Jumalan terve! Olipas mielenkiintoinen ja avartava kokemus

Reissumme oli aika lyhyt pyrähdys mutta tässä pientä raporttia jos jotakuta sattuu kiinnostamaan:
Itse olen kasvanut merkittävän osan nuoruudestani lestaperheiden ympäröimänä ja sieltä on ollut peräisin melkoisia antipatioita kyseistä suuntausta kohtaan. Myöhemmin olen kuitenkin huomannut, että syynä on ollut vain se että lapset kun eivät muutenkaan tajua mistään mitään niin tämä yhdistettynä dogmaattiseen kasvatukseen, luo paikoitellen melko hankalia tapauksia. Kyllähän se oli joskus melko hämmentävää seurata kun maallikkosaarnaajaksi ryhtynyt Aari 7wee julistaa välitunnilla kiipeilytelineen päältä kuuluvansa ainoaan perheeseen, joka välttyy tulimereltä.
Myöhemmin olen sitten oppinut, etteivät lestadiolaiset ole läheskään sieltä pahimmasta päästä. Yksilö- ja perhekohtaisia eroja toki löytyy paljon. Nytkin olen lähes päivittäin tekemisissä esim. lestadiolaisten lääkäreiden kanssa ja hirmuisen mukavaa porukkaa ovat.
Joskus nuorempana sitä tuli aina vain kauhisteltua noita jokavuotisia Suviseuroja ja niihin liittyvää ihmismassaa. Nyt sitten kaikkien vuosien jälkeen tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus käydä kurkistamassa, mistä on kyse. Pari kaveria lähti mukaan ja ei muuta kuin auton keula kohti Lumijokea!
Ennen reissua mm. sanomalehti Kalevan nettisivut kertoivat että liikenne on aivan tukossa jo 10km ennen määränpäätä. Tämä ei meitä lannistanut, vaan jatkoimme urheasti eteenpäin. Reilu 20km ennen kohdetta, etsimme radiosta Suviseurojen oman radiokanavan, jotta pääsemme virittymään tunnelmaan kuuntelemalla Sanaa. Alkuun sieltä tuli vain jotain TODELLA melankolista virrenveisuuta, mikä ei kuitenkaan onnistunut laskemaan korkeaa seikkailumieltämme. Vähän ajan kuluttua ohjelma vaihtuikin haastatteluun, missä joku toimittaja jututti Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK:n) puheenjohtajaa (tms). Aihe siirtyikin melko pian siihen, kuinka "lestadiolaisuus on viime aikoina ollut paikoitellen jopa negatiivisen mediahuomion kohteena". Haastateltava ohjasi nopeasti puheenaiheen Raamattuun ja siihen, kuinka kaikella on aina tarkoituksensa ja että Jumala on kaikkivaltias. Mietittiin, että onkohan hyväksikäytettyjä lapsia lohdutettu samoilla sanoilla. Haastattelun jälkeen alkoi erittäin psykedeellinen saarna, jossa ei tuntunut olevan oikein päätä eikä häntää. Puhuja (vanhempi mieshenkilö) oli kuitenkin suurella tunteella mukana ja saarnasi vanhoillisten arvojen puolesta usein jopa nieleskellen palaa kurkusta.
Lähempänä Lumijoen kylää, huomasimme että ennakkopuheet liikenteen kaaoksesta olivat liioiteltuja. Homma sujui hitaasti mutta varmasti. Erilaisia asuntoautoja, farmareita ja asuntovaunu-yhdistelmiä ohjastelevat (pääasiassa) perheenisät olivat kohteliasta ja huomaavaista porukkaa. Toisille annettiin tilaa liikenteessä, mitä usein myös säestettiin ystävällisellä kädenheilautuksella ja hymyllä. Vastaavanlaisiin liikenneruuhkiin yleisesti liittyvä kärttyisyys ja malttamattomuus loisti poissaolollaan.
Lopulta aloimme saapua perille. Tiellä tuli jatkuvasti vastaan uusia liikenteenohjaajia keltaisine liiveineen ja tikkareineen. Vasemmalle ja oikealle poikkesi opasteita, joissa ohjattiin erilaisille P-alueille. Ei kuitenkaan meitä - olimme päättäneet edetä suoraa ytimeen. Pian peltojen takaa alkoikin siintää jotain, mitä voinee vain kuvata kaupungiksi. Valtava auto- ja ihmismassa, joiden yläpuolelle kohosi erilaisia telttamuodostelmia. Yksi teltoista näytti olevan pienen jäähallin kokoinen. Liikenne eteni edelleen omaan sujuvaan tahtiinsa. Ihmismäärä alkoi saavuttaa kesäisen festivaalin mittasuhteen, joskin ikäjakauma oli selkeästi vinoutunut nuorempaan polveen päin. Muutaman nopean päätöksen ja käännöksen jälkeen löysimme itsemme kruisailemasta pitkin tarkkaan aidattua majoitusplänttiä. Hetken aikaa mietittyämme, päätimme pysäköidä auton parkkiin erään asuntoauton viereen, jossa olikin sille täydellinen paikka. Lähdimme kävelemään kohti ytimeksi tulkitsemaamme paikkaa.
