Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Imo ihan hyvä vaan kunhan eivät tuu takas.![]()

Imo ihan hyvä vaan kunhan eivät tuu takas.![]()

Maahanmuuttajien hyvinvointia kartoittaneessa 2012 ilmestyneessä tutkimuksessa 26 prosenttia somalinaisista oli kokenut nimittelyä tai sanallista loukkaamista, miehistä joka viides. Kurdien kohdalla tilanne oli päinvastainen. Miehistä 27 prosenttia oli kokenut solvaamista, naisista 17 prosenttia.
"Mutta ylipäätään voi sanoa, että Suomessa kuitenkin ollaan tosi suvaitsevaisia tai jos ei olla, ei kuitenkaan häiritä."
Löytyy suhteellisen toimivat engsubit meille, joilla ruotsi ei taivu tarpeeksi hyvin.
Pistää vihaksi ruotsalaisten puolesta. Ja luulenpa, että 10-20 vuoden päästä on Suomessakin samanlaisia ongelmia.
Hunnutettu kohtaa vihaa ? HS testasi, kuinka paljon Helsingissä esiintyy häirintää - Maahanmuutto - Kotimaa - Helsingin Sanomat
Ai kauhea sentään...
Siis neljäsosa muslimeista on kokenut solvaamista. Mitenköhän olisi, jos muslimeita olisi Suomessa 98,5 % ja suomalaisia 1,5 %?
Kuitenkin myönnetään, että asiat ovat oikeastaan ihan hyvin, mutta silti piti tehdä taas uutinen muslimien kokemasta "vihasta".
Hunnutettu kohtaa vihaa ? HS testasi, kuinka paljon Helsingissä esiintyy häirintää - Maahanmuutto - Kotimaa - Helsingin Sanomat
Ai kauhea sentään...
Kuitenkin myönnetään, että asiat ovat oikeastaan ihan hyvin, mutta silti piti tehdä taas uutinen muslimien kokemasta "vihasta".
https://www.facebook.com/photo.php?...5051.1073741826.1561189159&type=1&pnref=storyNYT RIITTI. PALO KÄPY ja pakko sylkäistä kaikki ulos. Haukkukaa rasistiksi, tuomitkaa vihapuheesta, antakaa sakkoa, mitä maksan.
Joka helvetin päivä miehet ahdistelee, käy kiinni, vaatii numeroa, seuraa kotiin. Olen opetellut sanomaan "ei" kahdellatoista eri kielellä, mutta se ei tehoa. Kertokaa nyt hyvät ihmiset, että mitä nainen voi näissä tilanteissa enää tehdä?? Auttakaa minua jaksamaan sietämään näitä "yksittäistapauksia". Kuinka montaa "yksittäistapausta" naisen on jaksettava? Miksi tästä ongelmasta vaietaan?
Eikö meillä naisilla ole oikeutta olla rauhassa? Miksi minun kehoni on pelkkä lihapalanen, jota voi tulla lääppimään ja kommentoimaan? Olen muutenkin jo tarpeeksi traumatisoitunut ilman jokapäiväistä ahdisteluakin.
Tiedän, että tähänkin päivitykseen ihmiset kommentoivat, että "sinun pitää vaan ymmärtää heidän kulttuuriaan", "ei minulle vaan koskaan ole noin käynyt", "nyt liioittelet, nämä ovat vaan yksittäistapauksia". EN HALUA YMMÄRTÄÄ TÄLLAISTA KULTTUURIA. Minulla on mielestäni oikeus kulkea kaupungilla ilman seksuaalista ahdistelua. Okei, sinulle ei ehkä käy näin. Olisiko vika siinä, että olet läski vanha brunette?
Mitä näille ahdistelijoille pitää sanoa, että niistä pääsee eroon?
Kuva liittyy, siinä on JÄLLEEN yksi mies, joka päivystää ovellani. Kirjoitan tätäkin tekstiä työpaikalla, koska en uskalla mennä kotiin.
Tiedän hyvin, että monet ulkomaalaistaustaiset miehet osaavat käyttäytyä. Miten minä vaan törmään niihin kivoihin yksilöihin niin helvetin harvoin?
Ja kantasuomalaiset miehet: kiitos, että ymmärrätte mitä sana "ei" tarkoittaa.
Kiitos, avautuminen helpotti. Naiset, älkää KOSKAAN painako seksuaalista ahdistelua villaisella. Ei tätä kenenkään psyyke kestä.
päivittäin tulee metroa ja dösiä käytettyä, mutten ole koskaan nähnyt että kukaan olisi hunnutetulle naiselle huudellut tai kommentoinut mitenkään.sen sijaan etenkin lähi-idästä ja afrikasta tulleet miehet ovat aika tunkeilevan oloisia nuoriakin tyttöjä kohtaan.ja huutelevat ja vislailevat useinkin törkeyksiä naisille.rautatientorin alue ja itäkeskus ovat tässä suhteessa pahimpia paikkoja.
Kyllä ihmiset onneksi itse näkee kuinka asiat on, vaikka media yrittää kuinka aivopestä.
http://www.optula.om.fi/material/at...imuksia-sarja/XZ5bk8f2H/265_Lehti_ym_2014.pdf
"Maahanmuuttajien väestöön suhteutettu rikollisuustaso oli raiskausrikoksissa lähes kahdeksankertainen kantaväestön kokonaisrikollisuustasoon verrattuna."
"Korkein rikollisuustaso oli Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä miehillä,
17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden."
http://www.optula.om.fi/material/at...imuksia-sarja/XZ5bk8f2H/265_Lehti_ym_2014.pdf
"Maahanmuuttajien väestöön suhteutettu rikollisuustaso oli raiskausrikoksissa lähes kahdeksankertainen kantaväestön kokonaisrikollisuustasoon verrattuna."
"Korkein rikollisuustaso oli Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä miehillä,
17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden."
Tuossa on yhteenveto: https://www.facebook.com/junes.lokka/posts/345957948888650