Tässä polvileikkauksesta toipuessa on hyvin aikaa lunastaa lupaukset, joten
takomo: ole hyvä :D
Kognitiivinen uskontotiede - uskontojen selittäjä
Kuten tuossa aikaisemmin hehkutin, nykytiede on päässyt sille tasolle että pystymme ymmärtämään uskontoja yhä paremmin ja paremmin. Historiantutkimus osoittaa, missä minkäkin uskonnon juuret ovat ja miten ne ovat levinneet. Samaan aikaan yhteiskuntatieteelliset näkemykset valaisevat uskontojen käyttäytymistä väestötasolla. Hyvin mielenkiintoisen näkemyksen tarjoaa kuitenkin evoluutiopsykologinen ja kognitiivinen tutkimus, joka pyrkii selittämään uskontojen viehättävyyttä yksittäisten aivojen tasolla. Tutkijat itse tekevät pääasiassa tiukan linjauksen pysyttelemällä visusti erossa uskontojen perusväittämien teologisesta pohdinnasta. Heidän mukaansa on tärkeää tietää miksi uskonnot puhuttelevat ihmisiä, riippumatta siitä mitä ne opettavat tästä maailmanmenosta.
Onkin tärkeää huomata että huolimatta uskontojen kirjavasta monimuotoisuudesta, niiden väliltä löytyy hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä. Ne ovat monesti niin itsestään selviä, ettemme edes osaa ajatella sitä. Suurimmassa osassa uskontoja esitetään esimerkiksi jonkinlainen uskomus maailman alkuperästä sekä ihmisen syvimmästä olemuksesta (sielu). Lisäksi monet uskonnot sisältävät oppeja esineistä, luonnonmuodostelmista tai paikoista joilla on epätavallisia ominaisuuksia. Näille kaikille on varsin helppo keksiä hatusta jonkinlainen ad hoc selitys ja siihen pystyy kuka vain. "Uskonnot lohduttavat ihmisiä" ja "uskonnot selittävät maailmaa" ovat hyvin tyypillisiä esimerkkejä tällaisista vastauksista. Ne eivät kuitenkaan koskaan kestä tarkempaa syyniä jos aletaan oikeasti miettiä syvällisempiä kysymyksiä, kuten "MIKSI ihminen löytää lohtua uskonnosta?" tai "MIKSI hämmästyttävät tarinat yliluonnollisista maailmanluojista tuntuvat meistä vetoavilta?". Kognitiivinen uskontotiede pyrkii nimenomaan vastaamaan tällaisiin kysymyksiin.
Jotta aiheeseen pääsisi käsiksi, on ensin otettava selvää muutamista peruskäsitteistä. Eihän salillakaan voi treenata ennen kun tietää mikä on käsipaino tai ylätalja ja miten ne toimivat
Ontologiset kategoriat ja skeemat
Tutkimusten mukaan ihmisellä on aivoissaan luokittelujärjestelmä, jonka mukaan jäsennämme ympäriltä tulevaa informaatiota. Tämä järjestelmä on automaattinen ja se todetaan jo hyvin nuorilla lapsilla. Esimerkiksi Boyer jakaa (hieman julkaisusta riippuen) ne neljään kategoriaan; artefaktat (ihmisen tekemät tai muuten käyttökelpoiset esineet), luonnonmuodostelmat (joet, vuoret jne), elävät olennot (kasvit ja eläimet) sekä persoonalliset toimijat (eli ihmiset). Näitä luokkia kutsutaan ontologisiksi kategorioiksi.
Esimerkki, jossa ontologisten kategorioiden käyttö käy ilmi: Kognitiotutkija Frank Keil teki vuonna 1983 tutkimuksen jossa kertoi esikouluikäisille lapsille tarinan 'throstleista' ja 'hyraxeista'. Siitä kävi ilmi, että 'throstlet' olivat korjattavina ja 'hyraxit' olivat väsyneitä. Tämän jälkeen hän kyseli lapsilta muista ominaisuuksista, joita niillä voisi olla. Lapset kertoivat että 'throstlet' olivat luultavasti metallisia ja 'hyrax' voisivat olla itkuisia. He siis päättelivät annettujen vihjeiden perusteella olentojen kuuluvan tiettyihin ontologisiin kategorioihin ja siitä he pystyivät edelleen johtamaan niille muita ominaisuuksia. Itkuisessa 'throstlessa' ei ollut lasten mielestä mitään järkeä.
