Makwan Amirkhani

Niin siis kannattaa muistaa että vaikka raiskaus syytöksissä olisi todisteita jotka osoittavat erittäin vahvasti siihen että jotain on tapahtunut niin niissä täytyy todisteiden olla täysin ehdottomat, eli ei saa jäädä pienintäkään epäilystä siitä että asia olisi voinut olla toisin. Jos on olemassa pienikin epäilys niin raiskausta ei voi tuomita tapahtuneeksi.
Eipä pidä paikkaansa. Mulle aikoinaan asianajaja nimenomaan sanoi, että tuollaisessa syytteessä on mies alakynnessä ja pahasti. Lähtökohta on se ettei sinne ole naisella syytä lähteä valehtelemaan. Periaatteessa ihan ymmärrettävää. Mutta ei se todellakaan näin ole aina. Hänen kaksi aiempaa asiakasta olivat saaneet syytteet sen perusteella, että oikeus piti naisen tarinaa uskottavana. Niissä hyvin harvoin on niitä todisteita/todistajia. Kyllä nuo menee naiselle 9/10 oli sitten todisteita tai ei.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO

https://www.edilex.fi/uutiset/47163

Tossa on vaan yksi esimerkki, mutta uutisissahan näistäkin on ollu ihan hemmetin monta tapausta. Jos on pienikin epäilys syylliyydestä niin raiskaus tapauksissa se menee vastaajalle.
 
Uutisissa on myös paljon esimerkkejä autokolareista, joten jos harrastetaan edes vähissä määrin autoilua, niin kolareitahan siinä sattuu enemmän kuin jää sattumatta! Ja totta kai ne tapaukset missä syyte kaatuu on yhtä mediaseksikkäitä ja niistä uutisoidaan yhtä paljon!

Ja päteminen / pilkunnussinta on perseestä, mutta viimeinen lause on niin koominen: "jos on pienikin epäilys syyllisyydestä nii vastaaja tuomitaan". Mutta linkkaamassasi uutisessa (jo otsikossa) todetaan, että "hovioikeus hylkäsi syytteen koska syyllisyydestä jäi järkevä epäilys".
 
No jos haluat sitä pilkkua nussia niin minähän en missään vaiheessa sanonut että vastaaja tuomitaan. Sanonta että "menee vastaajalle" kun ei tarkoita tuota. Nus nus.

Edit. Ja tässä nyt ei ollut kyse siitä että niitä syytteitä kaatuisi koska niin päätetään vaan siitä että se on ihan yleinen linjaus tuolla tuomioistuimessa että jos on olemassa epäilys niin ei voida antaa syytettä. Näin kun ei ole kaikissa rikosmuodoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei se aina ulkonäöstä ole kiinni.. Kai se on tietty luonnevika, jossa raiskaamisesta tuleva vallan tunne, alistaminen ym kiehtoo.

Joidenkin fanien on ehkä vaikea uskoa, mutta maailmasta löytyy myös naisia, jotka eivät lakoa makun&suvun muiden miesten karisman edessä.:LOL:
 
Vaikea kuvitella että Makun ulkonäöllä tarvitsisi raiskata yhtään ketään.

Ei se ole ulkonaosta kiinni eika usein edes seksista vaan vallasta ja noyryytyksesta. Voihan seksia esim. ostaa rahalla mutta silti jengi raiskaa ja riskeeraa vankilaan menoon saakka.

Juuri siksi tietyista maasta muuttaneet maahanmuuttajat prosentuaalisesti raiskaa enemman koska heidan yhteiskunnassa naisia ei kunnioiteta samalla tavalla kun Suomessa eika heita nahda tasa-arvoisina.
 
Niin mitä sekin yks kusipää sanoi kameralle. Tää ei ole edes koirien ruokaa, tää on naisten ruokaa. Kertoo paljon noista tyypeistä. Raiskaushan on lisäksi tämmönen konflikteissä käytetty terrorin levittämis keino. Kastraatio ja sitten kuula kalloon raiskaajille, vittuako niitä linnassa lihottaa.
 
Miten tämä liittyy Makwaniin, joka ei ole raiskaaja.
 
Tuollaista vitun häpeällistä taustaa vasten, on mulle yks lysti vaikka oikeudessa kohdeltiin silkkihanskoin.
 
Makwan sai korvauksia koska oli kiinniotettuna ja hänet vapautettiin syytteestä. Jos on sana sanaa vastaan niin harvoin tulee tuomio. Itse en usko että nuori teinityttö suostuisi joukkopanoon ilman painostusta.

Makwanin veljen tapauksessa taas pantiin porukalla 12v tyttöä useaan otteeseen vaikka tytön äiti soitti ja kertoi tytön iän. Tuomion jälkeen vielä leviteltiin tytön tietoja ja syytettiin 12v tyttöä viettelystä. Joku postasikin noi tiedot jo tähän ketjuun ja ne löytyy googlella.

Minusta on sairasta miten noita puolustellaan täällä. Eikö teillä ole omia lapsia?
 
Olihan niissä kuvissa viestit, josta selvästi näkyi että tyttö itse haki aktiivisesti kontaktia ja ehdotteli kaikkea, eli eipä hänkään viaton ollut. Silti mielestäni edelleen vastuu on sillä aikuisella ja viimeistään äidin puhelinsoitto, missä tytön todellinen ikä selvisi olisi pitänyt herättää todellisuuteen.
 
Tähän caseen yhtään tutustumatta: 12v on niin pentu, että on viaton vaikka sanoisi suoraan että työnnä kulli mun kitalakeen. Fakta on se, että ton ikäselle ei tehdä mitään muuta ku roudata himaan ja kerrota sen vanhemmille mitä ehdottelee/duunaa. Piste.
 
Tyttö oli valehdellut iäkseen 17v ja näytti ikäistään vanhemmalta. Niin kuin sanoin, olisi hälytyskellojen pitänyt soida viimeistään siinä vaiheessa, kun äiti soittaa näille miehille ja kertoo tytön oikean iän. Ilmeisesti tässä vaiheessa ei ollut vielä mitään tapahtunut ja tämän jälkeen tyttö oli edelleen vakuutellut olevansa 17v.

Itselläni olisi tosin epäilykset heränneet jo siinä vaiheessa, kun joku randomtyttö laittaa viestiä että nähdäänkö ja haluatko panna mua mihin aukkoihin. Jos siinä vielä selviäisi että kyseessä on peruskoululainen, niin ehdottomasti yhteys tytön vanhempiin eikä mitään muuta kontaktia.
 
Ei tuossa kyllä mitään puolusteltavaa ole. Vaikka olisikin ikäistään "kypsemmän" näköinen, niin en ole kyllä ikinä tavannut edes ketään oikeasti 17-vuotiasta joka olisi niin pantavan ja kypsän näköinen että tulisi mieleen lähtee kaveriporukalla poraamaan sitä. Puhumattakaan sitten että joku 12-vuotias pikkutyttö näyttäisi muka niin kypsältä. Ei tommonen kyllä mielestäni ole millään tasolla normaalia suomessa.
 
En mä ole millään tavalla tekoa hyväksymässä, jos jollekin sellainen kuva jäi. Osuutensa tässä on tytölläkin, mutta kyllä se vastuu on täysin aikuisella.

Btw googletin vielä sen täälläkin olleen jutun. Tyttö oli ilmeisesti tavannut heidät ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana ja varsinaiset teot tapahtuivat hänen ollessaan 14v. En tiedä miten tuo olen 17v uskottelu onnistui vai eikö miehiä vain kiinnostanut.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom