Kalle Aaltoselta taas hyvä kirjoitus facessa:
Tanskan pääministeri sanoi uudenvuodenpuheessaan suoraan niille, jotka tulevat maahan ja syyllistyvät rikoksiin , että heidän ei pitäisi olla Tanskassa. He eivät halua sinne piittaamatonta käytöstä eikä alistamisen kulttuuria, pilaamaan maailman kauneinta maata.
Tämä ei ollut äärioikeiston puhe.
Tämä oli pohjoismaisen sosiaalidemokraatin puhe.
Suomessa presidentin uudenvuodenpuheessa korostettiin yhteiskunnan yhtenäisyyttä, luottamusta, keskustelukulttuuria ja toistemme ymmärtämistä. Tärkeitä ja oikeita arvoja - ei siinä mitään, mutta samalla puhe jäi turvalliselle etäisyydelle niistä monista arjen todellisista ongelmista, joista ihmiset puhuvat keskenään joka päivä.
Samaan aikaan Suomessa, kun urheilija sanoo ääneen omat havaintonsa, päättäjät alkavat jeesustella ja kiusata tätä nuorta naista. Ei puhuta siitä, onko puheessa perää - vaan siitä, kuinka joku kehtasi sanoa tuollaista. Olisi kuulemma pitänyt “nähdä maailmaa enemmän” - no, ehkä nuori hiihtäjänainen olikin juuri nähnyt maailmaan ihan tarpeeksi ja lukenut uutisia Ruotsista, Tanskasta, Saksasta, Ranskasta, Englannista ja vaikkapa Yhdysvalloista, eikä halua kotikaupungistaan samanlaista.
Tässä tulee hyvin esiin koko ongelma Suomessa.
Tanskassa valtionjohto sanoo selkeästi, kenen puolella se seisoo ja missä raja kulkee. Suomessa keskustelu kääntyy puhujan taustaan, sanavalintoihin ja kauniisiin mielikuviin - ja itse asia katoaa - ihan kuin meillä ei olisi ongelmaa.
Ruotsin kehitys ei tullut koskaan yllätyksenä - se tuli, koska siellä toimittiin kuten Suomessa tehdään nyt. Tanska katsoi mitä oli tapahtumassa ja toimi ajoissa sekä riittävän määrätietoisesti. Suomessa jeesustellaan ilmiselvän ongelman kasvaessa silmiemme edessä ja leikitään, että se olisi ratkaistavissa laittamalla silmät kiinni ja syyttämällä niitä jotka siitä puhuvat, koska tilanne ei ole vielä sama kuin esimerkiksi Ruotsissa.
Toisin sanoen meillä ei vielä raiskata tarpeeksi montaa suomalaista naista ja lasta, ryöstetä tarpeeksi montaa suomalaista, hakata tarpeeksi montaa suomalaisesta, tapeta riittävästi, emmekä ole edes kasuaalien päivittäisten kranaatti-iskujen kärkimaita maailmassa ja tietyt ryhmät eivät ilmeisesti vielä erotu tarpeeksi väkimäärään suhteutetuissa rikostilastoissa.
Suomen valtion tehtävä ei ole tasapainotella kaikkien tunteiden ympärillä eikä suojella muualta tänne tulevia, joilla ei ole aikomustakaan sopeutua. Sen tärkein tehtävä on suojella suomalaisia ja tämän yhteiskunnan toimivuutta.
Jos joku tulee tänne eikä hyväksy yhteisiä sääntöjä, lakeja ja tapoja, vastuu sopeutua siihen ei ole suomalaisella yhteiskunnalla. Vastuu on tulijalla. Ja jos sitä vastuuta ei olla halukkaita ottamaan, on syytä jatkaa matkaa jonnekin muualle.
Eikä tämä ei ole mitään ääriajattelua, vaan ihan yksinkertaisesti valtion perustoimintalogiikkaa.
Kysymys on siitä, mitä lakeja meillä on, uskalletaanko asioista puhua ääneen ja soveltaa niitä käytännössä, ilman jatkuvaa selittelyä ja kiertelyä. Jos tällaisista asioista ei pystytä puhumaan rehellisesti ääneen ja asioita yritetään edelleen siloitella, jää johtajuus pelkäksi puheeksi.
Tässä ei ole myöskään kyse vastakkainasettelusta. Kyse on siitä, että pitääkö valtion (tai kunnan) hoitaa perustehtävänsä, eli turvata yhteiskunnan toimivuus myös tulevaisuudessa ja suojelella niitä, jotka täällä elävät sääntöjen mukaan - vai onko sen tarkoitus pyrkiä vaientamaan ne, jotka ongelmista uskaltavat puhua ja leikkiä ettei ongelmaa ole, kunnes ollaan samassa tilanteessa kuin liian monessa muussa Euroopan maassa.
Ihan kuin meillä tuo lopputulos tulisi olemaan jotenkin erilainen, jos täällä ongelmien annetaan karata käsistä - kuten moni johtaja kaunopuheineen nyt nähtävästi haluaa tehdä.