Olin häissä, morsiamen suku oli erittäin uskovaisia, sulhasen ei, hääpari ei. Morsiamen isä piti puolen tunnin käännytyspuheen jossa toivoi että parin elämään tulisi kolmas pyörä ja kolmas pyörä olisi se jeesuskristus. Kaikki ok. Mitä jos homma olisi ollut toisinpäin, hääpari olisi ollut uskovainen ja ateistisi olisi toivonut että he heittäisivät pellolle parisuhteestaan sen kolmannen pyörän, jeesuksen. Se olisi ollut pöyristyttävää käytöstä, uskovaiselle sama sallittiin, jälkeenpäin vaan pyöriteltiin vähän päitä. Uskovaisuus antaa vapausasteita käyttäytyä huonosti. Mun mielestä on huonoa käytöstä soitella vieraiden ihmisten ovikelloa baibel kourassa.
Pakkiksen uskovaiset - tähän on viitattu vähän täällä mutta mikä on kirkon ja uskonnon suhde teologisessa mielessä. Edellyttääkö kristinusko kirkkoon kuulumista? Jos niin miksi? Eikö usko ja instituutio oli eri asioita? Kuinka paljon nykyinen rahakasaansa valvova valtionkirkko edustaa raamatun määritelmää siitä kuinka uskontoa pitäisi harjoittaa? Miten raamattu ylipäätään määrittelee sen kuinka uskontoa pitäisi institutionaalisesti soveltaa? Miksi Tuomaan evankeliumia ei hyväksytty raamattuun? Senkö takia että se ei sopinut alkukirkon intresseihin, ts. eikö (voi olla että oon väärässä) siinä mainita että kirkko on ihan missä vaan missä on uskovaisia samassa tilassa? Nämä ei ole siis provoja vaan kysymyksiä joihin oikeasti haluaisin tietää vastauksen.
Lämmittelin nuorena poikana ääriuskovaista tyttöä. Se sano että en saa pillua ennenkuin ollaan naimisissa. Mä sanoin et ei se mitään. Oikeesti ajattelin että ei se himoilleen mitään voi jos vaan pääsen sormettamaan. Sit se sano et me ei voida nähdä koska raamattu kieltää harha-oppineiden kanssa hengaillun. Ei harmittanut, loppupeleissä se oli aika ruma ja huumorintajuton. Mutta kun tuleva kyntömies ei vakoa valkkaa ajattelin silti yrittää. Kumbajaah my lord, sori siitä.
En tiedä onko tästä jo puhuttu mutta raamatun maailmakuva edustaa pitkälti se ajan ihmisen maailmankuvaa. Kosmoksen rajat oli muutamasata kilometriä, kuinka paljon sitä nyt kukin elämänsa aikana jaksoi kävellä/hevostella/purjehtia. Maapallo oli litteä. Ihminen oli ylivertainen luomakunnan kruunu.Aurinko kiersi maata. Maailma näytti kaiken keskukselta. Siinä kontekstissa ajatus siitä että jumala loi maailman ja ihmisen sen päälle omaksi kuvakseen syntyi varmaan suht vaivattomasti uskovaisessa.
Riparilla pappi piti puheen jonka sisältö oli suurinpiirtein tämä: Edellisellä riparilla oli tyttö arponut uskoaan ja ajatellut että vielä on aikaa miettiä. Meni saunasta uimaan ja hukkui. Joutui helvettin. Te saatatte kuolla koska tahansa, kuka tahansa teistä voi jäädä huomena rekan alle. Kääntykää nyt, huomena se voi olla myöhäistä ja joudutte helvettiin. Ikävä yksittäistapaus häiriintyneestä pastorista mutta ei varsinaisesti tehnyt musta suopeammin uskonnollisuuteen suhtautuvaa ihmistä. Ja vitut siellä muuten mikään tyttö oli hukkunut edellisellä ripsulla.
Mut anhow eikö se mee jotenkin niin että mä vielä kuoleman jälkeen saan tilaisuuden kääntyä, ts. siinä vaiheessa kun mulla on jo empiirinen (heh) todistus jumalasta, jolloin uskoon tuleminen yhtäkkiä perustuukin tietoon eikä uskoon? Sitä en muuten vieläkään tajua miksi usko itsessään pelastaa, uskolla kun ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka hyviä/moraalisia ihmisiä me olemme, niinkuin tuolla kerrottiin se surullinen tarina petollisesta huorasta. Kuitenkin se huora pääsee uskonsa takia teoista riippumatta taivaaseen ja tää kaveri ei.
Mä en halua taivaaseen jos sinne pääsyn kriteeri on niin mielivaltainen kuin "uskominen".
.... Jatka ihmeessä samaan malliin... :wall: :down: 