Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


Suuren osan Itä-Helsingissä lapsuudestaan ja nuoruudestaan viettänyt hip hop -artisti Musta Barbaari eli James Nikander otti eilen Facebookissa kantaa katujengin muun muassa Itä-Helsingissä tekemiin pahoinpitelyihin

- NYT JÄTKÄT HERÄTYS! Tiedän, että tässä porukassa on yksilöitä, jotka voivat puhua järkeä muille ja saada homman loppumaan. TEHKÄÄ SE!, Nikander kirjoitti Facebook-profiiliinsa.

Nikanderin Facebook-kirjoituksesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Iltalehti uutisoi eilen, että Helsingin poliisin mukaan jengi koostuu "monikansallisesta" noin 40-50 henkilön porukasta, jonka jäsenet ovat iältään 13-18-vuotiaita. Uhrit ovat olleet myös nuoria, noin 10-18-vuotiaita.

- Kun olen nähnyt Itä-Helsingin mamuja tai suomalaisia, olen ollut niistä ylpeä. On näyttänyt, että heillä menee hyvin, Nikander puhuu yleisesti siellä porukoissa hengaavista nuorista.

Nikanderin mukaan väkivallattomuudessa on menty Itä-Helsingissä eteenpäin, mutta rikosvyyhdin myötä kehityksessä otetaan askel taaksepäin.

Hän rinnastaa tekijät skinheadeihin.

- Skinikanta on vähentynyt Helsingissä. Ärsyttää niin paljon, että hakkaajat ovat vähän niin kuin ottaneet skinien asemaa.

Nikander muistuttaa myös siitä, että katuväkivalta on myös suomalaisten ongelma, vaikka kaikki helposti syyttävät siitä vain maahanmuuttajia, jos heitä joukossa on.

Nikanderia pistää vihaksi se, että vahvat hyökkäävät heikompien kimppuun ilman syytä. Tekijät eivät hänen mukaansa ymmärrä, kuinka vakavia seurauksia heidän teoillaan voi olla.

- Ihminen voi kuolla jostain tyrmäysiskusta.


Musta Barbaari: Katujengi kulkee skinien jalanjäljissä


Maalattu virke samaan sarjaan "sitä paitsi, raiskaavathan suomalaisetkin"-fraasin kanssa.

Mutta ihan asiaa tuo, että vertaa noita apinoita kuulapäihin. Askel eteenpäin tuossa keskustelussa ilman sensuuria todeta, että somaleiden rasistinen väkivalta on täysin verrattavissa skinien ja nasujen vastaaviin tekoihin.
 
Useat mediat ovat tehneet jo useamman päivän selkeäksi, että mamut ovat viimeaikaisissa levottomuuksissa tekijöinä. Kuitenkin Maikkarin uutisissa puhuttiin vain nuorista ja insertissä näytettiin kantaväestöön kuuluvien nuorten kännitoilailua... ei sanaakaan mamuista. Keskustelin tässä iltasella parin vasurin kanssa ja hekin myönsivät moisen paskan loukkaavaksi. Totesivat, että moinen lapsellinen salailu nimen omaan lisää rasismia ja näin ollen sotii itseään vastaan. Maikkarilla pelisilmä ja järki nollissa.
 
Olen samaa mieltä siitä että sosiaalipolitiikka on iso syy siihen että on ongelmia, mutta väitän edelleen että tietyllä porukalla on suuria vaikeuksia sopeutua muidenkin syiden takia. Tämä on nähty muissakin Euroopan maissa ja varsinkin näissä "hyvinvointivaltioissa" esiintyy isoja ongelmia. Nämä ihmiset ovat pääsääntöisesti niitä, joita edellisissä viesteissäni mainitsin. On mielestäni itsepetosta väittää etteikö kulttuuri ja uskonto värittäisi tätä käytöstä. En ole kuullut että vaikkapa muissa maissa asuvat länsimaalaiset aiheuttaisivat samanlaisia ongelmia mitä nyt nähdään ympäri Eurooppaa. Oletko kuullut että Saksassa asuvat norjalaiset olisivat muodostaneet vaikkapa jengejä, jotka ryöstelevät ja raiskaavat? Saati että ranskaan olisi muodostunut alueita, joissa suomalaiset kivittävät palokuntaa ja ambulansseja?

