Pikkuhiljaa katselen tässä ketjussa esitettyjä kysymyksiä
Ateismin ja moraalirelativismin yhteyden väitetään olevan siinä, että kun ei ole jumalan asettamaa moraalilakia eikä myöskään jumalan asettamia rangaistuksia ja palkintoja, niin ihmiset voivat toisaalta olla moraalisista kysymyksistä mitä mieltä tahansa, ilman että kukaan on absoluuttisesti oikeassa tai väärässä, ja voivat myös tehdä mitä tykkäävät. Eli yhteys on väitetysti kahdella tasolla: toisaalta ajatusten tasolla ei ole ylhäältä asetettua lakia, johon ihmisten mielipiteitä moraalista voitaisiin verrata, toisaalta käytännön tasolla ei ole ylhäältä asetettuja pakotteita, joiden pelossa ihmisten kannattaisi toimia oikein.
Jälkimmäinen väite on varsin helppo kumota toteamalla, että yhteiskunnan normit ja niiden ylläpitämiseksi säädetyt sanktiot kyllä huolehtivat siitä, että ihmisten yleensä kannattaa käyttäytyä suunnilleen asiallisesti. Varsinkin, kun otetaan huomioon, että juridisten seuraamusten lisäksi ihmiset yleensä haluavat välttää myös sosiaalista paheksuntaa ja kusipään mainetta.
Aivan, mutta miten on niiden kanssa, joihin yhteiskunnan normit ja niistä seuraavat sanktiot eivät pure? Otan jälleen kerran esimerkin näistä ”parantuneista” linnakierteessä olleista ihmisistä. Oli parantumisen syy sitten yliluonnollinen voima tai uskon psykologiset vaikutukset me kuitenkin näemme sen muutoksen ihmisessä, joka uskoontulon jälkeen tapahtuu. Se muutos vaikuttaa myös yhteiskunnan tasolla positiivisesti, eli tässä mielessä uskoontulo ei ole vain kyseisen tapauksen henkilökohtainen asia. Jos kitkemme kaiken uskontoihin liittyvän yhteiskunnastamme (näinhän on teidän tavoite, bussikampanjat jne.), vähenee myös samalla tämä uskonnon positiivinen yhteiskunnan tasolla ilmenevä vaikutus. Eikö näiden tapausten kohdalla ole oikein suotuisaa, että annamme ihmisten tulla uskoon?
Ensimmäiseen väitteeseen vastaisin, että jos kerran jumalan asettamat moraaliohjeet ovat hyviä, niin silloin varmaan pystymme myös tunnistamaan ne hyviksi. Ja jos kerran kykenemme tähän, niin silloin varmaan pystymme päätymään vähintään yhtä hyviin ohjeisiin ihan omaa harkintaamme käyttämällä. Eli uskoimme jumaliin tai emme, joudumme joka tapauksessa olettamaan, että ihmisillä on kyky arvioida moraalisia kysymyksiä ja päätyä enemmän tai vähemmän luotettavasti oikeisiin ratkaisuihin. .
Minä kirjoitan kristittynä ja tiedän, että Jumala on paljastanut itsensä Jeesuksessa. Te tiedätte, ettei Jeesus tehnyt väkivaltaa kellekään. Hän oli väkivallan kohde, ei suorittaja. Sen sijaan, että kristittyä pyydettäisiin vastaamaan väkivaltaan väkivallalla, raivoon raivolla, meitä pyydetään tarjoamaan toinenkin poski ja olemaan antamatta auringon laskea vihamme ylle. Kyllähän tiedetään myös uskonnollinen väkivalta, sitä ei pidä mennä kieltämään, mutta se ei ole yksin. Me kaikki tiedämme Neuvostoliiton, jossa Leninin johdolla julistettiin sosialistista valtiota, jonka yksi keskeinen tavoite oli uskonnon eliminoiminen. Siellä oli lakeja, joiden tavoitteena oli hävittää uskonto perinpohjin väkivallan avulla.
Ja kaikkein traagisinta tuossa ajanjaksossa oli se, että ne jotka tavoitteliva uskonnollisten uskomusten eliminoimista väkivallan avulla, todella uskoivat, että heillä on täysi oikeus tehdä niin. He eivät olleet tilivelvollisia valtiota korkeammalle auktoriteetille. Mitä tämä kertoo ateismin vaaroista? Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä.
Se, joka väittää, ettei ateismissa ole sellaista vaaraa, että se saisi ihmiset tekemään systemaattisesti pahoja tekoja, on naiivi. Ponnisteluissaan pakottaa ihmiset hyväksymään ateistisen ideologiansa, neuvostojehut eliminoivat järkyttäviä määriä ihmisiä. Eli kyllä ateismissa on se vaara (se on osoitettu), että se sokaisee ihmiset arvioimasta moraalisia kysymyksiä oikein.
Niin, ja miksi relativismi sitten on huono kanta moraalifilosofiassa? Siksi, että se vie meiltä mahdollisuuden arvostella epäoikeudenmukaisia käyttäytymistapoja, jos ne ovat jossakin kulttuurissa yleisesti hyväksyttyjä. Minusta se on pelkästään munattomuutta, jos ei muka voida arvostella esimerkiksi naisten kohtelua ääri-islamilaisessa kulttuurissa tai Intian kastijärjestelmää sen takia, että ne ovat maan tapa ja paikallisten mielestä moraalisesti oikein. Kyllä vähimmäisvaatimus on se, että tunnustetaan ainakin jotkut perusihmisoikeudet universaaleiksi.
On täysin oikein paljastaa uskonnollinen väkivalta ja haastaa sen oikeutus eri uskonnoissa. On selvää, että islamilaisen fundamentalismin ilmenemismuotoja tulee arvostella. Kaikkea uskonnollista väkivaltaa vastaan tulee taistella. Tulee kuitenkin pitää mielessä se seikka, että jos islam hyväksyy väkivallan, se ei ole kaikkien uskontojen piirre. Kaikki uskonnot eivät sano samoja asioita.