Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


Nyt uutisoidaan jatkuvasti uusista vastaanottokeskuksista. Ihan uskomatonta, muualta leikataan ja vastaanottokeskuksia perustetaan ennätystahtia. Sitten pitäisi vielä irtisanoutua jatkuvasti rasismista. Mitäs jos tämänkin palstan hyysärit ottaisi sen 10 abdullahia kotiinsa asumaan ja kustantaisi itse niille kaiken, kun kerran ollaan niin solidaarisia.

RUOTSISSA VASTAANOTTOKESKUKSEN VIERESSÄ:

"Malmössa käytiin sunnuntai- iltana merkillinen näytelmä, jonka miespuolista pääosaa esitti kehitysmaalainen. 26- vuotias nainen makasi puiston nurmikentällä taju kankaalla voimakkaan humalan takia. Samaan aikaan ennen ambulanssia saapui paikalle kehitysmaalainen, joka ei voinut hillitä himojaan. Skånen tummuvassa illassa mies yhtyi itselleen entuudestaan tuntemattomaan naiseen.

Itse tapahtuma on merkillinen, mutta merkillistä on myös paikallaolleiden silminnäkijöiden toiminta. Paikalla oli ihmisiä, jotka olivat jo soittaneet ambulanssin paikalle, sillä nainen oli maannut kentällä kuin eloton. Silminnäkijät eivät kuitenkaan estäneet mitenkään kehitysmaalaisen seksi- iloittelua vaan soittelivat poliisille ja kuvailivat älypuhelimillaan tapahtumaa. Vasta poliisin saapuessa paikalle saatiin kehitysmaalaisen kulli takaisin housuun."


Rasismin pelko.


http://paavotajukangas.com/2015/08/24/kehitysmaalainen-raiskasi-sammuneen-naisen-keskella-puistoa/
 
Koskahan alkaa mamujen tuleminen vaikuttamaan asuntojen hintoihin? Ai juma kun vastaanottokeskus laskee asunnon hintaa 50%, niin kuka korvaa, ei ainakaan valtio?

Tätä mietin itsekkin kun luin paikallislehdestä yleisönosastolta kuinka joku valopää ehdotti koulukeskuksen ottamista vastaanottokeskus käyttöön. Meiltä matkaa mukavat 1.5 km. ja perustelut tietysti oli ne että maahanmuuttajista on pelkkää tuloa, valtio kun maksaa kaiken. Voi vittu!

Sitä olen kanssa ihmetellyt kovasti kun paikallisten vihreitten homojaosto kovasti liputtaa maahanmuuton ja monikulttuurisuuden puolesta. Eikö ne tajua että jos nämä rauhanuskonnon edustajat määräisivät niin homous olisi rikos ja he itse kärsisivät. En vaan ymmärrä.
 
Ymmärryksellä ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa. Pakoloisten hamuaminen on puhtaasti polittista .... perseiden nuolentaa.... ja välistävetoa....
Säälittää vaan tulevaisuudessa lähiöiden kantasuomalaiset asukit jotka joutuvat vähemmistöön ja pakoloisten ja niiden jälkikasvujen raiskaamiksi ja ryöstämiksi.
Toinen seikka on sitten koko Suomen kohtalo....kun talouttakaan ei saada kuntoon ainakaan seuraavaan 20 vuoteen niin pakoloisimis alueiden ghettoutuminen on väistämätöntä ja Suomessa ei tulevaisuudessa ole kuin pakoloisia ja köyhiä ja kipeitä vanhuksia.
 
Miksi tänne otetaan toisesta Schengen maasta tulevien turvapaikanhakijoiden hakemuksia edes käsittelyyn? Se on sopimuksen vastaista ja nämä ihmiset pitäisi palauttaa takaisin lähtömaahan samantien. Ranska ja Sveitsi jo tekevät rajavalvontaa ja palauttavat Italiasta pyrkivät pakolaiset takaisin Italiaan. Suomi voisi tehdä saman ja alkaa valvoa taas Ruotsista tulevaa matkustajaliikennettä. Looginen ja Suomen etua ajava hallitus tekisi näin.
 
Joku tuossa jo aiemmin linkkasikin "vanhan" uutisen miten täälä Seinäjoella tehtiin hieno päätös olla ottamatta pakolaisia...

