Tämä tulee vähän myöhässä, mutta vastaan noihin "poimintoihin" lyhyesti. Mutta sitä ennen hieman alustusta. Tämä ketju lienee aika pitkälti ateistien hiekkalaatikko (ainakin silloin, kun uskonnosta puhutaan). Kun ateisti sanoo jotakin (uskonnosta), niin hän sanoo sen 'kotiyleisönsä' edessä ja lähes aina ateistien huutokuoro antaa ablodit kotijoukkueensa edustajalle. Ja mitä typerämpi letkaus tai 'olkinukke' on kyseessä, niin sen monilukuisammat ablodit.
Joku voisi hauskuuttaa itseään ajattelemalla, että miten liikuttavan virkistävää on nähdä, kun uudenpolven ateistit tekevät viiteryhmälleen karhunpalveluksen (fiksummat ateistit ovat kritisoineet Dawnkinsia siitä, että hänen esiintymisensä (ylimielisyys) ja argumentoimisensa (olkiukot) tekevät vahinkoa ateismille kristinuskon hyväksi...), lukkiintuneen mielensä ja kangistuneiden ajattelutottumusten sitomina. Mutta toisaalta, kyse voi olla siitä, että kovan linjan vakaumuksellinen ateisti ei voi muuta, kuin tarjota esimerkiksi olkinukkeja, koska hänen mielensä on rakentunut sillä tavoin.
Viime aikoina maailmalta on tullut tutkimuksia, joissa kävisi ilmi, että autismilla ja ateismilla on vahva korrelaatio. Ja nopeasti arvioituna yhtäläisyydet löytyvät nopeasti: mustavalkoinen ajattelu, kyvyttömyys kompromisseihin, kielellistä töksähtelyä tunneilmaisun tasolla, kyvyttömyys ymmärtää symboleja ja vertauskuvia, erilaisia vuorovaikukseen liittyviä ongelmia ja empatiakyvyn puute (tärkeä). Hyviäkin puolia tietysti on, joista on hyötyä monissa ammateissa, kuten opetus-,tukimus-,neuvonta- ja asiantuntijatehtävissä. Autismin kirjo on kuitenkin melko laaja ja vaihtelua eri yksilöiden välillä on. Omankin kokemuksen mukaan autismim ja ateismin välillä on selvä yhteys (ei koske kaikkia ateisteja). Autistin tai aspergerin kanssa toimin toisin (ja ymmärtäväisemmin), kuin muiden kanssa. Ilmeisesti ateistien kanssa tulisi aluksi toimia samoin, kunnes selviää ateistin sitoutumisen aste aatteeseensa (vahva ateismi = autismi). Noh, tämä viimeisistä tiedekuulumisista.
Muutamia poimintoja:
Voi päätyä eri lopputulokseen, mikäli tuo rationaalisen ajattelun prosessi epäonnistuu. Mutta kun tarkastellaan tätä maailmaa ja olemassaolevaa todistusaineistoa, niin on ilmiselvää ettei mitään aktiivisesti maailman kanssa vuorovaikuttavaa raamatun jumalaa vedenpaisumuksineen ja sairaiden parantamisineen jne ole olemassa.
No, lähdetään nyt aluksi siitä, että on olemassa eri argumentaatiomuotoja, joissa johtopäätösten välisen yhteyden voimakkuus on erilainen.
Esimerkiksi logiikassa ja matematiikassa premissien ja johtopäätösten välinen suhde on välttämätön: jos perimissit ovat tosia, johtopäätösten täytyy olla tosia. Muissa tieteissä premissien ja johtopäätösten välinen suhde ei ole yhtä vahva. Samoista premisseistä voidaan voidaan näissä joskus päätyä kahteen erilaiseen, mutta yhtä hyvin perusteltuun johtopäätökseen.
Täytyy myös muistaa, että kaikki järkeily edellyttää ennakko-oletuksia tai perimmäisiä vakaumuksia, joita ei voida todistaa millään vielä perustavamman laatuisilla syillä tai tosiasioilla. Kristityllä ja vakaumuksellisella materialistilla on molemmilla omat tunnusomaiset maailmankuvansa ja ne ajattelumallit, mihinkä he ovat sitoutuneet. Nämä mallit ovat heidän ajattelunsa pohjana ja johtavat lopulta täysin erilaisiin päätelmiin, vaikka heidän tutkimuksensa välittömät johtopäätökset voivat olla samat.
Dogmaattisen naturalismin mukaan, jota esim. Dawkins edustaa, on "tieteen, logiikan ja järjen" väjäämätön johtopäätös on naturalismi (=ateismi). Eräs saman porukan biologi, Richard Lewontin on kuitenkin rehellinen ja myöntää, että "myöntää, että ontologinen materialismi (ateismi) on hänelle dogmaattinen apriori ennakko-oletus, ei tieteen, järjen ja logiikan johtopäätös.".
En tiedä, että mikä se "todistusaineistosi" Jumalan olemassaoloa ja maailmaan kohdistuvaa vuorovaikutusta vastaan on, mutta en nyt tällä kertaa kuitenkaan tartu tähän. Ehkä joskus toiste. Mutta jos taas sairaiden parantumisessa tapahtuvaa Jumalan vuorovaikutusta mitataan vain sillä, että miten vähän ihmisiä parantuu rukouksen kautta, sen määrään nähden, niin ajaudutaan myös hakoteille. Tällä kertaa ei tästäkään enempää. Mutta noin yleisesti puhuttaessa sairaudet ja taudit liittyvät ns. kärsimyksen ongelmaan.
