Samoin on silminnäkijäkertomuksia ufoista, keijuista ja lukemattomista muista typeristä uskomuksista. Sananhelinä ei ole mikään todiste.
On.
Se, että Raamattu pohjaa jo määritelmältään vajavaiseen ihmisen luomaan KIELEEN, tekee siitä kertakaikkisen riittämättömän.
Melko pitkälle kaikki muutkin tavat hahmottaa asioita pohjaavat jo määritelmältään vajavaiseen ihmisen luomaan systeemiin, mutta et pidä näitä muita kertakaikkisen riittämättöminä (etkä sinänsä kieltäkään kuin niissä tilanteissa, joissa käsitellään jotain mikä on sekularismin kanssa ristiriidassa).
Jos Jumala on todellinen, hänen ei tarvitse auttaa Jukka-Pekkaa pääsemään tentistä läpi todistaakseen olemassaolonsa.
Ei tarvitsekaan. Jumalan ei myöskään tarvitse antaa kenellekään "tieteellistä todistusta" olemassaolostaan.
Kristinuskon Jumala voisi halutessaan todistaa olemassaolonsa TÄYSIN aukottomasti jokaiselle maailmankaikkeudessa koskaan eläneelle olennolle. Hän ei tee niin joko A) koska ei ole olemassa, tai B) koska ei rakasta luomuksiaan tarpeeksi. Toinen näistä väitteistä on sisäisesti ristiriitainen, sillä Jumala on Rakkaus, joten mitä voimme tästä päätellä?
Voimme päätellä, että kyseessä on väärä dikotomia. Valitsemme vaihtoehdon C) hän kunnioittaa ihmiselle antamaansa vapaata tahtoa eikä halua erikseen pakottaa ketään uskomaan itseensä. B on sisäisesti ristiriitainen, sillä rakkautta, sanan kristillisessä merkityksessä, ei voi pakottaa.
Käsittääkseni "ei kannettu vesi kaivossa pysy" oli arvelusi syystä siihen miksi en ole enää uskovainen.
Viittasin sillä siihen, että ihminen kykenee epäilemään myös saamaansa materiaalista todistusta ja jopa hylkäämään sen, kunhan todistuksesta on riittävän pitkään eikä se sovi yhteen yksilön maailmankuvan kanssa. Materiaalinen todistus olisi uskomista vapaasta tahdostasi huolimatta, ei sen kautta, eikä se siksi kestäisi. En minä sillä sen kummempaa tarkoittanut.
Niinpä tulkitsin väitteesi niin, että mielestäsi usko ei pysynyt minussa, koska en halunnut ottaa sitä vastaan tai pitää sitä, tulkitsinko väärin? Etkö ymmärrä, että samalla tulet sanoneeksi minua joko pahaksi ihmiseksi tai hulluksi.
Jaa nyt tajuan. Se, minkä jätit tästä huomaamatta, on, etten missään kohtaa sano itseäni yhtään paremmaksi. Kyllä minä tunnen itseni riittävän hyvin ollakseni osoittelematta sormella.
Epäuskoni todenmukaisuus on sinun pääteltävissäsi, et vain halua edes yrittää -- enkä toisaalta syytä sinua siitä. Itsekin halusin pitää kiinni uskostani viimeiseen asti.
Kyllä minä uskon ettet sinä usko. En ole sitä lainkaan epäillyt. Sen totuudenmukaisuus, kuten minunkaan uskoni totuudenmukaisuus, ei kuitenkaan ole mielipidekysymys eikä täten kummankaan meistä päätettävissä.
Ateismi ei tarvitse todisteita, koska "Anyone who has taken even an introductory course in philosophy will tell you that the burden of proof always rests with the side making the claim. The theist claims that there is some sort of god; the atheist does not accept this claim. The burden of proof belongs to the theist. If you want us to believe that your god(s) exist, make your case."
Evidence is easy (mm. keljumit).
Proof... now that's hard if not impossible. Ongelmana on, että kukaan ei pysty määrittämään sitä, mikä olisi hyväksyttävä todistus. Jos hyväksyttävä todistus on itsessään materiaalisen todellisuuden keinojen ulkopuolella, kuinka voidaan edellyttää, että taho, jolla on vain materiaaliset keinot käytettävissään, voisi niitä tarjota?
Kuten kristinuskokaan ei tarvitse todisteita siitä, että keijuja EI ole olemassa, ei ateismikaan tarvitse todisteita jokaisen eri uskon kohdalla erikseen -- todistamisen taakka on olemassaoloväitteen esittäjällä.