On ihan paskaa väittää että tuo nuorten käyttäytyminen johtuisi pelkästään valtiosta. Itsekin olen ollut työttömänä ja aina ei ole rahaa ihan kauheasti ollut. Ei ole silti tullut mieleen kerätä porukkaa ja alkaa ryöstelemään mummoja tai lapsia. Tuo yhteiskunta-argumentti tappaa helposti kaiken keskustelun asiasta.

Keskustelua jatkuu muutaman päivän jonka jälkeen päätetään lyödä lisää rahaa kotouttamiseen. Lisäksi näille tuleville mallikansalaisille annetaan tiukka puhuttelu ja toivotaan parasta.

Maa missä on antelias sosiaaliturva, periaatteena tasoittaa kaikille ~ suunnilleen samantasoinen elintaso ja hajasijoittaa ihmisiä eri alueille asumaan. Maa missä on tukimuoto jokaiseen tarpeeseen. Väistämättä tälläisessä maassa on huomattavasti korkeampi kokonaisveroaste kuin sellaisessa maassa jossa näin ei ole.
Korkeassa sosiaaliturvassa on hyvät puolensa. Elämä on noin keskimäärin leppoisampaa jos saa rahaa kuitenkin. Tottakai, vrt maihin jossa sosiaaliturva on niukka. Ei tää vastakkainasettelu ole pelkästään USA vs suomi. En sitä aja. Ei ääripääajattelua.

Väistämättä jos maassa on hyvä sosiaaliturva ja korkea verotus, on kovin kallista koska esimerkiksi asuntomarkkinat ei toimi kysynnän ja tarjonnan perusteella vaan valtio työntää sossuapuna ja eri tukina valtavasti rahaa nostaen siis suoraan hintatasoa.
Yleisesti korkea verokiila nostaa maan hintatasoa koska esimerkiksi työvoimakustannukset on paljon korkeammat kuin pitäisi. Samalla työllistäminen ei ole niin kannattavaa ja seurauksena on toki rakenteellista työttömyyttä.

Ja jos ja kun nyt ollaan länsimaailman korkeimmalla veroasteella ja suurimmalla julkisella sektorilla ja kallein euromaa.
Niin eihän tänne kukaan muuta töihin. Tänne muutetaan niiden syiden vuoksi jotka erottaa suomen positiivisesti muuttajien mielestä muista maista. Nää on korkea sosiaaliturva, hyvin avoin maahanmuuttopolitiikka, lievät rangaistukset ja ilmainen elämä.

Taas vaikkapa Sveitsin valtteja on matala työttömyys, erittäin kova tulotaso, matala verotus ja kilpailukykyinen yhteiskunta ja kilpailukykyiset firmat.

Kumpaankohan ne länsimaiset maahanmuuttajat ja muutkin mitään relevanttia osaavat muuttavat? Ei kovin monelle ole kovin houkutteleva vaihtoehto muuttaa ainakaan Suomeen. Kylmään maahan jossa on huono ilmasto, korkeat verot ja huono ostovoima ja kalliit hinnat erityisesti asuminen ja liikkuminen on kallista.

Siksi suomen maahanmuutto on mitä on, en näe mitään syytä sille miksi tilanne muuttuisi paremmaksi. Enkä sille miksi täällä kannattaisi erityisesti edes suomalaisena asua.
 