Ihmisiä oli valtavan paljon. Siis ihan tosi paljon. Myös autoja oli paljon. Vastaantulevat naiset pukkasivat keskimäärin kahta lasta vaunuissaan ja seuraava pulla oli lähes jokaisella uunissa. Nuoremmat naiset (teinit ja siitä alaspäin) olivat häkellyttävän samannäköisiä. Yllätyksekseni monilla oli korvakoruja ja olinpa näkevinäni myös kevyesti meikattuja kasvoja. Vaatteet noudattivat löyhästi kevään trendejä.
Väkimäärästä huolimatta liikkuminen oli helppoa. Tässä vaiheessa muut vastaaviin tapahtumiin liittyvät perusjutut alkoivat herättää huomiota. Tai siis pikemminkin niiden puute. Kukaan ei ollut kännissä, ei vihaista huutelua, ei itkua, oksennusta tai konttaamista. Jopa allamme oleva maa oli häkellyttävän puhdas - sikspäkin kuoret, rutatut tölkit ja makkarapakettien kuoret puuttuivat täysin. Ainoa yllätys oli se, kunka paljon lestadiolaiset tuntuivat vetävän röökiä. Ja vieläpä ihan pienestä pitäen. Kuulin ohimennen jotain jupinaa uudesta tupakkalaista, jonka mukaan he eivät saisi vetää sitä röökiä ihan missä huvittaa mutta moni näytti kapinoivan sitä vastaan. Myöhemmin eräässä saarnassa kuulin, kuinka Raamatussa kerrottiin alkoholin ja huumeiden olevan syntiä mutta tupakka ei - joskin se on terveydelle haitallinen tapa siitäkin huolimatta.
Aika pian saavuimmekin keskelle varsinaista tapahtumaa
(Kuvia)
Pienen neuvottelutuokin jälkeen päätimme ensimmäiseksi suunnata kohti saarnatelttaa. Sisään päästiin helposti ja otimme haltuumme pienen nurkan, josta oli hyvä näkyvyys ja kuuluvuus. Jälkimmäisestä ei tosin ollut missään vaiheessa valittamista, sillä sama saarna kuului pitkin koko aluetta ja vieläpä radiosta. Tässä vaiheessa minulle kirkastuikin eräs lestadiolaisten parhaista piirteistä - kyseessä ei todellakaan ole ns. karismaattinen liike. Saarna on maltillista paatosta, kukaan ei pyörtyile/kaatuile, ei "Hallelujaa!"-kiljahduksia, ei hurmosta jne. Kaikki istuvat kiltisti tuoleillaan ja kuuntelevat - osa suuremmalla ja osa pienemmällä mielenkiinnolla niinkuin ihmiset yleensä.
Hetken aikaa kuunneltuamme päätimme jatkaa tutkimusmatkailua. Massukin siinä alkoi murista joten päätimme ottaa suunnaksi massiivisen ruokateltan. Matkalla ohitimme mitä uskomattomimpia telttoja - vanhusten lepopaikka, ripulilapset, vaipanvaihto, rintaruokinta jne. Ohitimme myös useita juoma- ja pesuvesipisteitä. Järjestäjät olivat todella huomioineet KAIKEN. Monella festarijärjestäjällä olisi kyllä näistä bileistä opittavaa - tosin he kyllä aloittavatkin järjestelyjen tekemisen talkoovoimin ja monta kuukautta aikaisemmin.
Teltoista mielenkiintoisimpia olivat kirjakaupat. Menin sisään hieroen yhteen karvaisia ateistikäsiäni - olin varma löytäväni sieltä
Evoluutio - kriittinen analyysi opuksen taikka vähintäänkin kasapäin Tapio Puolimatkan teoksia. Mutta mitäs ihmettä!? Ei mitään niistä! Vain erilaisia Raamattuja, virsikirjoja, historiaa, rukouskirjoja, tarinoita uskon löytämisestä, jne. Hämmentyneenä ostin 5€:lla viisi kappaletta Suviseurojen postikortteja matkamuistoksi. Yksi käsittämätön huomio oli myös se, että perjantain aikana postikortteina myytiin mm. ilmakuvia Lumijoen Suviseuroilta, mitkä eivät voineet olla kovin montaa tuntia vanhoja. Logistiikka todellakin pelaa!
Pääsimme seuraavaksi ruokateltan äärelle ja huomasimme että pizzojen hakuun oli melkoiset jonot. Noh, meitähän ei moinen moska kiinnostanut muutenkaan, varsinkin kun tarjolla oli herkulliselta kuulostavaa lohisoppaa! Oikean ruoan pariin ei ollut käytännössä mitään jonoa ja saimmekin maittavat annokset hyvin vaivattomasti. Ruokailu tapahtui valtavan pitkillä pöydillä, jonka ääreen pääsi tuhansista kanssaruokailijoista huolimatta melko vaivatta. Ohimennen kuuntelimme naapureiden jutustelua. Odotin jonkinlaista hurmosta ja ilakointia mutta ei. Vaihdeltiin ihan arkisia kuulumisia. En kuullut edes ainuttakaan ruokarukousta.
