Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

Eläkkeet myös syödään maahanmuuttajien ylläpitoon ja te kaikki olette maksaneet pakotettua eläkettä, josta ei teille mitään tule jäämään. Systeemi romutetaan ja valtio sanoo vain "voi voi, rahat loppu". Mä en ole maksanut eläkettä kuin sen hikisen minimin juuri siksi, etten usko koko systeemin olemassaoloon kun sen aika koittaa.

Työttömyyskassa on jo tyhjä ja ottavat lainaa. Nyt ne kelaa, että korotetaanko edelleen työssäkäyvien maksuja, että työttömät lorvijat saadaan pidettyä leivässä. Toinen vaihtoehto on leikata työttömyysturvaa, mutta eihän se käy tietenkään päinsä.

Samaan aikaan tänne rahaataan iloisesti lisää työttömiä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051619703527_uu.shtml
 
Viimeksi muokattu:
Mutta samapa se tässä konkurssissa taitaa olla vaikka tulisi miljoona afrikanneekeriä, suomi on maa millä on hieno historia ja siihen se sitten jää, tulevaisuus on jotain vähän itäeurooppalaisempaa..

Juuri näin. Hieno ja itsepäinen kansa ja samanlainen historia, mutta tulevaisuus on pilalla. Tämä siksi, että satoja vuosia sitten silloiset suurvallat matkasivat Afrikkaan hakemaan orjia. Sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä, että paikalliset neekerit mielihyvin vangitsivat muita neekereitä ja myivät orjiksi. Tämä siksi, että 70 vuotta sitten Saksassa meni huonosti ja karismaattinen johtaja sai kansan sotimaan. Tämä siksi, että USA kävi omien intressiensä vuoksi iskemässä muutaman valtion diktaattorit kylmiksi (näissä valtioissa todellakin tarvitaan diktaattoreita, nämä apinat ei muuten osaa käyttäytyä kuin remmillä ja nyrkillä), eikä nyt korjaa omia jälkiään.

Porukka vertaa Suomeen tulevia "pakolaisia" Suomen sotalapsiin. Mitä vittua? Suomen sotalapset lähetettiin lähimpään mahdolliseen turvapaikkaan, ja ne lapset olivat lapsia. Nyt tänne tulee toiselta puolen maailmaa 20-25v jätkiä, jotka jättävät perheensä oman onnensa nojaan. VIttu, mä joutuisin säästämään, että voisin matkustaa tuonne asti, ja nää paskapäät tulevat tänne muka sotaa karkuun. Menkää naapurimaahan, siellähän on öljyä ja rikkautta vaikka millä mitalla. Ai, ne ei anna helvetisti rahaa käteen? No sitten.

Tänä vuonna tulee vähintään 15 000 nuorta islaminuskoista jätkää. Mitäs ensi vuonna? Koska tää helvetin keissi loppuu? Ei koskaan, koska pitää olla sydämen sivistystä. VIttu. Ja verrataan Ruotsiin, meneehän Ruotsissakin hyvin vaikka paljon mamuja. Tajuatteko yhtään kuinka helvetin rikas valtio Ruotsi on. Suomi on köyhä kuin perkele. Ei tämän maan talous kestä yhtään ylimääräisiä elättejä, työpaikat katoaa natiiveiltakin.

Toivottavasti jokainen teistä saatanan hyysäreistä menettää työpaikkansa tulevien leikkaustoimenpiteiden takia. Ja toivottavasti kaikki mamujen suorittamat raiskaukset ja väkivallanteot kohdistuu teihin. Mutta eihän niin käy, koska te itsekkäät paskat tykkäätte esittää enkeliä silloin kun ei tarvitse itseään asettaa alttiiksi. Ottakaa omaan kotiinne turvapaikanhakijoita, ottakaa naapuriinne. Annan rispektit jokaiselle teistä, joka oikeasti elää oman mantransa mukaisesti. Mutta aika harvassa taidatte olla. Se on vaan helpompi postata facebookiin kun toisilla on hätä ja samalla käydä itse cafe lattella ja ostaa iPad ja valittaa kun suomalaiset on niin vitun rasisteja.