Onko mamut herättäneet leijonan? Leijona antaa savanneilla elävien eläimien häiritä ja "kiusata" itseään aika kauan ilman vastarintaa. Mutta kun leijonan mitta täyttyy ei ole hyeenasta vastusta.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Meidän suomalaisten kulttuurinen ja jopa geneettinen erityispiirre on marista anonyyminä netissä.
Ei se leijona ole herännyt eikä tule heräämään kolmeenkymmeneen vuoteen vaikka 50 k mamua vuoteen otettaisiin. Josko silloinkaan
 
Meidän suomalaisten kulttuurinen ja jopa geneettinen erityispiirre on marista anonyyminä netissä.
Ei se leijona ole herännyt eikä tule heräämään kolmeenkymmeneen vuoteen vaikka 50 k mamua vuoteen otettaisiin. Josko silloinkaan

Niin...toista se on muissa kulttuureissa: Niissä Indicakaan ei pääsisi nettiin edes marisemaan vaan narisisi patjana velikoplan käsittelyssä jossain ojanpohjalla. Välillä vähän käytäs ampumassa konekivääreillä ilmaan, nussittais kamelia takaapäin ja hirtettäs joku homo sen kamelin siementiehyeeseen. Mutta siinä olis sitä leijonamaista vahvuutta ja maskuliinisuutta: heikompien kimppuun ja joukolla.
 
Niin...toista se on muissa kulttuureissa: Niissä Indicakaan ei pääsisi nettiin edes marisemaan vaan narisisi patjana velikoplan käsittelyssä jossain ojanpohjalla. Välillä vähän käytäs ampumassa konekivääreillä ilmaan, nussittais kamelia takaapäin ja hirtettäs joku homo sen kamelin siementiehyeeseen. Mutta siinä olis sitä leijonamaista vahvuutta ja maskuliinisuutta: heikompien kimppuun ja joukolla.

Kovat on puheet on..

Mä olen ainakin kantani selväksi tehnyt, annetaan mennä vituiksi kaikki. Kyllä ne vihreät sen sitten tajuaa kun niin on käynyt. Sitten on sen iskun paikka.

Ennenkuin tämä tapahtuu niin eduskuntavaaleissa vaan punaista viivaa.
Näin on marjat sano valtakunnanjohtajakin laivaseminaarissa 1994.
Näin on marjat.

En minäkään mikään kommunisti ole, enemmän sen spektrin oikealta äärilaidalta. Mutta mä ainakin suosittelisin oikeasti sitä jumaltentuho-taktiikkaa.

Olojen pitää mennä tarpeeksi koviksi ennenkuin valta voi vaihtua, mitä te haluatte? Pikavoittoja ja ehkä puolitettua mamukiintiötä ja pari persua lisää vai oikeasti muutoksen?
Mä kannatan sitä oikeaa muutosta ja nyt ei ole aika sellaiselle, menee liian hyvin
 
Kovat on puheet on..

Mä olen ainakin kantani selväksi tehnyt, annetaan mennä vituiksi kaikki. Kyllä ne vihreät sen sitten tajuaa kun niin on käynyt. Sitten on sen iskun paikka.

Olet helvetinmoinen optimisti. Uskonnollisia lahkoja tutkiessaan psykologit käyttävät termiä kognitiivinen dissonanssi kuvaamaan sitä ristiriitaa, kun yksilön uskomusmaailma/ideologia asettuu ristiriitaan todellisuuden kanssa. Mitä veikkaat, kumpi lähes poikkeuksetta voittaa: uskomukset vai todellisuus?

Kun kultinjohtajan ennustus/profetia tai muu lupaus menee jälleen, jo 47 kerran pieleen, mitä tapahtuu lahkon uskolle johtajaansa. Väheneekö se? Mureneeko se? Ei. Se vahvistuu! Miksi näin on?

Kun hahmotat vastauksen tähän, olet ymmärtänyt jo jotain, miten ihminen toimii keskimääräisessä yhteisössä laajemminkin. Ainoa keino on hajottaa tai eristää tämä yhteisö. Tämä ei ole demokratiassa mahdollista, siinä olet oikeassa.
 