Kristinusko ei ota kantaa keijuihin. Voivat olla vaikka enkeleitä, mistäs sitä tietää.
Koska Jumala on kaikkivaltias, Jumala on Rakkaus, Jumala on pyhä, Jumala on korkein hyvä .. jne.
En ihan aikuisten oikeasti näe mitään ristiriitaa. Raamatussa sanotaan, kuka on tämän maailman valtias eikä se ole Jumala. Sitä, miksi näin on, en tiedä, mutta yksi selitys voisi olla, että enkeleillä yhtä lailla kuin ihmisilläkin on vapaa tahto. Suora seuraus tästä on, että sitä voi käyttää väärin, mikä selittää sekä "maailman pahuuden" että inhimillisen pahuuden. Rakkautta puolestaan voi olla vain maailmassa, jossa vapaa tahto on tosiasia, joten on pääteltävä, että Jumalan mielestä hinta, joka rakkaudesta maksetaan, ei ole liian korkea. Hän on kokenut sen hinnan itse ihmiskehon kautta kuten mekin.
Yrittäisit nyt edes vähän. Jumalan käsite on ristiriitainen jo itsensäkin kanssa.
Ehkäpä kieli, jolla häntä koetetaan määritellä boksiin, on vajavainen, kuten itsekin taisit sanoa. En tosin tiedä millä tavoin Jumalan käsite olisi ristiriitainen.
Yleisin vastaan tullut "jumaluusristiriita" on "kaikkivoipa + kaikkitietävä = kaikkitoimiva" eli kaikki, mitä tapahtuu, tapahtuu, koska Jumala tahtoo sen tapahtuvan eikä mistään muusta syystä. Sen lisäksi, että sitä on melko tarkkaan mahdoton sovittaa yhteen kuvan kanssa, jonka Raamattu Jumalasta antaa, on näkemyksessä pari muutakin ongelmaa: Se sitoo Jumalan aikaan (ihmisen keksimä, materiaalista todellisuutta koskeva käsite) ja siten myös materiaan, minkä lisäksi on tämän kyvyille rajoite: omniskientti ei voi olla tietämätön mistään, kun taas voliskientti (eli halutessaan tietävä) voi olla omniskientti jos niin valitsee.
Non sequitur. Veni vidi vici. Luonnon julmuus inhimillisestä näkökulmasta ei millään tavalla tee julmuudesta luonnon itsensä ulkopuolista asiaa. Olet melkoinen mystikko jos sellaista väität.
Päätelmässäni en väittänyt julmuuden olevan luonnon ulkopuolista asiaa määritelmällä "luonto on julma, kaunis ja hirvittävä", vaan
lempeyden, ja se on kyseisestä premissistä looginen seuraus. Kysymys siis on:
jos luonto on julma, mistä lempeys on peräisin?
Tällähän ihmiskuntaa on yritetty ALISTAA perusteettoman uskonnon alle kautta maailmanhistorian.
Muun muassa, ja se on esimerkiksi islamilaisen moraalin mukaista toimintaa.
Se on kuitenkin suorassa ristiriidassa kristillisen moraalin kanssa. Noin muuten voimme todeta, että ihmiskuntaa on yritetty ALISTAA ties millä perustein muutenkin, yleensä jonkun moraalin yläpuolelle itsensä asettavan ihmisen mielivallan alle.
Raamatun Jumala on kyllä kaikessa paradoksaalisuudessaan myös hirvittävä ja pelottava, mutta se ei tee hänestä todellista eikä missään tapauksessa palvomisen arvoista.
Minusta Raamatun Jumala ei ole paradoksaalinen, saati hirvittävä, pelottavakin vain pahantekijöille, ja vain pahanteon takia.
Pahaa ei pidä palvoa, vaikka se olisikin Kaikkein Suurin ja Voimakkain Paha!
Totta.
Kyllä minun silmissäni vastuu pahuudesta on pahuuden luojalla, joka kristinuskossa on yksinomaa luojalla itsellään, sillä KAIKKI on hänestä lähtöisin.
Kaikki vastuu tekemästään pahasta on kullakin sitä tekevällä taholla. Ei sillä, joka ei sitä tee.
Tässä kokoajan olen kertonut syistäni miksi en usko. Syitä on kuin pisaroita valtameressä, hengaile lisää seurassani ja tulet tuntemaan niitä aina lisää.
Toki. Minusta vain näyttää siltä, että kaikki tarjoamasi syyt vuotavat pahasti. Tällöin saan vaikutelman, että tarjotut syyt olisivat
post facto rationalisointia sille, mikä on fiiliksellä päätetty. En väitä vaikutelmaani välttämättä oikeaksi, mutta hankala sitä lienee todistaa vääräksikään.
