Kaapeli, kun ohitit tuon mun edellisen viestin jossa toistin täällä jo usein ehdotettuja ratkaisuja tähän turvapaikanhakijatilanteeseen, niin vastaatko kuitenkin sen verran, että onko nykyinen malli mielestäsi hyvä?
Nykyinen systeemihän toimii käytännössä siten, että kuka tahansa, joka saa itsensä jollain keinolla Euroopan rajojen sisälle, tai nykyisin edes lähelle Euroopan aluevesiä välimerellä, saa elinikäisen oleskeluluvan ja sitä kautta erittäin kattavan sosiaaliturvan Euroopassa. Ilmoittauduttuaan turvapaikanhakijaksi ihmistä ei käytännössä juuri koskaan väkisin poisteta Euroopasta, riippumatta siitä myönnetäänkö tälle turvapaikkaa vai ei. Oleskelulupa myönnetään sitten ennemmin tai myöhemmin jokatapauksessa, kun ihminen on riittävän kauan oleskellut Euroopassa, eikä palauttaminen ole "ollut mahdollista".
Tämä luo tilanteen, jossa kenen tahansa Eurooppalaista elintasoa heikommista oloista lähtöisin olevan ihmisen, (joita siis on valtava enemmistö maailman ihmisistä) kannattaa kaikin keinoin pyrkiä Eurooppaan hyväksikäyttämään tätä järjestelmää. Ja kuten nähdään, se on johtanut laittomien maahantulijoiden määrän eksponentiaaliseen kasvuun, jolle ei näy loppua. Tällä kasvuvauhdilla ei mene enää montaa vuotta, kun vuosittaiset tulijamäärät liikkuvat kymmenissä miljoonissa, sitten sadoissa miljoonissa. Tämän kehityksen jatkuessa tietysti yhteiskunnan kantokyky jossain vaiheessa romahtaa, ja tätä seuraa jonkinlainen kaaos ja mitä luultavimmin väkivaltaa ja sekasortoa.
Sillä välin, tilanne turvapaikanhakijoiden lähtöalueilla ei parannu millään tavalla, ainoastaan huonontuu, kun kaikki kyvykkäimmät, vahvimmat ja varakkaimmat ihmiset keskittyvät vain pääsemään alueelta pois. Mitään ongelmia ei siis ratkaista, ainoastaan aiheutetaan uusia ongelmia. Mikä siis on tämän järjestelmän perimmäinen tarkoitus? Mihin tällä menettelyllä pyritään?