Vastaavia esimerkkejä on vaikka millä mitalla. Ontologisten kategorioiden lisäksi aivojemme tiedonjäsennysprosessissa on olemassa seuraava taso, eli
skeemat. Ne ovat ikään kuin lomakkeita joihin täydennämme tietoja riippuen siitä mihin ontologiseen kategoriaan se kuuluu. Esimerkiksi oppiessaan lehmistä, lapsi käyttää tiedon jäsentelyssä runkoa joka määräytyy yläkategorian 'elävät olennot' mukaan. Nähdessään lehmän synnyttävän, lapsi osaa intuitiivisesti ajatella myös muiden lehmien synnyttävän eläviä poikasia. Vastaavasti lehmän syödessä ruohoa, lapsi ajattelee sen kuuluvan myös muidenkin lehmien tapoihin. Lapsi osaa myös tarvittaessa etsiä näitä nimenomaisia tietoja (synnytystavasta, ruokavaliosta yms) lehmistä. Hän ei oleta lehmien toimivan hyvänä lyöntivälineenä, kuten monet 'artefakta'-kategoriaan kuuluvista käsitteistä voisi toimia. Lapsi ei myöskään oleta lehmän pysyvän päivästä toiseen samassa paikassa, kuten vaikkapa vuoret.
Skeemojen ja ontologisten kategorioiden toimintaa ohjaavat lukuisat tiedostamattomat prosessit. Aivoissa on alueita, jotka toimivat täysin automaattisesti ja huomaamatta. Niiden toimintaan on toistaiseksi hankala päästä jopa nykyisilläkin tutkimusvälineillä. Tiedon jäsentäminen kuitenkin toimii kuin junan vessa ja sen prosessin lopputulosta pystymme hyvinkin tutkimaan. Tällaista luontaista päättelyä kutsutaan intuitiiviseksi.
Ihmisen sosiaalinen mieli
Aivomme ovat sopeutuneet ylläpitämään ja ymmärtämään monimutkaisia sosiaalisia ympäristöjä. Tämän vaatimuksena ovat lukuisat eri päättelyjärjestelmät, joiden avulla tarkastelemme muiden ihmisten aikomuksia, motiiveja, tunnetiloja yms. Lisäksi meiltä löytyy
kiintymysjärjestelmä, joka aktivoituu merkittävissä ihmissuhteissa.
Eräs tärkeimmistä sosiaalisen vuorovaikutuksen mahdollistavista päättelyjärjestelmistä on intuitiivinen psykologia. Sen avulla pystymme samaistumaan muiden ihmisten tekemisiin ja niiden syihin. Jos näemme toisen ihmisen itkevän tai juoksevan, voimme nopeasti päätellä jotain tiettyjä syitä näille toiminnoille. Esimerkiksi autisteilla ja monilla persoonallisuushäiriöisillä ihmisillä havaitaan merkittäviä puutteita tässä järjestelmässä.
Meillä on myös tapana etsiä ympäristöstämme automaattisesti syy-seuraussuhteita. Jopa niin paljon, että usein tämä johtaa ylitulkintaan. Varsinkin pienillä lapsilla havaitaan tätä kun heiltä kysytään esimerkiksi "Mitä varten linnut ovat olemassa?" ja vastaus on "jotta ne voisivat laulaa". Syy-seuraussuhteiden tarkka arviointi on ollut erittäin hyödyllistä ihmisrodun aamuhämärissä. Esimerkiksi metsästäminen ilman sitä olisi erittäin vaikeaa.
Sosiaalisia päättelyjärjestelmiä on vielä monia muitakin mutta joku roti pitää olla tässäkin sepostuksessa
Kuinka uskonnot loisivat aivoissamme
Kaikki uskonnolliset käsitteet ja ajatukset ovat sellaisia että ne jollakin tavalla hyödyntävät edellä mainittuja kognitiivisia mekanismeja. Tarkemmin tarkasteltuna havaitaan, että uskonnollisten ajatusten viehättävyys piileekin nimenomaan siinä että ne myötäilevät sopivassa suhteessa luontaisia päättelyjärjestelmiämme mutta samaan aikaan rikkovat niitä.
Voidaankin sanoa, että tuo intuition mukaisuus tekee niistä loogisia ja intuition vastaisuus tekee niistä mieleenpainuvia.
Esimerkiksi kaikissa uskonnoissa on olemassa erilaisia "agentteja" eli toimijoita. Tähän luokkaan kuuluvat niin jumalat, esi-isät kuin pahat henget ja kummituksetkin. Ne kuuluvat pääasiassa ontologiseen kategoriaan "persoonalliset toimijat" mutta rikkovat sopivassa suhteessa tämän kategorian perusominaisuuksia. Esimerkiksi kummitus nähdään yleensä ihmisenä, jolla on kuitenkin intuitionvastaisesti kyky liikkua seinien läpi. Kummituksilla on kuitenkin tallella kaikki muut ihmiselle kuuluvat ominaisuudet, kuten kyky ajatella ja tuntea. Vastaavasti esi-isien henget ovat "ihmisiä" jotka jatkavat intuition vastaisesti elämäänsä fyysisen kuoleman jälkeen ja ovat edelleen kiinnostuneita meidän tekemisistä.