Tättärää 6kk myöhemmin: "Seinäjoen kaupunginvaltuustossa tehtiin maanantaina aloite pakolaisten vastaanottokeskuksen perustamisesta kaupunkiin. Toisessa aloitteessa esitetään kiintiöpakolaisten vastaanottamista Seinäjoelle."
http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/valtuustoaloite-vastaanottokeskus-seinäjoelle-1.1894020

Mä lyön hanskat tiskiin, en aio äänestää enää ketään tästä lähin! Työtkin vois tehdä pimeenä! Sellasta demokratian irvikuvaa koko Suomi nykyään että haistakaa vittu herrat, kukkikset, suvakit sun muut! Oikeastaan tässä alkaa tuleen jo sadistista nautintoa...tulkoot saatana kaikki tänne ja kääntäkööt tämän maan viturallaan, mennään sitten suohon kaikki jos kerran sitä halutaan
Ennenkuin kakkaat housuihisi ja pakenet maasta,istu alas ja rauhoitu.Lue toi uutinen uudestan,katso kuka on aloitteen tehnyt ja sit tutustut tähän
https://www.seinajoki.fi/seinajoenkaupunki/paatoksenteko/valtuusto/valtuustonjasenet_0.html
Mitä sä luulet meneekö toi aloite läpi?
 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082520238171_uu.shtml
IL taas saanut todennäköisesti valtiolta tukea julkaisemalla tällästä paskaa, tässäkin taas hyysätään kuvin noita aliravittuja naisia ja lapsia jolla ei ole kotia ja kuinka siinä ja siinä maassa on autopommeja aina välillä, vaikkakin sellasia pommituksiakin löytyy tuolta ruotsista jo ihan samalla lailla.
Ja tässä pitää tietää että noista mamuista on se 0% niitä naisia tai lapsia, niitä kun ei tuolla afrikan maailmoissa lasketa edes väestöön koska ovat niin epätasa-arvoisia niin minkä takia heitä sitten pelastettaisiinkaan..
 
Aiemmin käsitellylle maahanmuuttajalasten huonolle menestymiselle PISA testeissä on nyt Helsingin Sanomat löytänyt selityksen. Arvaako kukaan? No rasismihan se, mikäpäs muukaan. http://www.hs.fi/kotimaa/a1305979831147
Siitä huolimatta, että ainakin ne peruskoulun opettajat ketä itse tunnen, voi huoletta asetella "hyysäri" kategoriaan (ja tämä myös selittää sen, miksi antavat maahamuuttajille heikosta osaamisesta huolimatta hyviä numeroita), professori Vesa Puuronen (vasemmistoliitto) tunnistaa ongelman olevan rasismissa: Puurosen mukaan rasismi on monitasoista ja sekä tietoista että tiedostamatonta.
 
Voi vittu kun alkoi vituttaa kaikki Facebookin suvaitsevaiset niin paljon ettei veri kierrä. Ihmetellään miten joku voi olla niin kamala ihminen ettei halua auttaa hädässä olevia, kun kyllähän tänne mahtuu ja rahaa saa pankista ja kaikki on niin kaunista ja ihanaa ja pusipusihalihali saatana. Saa elää jossain kuplassa lukien ylempää löytyvän Fanksin postin kaltaisia iltalehden uutisia, että maailmankatsomus jää tuolle tasolle. Ei ymmärretä koko aiheesta, eikä etenkään taloudesta yhtään mitään, mutta jauhetaan sitä samaa paskaa arvomaailmoista ja muiden auttamisesta. Lieveilmiöistä ei ole ikinä kuultukaan. Vastakkainen mielipide on pelkoa, junttimaisuutta ja rasismia. Mä en tajua miten joku voi olla noin sinisilmäinen. Ei mene jakeluun, ei millään vaikka miten yritän. Jos joku tekee ihmisestä rasistin, niin se ei ole ulkomaalaiset, maahanmuuttajat eikä mikään muukaan vähemmistö, vaan noi saatanan aivottomat todellisuudentajun menettäneet hyysääjät ja niiden hienot argumentit. Vittu.
 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082520238171_uu.shtml
IL taas saanut todennäköisesti valtiolta tukea julkaisemalla tällästä paskaa, tässäkin taas hyysätään kuvin noita aliravittuja naisia ja lapsia jolla ei ole kotia ja kuinka siinä ja siinä maassa on autopommeja aina välillä, vaikkakin sellasia pommituksiakin löytyy tuolta ruotsista jo ihan samalla lailla.
Ja tässä pitää tietää että noista mamuista on se 0% niitä naisia tai lapsia, niitä kun ei tuolla afrikan maailmoissa lasketa edes väestöön koska ovat niin epätasa-arvoisia niin minkä takia heitä sitten pelastettaisiinkaan..
http://ydinlehti.fi/numero-2015-2/k...avain-aseellisten-konfliktien-pysayttamiseen/ Mielenkiintoinen artikkeli. Ei sanallakaan mainittu Somaliaa. Ja vielä kun katsoo, kuka on tuon julkaisun takana tai siis tuon ydin-webbisivun. Kyllä ne iphone miehet taitaa vaan tulla sieltä Somaliasta :)
 