Sori kun avaudun. Vituttaa. Tää maa on mennyttä.
 
Onhan näitä järkeviäkin professoreita näköjään olemassa. Hän ei liene mukana sisäpolitiikassa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1433480590053

Tästähän nimenomaan Niinistökin vihjaili, että kannattaa EU:n tehdä -- ja pian -- se päätös, että autetaanko ihmisiä täällä meillä, vaiko paikan päällä, eli pakolaisleireillä, jne, ottaen huomioon, että onko meillä varaa elättää sosiaaliturvastandardin mukaisella elintasolla valtavia määriä ylimääräisiä ihmisiä. Pakolaisleirit hyvään kuntoon, ihmisille tekemistä, ja pienet yhteiskunnat näihin pystyyn, kuten esim. tämä proffa oikein pätevästi ehdottaa.

Ja EU:n agentit ottamaan nämä salakuljettajat kiinni.
 
Leirit ovat huonossa iskussa, eivätkä motivoi niihin jäämään sodan päättymistä odottelemaan. Toisaalta vetten takana siintäisi ja kiiltelisi EU, tuo ehtymättömän maidon ja hunajan luvattu maa josta monet, varsinkin sosiaalisen median avuliaat salakuljettajasedät, sekä jo EU:hun asettuneet tuttavat, kertovat loisteliaita tarinoita, kuinka ihmiset ovat saaneet loppuiäkseen ilmaisen yltäkylläisen elämän, päivääkään töitä tekemättä.
 
Tiedättekö keille minä mieluiten myöntäisin jonkinasteisen turvapaikan ja elatuksen Suomessa? Niiden sankareiden vaimoille ja lapsille, ketkä tekevät työtä koko maailman puolesta, ja taistelevat näitä ekstremistejä vastaan näissä konflikteissa. Se, että mies tulee tänne häntä koipien välissä sotaa pakoon ei välttämättä mene jakeluun.
 
"Itse asiassa, aiemminhan Australiaankin tuli kymmeniä tuhansia venepakolaisia ja lukemattomia hukkui ihmissalakuljettajien merimatkoilla. Australia otti kuitenkin sen linjan, että lähettää jokaisen omin luvin meriteitse tulleen kehitysmaassa sijaitsevalle pakolaisleirille ja siihen loppui ihmissalakuljetus ja hukkumiskuolemat. EU:n pitäisi seurata tätä samaa linjaa, sillä se on ainoa toimiva."

HS:n artikkeliin liittyvä kommentti. Hitto vie, tuossa ratkaisu totisesti. Leirit kuntoon valvotusti, ja tänne tuloon säppi kiinni.

Seuraava askel tuosta voisikin sitten kenties olla tarkistella täällä jo olevien pakolaisten ja turvapaikkalaisten turvallisuuden, elämänlaadun ja sosiaalista itsetuntoa ylläpitävän toimeliaisuuden (mm. opiskelulla, työllä, jne. höystettynä) mahdollinen takaaminen tällaisissa pakolaisten toimivissa miniyhteiskunnissa, lähempänä rakasta kotomaata. Uskon, että se saattaisi olla jopa välttämätöntä Suomen nykyisessä kurjassa ja alas päin suuntaavassa taloustilanteessa.
 
Viimeksi muokattu:
Avoin kirje rasisteille
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090220285299_uu.shtml

Nyt on kyllä oikein yksi "kategorinen virhe" koko teksti. Harvemmassa lienevät nähdäkseni ne kannanotot, missä ihosolukon pigmentaation valofrekvenssireflektiosta puhutaan halventavaan tahikka sitten ennakkoluuloiseen sävyyn. Ja kulttuuriennakkoluulothan eivät sitten ole rasismia, btw., jos joku sitä ei ole vielä käsittänyt. Sille on suvaitsevuston keksittävä nyt jokin täysin uusi termi, ja sen keskustelun tiimoilta muistutettakoon, että tietyt fobiat lienevät terveitä. Tulikin polttaa yleensä, se on sen yleinen ominaisuus, ja sen leimaaminen polttavaksi ei voi olla loukkaus, vaan faktojen esittämistä. Noh, anyways, nyt siis ei puhuta rasismista, vaan puhutaan huolista koskien niitä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmista, mitkä uhkaavat meitä a) nykyisen maahanmuuttokäytännön, b) EU:n pakolais- ja turvapaikkapolitiikan ratkaisemattomien seikkojen (autetaanko siellä vai täällä), sekä c) viime aikojen massiivisten ihmisjoukkojen EU:hun virtaamisen myötä.
 
"Miten voimme auttaa". Fakta on se, ettei kukaan tai mikään maa voi auttaa. Jos meillä on 500 miljoonaa ihmistä sairastunut ruttoon ja yksi lääkäri, niin se ei ole auttamista, että lääkäri koko uransa aikana parantaa 400, ongelma pysyy edelleen. Jotenkin sairaasti luullaan, että ongelmaa auttaa promillen tuhanessosan auttaminen. Ongelma on ja pysyy ikuisesti.
 
Juuri näin. Hieno ja itsepäinen kansa ja samanlainen historia, mutta tulevaisuus on pilalla. Tämä siksi, että satoja vuosia sitten silloiset suurvallat matkasivat Afrikkaan hakemaan orjia.

Porukka vertaa Suomeen tulevia "pakolaisia" Suomen sotalapsiin. Mitä vittua? Suomen sotalapset lähetettiin lähimpään mahdolliseen turvapaikkaan, ja ne lapset olivat lapsia. Nyt tänne tulee toiselta puolen maailmaa 20-25v jätkiä, jotka jättävät perheensä oman onnensa nojaan. VIttu, mä joutuisin säästämään, että voisin matkustaa tuonne asti, ja nää paskapäät tulevat tänne muka sotaa karkuun. Menkää naapurimaahan, siellähän on öljyä ja rikkautta vaikka millä mitalla. Ai, ne ei anna helvetisti rahaa käteen? No sitten.

Tänä vuonna tulee vähintään 15 000 nuorta islaminuskoista jätkää. Mitäs ensi vuonna? Koska tää helvetin keissi loppuu? Ei koskaan, koska pitää olla sydämen sivistystä. VIttu. Ja verrataan Ruotsiin, meneehän Ruotsissakin hyvin vaikka paljon mamuja. Tajuatteko yhtään kuinka helvetin rikas valtio Ruotsi on. Suomi on köyhä kuin perkele. Ei tämän maan talous kestä yhtään ylimääräisiä elättejä, työpaikat katoaa natiiveiltakin.

Toivottavasti jokainen teistä saatanan hyysäreistä menettää työpaikkansa tulevien leikkaustoimenpiteiden takia. Ja toivottavasti kaikki mamujen suorittamat raiskaukset ja väkivallanteot kohdistuu teihin. Mutta eihän niin käy, koska te itsekkäät paskat tykkäätte esittää enkeliä silloin kun ei tarvitse itseään asettaa alttiiksi. Ottakaa omaan kotiinne turvapaikanhakijoita, ottakaa naapuriinne. Annan rispektit jokaiselle teistä, joka oikeasti elää oman mantransa mukaisesti. Mutta aika harvassa taidatte olla. Se on vaan helpompi postata facebookiin kun toisilla on hätä ja samalla käydä itse cafe lattella ja ostaa iPad ja valittaa kun suomalaiset on niin vitun rasisteja.

Sori kun avaudun. Vituttaa. Tää maa on mennyttä.

