siinä mielessä, että noin haluttomasti ja käsijarru päälle vedeltiin meneen ja silti lähes voitettiin. Ihan omana itsenänsä olis Makwan lopettanut ton ennen täyttäaikaa riemukkaasti. Poissaoleva, se kuvastaa alusta asti tota matsia. Ihan niinkuin joku sparraa treeneissä apeana ja miettien samalla jotain akkahuolia, ja kun kysyt jotain kesken tekemisen niin hätkähtää ja sanoo "täh, niin mitä sä sanoit". Fyysisesti läsnä ja mieli muualla.
Ihan samanlainen fiilis jäi itsellenikin matsista. Heti kehään tullessa ja ensimmäisen erän alkupuoliskolla jo tuntui, että aika laiskalla fiiliksellä ottelemassa. Tuskimpa tahallaan, mutta nimenomaan apean näköistä oli tekeminen koko ajan ja väsy painoi päälle aika näkyvästi ottelun edetessä. Kirkinkään tekeminen ei mitenkään kovin kummoista ollut, joten tällä kunnolla ollaan kyllä todella kaukana top 10 sakista.
 
Mietin oman salin avaamisen myötä, että minkäköhän tasoisia sparripareja sieltä löytyy.. ei ainakaan varmuudella SBG:n tasoisia.
Ei varmasti yhtä kovia sparraajia saa ja omalla salilla olet itse se herra kuka päättää ketkä siellä treenaa ja kenen kanssa itse treenaat.
 
Se oli kyllä niin tylsää seurattavaa. Nähtäväksi jää, löytyykö taas joku ulkopuolinen tekijä, jonka niskaan voi laittaa oman huonon suorituksen. Tämän jälkeen tuskin on mitään korkealle rankattuja ukkoja luvassa ja hyvä niin.
 
Muistaakseni se Knight matsi oli vähän samantyylinen, mutta Knight sai raskaita pommeja Makun leukaan. Nyt taisi olla eri tuomarit katsomassa. Muistaakseni säännlt oli jo kerennyt muuttumaan tuolloin ettei päällä makaamista arvosteta vs vahingon antaminen.
 
Jos tästä jotain hyvää pitää kaivaa, niin hienoa ettei päällämakaamista arvoteta yhtä paljoa kuin aktiivista altatyöskentelyä. Luulin, että Maku voittaa pisteillä (koska UFC), mutta nyt jälkeenpäin mietittynä niin kyllähän vastustaja oli lähempänä lopetusta ja antoi painavammat osumat. Eli ei tämä myöskään väärin mennyt.
 
Makwan voitti ehkä ensimmäisen erän, mutta sekin oli tiukka. Kakkonen ilman muuta Kirkille hyvällä lopetusyrityksellä. Kolmonen tiukempi mutta Kirkille. 29-28 Kirkille minulta.

Aggressiivisuus ja opportunismi puuttui Makwanilta kokonaan. Lisäksi oli hidas ja sippasi. Jo pienillä jutuilla olisi tästä tullut voitto ja aiempien matsien suoritustasolla Kirk olisi pitänyt jyrätä selvästi.

Oma veikkaukseni on se, että pitkän lihasmassan ja voimanhankintakauden jälkeen ei ole tehty riittävästi ja riittävän pitkään harjoituksia, joissa nämä jalostettaisiin lajivoimaksi. Tällöin parantunut kyykkytulos ei realisoidu räjähtävämpänä alasvientinä. Lisäksi jetlagilla voi olla osuutta asiaan.

Pystyottelussa vasurille hyvin sopiva pitkä takasuora oli uutta, mutta sen osumaprosentti heikko. Tämä uudistus lienee sen puolalaisen pystyvalmentajan peruja. Mitään kombinaatiolyöjää Makwanista ei tule koskaan ja sitä on ihan turha haikailla. Pystyottelun funktio Makwanilla on mahdollistaa turvallinen siirtymä mattoon, ei ratkaista peliä.

Potkut Makwanin kannattaisi unohtaa kokonaan, kun suorittaminen on noin huonoa. Hän väsyttää niillä enemmän itseään kuin vastustajaa. Suoritustason parantaminen potkuissa taas vaatisi tosi paljon treeniä ja asiantuntevan valmentajan, eikä tämä luultavasti ole saavutettujen etujen väärti.

Seuraavaksi toivottavasti joku säkki vastaan ja voittokantaan. Siitä sitten miettiä jatkosiirtoja.
 
Vähän epäilen että ei saa uutta sopparia.
Tylsiä painijoita tiputettu viimeaikoina, paljon parempia kuin maku.
Toisaalta kurdiottelija niin haluavatko pitää, onkohan näitä muita.
Maku oli viihdyttävä hyppypolvineen mut tää viiminen oli tylsä matsi hänen puolelta, vastus tosin oli hyvä.
Mut mielummin vaik riskillä ja viihdyttävää.
 
Voimavalmentajasta vois sanoa että teki mitä piti, voimatasot kasvoi selvästi.
Mutta kävi mitä vähän aattelin, ei hyötyä matsissa.
Sitäkään ei tiedä että suliko voimat dieetillä ja oliko treenijaksolla vitamiinit käytössä, ja matsissa sit ei kun testit.
Veikkaan testot oli alhaalla, selittäis haluttomuuden.
Jet lagiin en usko, muutamassa päivässä pitäis palautuu.
Valmennuksessa huono että erilaisia fysiikka asiantuntijoita löytyy paljon, ja hyvinkin eri mielipiteillä koska keinoja on monia.
Oma mielipide olis yrittää säilyttää voimatasoja mutta samalla kääntää treeniä toiminnalliseen suuntaan. Renkailla erilaisia punnerruksia ja voimisteluliikkeitä, oman kropan liikkeitä lisäpainoilla jne.
GSP tekee tän suuntaista, ja muutama nyrkkeilyhuippu mitä katellu treenejä.
Wilder, joshua esim.
Voimanosto liikkeet aika turhia kamppailuun mun mielestä.
Sit se aerobinen kondis. Jossain välis maku aikakin sanoi juosseensa aamulenkkejä mut oisko sit jäänyt väliin kun tuli voimailu.
 
Back
Ylös Bottom