Voi vittu kun alkoi vituttaa kaikki Facebookin suvaitsevaiset niin paljon ettei veri kierrä. Ihmetellään miten joku voi olla niin kamala ihminen ettei halua auttaa hädässä olevia, kun kyllähän tänne mahtuu ja rahaa saa pankista ja kaikki on niin kaunista ja ihanaa ja pusipusihalihali saatana. Saa elää jossain kuplassa lukien ylempää löytyvän Fanksin postin kaltaisia iltalehden uutisia, että maailmankatsomus jää tuolle tasolle. Ei ymmärretä koko aiheesta, eikä etenkään taloudesta yhtään mitään, mutta jauhetaan sitä samaa paskaa arvomaailmoista ja muiden auttamisesta. Lieveilmiöistä ei ole ikinä kuultukaan. Vastakkainen mielipide on pelkoa, junttimaisuutta ja rasismia. Mä en tajua miten joku voi olla noin sinisilmäinen. Ei mene jakeluun, ei millään vaikka miten yritän. Jos joku tekee ihmisestä rasistin, niin se ei ole ulkomaalaiset, maahanmuuttajat eikä mikään muukaan vähemmistö, vaan noi saatanan aivottomat todellisuudentajun menettäneet hyysääjät ja niiden hienot argumentit. Vittu.

Muutama helposti muistettava fakta tai vastakysymys, joita heittelee "keskusteluihin" suvakkien kanssa:

-mamuja 3% kansasta ja tekevät 33% raiskauksista, 41% törkeistä raiskauksista
- maahanmuutto maksaa Suomelle erilaisten arvioiden mukaan 2-3miljardia/vuosi
-maahanmuuttajista 50% työttömiä
-n.90% humanitäärisen maahanmuuton tulijoista työttömiä
-Mamut pärjäävät koulussa suomalaisia huonommin, sama pätee toisen sukupolven mamuihin
-Ruotsin parempi taloustilanne EI johdu maahanmuutosta
-Ruotsin maahanmuuton kustannukset n.27miljardia€/vuosi
-Onko järkeä ottaa hyvin pieni osa pakolaisista (yleensä rikkaimmat) ja panostaa vain heihin? (eriarvoistaminen)
-Saavutetaanko tällä tavalla kaikille turvalliset ja taloudellisesti hyvät oltavat? --->EI. Afrikan väkiluku nousee nykyisestä miljardista yli 2 miljardiin 2050 mennessä ja 2100 mennessä yli 4 miljardiin.
-Suurin osa pakolaisista 20-30vuotiaita terveitä nuoria miehiä
 
Ennenkuin kakkaat housuihisi ja pakenet maasta,istu alas ja rauhoitu.Lue toi uutinen uudestan,katso kuka on aloitteen tehnyt ja sit tutustut tähän
https://www.seinajoki.fi/seinajoenkaupunki/paatoksenteko/valtuusto/valtuustonjasenet_0.html
Mitä sä luulet meneekö toi aloite läpi?

No tuskin sinäkään mikään oraakkeli olet joten mitä vaan voi käydä ja pahinta tässä pelkää koska tämähän on nyt ajan henki! Ei se edellinenkään päätös ollut mikään yksipuolinen ja nyt esim. juuri Forssassa torjuttu keskuksen päätös jakautui melkein tasan.
 
Järkevien sanojen vastapainoksi, iltapaska taasen jatkaa tutulla mokutus-linjalla: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440477491281.html

Pitäiskö lähettää kommenttia, että vertaatko turvapaikanhakijoita eläimiin, senkin rasisti??!!! :D

Muuttajia ei ole taloudellisesti tai turvallisuuden kannalta kannattavaa ottaa tänne.
Se että niitä otetaan tänne "kulttuurin" laajentamisen takia on sama kun päästäisi eläintarhasta norsut vapaaksi vain siksi, että niitä voisi nähdä myös katukuvassa kuka tahansa, minkään oikean avun takia ei noita sotaa pakoilevia nuoria poikia tänne oteta.

Itseä kismittää myös se kuinka iltalehti on niin positiivisena jokasesta mamu-uutisesta, siinä raportoidaan sillee että mutta hei, vaikka meillä on täälä paljon neekereitä jotka rötöstelee niin pitää muistaa 60% rikoksen tehneistä mutuista eivät ole saaneet vielä edes suomen kansalaisuutta joten se ei haittaa vaikka ne tekevät rikoksia, eiväthän ne ole suomen kansalaisiakaan joten minkäs sille mahtaa..

Sen verran tiedän että jos vaikka virosta muutat niin tuota suomen kansalaisuutta et saa ihan helpolla, mutta mamuille taitaa siinäkin olla joku suojavärisäännös..

Jos haluaa nähdä mutiaisia niin lentolippu afrikkaan, menisivät nuo suvakit sinne raiskattavaksi, oppisivathan vähän maapallon kulttuuria siinäkin..
 
Viimeksi muokattu:
http://cms.hommaforum.org/images/stories/hs25082015_a.jpg
hs25082015_a.jpg
 
Osalla toimittajakunnasta on ns. "perittyä ja hieman muunneltua taistolaisuutta" .... näille puna-vihreiden lasien ja punkkupullojen läpi katsoville suvakeille Suomi nähdään vain junttilana joka voidaan uhrata ... ah ...niin ihanan euroopan kyldyrelleille, virkistäville tuulahduksille ja monimuotoisuutta tuoville maahanmuuttajille....
Toimittaja ei ole mikään ammatti.... se on diagnoosi.
 
Järkevien sanojen vastapainoksi, iltapaska taasen jatkaa tutulla mokutus-linjalla: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440477491281.html

Pitäiskö lähettää kommenttia, että vertaatko turvapaikanhakijoita eläimiin, senkin rasisti??!!! :D

"Ei nyt panikoida ennen kuin tiedämme mitä tapahtuu, jooko? Toistaiseksi uudet vastaanottokeskukset olisivat työllistämässä ainakin muutaman ihmisen lisää."

Ai toimittaja Rimailan mielestä emme tiedä mitä tapahtuu? Moni on tässäkin keskustelussa hyvin tietoinen siitä mitä tapahtuu. Miksi pitää odottaa, että nyt Kirkkonummella ensimmäinen nuori tyttö raiskataan, kun toistaiseksi ovat tyytyneet varastelemaan pyöriä?

Toisekseen yrittääkö huipputoimittaja Rimaila kieltää maahanmuuttajien suuren todennäköisyyden tehdä rikoksia ja suunnata katsetta muutamaan vastaanottokeskuksen myötä tulevaan työläiseen, jotka paisuttavat vain julkista sektoria. Rimaila ei selvästikkään ymmärrä maahanmuuttoskeneä ja tekee itsestään kansan silmissä täydellisen idiootin.

Tämä Rimaila on ensimmäisiä henkilöitä, joita tulee syyttää kun turvapaikanhakija raiskaa,ryöstää pahoinpitelee ym.
 
Mitä netissä lukenut eri kommentteja niin 9/10 on sitä mieltä että ei pakolaisia Suomeen, eritoten koska oma maa on kohta konkassa. Media yrittää vain pyristellä vastaan ja mitä enemmän ihmiset avaa silmiä niin sitä kovemmin propaganda kiihtyy, kuten huomaatte viime viikon uutisista mitä IL, IS, YLE tai Pravda julkaisee. Säälittävää sanon minä, tälläinen media kuuluisi Pohjois-Koreaan tai Saudi-Arabiaan tai 30 luvun Saksaan.
 
Back
Ylös Bottom