Meidän suomalaisten kulttuurinen ja jopa geneettinen erityispiirre on marista anonyyminä netissä.
Ei se leijona ole herännyt eikä tule heräämään kolmeenkymmeneen vuoteen vaikka 50 k mamua vuoteen otettaisiin. Josko silloinkaan

Kyllä herää kun tarpeeksi monen arki muuttuu sietämättömäksi. Historia on jo osoittanut että tarvitaan vain yhdet vaalit ja meno muuttuu kerrasta. Mitä syvemmällä silloin kynnetään sitä kovemmilla otteilla edetään. 30 luvun Saksasta voi hakea ääriesimerkin ja ihan viime vuosilta Unkarista pehmeämmän version. Samaa aatesuuntaa kuitenkin molemmat. Unkari on ehkä sopivin esimerkki siksi että vallassa oleva Jobbik ei sentään ihan täysiverinen natsipuolue ole vaikkakin muistuttaa monelta osin esikuvaansa. Tausta Jobikin nousulle oli se, että tavalliset unkarilaiset kypsyivät hallituksen kyvyttömyyteen ja haluttomuuteen ratkaista romaniongelmaa ja menivät äänestämään uusnatsit valtaan. No, romaniongelma katosi saman tien. Tilalle tuli sitten muita ongelmia, mutta se on toinen aihe se. Joka tapauksessa olisikohan aiemman hallituksen kannattanut hoitaa ne romaniongelmat itse?
 
Ganz Genau!

Ei tänne tule parlamentaarisen demokratian kautta muutosta. Perussuomalaiset on yksi demareiden alalahko.

Hillitö: en mä usko että vihreä aate kantaa kun stadi on liekeissä. Oikeasti liekeissä.

Mun pointti on jouduttaa sitä nykyistä kehitystä, saada ne mamut laittamaan se stadi liekkeihin. Ja muutkin isot kaupungit.
Kunhan täällä tapahtuu niin oikea muutos on mahdollinen.

Parlamentaristisin keinoin se ei ole mahdollinen. Enkä mä mitään parlamentarismia ratkaisuna nää.

T. Äänestin Juho Eerolaa ed. Vaaleissa ja Halla-ahoa europarlamentin. Vaikka kaikki äänestämme ei muutosta tule. Muutos hidastuu. Ehkä estyy. Siksi kannattaa harkita maahanmuuton lisäämistä, ei vähentämistä.
 
Persuissa on silti porukkaa kuin Pauli Vahtera, jolla on asiallisempi linja. Leikkauksia pitäisi tosiaan eka tehdä julkisella sektorilla eikä niihin, jotka yrittää.
 
Mielestäni ihmiskunnan tulisi kulttuureina ottaa hieman aikalisää, ja olla erillään. Uskon, että jokaiselle kulttuurille voidaan neuvotella omat hyvät alueensa. Harmi, että jossain päin maailmaa täysillä soditaan. Varmasti voisi löytyä selkeät pelisäännöt, että saataisiin pläntti per uskontakanta ja elintavat. Kun tällaisessa hienossa tilanteessa oltaisiin, niin siitä voisi ihmiset siten siirtyä vaikkapa halutessaan jonkin muun paikan ja alueen kulttuuriin, sopeutuen sinne, omaksuen sen kulttuurin.

Mielestäni TÄMÄ olisi nimenomaan _diversiteettiä_. Sitähän kuitenkin peräänhuudetaan, eikö? Diversiteetti toimii nimenomaan parhaiten niin, että koska on erilaisia ihmisiä, jotka haluavat toimia ei tavoilla ja elää eri tavoilla, niin jokaiselle tällaiselle kulttuurille olisi hyvä olla oma erillinen paikkansa tällä pallolla.

Uskon että tällaisessa tilanteessa vasta maailmanrauha voisi olla mahdollinen.

