Makwan Amirkhani

MV-lehden uutisointi on aika tökeröä, mutta se sentään uutisoi niitä asioita, mitä "valtamedia" edes ei käsittele. Lisäksi on ollut ihan hauska huomata miten is vai iltasanomat on useamman kerran narahtanut omien galluppiensa manipuloinnista. Samoin hauskoja ovat olleet puolueelliset uutisoinnit Turun mielenosoituksista, jotka näyttivätkin videolla aivan erilaisilta.

En siis fanita enkä seuraa 24/7 itsekään mv-lehteä, iltasanomia, hesaria, seiskaa tai mitään muutakaan, mutta ihan hyvä että joku tuo siloitellun totuuden lisäksi ilmi sen toisenkin äärilaidan. Totuus on sitten useammin näiden ääripäiden välissä. Täysin rehelliseen ja puolueettomaan mediaan en usko ollenkaan. Mielellään eläisin täysin omassa kuplassani korkeintaan oman kylän asioihin keskittyen, mutta se nyt vain ei nykypäivänä onnistu kun kaikki vaikuttaa kaikkeen.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Elämänkoulu on vahva tässä ketjussa.

Mä olen aina miettinyt just tätä, että kun ollaan Suomessa, ja joku maahanmuuttajataustainen tekee rikoksen, siis varsinkin tälläinen semijulkkis, siitä keskustellaan niinkuin keskusteltaisiin kenen tahansa muunkin semijulkkiksen kohalla, ni yks kaks se on rassismi eikä vain keskustelua.
 
Varmaan tästä oli kyse kun muistan pari viikkoa-kuukaus takaperin lukeneeni makwanin jonkun "hakkaan teidät kaikki" avautumisen facebookissa siitä että media soittelee sen sukulaisille.


View: https://www.facebook.com/amirkhanimakwan/posts/1999454993602642

En kyllä henkilökohtaisesti tajua miten yks jätkä voi päätyä syyttömänä oikeuteen asti todistamaan näitä juttuja.
Tiedetäänköhän rapakon takana kuinka paljon näistä Makun piri/raiskaus jutuista?
 
Onko olemassa jotain todisteita siitä, että Makwan olisi syyllistynyt raiskaukseen tai huumausainerikokseen?
Kirjassahan kerto tosta yhestä raiskausepäilystä mikä oli nuorena ja jos ton jälkeen on tullu vielä jokin joukkoraiskaus epäily missä on joutunut rosikseen asti niin kyllähän sitä rupee miettimään että onkohan näin ollu ihan puhtaat jauhot noissa tapauksissa. Niinku sanoin, ei syyttömät jatkuvasti siellä juokse, vaikka olis kuinka kuuluisa. Yleensä ne selkeät tapaukset jää esitutkinnassa pois.
 
Varmaan tästä oli kyse kun muistan pari viikkoa-kuukaus takaperin lukeneeni makwanin jonkun "hakkaan teidät kaikki" avautumisen facebookissa siitä että media soittelee sen sukulaisille.


View: https://www.facebook.com/amirkhanimakwan/posts/1999454993602642

En kyllä henkilökohtaisesti tajua miten yks jätkä voi päätyä syyttömänä oikeuteen asti todistamaan näitä juttuja.
Tiedetäänköhän rapakon takana kuinka paljon näistä Makun piri/raiskaus jutuista?

Käsittääkseni Makwania ei ole kuitenkaan tuomittu? Epäilyttävää toki voi olla, mutta elämme siitä hienossa yhteiskunassa, että täällä ollaan syyttömiä ennen kuin toisin todistetaan.

Hei vittu! Missä on metoo porukat nyt? Ei kun sori, näillähän on tämmöset hassut nimet ja on muutenkin söpöjä.
En ole varma, mutta pakkotoisto ei taida olla #meeto-ihmisten vakio foorumi.
 
Käsittääkseni Makwania ei ole kuitenkaan tuomittu? Epäilyttävää toki voi olla, mutta elämme siitä hienossa yhteiskunassa, että täällä ollaan syyttömiä ennen kuin toisin todistetaan.

Emme elä, eikä olla. Onko Tomi Metsäketo esimerkiksi tuomittu jossain oikeusasteessa syylliseksi? Eipä ole, mutta kummasti on julkisen tuomion saanut ja duunit menee alta. En puolustele Metsäketoa, mutta tuo nyt yhtenä esimerkkinä siitä, ettei nyky-yhteiskunnassa mitään virallista tuomiota tarvita syylliseksi leimaamiseen.

Makwan on tosiaan syyttömäksi todettu, mutta kumman paljon alkaa noita keissejä olemaan noilla veljeksillä. Se nuoruuden oikeuteen asti mennyt tapaus, josta kirjassaan kertoi, ei ole käsittääkseni ainoa. Kyllähän Makwan ennen Ufc-uraansa jokunen vuosi sitten Facessa avautui siitä, kuinka oli poliisin kuulusteltavana, ja näytteitäkin oli otettu.

Jokainen vetää itse omat johtopäätöksensä, mutta itseäni alkaa niin sanotusti pikkuhiljaa ihmetyttää, miten näitä tapauksia nyt näyttää riittävän.
 
Ihmetyttää kyllä tämä veljesten käytös ja mainitut epäilyt, mutta katsotaan nyt oikeuden päätös ennen kuin tuomitaan.

Jos Makun porukoissa on vähän epäselviä tapauksia tai selviä tapauksia joista tuomiot, niin ei ole ihme, että Makukin on saanut epäilyistä osansa ja näytteitä on otettu yms. Helppo nähdä, että mies on saattanut olla väärässä paikassa väärään aikaan tai väärissä porukoissa ylipäätänsä. Tietty helvetin surullista jos ns. väärät porukat on omia veljiä.
 
Aika harva joutuu (useiden) syytösten kohteeksi ja oikeuteen saakka, mikäli oma toiminta on ollut täysin korrektia. Siihen että tuomio lopulta tulee pitää olla aika kiistattomat todisteet ja sellaisiahan näissä kyseisen kaltaisissa tapauksissa on tunnetusti aika vaikea kaivaa. En halua ketään tuomita tietämättä taustoja sen tarkemmin, mutta kyllä tällaiset syytökset herkästi langettaa leiman henkilön ylle.

Nythän ei ole siis Makwanista kyse, mutta jos tästä isompi juttu paisuu niin veljen syytökset/epäilyt ja Makwanin aiemmat syytökset saa aivan varmasti sponsoreiden karvat pystyyn.
 
Niin siis kannattaa muistaa että vaikka raiskaus syytöksissä olisi todisteita jotka osoittavat erittäin vahvasti siihen että jotain on tapahtunut niin niissä täytyy todisteiden olla täysin ehdottomat, eli ei saa jäädä pienintäkään epäilystä siitä että asia olisi voinut olla toisin. Jos on olemassa pienikin epäilys niin raiskausta ei voi tuomita tapahtuneeksi.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom