- Liittynyt
- 1.7.2010
- Viestejä
- 683
Itävalta pysyy päätöksessään
Italia on ilmaissut maiden välien viilentyvän Itävallan päätöksen myötä aloittaa rajatarkastukset Brennerin solassa. Sola on yksi tärkeimmistä reiteistä maiden välillä, ja sitä on suitsutettu yhtenä Schengen-alueen kruununjalokivistä. Itävalta on lähettänyt sotilaita rajanvalvonnan avuksi. Itävalta on puolestaan vastannut, että se pitää maan toimia valitettavana, mutta tarpeellisina.
Itävallan liittokansleri Werner Feymann sanoi ottavansa maan suunnitelmista täyden vastuun. Itävallan ulkoministeri Sebastian Kurz tukee liittokansleria.
– Itävallalla ei ole varaa vuoden 2015 toisintoon, Kurz totesi.
Italia on pyytänyt EU:ta puuttumaan Itävallan suunnitelmiin. Italia haluaa tarkistuttaa rajavalvonnan laillisuuden Schengen-maiden välillä. EU:n maahanmuutosta vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos tuomitsee Itävallan toimet. Hänen mukaansa Itävallan aikeet aloittaa rajatarkastukset Brennerin solassa eivät ole oikea ratkaisu ongelmaan.
EU:n ja Turkin välinen palautussopimus voi kasvattaa liikennettä entistä enemmän, ja arvioiden mukaan Italiaan voisi tulla Libyasta jopa 270 000 turvapaikanhakijaa ja siirtolaista tämän vuoden aikana.
https://www.suomenuutiset.fi/italia...si-libyasta-tana-vuonna-jopa-270-000-tulijaa/
Siispä EU:n maahanmuuttokomissaari on sitä mieltä, että Itävallan tulisi päästää ainakin 270 000 turvapaikanhakijaa maansa lävitse (tai hakea turvapaikkaa) vain siksi että rajatarkastukset eivät nyt vain ole oikea ratkaisu ongelmaan. Koska EU on kyvytön ratkaisemaan ongelmaa, niin luonnollisesti jokainen ilman unelmaa elävä maa (ei siis mm. Hölmölä ja HumanitäärinenSuurvalta) joutuu tekemään yksittäisiä kansallisen tason päätöksiä.