Uskon, että ryhmittyminen, ja tiettyjen tapojen sekä kulttuurin ryhmäomaksuminen on luontaista, sisänrakennettua, automaattista ja väistämätöntä ihmisten kesken. Samanlaiset ihmiset viihtyvät toistensa seurassa. Aina. Ja kun laitetaan selkeästi erilaisia ihmisiä samalle alueelle, niin se on kuin laittaisi huonosti keskenään reagoivia kemiallisia aineita toistensa joukkoon -- voimakas kemiallinen reaktiohan siitä seuraa. Sellainen yhtäkkinen lämminhenkinen Hollywood-ending ihme olisi mahdoton, että vieraat ihmiset eri kulttuureista, joutuessaan toistensa joukkoon yhtäkkiä syleilisivät ja tulisivat erinomaisen hyvin toimeen keskenään, mitä kenties joissain idelistisissa visioissa haetaan ja ajetaan. Ainakin se vaatisi helvetisti duunia, ja kantaväestö ei ole ainakaan siinä kohden ainoa, jolla on vastuu siitä työstä. Sisäänmuuttavan kulttuurin pitää myös nousta sossu-unihiekoistaan ja todistaa olevansa hyviä tyyppejä.

Hämmästelen, ettemme mielestämme kehittyneinä länsimaisina kulttuureina ymmärrä tätä vielä konkreettisella poliittisen toiminnan tasolla.
 
Pienillä paikkakunnilla tuli kuulapäiltä turpaan pikkusyistä 10-15 vuotta sitten. Väärä musamaku tai jopa koriksen pelaaminen riitti siiihen, että olit "nekru" ja sait turpaan. Missä nämä patriootit nyt ovat, kun olisi niitä oikeita nekruja nyrkit pystyssä odottamassa?

Tämä se oli omallakin pitäjällä se ongelma, kun näillä nasuilla ei ollut tarpeeksi niitä vääränvärisiä jahdattavanaan niin kilju/kaljapäissään sitten kohteiksi joutui juurikin vastaavista syistä.

En siis kannata sitä, että ihonvärin takia ketään hakattaisiin mutta kuten aiemmikin koitin sanoa, niin tietty kauhuntasapaino pitää asiat jonkinmoisessa balanssissa. Nythän ei kukaan oikein uskalla/voi/jaksa puuttua mamujengien väkivaltaan, mutta noissa nahkapäissä oli kavereita jotka oikeasti meni aika pelotta tulta päin ja varmaan pystyisivät toimimaan samalla laillisuuden tasolla rötöstelijöiden kanssa.
 
Jos persuilla ei ole valtaa muuttaa Suomen kurssia, joka nyt on kohti jäävuorta, se ei tee heistä demareiden alaosastoa. Jos viitseliäisyyttä on, kukin voi guuglettaa persujen työstä eduskunnassa. Mm. koko valtiokoneisto koko media kumppaninaan demonisoi persuja natseiksi siksi, että näiden mielestä maassa ei tarvita pakollista ruotsin opetusta, kuten tilanne olikin ennen vuotta 1973.

Loppumattomat uutiset koskien armeijan, poliisin, tullin, eviran, oikeuslaitoksen, jne. näivettämistä pitäisi sytyttää ihmisillä lamppu. (Tiedän toki, että tänä syksynä ensi kertaa budjetoitiin armeijan kalustohankintoihin lisää 0,5 mrd.) Onko kukaan koskaan ääneen ihmetellyt, että maahanmuuton välittömien kustannusten lisäksi mokutuskoneiston ammatteja lisätään valtiolla, kunnilla ja valtionapujärjestöihin koko ajan? Jatkuvasti vaaditaan kotouttamistoimenpiteitä, -panostuksia, -kurssitusta, -ohjaamista, jne. Kyseessä on selkeä humanistidiktatuurin rakentaminen. Mamutus ja mokutus on vain sen väline. Toiminnan lopputulos on, että yhteiskunnan turvallisuuslaitokset jotka palvelevat maan kaikkia ihmisiä syntyperästä riippumatta, lakkautetaan (fasistisina) ja veroeurot riittävät vain Kelalle, sossulle ja mahtavalle mokutusarmeijalle. Nippa nappa voidaan terveyskeskukset jättää eloon lähinnä mamujen takia (tulevaisuudessa arvauskeskukset ovat vain sossun asiakkaille, koska muuhun ei ole enää varaa). Kohta ei enää valtiolla tarvita kuin yhteiskunta- ja valtiotieteen maistereita ja sosionomeja. En olisi tätä vielä ysärinä uskonut.
 
Kari Tolvanen puhuu fiksuja! Pääasia olisi todellakin se, että tuollaiselle toiminnalle voitaisiin laittaa tavalla tai toisella stoppi heti kuluttamatta prosesseihin ja byrokratiaan vuosikausia, minkä jälkeen myös ne porukan mukana toimivat, mutta kuitenkin yhteiskuntakelpoistettavat tapaukset on jo menetetty. Sosiaalisiin ongelmiin puuttuminen ja nuorten tukeminen uuteen suuntaan elämässä ei mitenkään sulje pois sitä, että rikosura on voitava katkaista alkuunsa myös pakkokeinoin.

Syntyykö Suomeen häikäilemättömiä väkivaltajengejä? Poliisikansanedustaja: Tämä konsti tepsi katujengiin viimeksi - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat

Osa väkivaltajengien nuorista on alle 15-vuotiaita, eli he ovat liian nuoria joutuakseen vastaamaan rikoksista oikeudessa. Tolvasen mukaan tämä on puute, kuten myös oikeusjärjestelmään liittyvä hitaus.

- Meillä ei ole mahdollisuutta puuttua nuoren rikoskierteeseen riittävän nopeasti. Pitäisi olla tapa katkaista rikossarja heti alkuunsa ja pysäyttää väärään suuntaan kulkeva elämä.

Tolvasen ehdotus on yhdistelmä pehmeitä ja kovia keinoja.

- Nuori pitäisi saada vastuuseen teostaan, että oikean ja väärän raja selviää. Mutta ei vain pelkkää rangaistusta, vaan pois ajelehtimasta, esimerkiksi koulutuspaikkaan tai oppisopimuskoulutukseen, Tolvanen ehdottaa.

Varhaisen puuttumisen tiellä on kuitenkin lainsäädännöllisiä esteitä.

- Tiedonkulussa koulun, terveydenhuollon, poliisin ja sosiaaliviranomaisten välillä on esteitä. Ne tekevät nopeat toimet vaikeiksi ja nuoren rikoskierre saa usein jatkua tuhoisan pitkään. Tältä osin lainsäädännössä olisi korjaamisen varaa, Tolvanen sanoo.
 
"Helsinkiläisen kansanedustajan Tom Packalénin (ps.) mielestä väkivaltaisen katujengin hyökkäykset ovat motiiviltaan rasistisia.

Aiemmin Helsingin poliisin komisariona työskennellyt Packalén kirjoittaa näkemyksistään blogissaan.

– Lapsellisen sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka tuottaa mätiä hedelmiä. Keskustelujen avaajat on leimattu rasisteiksi. Nyt osa väkivaltajengin maahanmuuttajataustaisista nuorista on kertonut suoraan, että heidän tekojensa motiivit ovat rasistisia ja että he haluavat vahingoittaa kantasuomalaisia, Packalén kirjoittaa.

Packalén sanoo , että maahanmuuttajataustaisten nuorten jengiytyminen, heidän harjoittamansa rasistinen väkivalta ja aiheen sensuroinnin aiheuttama turhauma olivat suurimpia syitä, jotka saivat hänet lähtemään mukaan politiikkaan.