Nimenomaan, suomi ei ole suurvalta ei varsinkaan ollut silloin kun orjia käytiin Afrikasta ja siirtomaita pidettiin

Suomihan oli silloin s.i.i.r.t.o.m.a.a. Tulee sanoista sellainen iso innokas rauhantahtoinen tavallisen onnekas maa, aito asia..

Suomen sotalapsien loukkaaminen vertaamalla näihin.. 1: enemmistö tänne tulijoista ei edes ole Syyriassa koskaan edes käyneitä ja tuskin syyrialaista ihmistä tavanneita ihmisiä (97%)
Syyrian lähellä on turvallisia maita.
Herranen aika SYYRIASSA on turvallisia alueita (mm.rannikko mukaan lukien suurin satamakaupunki latakia) joissa ei ole ollut rauhatonta sitten ottomanien valtakunnan aikojen.. Eihän Syyriassa mitään rintamaa ole, siellä on hallitus, noin 150 eri sissiliikettä jotka hallitsee mitä hallitsee ja sotatoimet on erittäin rajatuilla alueilla niissä kaupungeissa missä on useampaa tahoa kuin yhtä, enemmän terrori-iskuja kuin mitä me ymmärrämme sodalla. Tottakai sieltä pitää lähteä pois (koska kyseiset lojaliteetit menee KANSALLISUUDEN JA USKONNON mukaan, Syyriassa on paljon eri ryhmiä)

Mikähän sitä tekee Syyrian monikulttuurisuudesta kamalan epäonnistumisen? On sunneja, shiioja, kristittyjä, alaviitteja, wahhabeja, maallistuneempia, druuzeja, kurdeja, aramealaisia jne. Miksi monikulttuurisuus ei rikasta Syyriaa?

Ruotsi on rikas teollisuusmaa. Joka ei velkaannu joka tunti yli miljoonalla eurolla. Jossa ei kaikissa suurissa kaupungeissa ole vähintään 13.5% työttömyys, Tukholman ulkopuolisissa ~20% eikä korkeakoulutetuilla nopeiten kasvava kaikista eikä ruotsalaisia kiinnosta maailmassa eniten sosiaaliturva-asiat kun niistä enemmistö ei ole sosiaalisten tulonsiirtojen varassa saamapuolella eikä siellä ole edes autoveroa niih.

Mua ihmetyttää mitenköhän älytön Sveitsi se oikein olisi ilman miljoonaa kehitysmaamamua. Saksalaisia vituttaisi kun pohjoisessa olisi niitäkin menestyvämpi ja rikkaampi maa.

Sekä että kuinkahan matala työttömyys niillä kantaruotsalaisilla oikein on, kun kokonaisuutena siellä on työttömyyttä toki, mutta vähemmän mitä kehitysmaamamujen takia luulisi olevan.

Sen sijaan Suomessa joka on kuin pikavipeillä rantarolexin ostanut 600 000 km ajettua mersua mersuuden vuoksi ajeleva kaveri joka puhuu aina Australiassa golfin pelaamisesta, Suomessa on ongelma. Vakava sellainen. Se ihme harhaluulo että oltaisiin maailman rikkain länsimaa. Joka esiintyy aina mediassa ja suvaitsevaisten mielessä.

Newsflash: suomi ei ole, ei rikas ei länsimaa.
Ja meidän luontainen kehitys palauttaa viiteryhmää kohti (=muut Baltian ja itäeuroopan maat) tosin niissäkin on talouskasvua ja draivia. Ei ainoa kasvava mittari ole työttömyysaste.

Suomesta muuttaa Irlannin jälkeen toiseksi eniten nuoria koulutettuja maasta. Nyt täytyy sanoa että hei! Otetaan edes jossain se ykköspaikka!
 