Edellisessä esimerkissä on huomattavaa myös se, että mikäli intuition mukaisuus ja -vastaisuus ovat väärässä suhteessa, käsitteessä ei ole järkeä. Ketään ei esimerkiksi kiinnosta kummitus joka ei pysty ajattelemaan. Jopa jumalolennot voidaan nähdä "ihmisinä" joilla on kyky tietää ja tehdä kaikkea.
Ketään ei myöskään kiinnostaisi jumala joka on olemassa vain viikonloppuisin, sillä se rikkoisi intuitiotamme liikaa.
Vastaavia esimerkkejä löytyy maailman uskonnoista lukemattomia. Monissa animistisissa uskonnoissa palvotaan eläimiä (tai kasveja) jotka ovat muuten normaaleja mutta niille on lisätty intuitionvastaisia ominaisuuksia kuten kaikkivoipaisuus. Katolilaiset rukoilevat patsaita jotka ovat muuten normaaleja, mutta kykenevät välittämään rukouksia komentoketjussa ylöspäin.
Uskonnot myös aktivoivat sosiaalisia päättelyjärjestelmiämme. Kun ihmiselle kerrotaan kaikkitietävän jumalan olevan kiinnostunut meidän asioistamme, hän alkaa automaattisesti miettiä "mitähän se jumala tästäkin ajattelee". Intuitiivinen psykologiamme niin sanotusti irtikytkeytyy ja alkaa tuottaa ajatuksia jonkin olemattoman olennon ajatusmaailmasta, motiiveista ja aikomuksista. Tämäkin saa jumalkäsitteen tuntumaan loogiselta ja intuition mukaiselta. Mikäli jumalan määritelmään kuuluisi se ettei sitä kiinnosta ihmisten tekemiset paskan vertaa, koko ajatus kuihtuisi kokoon ja unohdettaisiin hyvin nopeasti.
Eräs uskontojen voimakkaasti aktivoimista järjestelmistä on myös kiintymysjärjestelmä. Se on kehittynyt varmistamaan parisuhteiden muodostusta sekä vanhempien kiintymystä jälkeläisiinsä. Saamme suurta tyydytystä tuntiessamme että meistä välitetään ja kun voimme välittää muista. Uskontojen suuri petos on myös se, että monet niistä uskottelevat jonkin agentin välittävän ja rakastavan meitä. Tämä saa luonnollisesti aikaan mielihyvää ja on varsin voimakas houkutin uskonnolliselle ajattelulle.
Kognitiivisia prosesseja on myös muita ja uskontojen monet eri piirteet sopivat niiden hyväksikäyttöön täydellisesti. Näitä ovat mm. rituaalit, narratiivit ja kuoleman kohtaaminen. Näistä sepostan ehkä enemmän jos tarve vaatii
Kokonaisuutena nähdään, että vuosituhansien varrella ihmiset ovat keksineet toinen toistaan ihmeellisempiä uskonnollisia oppeja. Suurin osa niistä on jo vaipunut unholaan mutta Darwiniaanisen luonnonvalinnan tapaan, parhaimmat niistä ovat jääneet jäljelle ja voivat hyvin.
Toisin sanoen, menestyneimmät uskonnot ovat juuri sellaisia jotka aktivoivat kaikkein tehokkaimmin meille luontaisia ajatusprosesseja. Nämä prosessit ovat kehittyneet TÄYSIN muita tehtäviä varten mutta uskontojen häikäilemätön tapa hyödyntää niitä tarjoaa varsin pätevän selityksen sille, miksi niitä edelleen on olemassa ja miksi emme luultavasti ole ihan vähään aikaan pääsemässä niistä eroon.
Mun mielestä koko meemin käsite on aikalailla epäonnistunut ja tarpeeton yritys nähdä analogioita biologisen evoluution ja kulttuurin kehityksen välillä silloinkin, kun analogioita ei todellisuudessa ole. Dawkins on uskontokriitikkona pätevä (ja varmastikin myös biologina, sen arvioimiseen minun asiantuntemukseni ei riitä), mutta tuo meemi-idea ei minusta kyllä auta oikeastaan minkään ilmiön ymmärtämisessä.