Ennen kansanedustajuutta Packalén toimi viisi vuotta Helsingin poliisin operatiivisena yleisjohtajana. Hän kertoo, että ”jo tuolloin maahanmuuttajajengien kantaväestöön kohdistamat hyvin raa’at pahoinpitelyt olivat arkipäivää”.

– Niistä piti kuitenkin tiedotusohjeen mukaan puhua vain tavallisina väkivaltarikoksina ja erityispiirteet piilottaen, koska tekijät kuuluivat vähemmistöön. Kantaväestöön kuuluvien rasistisista rikoksista olisi sen sijaan saanut ja pitänytkin erikseen tiedottaa. Sellaisia ei Helsingissä kuitenkaan juuri ilmennyt, Packalén kirjoittaa blogissaan.

– On mielenkiintoista nähdä, mitä maahanmuuton ongelmat kieltäneet ja maton alle lakaisseet poliitikot nyt sanovat. Miten he korjaavat yhteiskunnallemme aiheuttamansa vahingon? Packalén kysyy.

Helsingin poliisi sanoi aiemmin keskiviikkona, että jengin rikoksista varoittaminen oli esillä, mutta se jäi lopulta median uutisoinnin varaan.

Helsingin Sanomat kertoi torstaina Nikestä, joka joutui väkivaltajengin uhriksi.

17-vuotiaan nuorukaisen kimppuun hyökättiin täysin yllättäen Alppipuistossa perjantai-iltana syyskuun alussa.

Hetkeä aiemmin kavereidensa luo kävellyt Nikke kuuli tuntemattoman pojan sanovan ”kato tuota blondia, ota se kiinni”.

Sitten tuntematon poika löi Nikkeä nyrkein sivusuunnasta.

– Tyyppi löi koko voimalla. Päätavoite vaikutti olevan saada multa taju kankaalle, Nikke kertoo.

Viisitoista muuta nuorukaista muodosti nopeasti ringin uhrin ja lyöjän ympärille.

– Mietin ensin, että olenko mä tehnyt jotain, uhri muistelee.

Niken mukaan pahoinpitelijä oli suunnilleen hänen ikäisensä, muut nuorempia. Kaikki näyttivät maahanmuuttajataustaisilta.

Kun pahoinpitelyä oli kestänyt noin viisi minuuttia, Nikke pääsi juoksemaan pakoon ja soitti poliisille."


Poliisikansanedustaja: Jengihyökkäykset ovat rasistisia | Helsingin Uutiset

- - - Updated - - -

RIKOS   Rajua väkivaltaa käyttävä nuorisojengi on terrorisoinut Helsinkiä kesästä lähtien. Poliisin mukaan varoituksen antamista pohdittiin, mutta tiedonvälitys jäi median varaan.
Pääkaupunkiseudulla rajusta katuväkivallasta epäiltyyn jengiin kuuluu nuoria ainakin Itä-Helsingistä, Ruoholahdesta ja Tapulikaupungista, kertoo Helsingin poliisi.

Toimituksen tietojen mukaan yksi vangituista on Mellunmäestä, ja ainakaan kahdella ei ole lainkaan osoitetta Suomessa.

Poliisi on toistaiseksi vanginnut viisi jengiin kuuluvaa nuorukaista epäiltyinä ryöstöistä ja pahoinpitelyistä.

– Kolme heistä vangittiin tiistaina, kaksi muuta muutama viikko sitten, selvittää ylikomisario Tuomo Lotta .

Jengin epäillään syyllistyneen Helsingissä noin 70 ryöstöön tai pahoinpitelyyn. Lisäksi heitä epäillään Vantaan Heurekan edustalla ja Espoon Kauklahdessa tapahtuneista väkivaltarikoksista.

Kiinniotettuna on tutkinnan aikana ollut parikymmentä.