Ei niin, paitsi:
23px-Flag_of_Turkey.svg.png
Turkey 1,758,092 estimated (April 2015)[2]
1,758,092 registered (April 2015)[2]
23px-Flag_of_Lebanon.svg.png
Lebanon 1,196,560 estimated (April 2015)[3]
1,185,241 registered (April 2015)[3]
23px-Flag_of_Jordan.svg.png
Jordan 628,427 estimated (April 2015)[4]
628,427 registered (April 2015)[4]
23px-Flag_of_Iraq.svg.png
Iraq 247,861 estimated (March 2015)[5]
247,861 registered (March 2015)[5]
23px-Flag_of_Egypt.svg.png
Egypt 133,862 estimated (April 2015)[6]
133,862 registered (April 2015)[6]

Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/Refugees_of_the_Syrian_Civil_War

Mitä tekee rikkaat öljyvaltiot Saudi-Arabia, Kuwait, Qatar, Azerbaidzan, Oman ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat? Montako pakolaista Iran ottaa? Eipä taida näitä arabivaltioita koskea ihmisoikeudet ja solidaarisuus jne. Eurooppa on ainut jolta vaaditaan vastuuta.
 
Tilannehan on se, että nykyisessä poliittisammattiyhdistyksellisessä perätilassa rahat loppuvat joka tapauksessa saman tien kun lainahanaa kiristetään niiden toimesta, jotka sitä tällä hetkellä vielä pitävät auki. Joten oikea vastaus tähän kysymykseen on nolla, mikäli pakolaisen tukemista ei voi rahoittaa lainalla, tai ääretön, mikäli sen voi. Koska nyt lainalla bileitä pidetään muutenkin, niin oma mielipiteeni olisi nollaa huomattavasti suuremman numeron kannalla, vaikken olisikaan omalta osaltani päättänyt lopettaa suomalaisen pahoinvointivaltion pakkorahoitusta.

Aivan toiseen asiaan: onko täällä kellään ystäviä, jotka ovat muslimeita? Meillä on, ja tuli vaan vaimon kanssa puheeksi, että voisiko heille suositella Suomeen suuntautuvaa turismia - ja vastaus oli kummallakin negatiivinen. Muslimeita on tällä pallolla 1.6 miljardia, eivätkä kaikki todellakaan ole köyhiä murhaajaraiskaajia.

Ok. Ymmärrän. Motiivisi on romuttaa Suomi mahdollisimman nopeasti koska "mitään ei ole kuitenkaan tehtävissä". Oletkin tavallaan hieman jäävi kysymyksessä kun et asu enää Suomessa. Meitä suomalaisiakin on jotka toivovat kuitenkin että Suomi saataisiin vielä jaloilleen.

Nk. tapamuslimillahan (mitä tuosta 1,6 miljardista suuri osa on) ei ole mitään ongelmaa tulla muslimina Suomeen koska muslimius ei näy hänestä mitenkään eikä hän määrittele itseään muslimiksi muuta kuin kirkkokuntaa kysyttäessä. Olen minäkin kristityn kasvatuksen saanut kirkosta eronnut ja Aasiassa kun joku on tivaamalla tivannut uskonto taustaa olen tämän kertonut. Mutta en minä itseäni kristityksi määrittele (en edes silloin kun kuuluin kirkkoon). Saattaa toki olla muutama muslimimaa jotka sen tekee. En ota kantaa kannattaisiko minulle suositella siellä matkustelua.
 
Paremminkin pitäisi kannattaa vastaanottoon lisäresursseja, jotta homma toimisi jouheammin.

Vastaanottokeskusten vastustaminen noin yleisesti (sen toki ymmärrän, että harva sitä omaan naapuriin haluaa) on epäjohdonmukaista. Johonkin tulijat on vastaanotettava ja jossain heidät on prosessoitava mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, jolloin säästyy veronmaksajien rahoja.

Vastaanottokeskuksia perustetaan kuitenkin jokatapauksessa, oli se kaupungin tai kunnan mielipide mikä tahansa. Yksityisten omistamiin tiloihin ainakin.
Sen vuoksi olisi nimenomaan hyvä antaa päättäjille singaalia siitä, ettei vastaanottokeskuksia haluta (ja täten myöskään eksoottisia humanitäärisiä maahanmuuttajia omalle paikkakunnalle).
Kun rikosten määrä kasvaa paikkakunnilla, joissa on vastaanottokeskus, merkittävästi, voi kansa syyttää päättäjiä hotittomasta vastaanottokeskusten rakentamisesta. Täten tämä hulluus loppuisikin helpommin.