Pohjimmiltaan voidaan redusoida "ongelma" siihen, että en ole vielä nähnyt ainuttakaan syytä miksi Jumalaan pitäisi uskoa, aivan samoin kun en ole nähnyt ainuttakaan syytä miksi keijuihin pitäisi uskoa.
Minusta se, että Raamattu selittää ihmisten käyttäytymisen seurauksineen paljon paremmin kuin mikään kilpaileva selitystapa, on aika painava syy ottaa se vakavasti.
Jeesuksen puun JUURI on mätä, koska koko puu kasvaa Vanhan Testamentin murhanhimoisesta sodan ja pelon hirmuisesta Jumalasta.
Jos tekee koko ajan tarkoituksella kaiken väärin, niin taho, jolle siitä vastaa ja jota kohtaan rikkomukset on tehty, näyttäytyy ymmärrettävästi "murhanhimoisena sodan ja pelon hirmuisena Jumalana". It's not like juutalaiset saati muut kansat olis ollu viattomia.
Vanha Testamentti ei ole erillinen Uudesta, KAIKKI laki on luettava mukaan, sillä Jeesus sanoi: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut." (Matt. 5:17-18)
Niin.
Ja kuitenkin sama Jumala on (esim.) käskenyt tappaa kokonaisia heimoja lapsineen, säästämättä edes karjaa (Hesekiel 9).
Niin. Minusta on jotenkin omituista, että kaikki, jotka tietävät ihmisen olevan tänä päivänä itsekäs paskiainen, olettavat samaan aikaan, että vanhatestamentillisina aikoina nämä olisivat olleet jotenkin viattomia, puhtoisia ja oikeamielisiä. Valinnoillamme on seuraukset eikä niitä pääse pakoon.
Lisäät ateisteihin ja siten ateismiin
Väärin. Ateistit eivät ole ateismi. Ateismi on vain yksi abstrakti ominaisuus, kun taas ateistit ovat ihmisiä, joilla on tämä ominaisuus,
mutta myös paljon muuta. Tehdessäni yleistyksen pakkotoiston ateisteista en puhu ateismista. Yleistykseni totuudenmukaisuutta voinee arvioida kuka hyvänsä selailemalla tätä ketjua ja mainintoja noitavainoista ja ristiretkistä. Minun kokemukseni mukaan molempia ilmiöitä on tarkasteltu hyvin kapeasti ja suoraan poisluettu muut niihin vaikuttaneet tekijät, jotta voitaisiin demonisoida kristinuskoa (esimerkki
http://www.pakkotoisto.com/talous-p...ntokeskustelut-kaikki-taenne-206/#post3262782 ).
Lisäksi ateismin väittäminen dogmaattiseksi uskomukseksi on harhaanjohtavaa liioittelua, sillä dogmeja on korkeintaan yksi: Jumalia ei ole olemassa, eikä sitäkään voida mitenkään yksikäsitteisesti sanoa dogmaksi uskonnollisessa mielessä.
Se on ateismin koko sisältö. Se on sen dogma. Siinä ei ole mitään muuta. Olen käyttänyt sanaa ateismi ainoastaan siinä merkityksessä.
Kuten on monesti sanottu, kristittykin on ateisti kaikkia muita uskoja paitsi kristinuskoa kohtaan.
Kyllä kristityt voivat uskoa muita jumaluuksia olevan olemassa, mutta määritelmällisesti vain yksi voi olla Jumala. Kyllä minä esimerkiksi uskon Allahin olevan olemassa sekä palvonnan kohteena (l. jumaluutena) että henkiolentona, mutta tiedän myös, että se ei ole sama kuin Jumala.
En minäkään valehtele, minulla on siihen liian korkeat periaatteet, eikä minulla ole mitään sisäsyntyistä painetta sovittaa maailmaa uskomusteni kaltaiseksi -- mutta samalla tiedostan, että joskus valehtelemalla voi saada aikaan enemmän hyvää kuin totuuden sanomisella. Lapsikin tämän tietää, enkä siksi jaksa vääntää sitä tähän rautalangasta.
Olen eri mieltä. Valehtelemalla ei koskaan saa aikaan enempää hyvää kuin totuudessa pysymisellä. Mielestäni jalojen valheiden tiedostamisesi vetää maton periaatteellisen totuudenpuhumisesi alta, tosin riippuen siitä, onko sinusta tärkeämpää puhua totta vai olla hyvä. Olen siitä mielissäni, että maailmankuvani ei voi asettaa noita kahta keskenään ristiriitaan.