Uskonto oli silloin ja on edelleen toimivan, tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan este. Tämän kommunistit näkivät ja tulkitsivat aivan oikein, että uskonto on ihmisten moraalia vääristävä vallankäytön väline, joka täytyy raivata pois paremman yhteiskunnan tieltä. Valitettavasti vain näiden kommunistien käsitys siitä, mikä tuo parempi yhteiskunta olisi, oli vähintäänkin yhtä pahasti vääristynyt kuin nykykristittyjen. Ja siitä tuo vielä jatkoi vääristymistään kun päästiin Stalinin johtamaan Neuvostoliittoon, jolla oli melko vähän enää tekemistä edes alkuperäisten Bolsevikkien ajatusten kanssa.
Se, että kommunistit ymmärsivät uskontojen haitallisen vaikutuksen, ei tarkoita että kaikki muutkin jotka tämän ymmärtävät, ovat kommunisteja tai jollain muulla tavoin kieroutuneen hirmuvallan kannattajia.
Mielenkiintoisia näkökantoja, joista nousisi tarvittaessa esiin monia eri asioita. Lenin oli kyllä aatteen mies ja samaisti itsensä tosi "proletaariksi", joka muuttaisi maailman. Mutta miten? Syy siihen, että Marx ja Lenin hylkäsivät kristinuskon olivat osaksi teoreettiset, koska se oli vastakkainen sille materialistiselle maailmankatsomukselle, joka he katsoivat pohjautuvan tieteeseen. Toinen syy oli, että he näkivät kristillisen etiikan (rakkauden kaksoiskäsky) olevan esteenä (välttämättömästi väkivaltaiselle) luokkataistelulleen ja köyhällistön nousulle (heidäthän piti myös saada osallistumaan väkivaltaiseen luokkataisteluun) ja luokattoman yhteiskunnan synnylle. On totta, että vastustivat uskontoa, mutta he vastustivat myös yksityisomaisuutta ja valtiota, joka edusti hallitsevaa luokkaa ja jonka proletariaatin tuli "hävittää valtion valtiona", ottaessaan itse hallitusvallan.
Mainittakoon myös, että Lenin ei vastustanut uskontoa/kristinuskoa ikään kuin, se olisi joku pääkohde, joka tulisi hävittää (uskovat olivat tervetulleita, kunhan jättäisivät uskonsa). Sen sijaan Lenin vastusti kaikkia, jotka olivat hänen tiellään ja siksi hän pystyi nöyränä ja vilpittömänä ateistina sanomaan: "joka ei ole minun puolellani, se on tapettava!". Ja näitä "tapettavia" oli neuvostovenäjällä noin 20.000.000 henkeä. Stalinista sitten toisella kertaa.
Lisäksi voisi vielä huomauttaa, että kun puhutaan uskonnosta poliittisena vallankäytön välineenä, niin tulisi samalla erottaa uskonnon välinearvo, sen totuusarvosta. Tästä aiheesta on parhaiten kirjoittanut Machiavelli työpaikkahakemuksessaan "Ruhtinas". Tämä on kaikkien 1600-luvun jälkeisten valtiomiesten tuntema teos - nykypäiväään saakka. Ruhtinasta lukemalla voi nähdä, miten uskontoa on käytetty ja käytetään edelleen vallanvälineenä ja samasta teoksesta käy ilmi, että kekseliäs valtiomies osaa käyttää valtaa, riippumatta siitä, että onko välineenä uskoto tai joku aate tai tiede yms. On melko varmaa, että Lenin ja Stalin tunsivat Machiavellin ajatukset. Ainakin he osasivat soveltaa niitä harvinaisen hyvin. Machiavelli kyllä itse arvosti uskonnon positiivisia vaikutuksia, vaikka katsoi sen heikentävän valtiomiehen kykyä tehdä vaikeita (moraalittomia) päätöksiä ja selvitä voittajana reaalimailmassa.
Lenin ja kommunistit ymmärsivät uskonnon haitallisen vaikutuksen lähinnä siinä merkityksenä, kuin se liittyi (negatiiviseen) vallankäyttöön ja sen eettisesti estävä vaikutus luokkataisteluun Tähän taustaan liittyy tuttu lause "Uskonto on ooppiumia kansalle".
Olisi myös ollut perin harmillista, jos Leninin ja kommunistien moraali olisi päässyt aatteen kannalta haitallisesti turmeltumaan (kristillisellä, rakkauden kaksoiskäskyllä), ennen väkivaltaiseen luokkataisteluun ryhtymistään, koska silloin olisi pitänyt kirjoittaa 'uusi käsikirjoitus' niiden 20.000.000 osalle, joiden piti päätyä mullan alle.
Moni ateisti toki on nihilisti ja saa siksi paljon pressitilaa. Tätä tietysti voidaan vatvoa, mutta ei päästä sen kummenpaan lopputulokseen, kuin että samat ihmiset löytyvät myös järjestäytyneistä uskonnoista. Tähän ei kelpaa vastaväitteeksi, että on ikävää kun ihmiset eivät elä uskonsa mukaisesti, sillä moni uskoton on moraalinen. Dostojevski taas on saanut tuon sitaatin kirjoitettuaan niin Karamazovin veljeksissä, jossa pohdiskelu käydään kirjan henkilön toimesta argumenttina moraalista jumalaa vastaan. Dostojevskin itsensä uskovaisuudesta tai moraalisuudesta mulla ei ole tietoa.