Myös se, että mitä useampi ihminen vastustaa vastaanottokeskuksia ja nykyistä humanitääristä maahanmuuttopolitiikkaa avaa ennemmin tai myöhemmin päättäjien ja valtamedian silmiä, kun huomataan kuinka omat rahat tai kannatus alkaa hupenemaan vaihtoehtomedioille tai maahanmuuttokriittisimmälle puolueelle.

Lisäksi kun yhä useampi majoittuu telttamajoitukseen, kiirii tieto nopeasti vielä tuleviin turvapaikanhakijoiden joukkoon. Ensikäsityksenä kuitenkin samanlaisiin telttoihin kuin pakolaisleireillä ei ole houkuttelevan maan merkki.

On tietysti totta, että mitä nopeammin saataisiin käsiteltyä hakemukset, sitä halvemmaksi se tulisi. Lyhyellä aikavälillä ajateltuna, mutta kokonaisongelman ratkaisua ja sen ajoitusta silmällä pitäen ei.
 
Juuri näin. Hieno ja itsepäinen kansa ja samanlainen historia, mutta tulevaisuus on pilalla. Tämä siksi, että satoja vuosia sitten silloiset suurvallat matkasivat Afrikkaan hakemaan orjia. Sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä, että paikalliset neekerit mielihyvin vangitsivat muita neekereitä ja myivät orjiksi. Tämä siksi, että 70 vuotta sitten Saksassa meni huonosti ja karismaattinen johtaja sai kansan sotimaan. Tämä siksi, että USA kävi omien intressiensä vuoksi iskemässä muutaman valtion diktaattorit kylmiksi (näissä valtioissa todellakin tarvitaan diktaattoreita, nämä apinat ei muuten osaa käyttäytyä kuin remmillä ja nyrkillä), eikä nyt korjaa omia jälkiään.

Porukka vertaa Suomeen tulevia "pakolaisia" Suomen sotalapsiin. Mitä vittua? Suomen sotalapset lähetettiin lähimpään mahdolliseen turvapaikkaan, ja ne lapset olivat lapsia. Nyt tänne tulee toiselta puolen maailmaa 20-25v jätkiä, jotka jättävät perheensä oman onnensa nojaan. VIttu, mä joutuisin säästämään, että voisin matkustaa tuonne asti, ja nää paskapäät tulevat tänne muka sotaa karkuun. Menkää naapurimaahan, siellähän on öljyä ja rikkautta vaikka millä mitalla. Ai, ne ei anna helvetisti rahaa käteen? No sitten.

Tänä vuonna tulee vähintään 15 000 nuorta islaminuskoista jätkää. Mitäs ensi vuonna? Koska tää helvetin keissi loppuu? Ei koskaan, koska pitää olla sydämen sivistystä. VIttu. Ja verrataan Ruotsiin, meneehän Ruotsissakin hyvin vaikka paljon mamuja. Tajuatteko yhtään kuinka helvetin rikas valtio Ruotsi on. Suomi on köyhä kuin perkele. Ei tämän maan talous kestä yhtään ylimääräisiä elättejä, työpaikat katoaa natiiveiltakin.

Toivottavasti jokainen teistä saatanan hyysäreistä menettää työpaikkansa tulevien leikkaustoimenpiteiden takia. Ja toivottavasti kaikki mamujen suorittamat raiskaukset ja väkivallanteot kohdistuu teihin. Mutta eihän niin käy, koska te itsekkäät paskat tykkäätte esittää enkeliä silloin kun ei tarvitse itseään asettaa alttiiksi. Ottakaa omaan kotiinne turvapaikanhakijoita, ottakaa naapuriinne. Annan rispektit jokaiselle teistä, joka oikeasti elää oman mantransa mukaisesti. Mutta aika harvassa taidatte olla. Se on vaan helpompi postata facebookiin kun toisilla on hätä ja samalla käydä itse cafe lattella ja ostaa iPad ja valittaa kun suomalaiset on niin vitun rasisteja.