Sivullisiin nuoriin kohdistuneet silmittömät hyökkäykset alkoivat jo loppukesästä Helsingin Hietaniemen uimarannalta, ja ne ovat levinneet myös Vantaalle ja Espooseen. Siltikään poliisi ei ole varoittanut jengistä kansalaisia julkisuudessa.

Miksei?

– Kyllä asia oli esillä jo muutama viikko sitten. Tuolloin joku lehtikin kirjoitti jengin väkivallanteoista, Lotta kommentoi.

Poliisin mukaan uudet jengihyökkäykset ovat mahdollisia, vaikka vangitsemisia on tehty.

Joko nyt riskiarvo ylittyy ja kansalaisia on syytä varoittaa?

– Asia on jo ihmisten tiedossa, koska media on siitä kirjoitellut. Sosiaalivirastokin tiedotti asiasta eilen. Jengistä varoittavaa erillistä poliisitiedotetta ei ole tulossa, Lotta vastaa.

Osa jengipomoista on Lotan mukaan yhä karkuteillä.

Asia on jo ihmisten tiedossa, koska media on siitä kirjoitellut.”
Jengi on muutaman johtohahmon organisoima: pomot ovat pitäneet yhteyttä jengiläisiin sosiaalisen median avulla.

Osa jengin jäsenistä on tuntenut toisensa ja alkanut organisoida toimintaa netin kautta. Pikkuhiljaa jengi on vahvistunut ja toiminta laajentunut.

Johtajat ovat keränneet jengiläiset tiettyihin tapaamispaikkoihin ainakin WhatsApp-pikaviestisovelluksen ja Facebookin välityksellä. Kokoontumispaikoissa jengiläiset ovat hyökänneet sivullisten nuorten kimppuun.

– Ryöstöjä ja pahoinpitelyjä on tehty pääosin Alppipuistossa, Herttoniemessä, Vuosaaressa ja keskustassa viikonloppuiltaisin ja -öisin.

Tekijöissä on sekalainen porukka ulkomaalaistaustaisia ja kantasuomalaisia nuoria. Uhrit ovat pääosin kantaväestön edustajia.

Epäillyt eivät ole osanneet antaa teoilleen järjellistä syytä. Lotan mukaan huumeidenkäyttö ei selitä tekoja: ryöstöillä ei ole haettu rahaa huumeiden hankintaan.

– Rikoksia on ilmeisesti tehty huvin vuoksi.

Poliisi myös kyseenalaistaa sosiaaliviranomaisten kautta tulleen tiedon, että nuoret olisivat kopioineet toimintaansa verkossa leviävästä "knockout-pelistä". Tällaisesta ei ole saatu näyttöä, Lotta sanoo.

Rikoksia on ilmeisesti tehty huvin vuoksi.”
Tekojen osallisia on jopa 50. Osa heistä on alle 15-vuotiaita. Heidän tekojensa selvittämiseksi poliisi tekee yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa.

Nuorimmat uhrit ovat 10-vuotiaita. Suurin osa heistä on 13–18-vuotiaita ja joukossa on myös nuoria aikuisia.


http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/242808-miksi-poliisi-ei-varoittanut-vakivaltaisesta-jengista-nuorin-uhri-10-vuotias
 
Jos pottunokista koostuva jengi olisi mukiloinut ja ryöstänyt maahanmuuttajia niin helvetti olisi valloillaan. Nyt sen sijaan on kyse syrjäytymisestä, eriarvoistumisesta yms. ja pelätään, että tekijät tulevat kohtaamaan rasismia.

Tuleeko kovia seuaamuksia tekijöille vasta, kun joku uhri kuolee? Ja missä helvetissä on nykynuorien itsekunnioitus, ainakin vielä kymmenen vuotta sitten täällä itäisessä Helsingissä olisi lähdetty jo myllyttämään näitä ryöstelijöitä. Alkaa pikkuhiljaa vigilante-fillikset heräilemään!
 
Back
Ylös Bottom