Seuraavaksi meidät valtasi lähes uskonnollinen herätys! Tajusimme että nyt ois PAKKO ostaa
Suviseurat 2011-paidat, mitkä olisivat taatusti kuumaa kamaa seuraavilla Tuska-festareilla! Hurmoksen vallassa yritimme paikallistaa myymälää, josta voisimme ostaa muistopaidat. Löysimmekin yhden mutta pettymys oli suuri kun se oli n. 10min sitten mennyt kiinni. Kirottu lohisopan himo! Kävimme vielä varmistamassa infopisteestä, ettei sille päivälle enää ollut mahdollisuutta ostaa paitaa.
Tästä hieman pettyneenä teimme tilannearvion ja totesimme, että aikalailla kaikki näkemisen arvoinen lienee nähty - lukuunottamatta Seurojen yöelämää, jota emme kuitenkaan malttaneet jäädä odottamaan. Päätimme lähteä paluumatkalle. Autolle kävellessämme, puskista hyökkäsi keltaliivinen heppu, joka yritti värvätä meitä liikenteenohjaustöihin. Kieltäydyimme kohteliaasti vetoamalla siihen että olemme itse juuri poistumassa liikenteen sekaan. Tämä kuitenkin selvitti osan siitä mysteeristä, kuinka koko homma saadaan toimimaan.
Pienen harhailun ja orastavan pakokauhun jälkeen paikansimme automme ja paluumatka alkoi. Liikenne eteni edelleen suhteellisen varmasti, joskin nopeus ei päätä huimannut. Kuuntelimme vielä Suviseurojen radiota, jossa oli eri saarnamies ja tällä kertaa jutussa oli selkeä punainen lanka. Aihe itsessään ei yllättänyt, vaan samaa vanhoillisten perhearvojen sekä uskonasioiden puolesta jatkettiin. Mielenkiintoinen huomio oli kuitenkin se, että saarnaaja kiteytti erään hyvin selittävän tekijän: lestadiolaisia kehoitetaan VÄLTTÄMÄÄN kaikkea, mikä voi horjuttaa uskoa ("kevyt musiikki", tietyt internet-sivut, turmiolliset televisio-ohjelmat jne). Tämä on kriittinen ero esim. helluntailaisiin tai Jehovan todistajiin, joilla uskon levittäminen on keskeistä ja uskoa uhkaavat asiat (evoluutio) pyritään vääristelemään ja raiskaamaan omaa uskoaan tukevaksi. Pisteet tästä menevät ehdottomasti lestoille.
Kaiken kaikkiaan reissu oli erittäin mielenkiintoinen ja positiivinen kokemus! Opin ainakin seuraavaa:
- Lestadiolaiset eivät todellakaan ole hurmoshenkistä porukkaa. Uskon aggressiivinen levittäminen ei ole heidän juttunsa. Vastakohtana tälle ovat Nokia Mission kaltaiset karismaattiset liikkeet taikka ovelta ovelle kiertävät Jehovan todistajat. Tätä kyllä aina epäilinkin mutta se sai nyt vahvistuksen.
- Suviseurat on kiistatta parhaiten järjestetty festari, missä olen koskaan käynyt. Logistiikka pelaa ja todennäköisesti KAIKKI tarpeet on huomioitu. Paitsi nyt ehkä jos viinahammasta kolottaa mutta eiköhän sillekin löydy epäviralliset kanavat.
- Lestadiolaisten kirjakaupoista ei löydy antitieteellistä, apologeettista, luomisopillista yms kirjallisuutta, mikä on ISO plussa.
- Lestadiolaiset ovat äärettömän ahkeraa ja nöyrää porukkaa. Saarnoista kuulin myös sen, että heidän oppinsa mukaan "valtiovalta tulee ylhäältäpäin" eli auktoriteetit ovat heille tärkeitä. Tämä ahkeruus oli häkellyttävintä siinä, kuinka Suviseurojen nettisivut saivat uusia kuvia lähes reaaliajassa, Saarnat pystyi kuulemaan live-streamina ja tekniikka pelasi ihan joka paikassa.
Lisäksi opin ymmärtämään sitä, miksi vuotuiset Seurat keräävät niin valtavan määrän ihmisiä. Sain sellaisen vaikutelman että ylivoimainen pääpaino on nimenomaan siinä yhteisöllisyydessä, perheen kanssa reissaamisessa, tuttujen moikkaamisessa ja mukavan kesätapahtuman viettämisessä - ei välttämättä niinkään Sanan kuulemisessa.
Oma uskonnottomuuteni vahvistui mutta samalla sain aimo annoksen lisää tietoa ja ymmärrystä. Voin suositella Seuroilla pistäytymistä kaikille uteliaille. Ainakin jos ne sattuvat ihan lähiseudulle tupsahtamaan