Sori kun avaudun. Vituttaa. Tää maa on mennyttä.

Eläkkeet myös syödään maahanmuuttajien ylläpitoon ja te kaikki olette maksaneet pakotettua eläkettä, josta ei teille mitään tule jäämään. Systeemi romutetaan ja valtio sanoo vain "voi voi, rahat loppu". Mä en ole maksanut eläkettä kuin sen hikisen minimin juuri siksi, etten usko koko systeemin olemassaoloon kun sen aika koittaa.

Työttömyyskassa on jo tyhjä ja ottavat lainaa. Nyt ne kelaa, että korotetaanko edelleen työssäkäyvien maksuja, että työttömät lorvijat saadaan pidettyä leivässä. Toinen vaihtoehto on leikata työttömyysturvaa, mutta eihän se käy tietenkään päinsä.

Samaan aikaan tänne rahaataan iloisesti lisää työttömiä.

No voi vittu onhan teillä asiat aika vitun huonosti. Kaikilla meillä on samat ongelmat. Silti meillä kaikilla on safkaa ja katto pään päällä. Älkää vittu itkekö vaa miehistykää ja hyväksykää et maailma muuttuu. Tommonen vitun ruikuttaminen ei ainakaa paranna asioita suuntaa eikä toiseen. Onneks pari sukupolvea eteenpäin tää maa voi paremmin ku tollaset paskahousuruikuttajat on delannu pois.
 
http://*******.net/2015/09/04/oikea...roopan-maksavan-hanen-hampaansa-poika-hukkui/
Valitettavaa on lapsen kuolema, mutta eivät nämä tähän lopu ihmisten yrittäessä mitä epätoivoisimpia temppuja huiputtaakseen eurooppalaisia.
 
Motiivisi on romuttaa Suomi mahdollisimman nopeasti koska "mitään ei ole kuitenkaan tehtävissä". Oletkin tavallaan hieman jäävi kysymyksessä kun et asu enää Suomessa. Meitä suomalaisiakin on jotka toivovat kuitenkin että Suomi saataisiin vielä jaloilleen.
No ihan näin nihilisti en ole. Kun lainarahalla kuitenkin pelataan, niin kannatan esim. syyrialaisten pakolaisten vastaanottoa koska ihmisyys. Minusta vain empaattisuuteen kykynevä kansakunta ansaitsee tulla ulkopuolisten taholta autetuksi takaisin jaloilleen. Rasismin nopea lisääntyminen on kieltämättä varsin nopeasti tehnyt ainakin minusta huomattavasti vähemmän isänmaallisen.
Nk. tapamuslimillahan (mitä tuosta 1,6 miljardista suuri osa on) ei ole mitään ongelmaa tulla muslimina Suomeen koska muslimius ei näy hänestä mitenkään eikä hän määrittele itseään muslimiksi muuta kuin kirkkokuntaa kysyttäessä.
Näistä meidän tuttavista kyllä muslimius näkyy aika kauas, paljon kauemmas kuin se, että perheenisä on teksasilainen GM Fortune-500 yrityksessä. Lienet samaa mieltä, että kaltaisensa eivät välttämättä koe enää Suomessa itseään tervetulleiksi?
 
Onneks pari sukupolvea eteenpäin tää maa voi paremmin ku tollaset paskahousuruikuttajat on delannu pois.

Humanitäärisen maahanmuuton voimakkaan kasvun jatkuminen aiheuttaa;

1) lisääntynyttä työttömyyttä
2) lisääntynyttä rikollisuutta
3) suurempia kustannuksia
4) leikkauksia muualta
5) koulutuksen tason laskemista
6) älykkäiden nuorten maastamuuttoa
7) verojen korotusta
8) maan houkuttelevuuden pienentymistä
9) koulutettujen määrän laskemista
10) kantaväestöön kohdistuvaa rasismia
11) turvattomuutta
.....jne jne.

Onko tämä Spliffer käsityksesi "maan parempivointisuudesta"? Kannatatko humanitääristä maahanmuuttoa?
 
Itse en tajua miksi halutaan tukea tämmöistä salakuljetuksien tuomaa hätää ollenkaan, vielä perustamalla vastaanottokeskuksia niille? Montako on tullut virallista tietä suomeen hakemaan apua? Tarvitsevatko tämmöiset 20v miehet apua juuri Suomesta, eikö hätäapu olisi kelvannut lähempää?
Suomeen nyt saa siis tulla ihan vapaasti kuka vaan passista huolimatta eikä rajatarkastuksia ole, eikö kukaan näe tässä mitään väärää tai ongelmaa? Eikö me juuri lentokentillä tarkasteta kaikki ettei kukaan pommita niitä lentsikoita mutta se ei haittaa että tänne tulevat paperittomasti salaa ja kuka tietää millä agendalla?
Sanoisin tosiaan että autetaan mutta rajat valvontaan ja keskitetysti annetaan apua sinne missä sitä tarvitaan. Tämä että jos tänne tulee ilman papereita ja näyttää syyrialaiselta saa ilmaista rahaa suoraan käteen on älytöntä, tottakai heitä tulee sieltä kun edut on paremmat kuin 0 euroa kotimaassa, eikö voitasi auttaa pelkällä vaate/ruoka-avulla ja jos herrat haluavat rahaa niin voitaisiin työllistää heidät?
 
No ihan näin nihilisti en ole. Kun lainarahalla kuitenkin pelataan, niin kannatan esim. syyrialaisten pakolaisten vastaanottoa koska ihmisyys. Minusta vain empaattisuuteen kykynevä kansakunta ansaitsee tulla ulkopuolisten taholta autetuksi takaisin jaloilleen.
Mutta jätät suvereenisti kommentoimatta kaikkiin niihin viesteihin, joissa on selitetty miten tämä nykyinen ihmisten siirtelyyn perustuva politiikka on äärimmäisen epäinhimillistä eikä millään tavalla auta kriisialueita takaisin jaloilleen, ainoastaan aiheuttaa valtavasti kärsimystä niin vastaanottajamaissa kuin lähtöalueillakin. Muunmuassa kaikki pakolaisten hukkumiskuolemathan ovat täysin yksikäsitteisesti suora seuraus Euroopan harjoittamasta pakolaispolitiikasta. Jos pakolaisia ei houkuteltaisi yrittämään tänne kaikin keinoin, niin heitä ei myöskään hukkuisi meriin. Silti mielestäsi meidän on hukutettava pakolaisia mereen sen sijaan että rakentaisimme heille inhimilliset olosuhteet kriisialueen lähelle, koska "ihmisyys". Käsityksesi ihmisyydestä on minulle hyvin vieras.

Näistä meidän tuttavista kyllä muslimius näkyy aika kauas, paljon kauemmas kuin se, että perheenisä on teksasilainen GM Fortune-500 yrityksessä. Lienet samaa mieltä, että kaltaisensa eivät välttämättä koe enää Suomessa itseään tervetulleiksi?
Onko Suomi houkkuttelevampi paikka turisteille kun se on täytetty väkivaltaisilla rikollisilla? En nyt oikein ymmärrä tätä logiikkaa. Käyvätkö nuo tuttavasi usein turistimatkoilla esim afganistanissa tai irakissa tai muualla kriisialueilla? Vai miksi oletat että Suomen muuttaminen näiden kriisialueiden kaltaiseksi tekisi Suomesta houkuttelevamman turismikohteen?
 
Back
Ylös Bottom